Kuuntelin vähän luentoa Youtubesta keskustelukulttuurin parantamisesta. Tutkimuksen mukaan amerikkalaiset ovat nyt jakaantuneempia kuin koskaan ennen.
Puhuja selitti siitä, että ihmiset eivät kuuntele toisiaan, vaan julistavat omia näkemyksiään.
Tästä mietin suvakkeja. Koska pidän heitä aivopestyinä, vaarallisina, itsetuhoisina ja väärässä olevana, en itse halua kuunnella heitä.
Vihervasemmistolaista propagandaa tulee joka tuutista, niin pyrin välttämään sille altistumista. Mielestäni se on sama kuin Pohjois-Korean aivopesu.
Siihen uskominen on vaarallista. Pyrin lähinnä vahvistamaan uskoani kansallismieliseen ja konservatiiviseen suuntaan. Vaihtoehtoiset ideologiat ovat harvassa ja niitä pitää etsiä, koska valtamedia ei niitä suin surminkaan julkaise.
~~~~
Mutta miksi suvakit sitten eivät kuuntele konservatiiveja? Ajattelevatko he, että niin kutsuttu natsismi tarttuu pelkästään tietämällä ja kuulemalla mielipiteitä? Valtamediahan pimittää kaiken positiivisen kansallismielisyydestä. Se tekee kaikkensa loatakseen konservatiivisuuden.
Suvakit myös huutavat rasisti-haukkuja toisten mielipiteiden päälle.
Puhutaan ääripäistä ja kahtiajaosta, mutta mielestäni se ei ole oikeistokonservatiivien syy. Jos näemmä asiat totuudellisemmin ja rohkeammin, emmekä enää usko kommunismin kaltaiseen valheeseen.
Katson tämän hyvän ja pahan väliseksi taisteluksi. Totuuden ja valheen taisteluksi. Jos katson olevani oikeassa, niin miksi haluaisin tehdä kompromisseja pahuuden suuntaan?
Kahtiajaosta
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
Kyllähän zarathustralaiseen dualismiin on helppo takertua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058