Kuten alla sanottu KETJUISSA, keskusta tuskin hyväksyy lisää autoilijoille maksuja

Myös puhetta ollut kun syksy saapuu, alkaa toisenlainen vaihe politiikassa.
Tähän asti saaneet punavihreät galluppiaan kasvattaa ja keskusta sitä menettäen, kun ei ole ollut asioita, kuin myönteisiä vain punavihreille. Nyt alkaa vaihe jossa
hallituksen tulee tehdä raskaitakin päätöksiä, ja ne rassaa sitten gallup tehtailijoiden tuloksia. Selvästi tulee vaihe, jossa ei voi enää ratsastaa "huonolla" edellisellä hallituksella kuten sosialistitkin edellisen hallituksen nimenneet. Alkaa heilläkin oman politiikan teko. En ala toisteleen mitä alta luettavissa mm liikenteestäkin.
Tuskin enään mm liikenneministerikään voi puoluetoverinsa kanssa käydä 300 euron viinilounaalla, jonka valtio maksaa, että sillä asiat hoituisi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3aed73e-995f-43dc-a7e8-1bf238817fcb

Tulimme juuri mökiltä, ja siksi en ole päiviin täällä käynyt, kun mökillä sitä muuta hommaa kuin täällä olla. Tuliaisina on kalaa erimuodoilla valmistettua, kuin matsä ja viinimarjaakin. Kellariin ja pakasteeseen. Ja sieniä noussut " luin sateellla" se nyt taas hyvä vuosi näihin. Sanotaan nyt yksi niihin liittyen " sienikastike" mikä sen voittaa ?

”Ei ole rahaa, eikä hoitajia” eiköhän tämäkin haihattelu ole tiensä päässä.
SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin myönsi, että on hyvin vaikea nähdä, että hallitus pääsisi työllisyystavoitteeseen. Puheenjohtajilta kysyttiin, uskovatko he vielä, että hallituksen tavoite 75 prosentin työllisyydestä tulee tällä vaalikaudella toteutumaan. SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin antoi asiaan melko selvän vastauksen:

– Tämä koronatilanne, tämä poikkeuksellisen syvä globaali pandemia ja kriisi, jossa me olemme, on tuonut meidän toimintaympäristöön sellaisen määrän muutoksia, että ne reunaehdot, joista hallitusohjelmaa rakennettiin, ne ovat murentuneet. Toimintaympäristö on täysin erilainen ja on vaikea nähdä, että tällaisessa laskusuhdanteessa, johon olemme joutuneet pandemian seurauksena, että pääsisimme niin tavoitteisiin, joita vielä hallitusohjelmaa kirjoittaessamme asetimme. Tämä on realismia, Marin sanoi.

Oppositiopuolue kokoomus on puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla vaatinut hallitukselta uutta ”realistista”, työllisyyden tukemiseen keskittyvää hallitusohjelmaa.
– Te olette nyt tullut oikeaan johtopäätökseen siitä, että hallitusohjelma pitää uudelleen. Nyt teidän tehtävänne on, me täältä oppositiosta kiritämme, että kun te budjettiriihen menette, te todellakin tunnustatte tosiasiat, missä mennä ja että siihen kaikkeen ei ole varaa, mitä te olette silloin puolitoista vuotta sitten yhdessä jakaneet, Orpo sanoi.

Sote-uudistuksestakin väännettiin luonnollisesti kättä. Kokoomuksen Orpon mukaan koko maakuntahallintoa ei tarvita, eikä sitä ”halua kuin keskusta”. Orpon mukaan kaupunkikeskusten kyky investoida heikkenee oleellisesti soten myötä, koska iso osa rahoista menee maakunnille, jotka jatkossa huolehtivat sosiaali- ja terveyspalveluista.
Halla-ahon mukaan maakuntahallinto sinällään on kannatettava, kunhan ”siitä ei luoda palkintovirkahimmeliä”.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat luonnollisesti puolustivat sote-uudistusta lujasti. Heidän mukaansa nyt vahvistetaan peruspalveluja ja ennaltaehkäisevää työtä, jotta kallista erikoissairaanhoitoa ei tarvita niin paljon. Korjattavaa mallissa toki on heidänkin mielestään.
– On hyväksyttävä, että täydellistä sotea ei ole, eikä siitä tule kerralla valmista, keskustan Saarikko sanoi.
Hallituspuolueiden puheenjohtajat vakuuttivat, että ensi viikon budjettiriihestä tulee todellisia toimia niin kuntien ahdinkoon kuin työllisyyden parantamiseen.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3dcd76a-60c4-4a0b-833a-e54e18804566

Voidaan alkaa jo sanomaan, että luu on nyt puhujan ja ennekaikkea tekijän käsissä.
Ensiviikon hallitus, kuten taas tuli ilmi "että sitten"
"Hallituspuolueiden puheenjohtajat vakuuttivat, että ensi viikon budjettiriihestä tulee todellisia toimia niin kuntien ahdinkoon kuin työllisyyden parantamiseen"

Ei ole rahaa, eikä hoitajia. "En usko, että toteutuu".
Hoitajamitoitus? Toteutuuko? Ei toteudu Kiurun malli, olisi pitänyt päästää maaliin Sipilän hallituksen parannettu malli. Nyt ollaan tässäkin nalkissa. Nämä siirtyy seuraaville hallituksille, ei näitä tunnissa, eikä kahdessa tehdä, Kiurun sanomisista huolimatta.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miksei nuo syöneet eduskunnan kuppilassa ?
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d3aed73e-995f-43dc-a7e8-1bf238817fcb
      Harakan mukaan Lindtman-tapaamisen aiheena olivat ajankohtaiset asiat.
      Tapaamista varten oli varattu 6–16 hengelle tarkoitettu kabinetti. Miksi?
      – Pienempää kabinettia ei läheltä löydy.

      Onko 300 euron lasku kahden hengen lounaasta mielestäsi kohtuullinen?
      – Noin puolet oli tilavuokraa, joten ruokailun osuus ei ole kohtuuton.

      Juotko usein kuohuviiniä/viiniä lounaalla vai oliko tämä poikkeustapaus?
      – Joskus.

    • Anonyymi

      Marinin hallitus, ajaa suomesta työpaikkoja alas ja taustalla soittaa ay-liike. Tulee harvinaisen hauska budjettiriihi, kun nämä punavihreät tulkut tajuaa, että verontulot pienenee ja pienenee. Ihmeen hiljaa ovat olleet osinkojen verotuksen kiristämisestä, nollasta on paha kiristää mitään.

    • Anonyymi

      Meinaatko että kepu ei hyväksy Vanhasen älytöntä autoilijoiden verotusta.

      • Anonyymi

        Ei Vanhanen ole päämisteri, jos luulit niin !
        Tiedätkö edes kuka on pääministeri ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Vanhanen ole päämisteri, jos luulit niin !
        Tiedätkö edes kuka on pääministeri ?

        Eihän Sanna ole valtionvarainministeri joka veroja keksii. Tiedätkö edes kuka on valtionvarainministeri.


    • Anonyymi

      Kepu ajaa Suomesta työpaikkoja alas Vanhasen johdolla ja kaiken takana on Sipilän haamu.

    • Anonyymi

      Parkkipaikkaedun verokohtelu ei ole edes poliittisessa valmistelussa. Kyse on yhdestä asiasta työryhmän mietinnössä. Perskokkareet kuitenkin vääristelevät jokaista asiaa aiheuttaakseen hämmennystä. Näin myös persu-Orhonen.

    • Anonyymi

      Voi sinua ressukkaa kun luulet Vanhasen tekevän ja päättävän halituksen isot asiat. Pankkoängvitsillä nyt remmi suttaa.

      • Anonyymi

        Myöntääkö "majuri" aivan oma-alotteisesti, että hänellä itsellään remmi luistaa? Jopas jotakin...


    • Anonyymi

      Kepu vaatii kilometriveroa autoille heti

      • Anonyymi

        Olet nähtävästi Venäjältä oppin saanut persu, kun valehtelet noin räikeästi. Hullu-uhottaa?


      • Anonyymi

        Ei kepi vaadi, eiköhän ne ole vaihreät ja vasemmisto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kepi vaadi, eiköhän ne ole vaihreät ja vasemmisto.

        Lentokyvytön Harakka


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      49
      3602
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2665
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2614
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1596
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1371
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1308
    8. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      126
      1285
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1279
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1186
    Aihe