Syntymättömien oikeus

Anonyymi

Tämä on kansalaisaloitepalvelu - syntymättömien oikeus.

"Ehdotuksen tarkoitus on taata lapselle lain täysi suoja hedelmöityksestä eteenpäin.

Ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Sen tähden, syntymätön lapsi tuleekin tunnustaa ihmiseksi, jolle perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Syntymättömällä lapsella on oikeus jo alkaneeseen elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.

Nykyiset aborttilait ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, sillä ne sallivat syntymättömien ihmisvauvojen surmaamisen. Perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Abortti kuitenkin tuomitsee syntymättömän lapsen kuolemaan. Ennen kaikkea abortti loukkaa ihmisarvoa, joka ei perustu ikään, kokoon, kehityksen tasoon, tai riippuvaisuuteen toisista.

Jokaisen, joka on osallinen syntymättömän lapsen elämän riistämiseen, tulee joutua rikosvastuuseen lain edessä samalla tavalla kuin jo syntyneen elämän riistämiseen osalliset.

Perustelut

Abortti on tietoinen ja ennalta suunniteltu päätös surmata kohdussa oleva lapsi. Ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä ja abortti tuhoaa tämän elämän.

Usein abortin hyväksymistä perustellaan naisen oikeuksilla. Nämä perustelut rikkovat kuitenkin perustuslain jokaiselle ihmiselle takaamia oikeuksia. Naisen oikeus määrätä omasta kehostaan ei oikeuta aborttia, sillä se vahingoittaa toisen ihmisen kehoa kuolettavasti.

Äidillä ei ole oikeutta vahingoittaa tai surmata omaa jo syntynyttä lastaan, sillä lapsella on oikeus perustuslakiin perustuvaan koskemattomuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Hedelmöittynyt lapsi on yhtä lailla ihminen ja oikeutettu koskemattomuuteen. Syntymättömän ihmisarvo ei ole riippuvainen siitä, kuinka hän on saanut alkunsa, hänen sijainnista, kehityksen tasosta, kehitysvammasta, terveydestä, äidin sosiaalisista paineista, hankalasta elämäntilanteesta, tai siitä tahtooko hän tämän lapsen. Ihmisarvoa ei voida lahjoittaa ulkopuolelta, vaan se on ominaisuus, joka on ihmisessä itsessään. Syy surmaamisen sallimiseen syntymättömien kohdalla on, että heitä ei ole tunnustettu yhdenvertaisiksi lain edessä.

Abortti suoritetaan tavalla, jonka tarkoitus on surmata lapsi. Ensimmäisellä kolmanneksella suoritetut abortit toimitetaan joko lääkkeillä tai kaavinnalla. Lääkkeillä tehdyssä abortissa äiti syö tarjotun lääkkeen (mifepristoni), joka pysäyttää keltarauhashormonin toiminnan, joka on välttämätöntä vauvan ravinnon ja hapen saannille. 1-3 vuorokautta myöhemmin annetaan toinen lääke (misoprostoli), joka käynnistää kohdun supistelun, jonka seurauksena vauva tulee ulos kuolleena. Imukaavinnassa lääkäri laajentaa äidin kohdunkaulaa siihen asti, kunnes se on riittävän laaja päästääkseen tänne kanyylin, joka on kiinnitetty letkulla pulloon ja pumppuun. Vauva imetään ulos ja lääkäri varmistaa ettei mitään vauvasta ole jäänyt äidin sisään.

Toisella kolmanneksella abortti suoritetaan lääkkeellisesti. Annostellut lääkkeet estävät keltarauhashormonin toiminnan (mifepristoni) ja saavat kohdun supistelemaan (misoprostoli), kunnes vauva poistuu emättimen kautta ulos yleensä kuolleena, tai elävänä, jolloin hänet jätetään kuolemaan. Vähintään 22 raskausviikon ikäinen vauva saatetaan myös surmata kohtuun ennen lääkkeiden annostelua ruiskuttamalla vauvan sydämeen myrkkyä (kaliumkloridia). Jokaisen löydettävissä on aitoa kuva- ja videomateriaalia aborteista, jotka osoittavat sen raakuuden ja pahuuden.

Abortti on maamme suurin rikos ihmiselämää vastaan. Kansamme on syyllinen syntymättömien järjestelmälliseen joukkosurmaamiseen ja meillä on velvollisuus lakkauttaa tämä rikos ihmisyyttä vastaan välittömästi."

Käykää kannattamassa tärkeää asiaa! :)
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7479

1

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi hyvä, että on tämmönen aloite. Hyvä kun jotkut on edes puolustaa näitä pieniä, kun eivät siihen itse pysty. Kannatan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      76
      2509
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1654
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1597
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1552
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1204
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1146
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1116
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe