Ja Altia on hyvä firma. Maksoi vuodelta 2019 osinkoa jo nyt, minäkin sain 126 euroa. Olisitte uskoneet, että Altian osakkeita kannattaa ostaa, kun yhtiö meni Pörssiin. Merkintähinta oli silloin 7,50 euroa, kurssi on nyt 9,74.
Pitäisi minunkin ostaa lisää, mutta odotan kevääseen. Muutenkin olen yrittänyt minimoida mahdolliset kurssitappiot desentralisoimalla 18 eri yhtiöön. Nyt syksyllä ovat maksaneet osinkoa Neste, Kemira ja Altia.
Koskenkorva on hyvä
5
99
Vastaukset
- Anonyymi
Onneksi olkoon hyvä osigonmaksaja, hyvä fuusio takana, ohran sisäänostohinta alhainen, teknisen viinan käsidesien etanolin myynti räjähtää ...
Kannattnee pitää
Olen realisoinut pankkeja pelkään energiaa ja konepajojen kevättä ja Usan osakekuplaaOlen minäkin myynyt suuren osan Nordeasta. Nyt ei kannata ostaa pankkien, konepajojen eikä UPM:n osakkeita, mutta Fortumin ja Nesteen voivat olla hyvä sijoitus. Osakesäästäjien liitto antaa hyviä neuvoja, mutta itse en aina niitä noudata. Olen sen verran kauan harrastanut pörssikauppaa, että vähän tuntumaa siihen jo on. Ostin tänään mm. Elisaa, vaikka liitto neuvoo myymään.
- Anonyymi
Suurin tuotto tulee kun ei käytä koskenkorvaa, tupakkamattomuus senkun kasvattaa saldoa..
Osinkoihin tai veikkaukseen en ole ollut kiinnostusta, kun tuloja on menoja enemmän mihin jemmata kun tähän ikään on tarpeellinen hankittu, jokaisen oma asia miten.- Anonyymi
Osta Olvia, sitä osti aikanaan Ikean luoja Kamrad jo aikanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osta Olvia, sitä osti aikanaan Ikean luoja Kamrad jo aikanaan.
Minä ostin Olvia pariin kertaan jo kauan ennen Kampradia, tosin Kamprad osti enemmän kuin minä yhteensä. Olen tyytyväinen Olvin osakkeen tuottoon ja myös yhtiön juomiin. Miedoista alkoholijuomista Koskenkorva on yksi parhaista, mutta en uskaltanut ostaa Altiaa, koska omistan pieniä eriä myös parista muusta (listaamattomasta) panimosta. Pelkäsin, että maksani ei kestä jokaviikkoisia tukiostoja neljälle alkoholijuomia valmistavalle firmalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565430Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212377- 1141637
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2391620- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3241150Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3241136