Keskustan eikä muiden taipua koskaan tätä pimittämäään

Sanna Marin puolueen johtajana tulla esille, pyytäen kamalaa tekoa anteeksi kansalta.
Oli hirveä rikos ryhtyä valtiopetokseen 1918.
Sosiaalidemokraatteja edes jotenkin pahoittelemaan puolueen ryhtymistä vallankumoukseen tammikuussa 1918.
Sisällissota alkoi, kun sosiaalidemokraattisen puolueen radikaali ydin Kullervo Mannerin johdolla julisti aseellisen kapinan alkaneeksi tammikuun lopussa 1918.
Suomen sisällissota käytiin keväällä 1918. Sota alkoi 27. tammikuuta ja loppui 15. toukokuuta.
– Jos Sdp:n puoluetoimikunta ei olisi tehnyt päätöstä ryhtyä vallankumoukseen, olisi säästytty noin 60 000 uhrilta.
60 000 uhria koostuu sisällissodassa Suomessa surmansa saaneista noin 37 000 ihmisestä ja Neuvosto-Venäjälle paenneista punaisista, jotka joutuivat Stalinin puhdistusten uhreiksi 1930-luvulla.
– Miksi Sdp ei käytä Sanna Marinin johdolla tilaisuutta hyväkseen ja irtisanoudu vuoden 1918 aseellisesta kapinasta? Olisi korkea aika sanoutua siitä selkeästi irti.
– Oli hirveä rikos SDP puolueelta, joka oli keskeisesti mukana vuodessa 1905, ryhtyä valtiopetokseen kansanvaltaa vastaan.

Sosiaalidemokraattien sisäinen vallankaappaus on myös mielenkiintoinen episodi josta ei kauhean paljon ole puhuttu.
1917 puoluekokouksessa oli enemmistön päätöksin valittu toimintalinjaksi parlamentaarinen tie vaatimusten edistämiseksi, vaikka itse Stalin kävi kokousväkeä kiihottamassa vallankumoukseen.

Tammikuussa 1918 puolueneuvosto ja -valtuusto kokoustivat kokonaista 3 päivää. Näissä kokouksissa puolueen vähemmistön edustajat onnistuivat juonittelemaan päätösvallan itselleen, perustettiin ns. toimeenpaneva komitea, johon jäseniksi tuli mm. punakaartien ja ammattiyhdistyksen piirissä toimineita puolueen hallintoon kuulumattomia toimijoita. Tälle komitealle, josta siis puoluekokouksen määrittämää linjausta noudattaneet oli siirretty sivuun, annettiin mahdollisuus päättää väkivaltaiseen vallankaappaukseen ryhtymisestä. Eikä tuota päätöstä kauaa tarvinnut odotella.
SDP on siis maamme epädemokraattisin puolue, kun sen historiaa katsoo. Sen nimi pitäisikin olla Suomen sosialistinen epädemokraattinen puolue.

6

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kahdessa viimeisessä kappaleessa tulit kertoneeksi syyn, miksi SDP ei ole pyytänyt vuoden 1918 tapahtumia anteeksi. Puolueessa vähemmistö teki vallankaappauksen. Eikä SDP taida olla edes ainoa puolue, missä näin on jossain vaiheessa tapahtunut.

      • Toki !
        Mutta jälkipolvet muuallakin pyytäneet tällaisia kauheita tekojaan anteeksi kansalta.
        Ei tätä voi käsitellä sosialistien mallilla, ettei saavutettuja etuja voi poistaa.


    • Anonyymi

      Metalliliitto ja paperiliitto ajoivat Suomen 1990 alun lamaan. Ne eivät viimekädessä hyväksyneet kikyä ja kiristivät hallitusta, joka oli pakotettu devalvoimaan. Alkoi syöksy, jonka jälkiä vieläkin korjaillaan. Tuhannet teki itsemurhan joutuessaan henkilökhtaiseen ahdinkoon. Siinäkin demarit mukana ja varsinkin liitot.

      Teollisuusliitto kärkenä, Pro ja PAM ja muut mukana, hyökkäsivät Suomessa "Capitolille" lokakuussa 2018 järjestämällä poliittiset lakot Eduskuntaa ja Sipilän hallitusta vastaan. Ihmisiä pakotettiin lakkoilemaan puoluekannasta huolimatta. Yritykset kärsivät miljoonatappioita. Lapset jäivät päiväkodeissa ilman ruokaa. Se oli hyökkäys perustuslakia ja Suomen kansaa vastaan. Vasemmistopuolueiden kannattamana SAK oli pääjärjestäjä. Sellaista vaalityötä ennen Eduskuntavaaleja!

      • Anonyymi

        Ay.liike tulisi lakkauttaa, valtio lakeineen hoitaa paremmin palkka asiat.


    • Anonyymi

      Jännästi Pystyyn kuollut vastaa, kuin ei tuntsi Spd historiaa lainkaan. Miten puheenjohtaja voi olla vähemmistössä ? Kullervo Manner 1917-1918. Hänetkin Stalin tapatti 30luvulla Venäjällä.

      • Anonyymi

        Manner oli jo aiemmnin pidätettynä Stalin vankilassa -pakkotyötä. Sitten hänetkin punaisista tapettiin Stalin määräyksellä. 35000 punaista teloitettiin -35.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5340
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2367
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1592
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      231
      1550
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1477
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1175
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1143
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      302
      1105
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe