C:n papereista laskuvarjojääkäriksi 26 vuotiaana?

Anonyymi

Sain kutsuntojen aikaan vapautuksen atooppisen ihon perusteella. Kutsuntalääkäri oli pitkätukkainen kaveri ja kun hieman korostin atopiani vaikeutta, hän sanoi että kelpoisuusluokkani olisi B tai "jos minua ei erityisemmin armeija kiinnosta, myös C". Otin C:n paperit tyytyväisenä vastaan, sillä suunnittelin lähteväni yliopistoon ulkomaille. Pääsinkin hyvään yliopistoon Skotlannissa, mutta koti-ikävä voitti ja palasin Suomeen. Tämän jälkeen olen jatkanut yliopisto-opintojani Suomessa alalla, jolta työllistyminen ei ole vaikeaa. Olen pian valmistumassa ja alani töissä.

Opintojeni ohella olen harrastanut aktiivisesti ja monipuolisesti liikuntaa. Olen myös huomannut atooppisen ihoni vaikeusasteen lieventyneen sellaiseksi, ettei minun ole välttämätöntä käyttää lääkinnällisiä tai kosteuttavia voiteita. Tein hiljattain Cooperin testin ilman varsinaista juoksuharjoittelua ja sain juostua hieman yli 3000 metriä, henkilökohtainen ennätykseni on 3200 metriä. En ole mikään myöskään mikään ihan tikku vaan penkistä nousee 110kg ja maasta 170kg. Uskoisin että kohdentamalla harjoitteluani laskuvarjojääkärien valintakokeita varten minulla olisi fyysisten suoritteiden puolesta hyvät mahdollisuudet päästä sisään.

Pelkään kuitenkin hieman, että atooppinen ihoni alkaisi varsinaisen palveluksen aikana oireilemaan tavalla, jonka johdosta joutuisin keskeyttämään palveluksen. Ehkä tuolloin olisi mahdollista saada jälleen vapautus terveydellisistä syistä, mutta pahinta olisi joutua lusimaan B-miehenä kun voisin tehdä siviilissä kiinnostavia ja yhteiskuntaa palvelevia työtehtäviä.

Jos hakisin tämän vuoden joulukuussa, olisin palveluksen alkaessa 27 vuotias. Kyse alkaa siis olla viimeisistä hetkistä, jolloin armeija olisi vielä mahdollista käydä. Erikoisjoukkokoulutuksessa näkisin mahdollisuuden paneutua vuodeksi täysipainoisesti sen laatuisiin asioihin, joita siviilissä harrastan vapaa-ajallani. Mitä mieltä olette? Pitäisikö yrittää vai keskittyä olemaan hyödyksi siviilissä?

2

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilman muuta armeijaan. Jos sairaus antaa periksi niin armeija kannattaa käydä nyt niin ei jää harmittamaan. Laskuvarjojääkäriksi tai vaikkapa rajavartioston antamaan ulkoilua, liikuntaa, omatoimisuutta yms. korostavaan sissikoulutukseen niin saat hyötyä kaikille elämän alueille.

    • Anonyymi

      Arvoisa aloittaja, vammakkoja ei oteta erikoisjoukkoihin. Eikä mihinkään muuallekaan tärkeisiin hommiin. Haepa elämäsi täyttymystä vaikka anushoiva-alalta, vaikuttaa enemmän kykyjesi mukaiselta.

      T: LjK v. 81-82, res. vänrikki

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      65
      3787
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2695
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2634
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1856
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1626
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1391
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      280
      1332
    8. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      126
      1325
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1299
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      91
      1261
    Aihe