Ilmastomuutos heiluttaa Maapalloa

24

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennustaminen on tärkeää. Ei mitään jäätiköiden sulamista muuten tapahtuisi.

      • Anonyymi

        Grönlanti oli lähes sula 900 luvulla...


    • Anonyymi

      Laitoitko näkyviin, kun on niin kaunis värikuva.

      Itse asia on hakemalla haettu, jäätiköt on pelkkää puhetta mannerlaattojen liikkeeseen verrattuna, ja maan asento on jatkuvassa liikkeessä muutenkin.

      Mitähän vielä keksitään tämän AGW .n aiheuttavan.

      • Anonyymi

        "Mitähän vielä keksitään tämän AGW .n aiheuttavan." just niin, keksitään kun ei muuta voi.


    • Anonyymi

      Itseäni tuo koko tutkimus epäilyttää. Maapallon asento vaihtuu jonkin verran muutenkin, joten muutos voi olla luontaista. Monet tuntuvat ajattelevan, että maapallo pysyy samassa asennossa koko ajan, mutta se ei pidä paikkaansa.

      Se, että ilmasto lämpenee ja asento muuttuu voi vain sattumalta tapahtua samaan aikaan. Pelkkä havaintojen yhdenaikaisuus ei todista niiden olevan yhteydessä toisiinsa.

      Aivan sama kuin, että magneettinen pohjoisnapa on ollut liikkeessä jo pitkään ja tällä hetkellä se siirtyy yli 50 km / vuosi, eli todella nopeasti. Ja tästä tuskin voi syyttää ilmastonmuutosta.

      • Anonyymi

        Tarkkaan ottaen magneettinen pohjoisnapa on siirtynyt noin 2 250 km vuodesta 1831 ja siirtyminen on kiihtynyt reilusti viime vuosina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkkaan ottaen magneettinen pohjoisnapa on siirtynyt noin 2 250 km vuodesta 1831 ja siirtyminen on kiihtynyt reilusti viime vuosina.

        Sitten sen täytyy olla ihmisen aiheuttamaa. Mistä se muutenkaan voisi johtua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten sen täytyy olla ihmisen aiheuttamaa. Mistä se muutenkaan voisi johtua.

        Kuule, magneettiset navat ovat vaihtaneet kokonaan paikkaa useasti aikojen saatossa. Siis magneettinen pohjoisnapa muuttuu magneettiseksi etelänavaksi. Magneettiset navat liikkuvat yllättävän paljon ja joskus nopeastikin. Ei tuohon siirtymiseen ihmistä tarvita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, magneettiset navat ovat vaihtaneet kokonaan paikkaa useasti aikojen saatossa. Siis magneettinen pohjoisnapa muuttuu magneettiseksi etelänavaksi. Magneettiset navat liikkuvat yllättävän paljon ja joskus nopeastikin. Ei tuohon siirtymiseen ihmistä tarvita.

        Olet aivan selvästi denialisti.


    • Anonyymi

      Päivän pituus saattaa lyhentyä millisekunnin verran.

    • Anonyymi

      Pientä suhteellisuudentajua, please. Kolmen kilometrin paksuinen jäätikkö olisi metrin läpimittaiseen rauta-nikkeli-kivipalloon suhteutettuna 0,25 mm paksu huurrekerros. Ja sitäkin vain n. 10% maa-alasta, eli n. 3% kokonaispinta-alasta.
      Ei taida paljon heilauttaa kolmen tonnin palloa, vai?

    • Anonyymi

      Kovin on kaukaa haettu tapa mitata jäiden sulamista.

      • Anonyymi

        Tärkeää on, että apurahahakemuksessa muistaa mainita taikasanan ilmastomuutos. Rahalippaat aukeavat.


    • Anonyymi

      Ensiksi tuo alarmi on sääntöjen vastainen, koska se on lähes pelkkä linkki.

      Toiseksi miksi ja miten tuo agitaattori saa kaikki alarmit käsiinsä?
      Onko agitataattoreilla joku isompikin probakandaryhmä?

    • Anonyymi

      Etelämanner ei näytä sulavan huomattavasti eikä edes Grönlantikaan.

      • Anonyymi

        Grönlanti sulaa nopeammin kuin ikinä. Jo pitkään on sulamismäärä ylittänyt uuden jään muodotumisen.
        Etelämantereella on ainakin joissain osissa ongelmana lämmenneen meriveden sulatusvaikutus jäätikön pohjassa. Matalilla rannikkoalueilla jäätikkö makaa pohjassa ja kun pohjan ja jään väliin pääsee lämpimämpää merivettä, jäätikön sulaminen ja liike kiihtyy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grönlanti sulaa nopeammin kuin ikinä. Jo pitkään on sulamismäärä ylittänyt uuden jään muodotumisen.
        Etelämantereella on ainakin joissain osissa ongelmana lämmenneen meriveden sulatusvaikutus jäätikön pohjassa. Matalilla rannikkoalueilla jäätikkö makaa pohjassa ja kun pohjan ja jään väliin pääsee lämpimämpää merivettä, jäätikön sulaminen ja liike kiihtyy.

        Mistä tiedät? Onko isot pojat taas kertoneet satuja?


    • Anonyymi

      Kun grönlanti oli sulana kellahtiko pallo?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Paljon sataa tilalle lunta joka vuosi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon sataa tilalle lunta joka vuosi?

        Menettävät tarkoittanee nettomenetystä. Grönlannissa on jo pitkään sulaminen ollut suurempaa kuin uuden jään muodostuminen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon sataa tilalle lunta joka vuosi?

        Sen verran sataa lunta että siitä riittää jäävuoriksi asti ihan niinkuin ennenkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menettävät tarkoittanee nettomenetystä. Grönlannissa on jo pitkään sulaminen ollut suurempaa kuin uuden jään muodostuminen.

        Ei pidä paikkaansa. Grönlannissa on kaikkina viime vuosina satanut uutta lunta enemmän mitä kesän aikana on sulanut. Jää vähenee siellä vain, koska jäävuoria irtoaa siellä enemmän, mitä uusi lumi pystyy tuottamaan. Tämä on kuitenkin vain väliaikaista. Tilanne tasapainottuu, kun rannoilla ollut ylimääräinen jää on tippunut pois.

        http://polarportal.dk/en/greenland/surface-conditions/


    • Tottahan toki jäätiköiden sulaminen näkyy ja niin sen pitääkin näkyä, jos kerran tarkkuusmittauksista on kysymys. Olen blogannut aiheesta jo vuonna 2016, lukekaa tuosta, turha asiaa on moneen kertaan jauhaa.
      https://konitohtor.blogspot.com/2016/04/piirileikkia-navoilla.html

      Pyörimisakselin huojunnan lisäksi maan magneettiset navat ovat viime vuosina olleet kiihtyvässä liikkeessä ja nyt ei enää puhuta millimetreistä vaan kymmenistä kilometreistä vuodessa. Jos maamme media olisi niin valveutunutta, kuin se uskoo olevansa, olisi asia jo ollut otsikoissa ja olisimme saaneet lukea, millainen uhka siitä vielä voi seurata. Kyllä ainakin ilmastonmuutos hetkeksi unohtuisi.
      https://konitohtor.blogspot.com/2020/11/mesmeriaa-navoilla.html

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      39
      3369
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2615
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2574
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1826
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1546
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1321
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1278
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1239
    9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      107
      1148
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1146
    Aihe