Näkyvä korruptio tullut pääministeri presidentti akselille

SDP korruption kasvattaja myös tullut pääministeri tasolle presidentiltä.
Maa tarvitsisi rehellisen ja osaavan pääministerin.
Tämä rapauttaa koko verojärjestelmän. Elantomenoja ei ole koko järjestelmän aikana hyväksyä vähennyksiin. Logiikka = ihminen maksaa itse sapuskansa.

Kuinka laajaa ollut demareilla tällainenkin maksu ? Tuohon huono sanoa että saavutettua etua ei saa poistaa. Tulee mieleen lakkoilevien veturimiestenkin saunalisä. Halosen presidentin eläke joka junailtiin 20400 suuremmaksi kuin kuuluisi vuodessa. Halonen sanoi että valtiovarainministeri Urpilainen saa sen hoitaa.

Halonen eläkkeestä: "Menee siinä samassa"
Eduskunnan päätettäväksi jää, laskevatko myös presidenttien eläkkeet. Ne on sidottu istuvan tasavallan presidentin palkkioon, eläke on 60 prosenttia palkkiosta.

Halosen mielestä on selvä, että eläkekin laskee.
- Se on sitte... Menee siinä samassa.
- Mielestäni on loogista, että se vaikuttaisi myös eläkkeeseen. Olen puhunut Urpilaisen kanssa siitä, että ne ovat aika loogisessa yhteydessä, mutta kirjallisesti en ole sanonut mitään.

https://yle.fi/uutiset/3-6471415

Elämme epärehellisyyden aikaa demarein myötä.

13

812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valhe ei tälläkertaa ole ottanut tuulta aleen, jo taitaa tietää jokainen Suomalainen, että kokoomus on suomen syöpä.

      • Anonyymi

        Kyllä Halonen noin juuri tehnyt, ei siitä liene kiistäminen.


    • Anonyymi

      Ei olisi haitaksi, jos kävisit psykiatrin vastaanotolla. Ehkä siellä pääset eroon harhaisista ajatuksistasi.

      • Anonyymi

        Neuvotoliiton malliin, kuntotuuksia kerrotaan, suljettiin hhoitolaitoksiin, heillä edelleen se malli, vankila nyt, jota tämä palstan sosialistikin ehdottaa.


      • Anonyymi

        Aloitus ei ole harhaa.


    • Anonyymi

      Presidenttinä pitää olla Niinistön tyyppinen, ei näitä kieroja demareita.

    • Anonyymi

      Olisko patalaiska kokoomuslainen parempi?

    • Anonyymi

      Niinistön omaehtoinen palkanalennus tuskin on hänen pienestä päästään lähtöisin vaan kysymyksessä on EK:n toive saada saada palkkoja alennettua työväestön keskuudessa kun kerran kokoomuspresidentti näyttää mallia.
      Presidenttiyden jälkeen EK palkitsee ex-presidentin ruhtinaallisesti palkansaajien ostovoiman surkastuttamisesta.

      • Anonyymi

        481 000 € yksi matka pikku suihkari vuokra.
        Sekö mielestäsi sopiva, kun Tavjasi kyydissä-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        481 000 € yksi matka pikku suihkari vuokra.
        Sekö mielestäsi sopiva, kun Tavjasi kyydissä-

        Oliko tuolla kokoomuksen Kataisen tilaamalla "tutkimuksella" mitään käytännön vaikutusta Suomen tulevaisuuteen, menikö veronmaksajien rahat "kankkulan kaivoon":

        Himasen kohuteksti julki: Tästä veronmaksajat maksoivat 700 000€
        Professori Pekka Himasen ja hänen kansainvälisen tutkijaryhmänsä kohuttu Kestävän kasvun malli -raportti julkaistiin vihdoin. IS kävi kilpailuttamatta jätetyn 700 000 euron hintaisen, melko koukeroisen kohututkimuksen läpi.


      • Anonyymi

        Onko presidentti Halonen työväestöä ?
        -kyllä on paksua jos noin luulet.
        Tarjalla ja Penalla oli tulot yhteensä 380 000 €, josta vielä huomattava osa ilman veroa -vilpillinen presidentin eläke 96 000 €, jonka kuuluisi olla 75 600 €.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-9799075

      Yhdysvalloissa terveysministeri ThomasPrice on eronnut tehtävästään. Taustalla on se, että hän käytti kalliita yksityisjettejä valtion matkoilla.
      Valkoisen talon tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin mukaan Price tarjoutui eroamaan eilen ja presidentti Donald Trump hyväksyi eropyynnön. Price aikoi maksaa itse matkojaan osan.
      Price on lentänyt tänä vuonna yksityiskoneilla 26erillistä matkaa ja matkojen hintalappu
      on noussut 400 000 dollariin.

      http://m.iltalehti.fi/uutiset/2011032513432775_uu.shtml

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000387538.html

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5310
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2347
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      111
      1572
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      227
      1524
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      288
      1078
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe