IRANILAINEN VASEMMISTONJOHTAJA Ruotsissa kaatoi hallituksen

Tulivat vanhempansa aikanaan pakolaisina Iranista Ruotsiin. Nyt kiittollisuuden osoituksena sai Ruotsin hallituksen nurin, kun vasemmistolaisia ajatuksia kantaa, jotka yhteiskunta vastaisia.

Maanantaina pääministeri Stefan Löfven kertoi hallituksensa eroavan, ja nyt edessä ovat hallitustunnustelut syksyn 2018 vaalituloksen pohjalta, tai uudet vaalit.

Ensin puhemies Norlén valitsee pääministeriehdokkaan, joka aloittaa hallitustunnustelut. Hän ilmoittanee ehdokkaan tiistaina alkuillasta.
Todennäköisesti ensimmäiseksi ehdokkaaksi valitaan jompikumpi suurten puolueiden puheenjohtajista: sosiaalidemokraatti Stefan Löfven tai maltillisen kokoomuksen Ulf Kristersson. Nykyisen hallituspohjan jatko näyttää kuitenkin hyvin epätodennäköiseltä, sillä liberaalipuolue on kääntänyt kelkkansa. Se tukee jatkossa porvarihallitusta, joten Löfven joutuu hakemaan tukea jostain muualta.
Ruotsissa on ollut esillä myös malleja, joissa sosiaalidemokraatit ja keskusta muodostavat kahdestaan vähemmistöhallituksen, joka hakee tukea ympäristöpuolueelta ja vasemmistolta.
Ruotsissa on yleisesti ajateltu, että kokoomuksen ja demareiden yhteistyö on varattu äärimmäisiin kriiseihin, kuten sota-aikoihin. Pandemiaa tosin on kuvattu Ruotsin pahimmaksi modernin ajan kriisiksi, joten suuretkin yllätykset voivat olla mahdollisia.
Puolueilla olisi jo kahdestaan koossa 170 paikkaa, ja ne luultavasti saisivat tuekseen ainakin keskustan edustajat riippumatta pääministeripuolueesta.

Nykytilanne on tämä: Sosiaalidemokraattien pääministeri Stefan Löfven on johtanut Ruotsin vähemmistöhallitusta yhdessä ympäristöpuolueen kanssa siten, että keskusta ja liberaalipuolue ovat toimineet vähemmistöhallituksen tukipuolueina.
Lisäksi pääministeriäänestyksessä Löfven sai hyväksynnän vasemmistopuolueelta, joka halusi varmistaa, että ruotsidemokraatit eivät pääse valtaan.

Ruotsin valtiopäivillä istuu 349 edustajaa.
https://pakki-asset-storage.datadesk.hs.fi/5ce84b1f-68df-4367-8d08-533062af1ac5.svg

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos vielä jatkan:
      https://pakki-asset-storage.datadesk.hs.fi/5ce84b1f-68df-4367-8d08-533062af1ac5.svg
      -kuten tuosta näkee, niin kimuranttiseksi menee, kun vasemmistopuolue ei tule toimeen oikeastaan kenenkään kanssa.
      Samoin 20 paikan liberaalit on ilmoittaneet etteivät tue tätä hallistusta. Haluavat kokoomus vetoiseen hallitukseen. Kristillisdemokraatit myös 28 paikalla olisi siihen menossa, samoin keskustalle kävisi 31 paikalla. Eli, ruotsidemokraatit on nyt tähän asetelmaan ratkaisevassa paikassa 62 paikallaan. Jos tuosta ynnätään, niin tulisi vahva halltus -kokoomus-ruotsidemokraatit-keskusta-liberaalit-krillisdemokraatit 205 edustajaa -349 :stä. Mahdollista olisi että ruotsidemokraatit olisi vaikka ulkona hallituksesta, tukien sitä. Olisi heillä sosialidemokraatit, vihreät ja vasurit oppositiossa 144 edustajalla.

      Ihan sama tilanne meillä, jos vaalitulosta vain katsotaan, olisi sosialistit, vasurit ja vihreät oppositiossa. 123 edustajan hallitus. Ruotsi voisi ihan hyvin olla suunnannäyttäjä? Halonenkin sanoi olevansa suunnannäyttäjä, ja nyt Pride Elokapinalliset ym homojärjestöt heiluu suunapäänä.

    • Anonyymi

      Ruotsi tarvitsee suunnanmuutoksen ennen kaikkea maahanmuuttopolitiikkaan. Se on joka tapauksessa edessä, joten miksi ei jo nyt. Tanska ja sen sosiaalidemokraattinen johtoinen hallitus voisi toimia mallina.

    • Anonyymi

      Liika vasemmistolaisuus ei sovi demokraattisiin maihin.

      3 vuoden aikana Ruotsissa käytiin historialliset vaalit ja muodostettiin historiallinen hallitus, joka kaatui. Lisäksi maa valitsi kansainvälistä kummastusta herättäneen koronastrategian ja maan väkivaltaluvut ovat nousseet Euroopan kärkikastiin.

    • Anonyymi

      Liika vasemmistolainen paapominen on tiensä päässä. Oppia yksilötkin itse ajatteleen.

    • Anonyymi

      Ruotsalaisten homoilla ilvehdettiin aikaan jo kun homous oli Suomessa merkattu rairaudeksi. Sanottiin, kun Ruotsissa oli työpareina mies ja nainen, ettei tule työpaikkaromansseja.

      https://www.youtube.com/watch?v=T0vM4TfVn2M

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1779
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1598
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1404
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      342
      1358
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1275
    6. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      8
      1141
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1048
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      951
    9. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      949
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      80
      889
    Aihe