Yöllä näin erikoista unta, jollaista toivoisi näkevänsä vaikka joka yö.
Meille tuli jotain 20 vuotiaita opiskelijanaisia.
Saunaa lämmitettiin, naiset lähtivät jonnekin käymään ja naiset olivat suunnitelleet menevänsä saunaan, kun tulevat takaisin.
Takkahuoneessa olin vaatteet riisuttuna ja menossa saunaan, kun naiset jo palasivat meille ja jouduin väijytykseen, kun ensimmäinen nainen tuli takkahuoneeseen, jossa ilman vaatteita oli saunaan menossa.
Nainen poistui takkahuoneesta toisten naisten luo ja alkoi kuulumaan kovaa kikatusta, kun nainen kertoi muille naisille nähtyään alastoman miehen.
Sama saunaan meno toistui monta kertaa, tosiasiassa toivoin, että joku naisista yllättäisi meikäläisen alastomana koikkelehtimasta, eikä minulla mikään velvollisuus ole paniikissa vetää pyyhettä peitoksi, antaa näkyä vaan.
Hieno uni oli, harvoin tällaisia näkee.
Erikoinen uni
8
50
Vastaukset
- Anonyymi
Mjoo
Tuosta herää kysymys, että pitäisikö vain nukkua. Eli siis heti kun herää, käy taisin nukkumaan.
(hirn)Mitä se auttais? Kovasti varmasti kiihottaisi, mutta ei aloittaja unessakaan saanut naista. Pesää siis.
Musta on aika huolestuttava, ellei saa naista edes unissa.
Teoriassa (ja unessa) kaikki on mahdollista. Mut kun se on sielläkin mahdotonta.
- Anonyymi
Älä unta nää.
- Anonyymi
Ne on mukavia yöllisiä seikkailuja.
- Anonyymi
Unidssa on joskus nähdä hauskoja agentti-seikkailujakin, kuin Sam Peckinpaihin elokuvakin.. Verinen viikonloppu tai The Omega Organization, Robert Ludlumia.
- Anonyymi
Tuollainenkin on aika ilkeä uni: polkaiset vesipulloasi ja vitamiini-purkkiasi, nähden jännittävää kunnallista una kuin joku Robert Ludlumin Verinen Viikonloppu jo mierlessäkin... vahingossa jotenkin pikkupullon kaadat ja pitää siivota jo heti..
stanan Omega Organizaton. - Anonyymi
No jospa tuosta kehittyy jokin huima jatkokertomus tuleviin öihin.
Itellä oli muutama vuosi sitte sellainen outo, joka toistui, se oli vähän niin ku joku realistinen, ehkä avaruus- tai rinnakkaistodellisuus- arcademaailma, jossa mulla oli jonkinlainen sankarillinen pelastustehtävä, katoin noihin aikoihin ninja-warrioria, se tuli jotenki oudosti uniin, ei sellaisenaan. Ja muistelen että ihan niinku ois ollu aamulla voipunu olo, ehkä sätkin jalkoja yön aikana niitä katellessa. Ku on tommonen tapa pelata tietokonepelejäki, että koko kroppa eläytyy mukana. Hassun näköstä sätkimistä. - Anonyymi
Hoitaja-tyttöjen ihmeelliset paikat jooh, blondeja ja kaikkia kun olin rokotteessa, paljon niitä jotka eivät osaa käyttää tietokoneitaan :D
Nahkasohvalla istuin ja odottelin :;:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110