Olen alle 25-vuotias mies, ja tuntuu melko usein siltä, että omat sukulaiset eivät osaa kunnioittaa minua aikuisena ihmisenä. Jos joitain ongelmia esim. minun ja jonkun lähiomaisen välillä esiintyy, lähiomainen ei pysty puhumaan niistä asioista itse minulle vaan hän mieluummin tiuskii muille ihmisille ja vääristelee ongelmien oikeaa luonnetta niin, että hän saa minut näyttämään täysin uusavuttomalta. Koko tilanne muuttuu turhaksi nysväämiseksi, jota kukaan ei oikeastaan jaksa mutta pitäähän niihin huhupuheisiin jotenkin puuttua.
Onko teillä vastaavia kokemuksia?
Kunnioituksen puute
5
62
Vastaukset
No oletko töissä käyvä normaali ihminen? Jos olet niin kannattaa vain ottaa asia esille. Jos olet työtön ja luuseri yhteiskunnan normien perusteella niin se selittää miksi sinua ei kohdella aikuisena.
- Anonyymi
Melkoinen olkinukkeväite olettaa, että vain työssäkäyvät ovat normaaleja ja kaikki työttömät ovat avuttomia luusereita. Olipa ihminen omassa elämäntilanteessaan työntekijä tai työnhakija, se ei oikeuta mainittuun lähipiirin käytökseen. Normaalius on muutenkin niin suhteellinen käsite ja niin monesta tekijästä kiinni, että pelkkä työssäkäynti ei määrittele sitä, onko joku "normaali" vai ei. Sosiaalisissa suhteissa piilevistä ongelmista kannattaa aina olla avoin, varsinkin jos käytös on kestänyt häiritsevän pitkään.
Anonyymi kirjoitti:

Kyllä. Tyydyttäisikö sinua enemmän ilmaus "työssäkäyvä, normaali ihminen"? Itelläs aikamoiset väitteet perustettu mun 5 rivin tekstistä. Onko sulla autismi kun et osaa lukea rivien välistä viestin tarkoitusta ja pienikin virhe hämmentää sinua?
- Anonyymi
AIDZ kirjoitti:
Kyllä. Tyydyttäisikö sinua enemmän ilmaus "työssäkäyvä, normaali ihminen"? Itelläs aikamoiset väitteet perustettu mun 5 rivin tekstistä. Onko sulla autismi kun et osaa lukea rivien välistä viestin tarkoitusta ja pienikin virhe hämmentää sinua?
Tässä keskustelussa on ihan turha ryhtyä lapselliseksi jos puheenaihe on alunperin toinen. En minäkään hauku muita ties millä nimityksillä tai yritä pelata autismikortilla jos omat viestini tulkitaan eri tavalla.
Mutta asiaan. Ensisijaista sosiaalisten suhteiden korjaamisessa on avoin rehellisyys eli juuri se, että ongelmista puhutaan ja niihin etsitään ratkaisu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942