Juuri sitä Vladimir Putin haluaa, juuri palkitsee vierailullaan luokseen Erdoganin.
Turkin ja Kreikan välillä on leimahtanut nyt erityisen pahasti. Nyt osansa kiistasta on saanut Saksa.
Vladimir Putin ja Recep Tayyip Erdogan tapasivat - Venäjä saattaa yrittää kiertää pakotteita Turkin avulla
Venäläistietojen mukaan presidentit sopivat muun muassa siitä, että Turkki maksaa venäläisestä maakaasusta ruplissa ja maat kehittävät kahdenvälisiä pankkisuhteitaan. ”Presidenttien sopimus nostaa suhteet täysin uudelle tasolle lähes kaikessa, erityisesti kaupassa, taloudessa, teollisuudessa, maataloudessa ja turismissa”
Suomen ja Ruotsin Nato-hyväksyntä voi siirtyä jopa kesään 2023
Erdoganin ja Vladimir Putinin tapaamisista on tullut tuttua juttua. Turkkilaisen kansainvälisen politiikan asiantuntijan Özgür Ünlühisarcıklın mukaan Turkki tunnustelee Venäjän kantaa hyökkäyksestä Syyriaan. Uusien Nato-jäsenyyksien hyväksynnässä Turkin vaalit painavat eniten. Suomen ja Ruotsin Nato-hyväksyntä riippuu Turkin vaaleista.
Turkin lehdissä niin yksipuolista kerrontaa, kuin Venäjänkin mediassa, ettei niitä voi sellaisenaan jatkaa. Venäjällä ei voi edes kirjoittaa sellaista, mitä juuri Turkissa sallitaan, muttei sielläkään isommin Erdoganin arvostelua. Kiinakin tuli sotaisena kuvioihin mukaan, hämmentää lisää maailman sotiin.
Nato-maiden kärhämä pahenee
3
105
Vastaukset
Kyllä.me Pietarissa tiedetään.
- Anonyymi
Mitä te tiedätte. Ei teille mitään kerrota, jos jotain sanottekin vastaista se on linnaa putkaa ja vankeutta, enimmillään 15 vuotta. HYVÄ KUITENKIN ETTEI PUOLUEESI saanut meitä siihen liitettyä, orjaksi omassa maassaan.
- Anonyymi
OikeistoSosDem
06.08.2022 08:28
Kirjoitusvirheiden suhteen viime yönä. En ollut maistissa. En vain saanut nukuttua ja yöllä räpläsin puhelinta.
Aamulla 20 kilsan tasavauhtinen ja nyt duuniin tuuraamaan apteekkkarikaveria hyvää korvausta vastaan tietysti.
Nähdään iltapäivällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271