Fortum seisottaa voimalaitostaan, vaikka sähkön hinta on pilvissä – omistajaohjausministeri Tuppurainen pyytänyt selvitystä. Nyt ei pyydellä vaan käsketään, aika tulossa niin pahaksi.
Suomen Sähkönkäyttäjät ry:n (ELFI) toimitusjohtaja Pasi Kuokkanen kertoo lehdessä, että Meri-Porin voimalaitos on niin suuri, että sen seisottaminen nostaa sähkön hintaa Suomessa. Kuokkanen epäilee Fortumin pitävän tällä tavoin hinnat itselleen mieluisina eli korkeina.
Fortum ei juurikaan kommentoinut asiaa. Laitos on nyt ollut osana tehoreservikapasiteettia, eikä päätöstä kaupalliseen käyttöön ottamisesta ole tehty.
Nyt heittää nurkkaan vihreitten vaateet hiilen ja turpeen käytösstä, ei me aleta energia vajeeseen ja kylmentään asuntoja tuollaisen huume rökälepuolueen takia.
Nyt jöötä maahan muuten hukka perii !
Näytä Tytti mistä sinut on enemmän pohjalaisena tehty, pohjalaiset ennenkin maan pelastaneet mm 1918.
Armeija saisi ottaa vallan joksikin aikaa, saada asiat rullaamaan. Samoin terveydenhoito puoli myös kaipaa johtajaa, joka osaa eikä satuile. "pitäisi...pitäisi"
Suomalainen laulaa joko ilosta tai surusta, nyt suru puserossa
7
53
Vastaukset
- Anonyymi
Keskustan politiikka, jolla kaikkina aikoina kaikin tavoin kaikissa oloissa turvataan Suomen Tasavallan itsenäisyys ja pidetään maa asumisen ja puolustamisen arvoisena.
Tätä asiaa ovat ajaneet Mannerheim, Ryti, Kekkonen ja viimeisimpänä Nato. - Anonyymi
Niin, että diktatuuri ryssän ja Turkin tapaan!
Silleenhän se hoituis, Ano diktaattoriksi ja "väärinajattelijat" linnaan.
Mieti nyt vähän, mitä tänne kirjoittelet.
Lienet persu tai vkk -trolli.- Anonyymi
Armeija laittaa punavihreät lankkaaman kenkiä, se heidän osaamisaluettaan, jos sekään, ei maan johtaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Armeija laittaa punavihreät lankkaaman kenkiä, se heidän osaamisaluettaan, jos sekään, ei maan johtaminen.
Pankkis osoitti persuutensa kritisoimalla kivihiilivoimalan kylmänäpitämistä. Keskity vaan lankkaamaan kenkiäsi. Siinä on itsellesi tarpeeksi haastavaa tekemistä.
- Anonyymi
Roomalainen laulu tähän https://youtu.be/msFo-r7WMX4
- Anonyymi
https://www.youtube.com/shorts/pOYURgp8AFk
https://www.youtube.com/watch?v=L4yDpUsb738&ab_channel=TuSKY420
Huumeita kannattaa. - Anonyymi
Tehtaat pyörimään jotta pääsee Ayjohtajat lakkoilemaan. Nyt löydään Ayjohtajia ratsupiiskalla, että silmät lyö tähtiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565690Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271518Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381336Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3481277