Ennen armeijaa, kärsin jo valmiiksi kovasta ahdistuksesta, isetuhoisista ajatuksista, perheväkivaltaisista lapsuustraumoista ja fyysisistä vaivoista kuten jatkuvista kovista selkäkivuista, en ole varma oliko vielä muita. Kaikista näistä vaivoista huolimatta halusin yrittää suorittaa armeijan, yritin kaikkeni, esitin jopa tervettä mahdollisimman hyvin että saisin a-paperit alle, mikä tuurilla toimi, koska isäni on sotilasmestari ja on ollut pomminpurkajana Kambodzhassa, niin halusin tehdä hänet ylpeäksi ja tuoda kotiin ehkä jopa skvj merkin tai vähintään alikki merkin, tiedän kyllä että laki sanoo että vaivojen esittäminen on rikos, mutta niiden piilottamisesta ei ole sanottu mitään. Mutta se oli kaikki oli turhaan koska kun aika koitti ja armeija alkoi, mun kroppa ja mieli ei vaan millään kestänyt, varsinkin kun oli myös korona aika pahimmillaan, sain jopa lisää vaivoja siellä, kuten loukkasin polveni kun rasitin kehoani aivan liian paljon, liian nopeasti ja liian useasti, myös selkäkivut pahentuivat huomattavasti, vaikka ne olivat ennen siedettäviä, nyt ne ovat siedettämättömiä suuremmaksi osaksi ajasta, yritin kaikkeni pysyä mukana ja esittää normaalia mutta siellä huomattiin heti että kaikki ei ollut hyvin. Siinä vaiheessa kun aloin kävellä käytävillä kumarassa, tavallaan periaattees jo itkien kivusta kun silmät vuoti pirusti, mitä yritin tietenkin piilottaa sekä viiltäviä kipuja polvessa, alikit ja muut alkoivat huolestuu jo sen verran että alko miettii oliko sittenkään viisasta koittaa pitää meikäläistä siellä, käytin jo keppejä siinä kohtaa, sain pari kertaa suostuteltua heitä pitää itteeni siäl mutta kun yliluutnantti lääkäri määrää pois, niin silloin ei oo muut vaihtoehtoo ku lähtee pois. Kaikki, jopa Vääpeli ja kapteeni sanoi että olin rohkea kun yritin niin urheasti kovaa loppuun asti, mutta itse koin ja koen sen edelleen isona epäonnistumisena, tiedän kyllä että en voi mitenkään vaikuttaa siihen että mitä mulle on käyny lapsuudes, mut toivoisin kyllä todella paljon että voisin. Armeijan jälkeen on ollut todella vaikeeta etenkin henkisesti ja myös fyysisesti, oli tosi vaikeet lähtee edes omasta kodista pois. Nyt pelkään todella paljon sitä että saan seuraavissa kutsunnoissa c-paperit alle vaikka en halua sitä, mikä tarkoittaisi sitä että olisin ehkä suvun ensimmäinen joka ei ole käynyt armeijaa, enkä tiedä että olenko valmis vielä siihen henkiseen rasitukseen häpeään. Olisiko kenelläkään yhtään hyviä neuvoja siihen että mitä voisin tehdä asian helpottamiseksi koska terapia ei tunnu auttavan yhtään?
C-paperit armeijasta
Anonyymi-ap
1
185
Vastaukset
- Anonyymi
Kuulostaa hirveältä, mitähän seuraavaksi??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tänään pyörit ajatuksissa enemmän, kun erehdyin lukemaan palstaa
En saisi, silti toivon että sinä vielä palaat ja otetaan oikeasti selvää, hioituuko särmät ja sulaudummeko yhteen. Vuod315999- 345483
- 293094
- 342474
- 442347
- 372128
- 152108
- 121721
En ole koskaan kokenut
Ennen mitään tällaista rakastumista. Tiedän että kaipaan sinua varmaan loppu elämän. Toivottavasti ei tarvitsisi vain ka191697Voi ei! Jari Sillanpää heitti keikan Helsingissä - Hämmästyttävä hetki lavalla...
Ex-tangokuningas on parhaillaan konserttikiertueella. Hän esiintyi Savoy teatterissa äitienpäivänä. Sillanpää jakoi kons391696