EU-Euroopassa yhtenäisyys pitää

Anonyymi-ap

EU:ssa Kroatia liittyi juuri Schengen-alueeseen. Italia nostaa hikikarpaloita otsalle, taloutensa takia.

Yhtenäisyys Venäjää vastaan jatkunee muun muassa siksi, että energiariippuvuus Kremlin totalitarismista yhä vähenee - vaikka unionin ainoa tämänhetkinen Vladimir Putinin kaveri johtajatasolla, Unkarin presidentti Viktor Orbán (sai muuten Putinilta joulutervehdyksen) jatkaa öyhöttämistään.

Kokouksia on jumalattomasti, joissa saadaan ratkaisuja vaikkapa energia-, ilmasto- ja teknologiakysymyksiin. Taatusti niitä jää vielä pöydällekin.

Britanniasta riippuu, kuinka Englannin Kanaalin yliset suhteet paranevat. Siihen kuitenkin on painetta, koska brexit on osoittautunut Boris Johnsonin kulisseiksi.

9

95

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koirat haukkuvat, karavaani kulkee.

      EU toimii perussopimuksensa mukaisesti.
      EU-vihaajat räksyttvät mistään mitään ymmärtämättä.
      Miten voisivat,kun ei ole välinettä.

      • Anonyymi

        EU:ssa riidellään/neuvotellaan aina. Joskus loputtomiin. Se on demokratian huono puoli.

        Aina kuitenkin saavutetaan yhteisymmärrys, joskus kivuliaskin ja mennään eteenpäin EU-vihaajien harmiksi.

        Koronasta selvittiin. Nyt on vain selvittävä Venäjän diktaattorin hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen seurauksista.
        Ja selviämään tullaan.
        Yhteisvoimin.EU-vihaajien raivotessa voimattomina.


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        🍑 ­­N­­y­­m­­­f­­o­m­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#176887626

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Italia rähmällään Venäjän kaasulle ja Eun tukirahalle. Yhtenäisyys rakoilee jo pahasti!

    • Anonyymi

      EU pakote ripulilla ja paskoi omaan
      Lättiinsä kun suostuu usa maailman
      valloitukseen.

      • Anonyymi

        EU ei ole USA:n käskyvallassa muualla kuin EU-vihaajien valeissa.
        Heitä ärsyttää EU:n asettuminen Venäjän Ukrainassa harjoittamaa kansanmurhaa vastaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole USA:n käskyvallassa muualla kuin EU-vihaajien valeissa.
        Heitä ärsyttää EU:n asettuminen Venäjän Ukrainassa harjoittamaa kansanmurhaa vastaan.

        EU vaatii nyt kiinalaisilta turisteilta rokotustodistukset.
        Kiina on vastaan.
        Saa nähdä,kumpi voittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU ei ole USA:n käskyvallassa muualla kuin EU-vihaajien valeissa.
        Heitä ärsyttää EU:n asettuminen Venäjän Ukrainassa harjoittamaa kansanmurhaa vastaan.

        Sinä yksinkertainen robakanta kusettu et siis sitä tajua???


    • Anonyymi

      Köyhien mustalaisten karavaani on jo matkalla Finlandiaan, eivät lennä suoraan joulupukin luokse!😀😃😄

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      38
      3260
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2585
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2554
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1816
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1526
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1301
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1248
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1229
    9. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1146
    10. Arvasin että sen profiilin takana on sinä

      Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉
      Tunteet
      13
      1100
    Aihe