Samuli Samuelssonin cooper

Hyvä tulos perus juoksufoorumi tasoa, rentoa vuaan.

Onhan tuo heikko tulos liikuntaa ikänsä tehneelle. Leipälajissaan, pikajuoksussa, ei toki kehon aerobisia ominaisuuksia ehdi punnita kun suoritus kestää vain nippa nappa yli 10 sekuntia.

Juoksua ei voi seurata syyllistymättä kiihotukseen kansanryhmää vastaan.

Ei 300 kg jalkakyykyssäkään mikään cooperin hyvän tuloksen ennustaja ole.

Ukko ei pärjää vastatuuleen koska huono kunto

Foorumilaisetkin hölkkää nopeammin.

Todella huono tulos. Bodaritkin juoksee 3000m.

Heleppoa huudella mut kaikkia ei ole luotu kestävyysurheiluun koska siihen voi vaikuttaa ihan ihmisen tietyt jutut kuten heikko hemoglobiinitaso ja ei niin vahvat keuhkot sekä ruumiinrakenne. Ja tietenkin ei voi olettaa että juoksee kovan ajan cooperissa kun on koko ikänsä lyhyttä matkaa ja joku sanoi että 300kg jalkakyykyssä.

Varmaan 4km menee kuukauden treenillä, mutta se on 0,5 s pois satasen herkkyydestä ja pian pysyvästi, kun nylkyttämään alkaa.

Kolehti kasaan, ukko tarvii Tunturin juoksumaton
Reippailulla nousee juoksukunto.

Jospa kokeilee ensiksi vaikkapa cooperia FitNord Flyer Uproc X 8.70:lla

Yrittikö täysillä? Jos hölkkäsi rennosti ettei tukkoiset jalat haittaa treeniä.

Mars akin valmennukseen

Ei tullut DNF. Kelposuoritus

Paljonko juoksisitte itse kylmiltään cooperissa jos olisitte harjoitelleet vain maksimissaan 30 sekunnin 90 % tehoisia (maksiminopeudesta) vetoja radalla?

Ei ole mitään syytä olettaa, että 100-200 metrin pyrähtelijä, joka tähtää nopeuden lisääntymiseen lyhyessä maksimaalisen rennossa suorituksessa juoksisi maitohapollisessa suorituksessa erityisen hyvin. Kyse on harjoittelun tuloksesta ja myös pitkälti lihassolujakaumasta. Nopeilla lihassoluilla on taipumus väsyä nopeasti. Toi keuhkojen osuus suorituksesta, jonka Samuelsson mainitsi jutussa on myöskin tärkeä. Pikajuoksija pärjää maailman huipulla melko alhaisilla max-hapenottokyvyn arvoilla. Sekin on pitkälti geneettistä. Voi olla, että Samuelsson ei oikeasti pystyisikään 3000 metrin cooperiin vaikka treenaisi.

Otetaanpa esimerkkinä vaikka mestarijuoksija Viren ja Suomen nopein sprintteri Samuelsson. Viren ei olisi parhaimmassa kirissäkään pystynyt juoksemaan alle 12 sekunnin satasia - ehkä joku viimeinen 200 metriä on voinut olla tyyliin 26-27 sekuntia ja se on jo kestävyyslahjakkuudelle nopeaa menoa. Toisaalta Viren kykeni pitämään vähän yli 3 minuutin kilometrivauhtia noin maratonin pituisen ajan eli 2 h 10 min. Tai 10 km matkan alle 3 minuutin kilometrivauhtia loppuaikaan 28 min. Samuelssonin kestävyysvaatimukset ovat maksimissaan 21,5 sekunnin pituisia. Sen ajan koneen on tuotettava ATP:tä minimaalisella laktaatin tuotolla. Laktaatti hidastaa nopeasti nopeussuoritusta. Jos Samuelsson treenaisi pitkää lenkkiä olisi sillä katastrofaaliset vaikutukset näihin 100 ja 200 metrin aikoihin. Osa nopeista soluista alkais muuttua hitaampaan moodiin (fysiologian tutkijoiden havaitsemaa faktaa). Tulis ehkä 200 metriä lisää cooperiin, mutta 100 metrin aikaan tulisi 0,3 sekuntia lisää ja SM-mitalit jäisivät muiden käsiin. Simppeliä tiedettä.

Nopeus ja kestävyys äärimuodoissaan ovat todella vieraslajeja toisilleen. Ei voi millään olla maailmanluokan nopeutta tai maailmanluokan kestävyyttä samaan aikaan. Urheilun hienous on siinä, että on erilaisia lajeja, matkoja ja välineitä. Jokaiseen lajiin löytyy omat erikoismiehet tekemään ennätyksiä.

Taviksilla ominaisuudet ovat jakautuneet sinne ääripäiden puoliväliin, joten kummassakaan lajissa ei tule huipputuloksia kovasta treenistä huolimatta. Lisäksi on muistettava, että jos haluaa juosta todella lujaa on hyväksyttävä lihasten repeilyn tuomat haasteet. Yksikin paha revähdys voi periaatteessa tuhota lupaavankin juoksijan uran. Maratoonarina haasteet tulevat kehonpainon laskusta mikäli hommaa viedään oikeesti tosissaan maaliin. 100 km viikkojuoksumäärillä harva pysyy entisessä painossaan vaikka haluaisi. Paino laskee, rasva palaa ja niin palaa lihasmassakin. Elimistö pyrkii optimoimaan asioita.