Vaikka kuinka yritän

en saa itseäni samaan tilaan, enkä sanomaan yhtään hyvää sanaa hänelle. Tilanne voisi olla aivan toinen, jos olisin saanut tehdä töitä itselle mieluisassa työpaikassa ja minulle rakkaiden työkavarien kanssa. Projektia ei olisi koskaan saanut toteuttaa siinä laajuudessa kuin se toteutettiin. Kun aloitin työt mieluisassa työpaikassa, ajattelin, että en enää kokisi sitä tunnetta, että olisin sairastunut henkisesti, koska en ymmärtänyt mitään siitä kaikesta mitä ympärilläni tapahtui! Mutta se jatkui sielläkin, mutta silti koin sen jaksavani koska työpaikka ja henkilöt siellä olivat ihania. Stressitaso oli tavallista korkeammalla sielläkin ja siksi sairastuin ensimmäisen vuoden keväällä ensimmäiseen krooniseen sairauteen ja sen jälkeen myös toiseen krooniseen sairauteen. Jos projektia ei olisi koskaan aloitettu, olen varma että nuo sairaudet olisivat jääneet puhkeamatta. Elimistö kävi kierroksilla joka päivä ja kaikki ne vieraat esityksineen olivat kammottavin kokemus elämässäni vuosien ajan! Sitä ihmettelen yhä, että miksi projektia ei lopetettu toistuvista pyynnöistä huolimatta ja työkyvyttömyydestä tehdä töitä, koska jo pelkkä ovesta ulos lähteminen saivat valtavan ahdistuksen tunteen esiin. Tällä hetkellä koe jaksavani tutustua edes ikäiseeni uuteen ystävään, voimat ovat hyvin vähissä! Haluan alkaa tehdä töitä maaliskuun alusta tutuissa ryhmissä! Minkäänlaista kerrontaa ei saa enää olla missään! Työn tekeminen piristää ja pakko tienata rahaa, koska projekti sai vain pahaa aikaan monella tapaa! Olen jonkin verran masentunut, koen että minua on kohdeltu huonosti, koska minulta koskaan kysytty sitä kysymystä, minkälainen olisi minun näköiseni tulevaisuus!