Huomasin, että jääkaapissa on viime vuodelta jäänyt vielä kolme kimpaletta kuivattua mätiä eli bottargaa. Ajattelin kokeilla ja tehdä pastaa bottargalla. Resepti on hyvin yksinkertainen. Pastaan sekoitetaan oliiviöljyä, valkosipulia, persiljaa, hieman sitruunanmehua ja chilihiutaleita ja päälle raastetaan bottargaa kuten parmesaania.
Itse tein kokeiluni tagliatellella, jätin valkosipulin, chilin ja sitruunanmehun pois. Pelkästä oliiviöljystä, persiljasta ja raastetusta bottargasta sai erittäin maukkaan ja merellisen pasta-annoksen.
Bottarga eli suolattu ja kuivattu kalan mätipussi on tuhansia vuosia vanha herkku ja sitä on osattu valmistaa ympäri maailman. Aluksi mätipussi siistitään ja siitä puristetaan ilmakuplat pois. Sen jälkeen se suolataan ja prässätään, jotta siitä poistuu vettä ja siitä tulee turvallista. Kuivattamista jatketaan auringossa ja tuulessa kunnes mätipussi on kovaa kuin esimerkiksi toffee. Tämän jälkeen se säilyy vaikka huoneen lämmössä useita vuosia.
Minä kokeilin bottargaa tapaksiin eli paahdettuun maalaisleipäviipaleeseen laitetaan päälle 1-2 ohutta siivua bottargaa, päälle tuore tillinoksa ja ripaus oliiviöljyä. Näin se maistuu kalaisalta ja sopivan voimakkaalta. Paljaaltaan tuo on melkein liian voimakkaan makuista. Nyt kokeilin pastaan ja hyvää tuli. Alla on artikkeli bottargasta ja sen eri käyttötarkoituksista.
https://www.seriouseats.com/bottarga-the-international-delicacy-everyone-should-try
Onko joku palstalainen maistanut bottargaa?
Pasta con la bottarga
2
91
Vastaukset
- Anonyymi
Mielenkiintoinen ruoka-aines. Saako tätä bottargaa Suomesta?
Italianherkusta on joskus saanut, mutta nyt loppunut. Hinta on todella korkea, 19,75 €/50 g. Minä tilasin Espanjasta ja sain 11,99€/100 g. Käytännössä sain tuohon hintaan kokonaisia juovakeltin mätipusseja, jotka olivat noin 100 g painoisia. Juovakeltin mäti on hieman arvostetumpaa kuin tonnikalan mäti. Minustakin se oli paremman makuista, hieman miedompaa ja hienostuneempaa.
https://italianherkut.fi/reseptit/spaghetti-alla-bottarga/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110