Harmittaa tosi

paljon se etten voi lähteä töihin pohjoiseen. Reuman sukuinen sairaus puhkesi keväällä silloin kun olin ollut töissä mieluisassa ryhmässä edellisestä syksystä asti. En silloin ymmärtänyt mitään siitä mitä ihmeen ympärilläni koko ajan käytiin. Ei ollut mitään käsitystä keneen tai mihin se liittyi ja vaikka tykkäsin tehdä töitä, olin tietyllä tavalla kauhuissani koko ajan ja luulin sairastuneeni henkisesti. Oli äärimmäisen rasittavaa pinnistellä sellaisessa ikäänkuin välimaastossa, jossa ymmärsit hyvin vähän siitä mitä kummaa ympärillä tapahtui! Se vei paljon voimia ja siksi sairastuin keväällä kahteen peräkkäiseen flunssaan, mikä ei ole minulle tyypillistä ollenkaan. Stressi ja voimakas ahdistus olivat aika pitkälti mukana sellaisina tekijöinä, että sairastuin. Sain poskiontelulehduksen ja kaiken kaikkiaan oli kolme kertaa sairaslomalla sinä keväänä! Sisin oli jo siinä vaiheessa rikki! Kautta rantain kertomista ei olisi koskaan saanut aloittaa, eikä sikdi projektiakaan! Se on aiheuttanut kahden sairauden puhkeamisen ja aiheuttanut valtavan paljon tuskaa, ahdistusta ja stressiä. Sairaudet ovat aiheuttaneet kipua ja kärsimystä jo todella monen vuoden ajan! Missä on oikeudenmukaisuus, että minua niin huonosti on kohdeltu, se etten saanut jatkaa rakkaassa työpaikassa. Kaikki sen jälkeiset vuodet ovat kuin jatkuvissa painajaisissa elämistä! Vain olisi ollut muuttaa tilanne paremmaksi jo kahdeksan vuotta sitten. Mutta siihen hän ei pystynyt. Olen kaksi kertaa ikäänkuin samanlaisen kokemuksen. Parisuhteessa ollessani lasteni isän kommunikointitaidot olivat lähes olemattomat ja niin on myös projektissa keskeisessä osassa olevalla henkilöllä! En minä jaksa enää sellaista toista samanlaista huonosti kommunikoivaa ihmistä kestää! Tai olen jo joutunut pakosta siihen tilanteeseen, koska hän on jo vuosien ollut hiljaa! Kun on kerran jo sen aikaisemmin kokenut, sitä ei vaan jaksacenää. Koen että elämäni menee lopullisesti pilalle ja se on jo mennyt! Siksi minun on täysin mahdotonta nähdä tietyn henkilön kanssa koskaan samassa tilassa. Hyviä tunteita ole ollut häntä kohtaan noin kolmeen vuoteen. Olen ollut samankaltaisessa elämänvaiheessa kuin avioeroni jälkeen, että yksin olemista, jotta saisin ns. toisen eroni käsiteltyä päästäni pois ja voisin jatkaa elämääni ilman jokapäiväisiä ahdistavia ajatuksia. Se että kautta rantain kertominen on yhä jatkunut ja naapurien osallistuminen on todella paljon hidastanut voinnin paranemista! Minulla ja ihan kaikilla ihmisillä on oikeus saada elää omannäköistä elämää ja juuri siksi kinä olin se joka laitoin eropaperit menemään ja niin teen nytkin, vaikka mitään ei ole ikäänkuin ollutkaan. Sille en voi mitään, jos toinen osapuoli ei pysty ymmärtämään sitä miten paljon menetin hyviä vuosia huonosti suunnitellun ja ilmaa lupaa aloitetun projektin takia. Ei sitä ole täysin ymmärtänyt lasteni isäkään vaikka erosta on reilusti yli kymmenen vuotta. Olen pahoillani, mutta en halua olla missään tekemisissä projektissa mukana olleen toisen osapuolen kanssa. Menettäisin elämänhaluni lopullisesti! Tarvitsen elämääni sellaisen ihmisen, joka jo alusta lähtien osaa kommunikoida sellaisella tavalla, että ymmärämme toisiamme tutstumisen alusta lähtien. Minulla on jo niin paljon, että koen ansaitsevani sellaisen ihmisen elämääni. Saattaa jopa käydä niin että rakastun toisen kerran elämässäni. Pidän paljon samanikäisistä miehistä kuin itse olen.