Sorsallisuus lentelehti

No perkele ku meikälään silmällisyyrellisesti kattelin taivashollillisehen ja sinnehän ylös kurkottelin, nii mitäpä sieltä tuloikaan! Sorsa! Ja arvaappas mitä, meinasin polvillisesti rojahtoo siihen sammahteen paikkaalliseen, ku ajatuksellisesti iski takaraivollisehen, että nyt se Jeesuksellisesti tempaa meikän mennessään!

Sydämellisesti hakkaa niinku vanha kaksitahtillinen ruohonleikkurillisuus ja ajattelen että noniih, nyt tää oliki tässä, ei tartte ennee miettiä pörssisähköjä eikä paskahuussin siivouksellisuuksia. Mutta sitte ku vähän silmäillisesti tarkentelin, niin huomasin, ettei se ollu Jeesus. Oli vuan ihan perus sorsa. Siipiään levittellöö ja kaakattaapi niinku olis jonku tärkeämmällisen asian tuloillaan.

Ja siinä ku mulkoilen perrään ja mietin et nytkö sitä ihminen on niin ylösotollisuushakuisena että jo lintulintusellisiinki rupeen tempautumisellisesti reagoimaan, nii ymmärrän että tässähä on jotaki häikkää. Että ehkä meitä on viety höplästä niin palijo, että nykysin jo jokanen taivaallisesti liikahtava eläväinen olento saapi aikaan ajatuksen, että nytkö tempaa Herra mukanaan.

Ja siitäpä tuloo se toinen, vielä hurjempi ajatuksellinen: entä jos Jeesus ei tullekkaa sieltä taivahalta niinku on odotteltu? Entä jos me tässä ootellaan ja ootellaan ja elämä lipuu sivusilmällisesti ohitte, ja ainoot, jotka tästä hyötyy, on ne, jotka saarnaileevat ja pitävät meitä jatkuvassa odotuksellisessa jännityksessä?

Tottakai mie uskon, en mie sillä. Mutta alkaapa vähän tuntua, että meitä on pehmitetty vuosikymmenellisesti sellaseen tilallisuuteen, että jo sorsa saa aikaseksi sydämellistä tykyttelyä. Ei kuulosta enää ihan tervelliselliseltä, jos suoraan sanon.

No mutta, ehkä se vielä tullee. Tai sitte ei. Mutta sen mää sanon, että ens kerralla ku sorsa lentää, nii en mee polvillisesti eikä huudahda "Herra tule jo!" vaan katson ihan rauhallisellisesti, että mihin se kaakattellisesti on matkalla. Ja ehkäpä meikälääsenki on aika alkaa kattoo vähän tarkemmin, mihin tässä ollaan menossallisesti.