Makkarallisuus lounastimellisesti

No voi helekkari nyt mänöö kyllä hermot! Ajjattelinpa vaan, että paistamallisesti ottaisimpa ja rillillisesti makkaroin illan kunniaksi, mutta eihän siitä mittään tullee ku käräjikkö koko homma!

Laittompa rillin tulille ja ajjattelin, että no nytpä männöö makkarallisesti sopivalla hiilloksella mutta enpä siinä hoksinut, että liian lämpöisellisesti oli koko vehkeellinen. No eiköhän siinä sitte ku muutaman sekunnillisen aikana jo käryää ja mustentuu koko pötkäle! Ei auttanut käännellä eikä siirrellä, sehän tarttu kiinni ritilälliseen ja jämähti siihen kuin syntisellisyyys ihmisen sieluulliseen.

Ja kyllä siinä meinas usko mennä, että mihinkä tämä maailma on mänössä ku ei edes makkaraansa saa rillattua ilman, että palaa käppänäksi ku vanhurskaitten tiellä vaeltamattomuus! Kaikenlisäksi naapuri siinä käveli ohi ja katteli vähän pitkään, kun minä koitin paistolihasta pelastella, mutta eihän sitä kehtaa poiska heittääkkään ku kallistahan se on nykyisellään.

No, söinhän minä sen, vaikka karretta rouskuttelikin, ja mietin että ehkä tämäkin oli opetuksellinen hetki. Että niinku elämässäkin, jos liian hätäisesti yrittää asioitansa hoijata, niin lopputulemallisuus voi olla kärähtämistä ja pilalle palamista. Pitää vissiin vähän malttaa ens kerralla, niinku odotuksellisestikkin elämässä ja uskonasioissakin. Ei liikaa hoppua, eikä liian kuumalle laittamista – muuten menee kaikki mustaksi ja hukkaan.

Mutta että semmottii. Huomenna kokeillaan uuvestaan, ja ehkä tällä kertaa vähän maltillisemmallisesti!