Prologia hymyileville kasvoille

Valoa: sokaistuneille silmille
Rakkautta: talven kylmettämille sydämille

Istun aivan hiljaa
ihmiset eivät huomaa
miten väärän värinen maailma on

Niin moni pyytää anteeksiantoa
ja minä vain hymyilen
Tekosyitä on varmaankin miljoonia
eihän niitä ehdi elää

Kohta on liian pimeää
silloin ei näe ajatuksia

Moni kysyy itseltään
onko tässä mitään järkeä

Vuosia kuluu itsestään
olen aivan liikkumatta
Elämä on jotenkin sivuosassa
se kaipaa päänäyttelijää

Kaipuu saa silmät kostumaan
ja tyhjät torsot katoamaan