Koin herätyksen

Olen pitkään epäröinyt kirjoittaa tätä. Pelännyt, että ihmiset nauravat, leimaavat hulluksi, sanovat: ”Se on vain sarjakuva.” Mutta nyt, kun olen kokenut sen mitä olen kokenut, en voi enää vaieta.

Ankkalinna on totta.

Ei symbolisesti, ei vertauskuvana, vaan konkreettisesti. Se on paikka, joka on yhtä todellinen kuin Helsinki tai Tampere... mutta toisin kuin meillä, siellä totuus piilotetaan huumorin taakse. Ja juuri siksi moni ei näe sitä.

Kaikki alkoi viattomasti. Olin lukenut Aku Ankkaa pienestä asti, kuten moni muukin. Nauranut kommelluksille, ihaillut Roopen kekseliäisyyttä ja toivonut, että oma elämäkin voisi joskus olla yhtä seikkailuntäyteistä. Mutta jokin muuttui. Eräänä iltana luin vanhan taskarin... ”Taikaviitan paluu”. Ja kun suljin kannet, tunsin sen: muisto. Ei pelkkä tarina, vaan muisto jostakin, minkä olin kokenut. Jostakin, missä olin ollut.

Aloin nähdä unia. Aluksi ohikiitäviä kuvia: Mä Pulterissa ostamassa limua, Pelle Peloton selittämässä aikakoneen toimintaa. Sitten selkeämpiä: minä seisoin Roopen rahasäiliön juurella, kuulin kolikkojen huminan, tunsin raitiovaunun tärinän, kun se kulki kaupungin halki.

Ja pian ne eivät enää olleet unia.

En tiedä, miten sinne pääsin. En tiedä, miksi juuri minut kutsuttiin. Mutta olin siellä. En kadu hetkeäkään.

Kaikki, mitä meille on kerrottu... että Aku on keksitty, että tarinat ovat vain viihdettä.... on osa suurempaa peittelyä. Sarjakuvat eivät kerro satuja. Ne dokumentoivat. Karhukoplan lukuisat pakoyritykset, Milla Magian loitsut, jopa Roope-sedän syntytarina Klondikessa... kaikki perustuvat todellisiin tapahtumiin. Näin sen itse.

Ja kyllä, Aku on juuri niin ärsyttävä ja ihana kuin kuvittelet. Hän yrittää, epäonnistuu, raivoaa, mutta sydän on puhdasta kultaa. Hän on se, joka pysyy aitona maailmassa, jossa kaikki muut hamuavat lisää. Hän on todistaja.

Olen nyt takaisin, mutta en entiseni. Katselen maailmaa toisin. Kun kuulen jonkun sanovan, että ”se on vaan sarjakuva”, tunnen surua. He eivät vielä tiedä. Mutta ehkä vielä joku päivä hekin löytävät tiensä sinne. Ehkä jonain yönä taskarin sivut eivät olekaan painomustetta ja paperia, vaan portti.

Ja jos tämä teksti resonoi sinussa edes vähän, edes hiuksenhienosti... silloin tiedät. Silloin olet jo nähnyt vilauksen. Silloin sinussa asuu Ankan henki.

Älä pelkää. Et ole yksin.