Edellinen ketju tuli täyteen jatketaa
Raamattu käsittelee homoseksuaalisuutta, mutta siinä ei mainita erikseen samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Raamattu kuitenkin tuomitsee homoseksuaalisuuden moraalittomana ja luonnottomana syntinä. 3. Moos. 18:22 leimaa homoseksuaalisuuden inhottavana syntinä. Room. 1:26-27 julistaa homoseksuaaliset halut ja teot häpeällisinä, luonnonvastaisina ja riettaina. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Koska homoseksuaaliset himot ja teot tuomitaan Raamatussa, homoseksuaaliset avioliitot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja ne ovat itse asiassa syntisiä.
Aina Raamatun mainitessa avioliitto, on kyseessä miehen ja naisen välinen suhde. Ensimmäinen viittaus avioliittoon on 1. Moos. 2:24, jossa miehen kerrotaan jättävän vanhempansa ja liittyvän vaimoonsa. Avioitumista käsittelevissä raamatunkohdissa, kuten 1. Kor. 7:2-16 ja Ef. 5:23-33, avioliitto on aina miehen ja naisen välillä. Raamatullisesta näkökulmasta avioliitto on elinikäinen liitto miehen ja naisen välillä ja sen ensisijainen tarkoitus on perheen perustaminen ja hyvän pohjan luominen sille.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse turvautua yksin Raamattuun ymmärtääksemme avioliittoa. Raamatullinen avioliittokäsitys on hyväksytty maailmanlaajuisesti kaikissa sivilisaatioissa kautta ihmiskunnan historian. Historia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Nykyisen sekulaarisen psykologian mukaan mies ja nainen ovat psykologisesti ja tunteellisesti toisiaan täydentäviä. Psykologit ovat myös todenneet, että miehen ja naisen välinen liitto, jossa molemmat aviopuolisot toimivat hyvinä roolimalleina, on kaikkein paras ympäristö tasapainoisten lasten kehitykselle. Psykologia todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan. Samoin fysiologisesti mies ja nainen on suunniteltu sopimaan toisiinsa seksuaalisesti. Sukupuolinen kanssakäyminen jälkeläisten tuottamiseksi on ainoastaan mahdollista miehen ja naisen välillä. Luonto todistaa homoseksuaalista avioliittoa vastaan.
Jos näin ollen Raamattu, historia, psykologia ja luonto kaikki yhdessä puhuvat miehen ja naisen välisen avioliiton puolesta, miksi tämän asian suhteen on niin paljon polemiikkia nykyaikana? Miksi homoseksuaalista avioliittoa vastustavat leimataan suvaitsemattomiksi ja vihamielisiksi kiihkoilijoiksi riippumatta siitä, kuinka kunnioittavasti he esittävät mielipiteensä? Miksi homoseksuaalit ajavat avioliitto-oikeuksiaan niin voimallisesti, kun useimmat ihmiset , uskonnolliset ja maalliset joko tukevat tai eivät suuresti vastusta heidän oikeuttaa muodostaa pariliittoa, jossa heillä olisi kaikki samat lailliset oikeudet kuin avioliitossa olevilla pareilla?
Raamatun mukaan kaikki tietävät homoseksuaalisuuden olevan moraalittoman ja luonnottoman. Ainoa keino tämän sisäisen tietouden tukahduttamiseksi on laillistaa homoseksuaalisuus ja hyökätä kaikkia sitä vastustavia vastaan. Paras keino homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi on saada homoseksuaalinen avioliitto samalle tasolle perinteisen vastakkaista sukupuolta olevien avioliiton kanssa. Room. 1:18-32 kuvailee tätä. Totuus on kaikkien tiedossa, koska Jumala teki sen tiettäväksi. Totuus on hylätty ja korvattu valheella. Valhetta esitetään, totuutta tukahdutetaan ja sitä vastaan hyökätään. Monien homoseksuaalisten oikeuksia ajavien kiihkomielisyys ja viha sitä vastustavia kohtaan on itse asiassa merkki siitä, että he tietävät mielipiteensä olevan väärä. Huonosti puolustettavissa olevan mielipiteen tukeminen mahtipontisella ryminällä on yksi vanhimmista propagandakeinoista. Homoseksuaalisten oikeuksia puolustavien toimintaohjelma on kuvattu kenties kaikkein parhaiten Room. 1:31, "ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä".
Homoseksuaalisen avioliiton hyväksyminen merkitsee homoseksuaalisen elämäntavan hyväksymistä, jonka Raamattu selvästi tuomitsee synnillisenä. Kristittyjen on oltava lujasti samaa sukupuolta olevien avioliittoa vastaan. Tämän lisäksi monet Raamatun ulkopuoliset seikat vastustavat samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Sinun ei tarvitse olla evankelinen kristitty tietääksesi, että avioliitto on miehen ja naisen välillä.
Raamatun mukaan avioliitto on säädetty miehen ja naisen välille (1. Moos. 2:21-24; Matt. 19:4-6). Homoseksuaalinen avioliitto on avioliiton vääristymä ja loukkaus avioliiton luojaa, Jumalaa, vastaan. Kristittyinä me emme voi hyväksyä tai sivuuttaa syntiä. Sen sijaan kerromme Jumalan rakkauden ja anteeksiannon olevan tarjolla kaikille, myös homoseksuaaleille, Jeesuksen Kristuksen kautta. Meidän on julistettava totuutta rakkaudella (Ef. 4:15) ja puolustettava totuutta sävyisästi ja kunnioittavasti (1. Piet. 3:16). Kun me kristittyinä puolustamme totuutta ja joudumme sen seurauksena henkilökohtaisten hyökkäysten, ivan ja vainon kohteeksi, meidän tulee muistaa Jeesuksen sanat: "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan.
Mitä Raamattu sanoo samaa sukupuolta olevien avioliitosta? 2.0
600
2048
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, asia ei muutu vaikka kuinka yrittäisi väittää vastaan.
Aloittaja ei voi olla enempää väärässä. Mutta viha homoja kohtaan näkyy tuossakin. Hän ei näe homoissa mitään hyvää.
- Anonyymi
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
On se muuttunut. Mies jättää isän ja äidin ja lähtee usein opiskelemaan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aloittaja ei voi olla enempää väärässä. Mutta viha homoja kohtaan näkyy tuossakin. Hän ei näe homoissa mitään hyvää.
Ensinnäkin hänellä on salainen kiinnostus asiaan mutta ei tunnusta sitä,itsellekään
Modernin ihmisen ajatustapa ei stemmaa tuon urpon jutuissa .uskoa saa mutta minun jumalani hyväksyy ainakin kaikki ihmiset. , samalla kun minun jumalani ei ole sidottuna mihinkään raamatun sääntöihin jonka Jotkut ovat joskus kyhänneet kirjaksi Mielelläni laittaisin tuollaiset kirjoitukset oikeuden eteen. Ja katsoa onko tuomaritkin vielä tänään niin ennakkoluuloisia että ottavat asiakseen pohtia tavallisten ihmisten elämää ,
kuinka kauan tätä täytyy vielä, kestää ja katsella miten nämä huuhkajat levittävät väärää tietoa homoista . Yksikin mies sanoi että ei ole vastaan homoja kunhan vaan antavat hänen olla rauhassa. Siis miksi hän kuvittelee ettei saisi olla homoista rauhassa , ei homot hänelle mitään pahaa ole tekemässä , siis oikea selitys miehen sanoihin on se että kuvittelee että joku homo vaan tuosta noin hyppää kimppuun kun haluaa seksiä,, siis miksi homo olisi hänet valinnut rikkomalla hänen rauhaansa , ei homoa kiinnosta koskaan mikään typerä heteromies
Siis se kertoo tuoretta kerrontaa miten väärin he ovat saaneet tietoa ihmisistä jotka hieman erottuvat heteroista , siis ainoastaan niin vähän että haluavat partenrikseen samaa aukupuoltab olevan ihmisen .eikö jo olisi aika Suomenkin näpäyttää, tasa-arvoisuutta sen verran ettei kirjoitella yleisillä,palatoilla homojen elämästä, ihan kun se olisi heteron oikeus jotenkin .joten homot rauhaan, etekin kun usealla on hyvin vääriä käsityksiä heistä, - Anonyymi
Totta. Eikä papit ja piispat sitä muuta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
On se muuttunut. Mies jättää isän ja äidin ja lähtee usein opiskelemaan.
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Hyvin sanot,
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aloittaja ei voi olla enempää väärässä. Mutta viha homoja kohtaan näkyy tuossakin. Hän ei näe homoissa mitään hyvää.
Mitä pahaa siinä on?
- Anonyymi
Kummallista että jonkun Vesan homous ärsyttää sinua noin paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista että jonkun Vesan homous ärsyttää sinua noin paljon.
Varsinkin kun Vesa on hetero.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin kun Vesa on hetero.
Liberaaleja ärsyttää niin moni asia, että siinä on vaikea pysyä perässä. Eniten niitä ärsyttää se, että viittaa Raamattuun ja sanoo, että sen perusteella homoliittoja ei pitäisi sallia ja että homoseksuaalinen elämäntapa on kielletty.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aloittaja ei voi olla enempää väärässä. Mutta viha homoja kohtaan näkyy tuossakin. Hän ei näe homoissa mitään hyvää.
Aloitus ei ole aloittajan näkemys. Aloittaja siteeraa, mitä Raamatussa homoudesta kirjoitetaan. Miksi te suvakit jankutatte jatkuvasti? Miksi syyllistätte aloittajaa? Jos Raamatussa niin kirjoitetaan, se on fakta. Ei aloittaja ole kirjoittanut raamattua. Jos kyse on "tulkinnasta", lukekaa itse ja vääntäkää p*m**i p*n**se*si.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin kun Vesa on hetero.
Joka tapauksessa aloittaja on tärkeällä asialla osoittaessaan esittämiensä Raamatunkohtien todistavan ainoastaan Raamatun sanojen mukaisesti solmitun avioliiton olevan Herran tahdon mukainen.
Ja kun tiedämme lainsäädäntömme estävän Raamatussa kerrotulla tavalla solmitun avioliiton Suomessa, niin kaikkien meidän avioliitot joiden kerrotaan perustuvan Raamattuun ovat epätosia.
Kristillisessä avioliitossa syntyneet lapsenikin ovat siten syntyneet Raamatussa kerrotun avioliiton ulkopuolisina ja koko perheeni on siten vailla Taivaan perillisyyttä.
Kiitos aloittajalle, että avasit silmäni näkemään ettei meillä ole tulevaisuutta minkäänlaisessa uskonnollisuudessa.
Kannattaa muidenkin arvioida rehellisesti omaa ja perheensä elämää Raamatun sanojen valossa. Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Liittyy siihen, että ei Raamatulla tee mitään siinä vaiheessa kun kotoa lähtee. Useimmin lähdetään opiskelemaan.
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus ei ole aloittajan näkemys. Aloittaja siteeraa, mitä Raamatussa homoudesta kirjoitetaan. Miksi te suvakit jankutatte jatkuvasti? Miksi syyllistätte aloittajaa? Jos Raamatussa niin kirjoitetaan, se on fakta. Ei aloittaja ole kirjoittanut raamattua. Jos kyse on "tulkinnasta", lukekaa itse ja vääntäkää p*m**i p*n**se*si.
Eihän Raamatussa homoudesta vaahdota. Aloittaja, Meller ja Räsänen ovat lisänneet homot tekstiin, missä niitä ei muuten ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus ei ole aloittajan näkemys. Aloittaja siteeraa, mitä Raamatussa homoudesta kirjoitetaan. Miksi te suvakit jankutatte jatkuvasti? Miksi syyllistätte aloittajaa? Jos Raamatussa niin kirjoitetaan, se on fakta. Ei aloittaja ole kirjoittanut raamattua. Jos kyse on "tulkinnasta", lukekaa itse ja vääntäkää p*m**i p*n**se*si.
Hyvin kirjoitettu? Aloittaja tuo hyvin esiin meidän kaikkien olevan syntisinä kelvottomia solmimaan Kristillistä avioliittoa.
Syntiä ei saa siunata edes meidän Herran lisääntymään valitsemien ja siunaamien kohdalla.
Ainoastaan Raamatussa kerrotulla tavalla solmittu avioliitto on Herran tahdon mukainen liitto ja sellaisen solmimista lainsäädäntömme ei mahdollista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu? Aloittaja tuo hyvin esiin meidän kaikkien olevan syntisinä kelvottomia solmimaan Kristillistä avioliittoa.
Syntiä ei saa siunata edes meidän Herran lisääntymään valitsemien ja siunaamien kohdalla.
Ainoastaan Raamatussa kerrotulla tavalla solmittu avioliitto on Herran tahdon mukainen liitto ja sellaisen solmimista lainsäädäntömme ei mahdollista.Missä muka toi tuollaista esiin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Liittyy siihen, että ei Raamatulla tee mitään siinä vaiheessa kun kotoa lähtee. Useimmin lähdetään opiskelemaan.
Oletko saanut vihkiraamatun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista että jonkun Vesan homous ärsyttää sinua noin paljon.
Liberaalien, mukamas homomyönteisten harjoittama muiden asiaton homottelu on ristiriitaista käytöstä. Nuoret niin ei-homot pojat kuin aidot homotkin kärsivät muiden poikien homottelusta, mutta tällä palstalla arvatenkin vanhemmat sitä samaa yhä harrastavat koulukiusaajien tavoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä muka toi tuollaista esiin.
Kyseinen trolli keksii omiaan ja yrittää laittaa niitä muiden syyksi heikolla menestyksellä,
kuten tuonkin väitteensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liberaalien, mukamas homomyönteisten harjoittama muiden asiaton homottelu on ristiriitaista käytöstä. Nuoret niin ei-homot pojat kuin aidot homotkin kärsivät muiden poikien homottelusta, mutta tällä palstalla arvatenkin vanhemmat sitä samaa yhä harrastavat koulukiusaajien tavoin.
Hyvä huomio. Ensin ne kannattaa homoutta ja sitten ne haukkuu toisinajattelijoita homoiksi. Osoittaa ajattelun pinnallisuutta ja tunteenomaisuutta. Ei ajatella asioita syvällisesti kuten kristinuskossa opetetaan. Raamatun avioliittokäskyt kieltävät homoliitot ja se on hyvin syvällistä tekstiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä muka toi tuollaista esiin.
Jätti kertomatta, että jos synti on este avioliitolle joidenkin kohdalla, niin silloin se on este meidän kaikkien avioliitolle.
Tehän olette kertoneet ainoastaan pyrkivänne elämään synnittömästi ja me tavalliset ihmiset olemme tavallisia syntisiä.
Synnin ollessa este Taivaan kirkkauteen pääsylle, se koskee kaikkia.
Miksi siis kaikille synninteko ei olisi este avioliitolle, jos se on sitä joillekkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseinen trolli keksii omiaan ja yrittää laittaa niitä muiden syyksi heikolla menestyksellä,
kuten tuonkin väitteensä.Yrität tehdä minusta kaltaisesi trollin, kun en suostu nuoleskelemaan lapsellisia kommenttejanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä huomio. Ensin ne kannattaa homoutta ja sitten ne haukkuu toisinajattelijoita homoiksi. Osoittaa ajattelun pinnallisuutta ja tunteenomaisuutta. Ei ajatella asioita syvällisesti kuten kristinuskossa opetetaan. Raamatun avioliittokäskyt kieltävät homoliitot ja se on hyvin syvällistä tekstiä.
Laittanet Raamatunkohdat näytille, jossa kielletään kyseiset avioliitot?
- Anonyymi
Kyllä, totuus on ja pysyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu? Aloittaja tuo hyvin esiin meidän kaikkien olevan syntisinä kelvottomia solmimaan Kristillistä avioliittoa.
Syntiä ei saa siunata edes meidän Herran lisääntymään valitsemien ja siunaamien kohdalla.
Ainoastaan Raamatussa kerrotulla tavalla solmittu avioliitto on Herran tahdon mukainen liitto ja sellaisen solmimista lainsäädäntömme ei mahdollista.Ihan omaa tulkintaasi. 😂😂😂😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liberaaleja ärsyttää niin moni asia, että siinä on vaikea pysyä perässä. Eniten niitä ärsyttää se, että viittaa Raamattuun ja sanoo, että sen perusteella homoliittoja ei pitäisi sallia ja että homoseksuaalinen elämäntapa on kielletty.
Hyvin sanoitit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallista että jonkun Vesan homous ärsyttää sinua noin paljon.
Olematon homous. 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on?
Ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Aamen !!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan omaa tulkintaasi. 😂😂😂😂
Herätysliikkeessäsikö meidän heteroiden syntiä saa siunata, mutta teidän homoseksuaalisten ei?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen !!!
Onhan tässäkin ketjussa nähty miten herätysliikkeen pojat ovat muuttaneet miehimykset ja miesten kanssa makaavat miehet homoseksuaalisiksi miehiksi ja naisiksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätti kertomatta, että jos synti on este avioliitolle joidenkin kohdalla, niin silloin se on este meidän kaikkien avioliitolle.
Tehän olette kertoneet ainoastaan pyrkivänne elämään synnittömästi ja me tavalliset ihmiset olemme tavallisia syntisiä.
Synnin ollessa este Taivaan kirkkauteen pääsylle, se koskee kaikkia.
Miksi siis kaikille synninteko ei olisi este avioliitolle, jos se on sitä joillekkin?Olemme kaikki syntisiä, ei tietenkään ole avioliiton este, mutta homouden synti on este, siten Jumala tuomitsee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laittanet Raamatunkohdat näytille, jossa kielletään kyseiset avioliitot?
Roomalaiskirje 1:26 riittää, sillä miten Jumala voisi siunata ihmisiä avioliittoon, jotka hän on "jättänyt häpeällisten himojen valtaan."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Juuri tuo on asian ydin,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Tähän luotamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Ei mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tässäkin ketjussa nähty miten herätysliikkeen pojat ovat muuttaneet miehimykset ja miesten kanssa makaavat miehet homoseksuaalisiksi miehiksi ja naisiksi?
Ihan hyvä käännös, ei voi valittaa. Tällä tavalla Raamatun sanoma avautuu paremmin nykyajan ihmisille, kun vanhahtavat ilmaisut korvataan tämän päivän kielellä. Ajatus säilyy samana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan hyvä käännös, ei voi valittaa. Tällä tavalla Raamatun sanoma avautuu paremmin nykyajan ihmisille, kun vanhahtavat ilmaisut korvataan tämän päivän kielellä. Ajatus säilyy samana.
Ei näköjään mene perille. Ajatus ei säily samana.
Ennen 1800-lukua ei osattu ajatella, että ihmisellä olisi jokin erillinen ominaisuus seksuaalisuus, joka ei ole kaikilla sama. Jos tuohon aikaan joku ei halunnut seksiä ja romanttista suhdetta pelkästään vastakkaisen sukupuolen kanssa, hän oli yleisesti outo, epäsosiaalinen ja muuta sellaista ("syntinen").
Sitten keksittiin, että ihmisethän ovat seksuaalisuudeltaan yleensä heteroja, mutta ilman omaa valintaansa jotkut ovat homoja ja jotkut biseksuaaleja, mutta muuten ihan tavallisia ihmisiä.
Ajatus on siis eri. - Anonyymi

Ajatus on siis eri.Jotenkin voisi toivoa, että tämän palstan lukeminen voisi olla aito oppimiskokemus. Mitä homouteen tulee, on syytä ymmärtää, että meidän aikamme käsitys seksuaalisuudesta on jotain muuta, kuin mitä se on joskus ollut, kaukana näiltä pohjoisilta rannoilta.
- Anonyymi
Ei muuttuu, vahvistaa vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan omaa tulkintaasi. 😂😂😂😂
Sitäpä juuri,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin sanot,
Kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus ei ole aloittajan näkemys. Aloittaja siteeraa, mitä Raamatussa homoudesta kirjoitetaan. Miksi te suvakit jankutatte jatkuvasti? Miksi syyllistätte aloittajaa? Jos Raamatussa niin kirjoitetaan, se on fakta. Ei aloittaja ole kirjoittanut raamattua. Jos kyse on "tulkinnasta", lukekaa itse ja vääntäkää p*m**i p*n**se*si.
Tuskin turre ymmärtää……
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuo on asian ydin,
Nimenomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on?
Pelkkää hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, totuus on ja pysyy.
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roomalaiskirje 1:26 riittää, sillä miten Jumala voisi siunata ihmisiä avioliittoon, jotka hän on "jättänyt häpeällisten himojen valtaan."
Hyvä huomio,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liberaaleja ärsyttää niin moni asia, että siinä on vaikea pysyä perässä. Eniten niitä ärsyttää se, että viittaa Raamattuun ja sanoo, että sen perusteella homoliittoja ei pitäisi sallia ja että homoseksuaalinen elämäntapa on kielletty.
Sanos muuta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Kunhan länkkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemme kaikki syntisiä, ei tietenkään ole avioliiton este, mutta homouden synti on este, siten Jumala tuomitsee!
on herjausta ihmisyyttä kohtaan nimittää häntä syntiseksi. On hyvä tietää, että ihmisellä on monta tietoisuuden tasoa ja niitä on 22. Jokainen meistä on jollakin ymmärryksen asteella. On kuitenkin myös muist. Jeesuksen sanat: Olkaa pyhät ja täydelliset niinkuin minun isäni taivaassa on. Elämähän on oppimista ja opiksi ottamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roomalaiskirje 1:26 riittää, sillä miten Jumala voisi siunata ihmisiä avioliittoon, jotka hän on "jättänyt häpeällisten himojen valtaan."
Poistakaa siis paha keskuudestanne, sanotaan Raamatussa. Jokainen on siis velvollinen poistamaan itsestänsä epätäydellisyyden.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
On se muuttunut. Mies jättää isän ja äidin ja lähtee usein opiskelemaan.
Opiskelit homoutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrität tehdä minusta kaltaisesi trollin, kun en suostu nuoleskelemaan lapsellisia kommenttejanne.
Ei sinusta tarvitse tehdä. 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunhan länkkää.
Sitä juuri se on.
- Anonyymi
Siksi totuus on ja pysyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuttuu, vahvistaa vain.
Juuri niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrität tehdä minusta kaltaisesi trollin, kun en suostu nuoleskelemaan lapsellisia kommenttejanne.
Olet jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu? Aloittaja tuo hyvin esiin meidän kaikkien olevan syntisinä kelvottomia solmimaan Kristillistä avioliittoa.
Syntiä ei saa siunata edes meidän Herran lisääntymään valitsemien ja siunaamien kohdalla.
Ainoastaan Raamatussa kerrotulla tavalla solmittu avioliitto on Herran tahdon mukainen liitto ja sellaisen solmimista lainsäädäntömme ei mahdollista.Synnit eivät ole kollektiivisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Aamen, totisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Ei mitenkään vai opuskellaanko sitäkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä muka toi tuollaista esiin.
Ei yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se onkin ainoa asia joka ei muutu, nimittäin Jumala ja Jumalan sana.
Aamen! Siihen luotamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin hänellä on salainen kiinnostus asiaan mutta ei tunnusta sitä,itsellekään
Modernin ihmisen ajatustapa ei stemmaa tuon urpon jutuissa .uskoa saa mutta minun jumalani hyväksyy ainakin kaikki ihmiset. , samalla kun minun jumalani ei ole sidottuna mihinkään raamatun sääntöihin jonka Jotkut ovat joskus kyhänneet kirjaksi Mielelläni laittaisin tuollaiset kirjoitukset oikeuden eteen. Ja katsoa onko tuomaritkin vielä tänään niin ennakkoluuloisia että ottavat asiakseen pohtia tavallisten ihmisten elämää ,
kuinka kauan tätä täytyy vielä, kestää ja katsella miten nämä huuhkajat levittävät väärää tietoa homoista . Yksikin mies sanoi että ei ole vastaan homoja kunhan vaan antavat hänen olla rauhassa. Siis miksi hän kuvittelee ettei saisi olla homoista rauhassa , ei homot hänelle mitään pahaa ole tekemässä , siis oikea selitys miehen sanoihin on se että kuvittelee että joku homo vaan tuosta noin hyppää kimppuun kun haluaa seksiä,, siis miksi homo olisi hänet valinnut rikkomalla hänen rauhaansa , ei homoa kiinnosta koskaan mikään typerä heteromies
Siis se kertoo tuoretta kerrontaa miten väärin he ovat saaneet tietoa ihmisistä jotka hieman erottuvat heteroista , siis ainoastaan niin vähän että haluavat partenrikseen samaa aukupuoltab olevan ihmisen .eikö jo olisi aika Suomenkin näpäyttää, tasa-arvoisuutta sen verran ettei kirjoitella yleisillä,palatoilla homojen elämästä, ihan kun se olisi heteron oikeus jotenkin .joten homot rauhaan, etekin kun usealla on hyvin vääriä käsityksiä heistä,Oikein kirjoitit!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuo on asian ydin,
Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin kun Vesa on hetero.
Niinpä, se on kova pala homottajille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloitus ei ole aloittajan näkemys. Aloittaja siteeraa, mitä Raamatussa homoudesta kirjoitetaan. Miksi te suvakit jankutatte jatkuvasti? Miksi syyllistätte aloittajaa? Jos Raamatussa niin kirjoitetaan, se on fakta. Ei aloittaja ole kirjoittanut raamattua. Jos kyse on "tulkinnasta", lukekaa itse ja vääntäkää p*m**i p*n**se*si.
Joopa joo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä muka toi tuollaista esiin.
Ei yhtään missään.
- Anonyymi
Näin on, turha taistella vastaan.
- Anonyymi
Toden totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa aloittaja on tärkeällä asialla osoittaessaan esittämiensä Raamatunkohtien todistavan ainoastaan Raamatun sanojen mukaisesti solmitun avioliiton olevan Herran tahdon mukainen.
Ja kun tiedämme lainsäädäntömme estävän Raamatussa kerrotulla tavalla solmitun avioliiton Suomessa, niin kaikkien meidän avioliitot joiden kerrotaan perustuvan Raamattuun ovat epätosia.
Kristillisessä avioliitossa syntyneet lapsenikin ovat siten syntyneet Raamatussa kerrotun avioliiton ulkopuolisina ja koko perheeni on siten vailla Taivaan perillisyyttä.
Kiitos aloittajalle, että avasit silmäni näkemään ettei meillä ole tulevaisuutta minkäänlaisessa uskonnollisuudessa.
Kannattaa muidenkin arvioida rehellisesti omaa ja perheensä elämää Raamatun sanojen valossa.Aloittaja on täysin oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin kirjoitettu? Aloittaja tuo hyvin esiin meidän kaikkien olevan syntisinä kelvottomia solmimaan Kristillistä avioliittoa.
Syntiä ei saa siunata edes meidän Herran lisääntymään valitsemien ja siunaamien kohdalla.
Ainoastaan Raamatussa kerrotulla tavalla solmittu avioliitto on Herran tahdon mukainen liitto ja sellaisen solmimista lainsäädäntömme ei mahdollista.Kerro vielä konkreettisesti. mikä on mahdotonta.
- Anonyymi
On ja pysyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin hänellä on salainen kiinnostus asiaan mutta ei tunnusta sitä,itsellekään
Modernin ihmisen ajatustapa ei stemmaa tuon urpon jutuissa .uskoa saa mutta minun jumalani hyväksyy ainakin kaikki ihmiset. , samalla kun minun jumalani ei ole sidottuna mihinkään raamatun sääntöihin jonka Jotkut ovat joskus kyhänneet kirjaksi Mielelläni laittaisin tuollaiset kirjoitukset oikeuden eteen. Ja katsoa onko tuomaritkin vielä tänään niin ennakkoluuloisia että ottavat asiakseen pohtia tavallisten ihmisten elämää ,
kuinka kauan tätä täytyy vielä, kestää ja katsella miten nämä huuhkajat levittävät väärää tietoa homoista . Yksikin mies sanoi että ei ole vastaan homoja kunhan vaan antavat hänen olla rauhassa. Siis miksi hän kuvittelee ettei saisi olla homoista rauhassa , ei homot hänelle mitään pahaa ole tekemässä , siis oikea selitys miehen sanoihin on se että kuvittelee että joku homo vaan tuosta noin hyppää kimppuun kun haluaa seksiä,, siis miksi homo olisi hänet valinnut rikkomalla hänen rauhaansa , ei homoa kiinnosta koskaan mikään typerä heteromies
Siis se kertoo tuoretta kerrontaa miten väärin he ovat saaneet tietoa ihmisistä jotka hieman erottuvat heteroista , siis ainoastaan niin vähän että haluavat partenrikseen samaa aukupuoltab olevan ihmisen .eikö jo olisi aika Suomenkin näpäyttää, tasa-arvoisuutta sen verran ettei kirjoitella yleisillä,palatoilla homojen elämästä, ihan kun se olisi heteron oikeus jotenkin .joten homot rauhaan, etekin kun usealla on hyvin vääriä käsityksiä heistä,Sinun jumalasi, itsekö veistiy vai muovailit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Eikä papit ja piispat sitä muuta.
Niinpä, ikävää,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on?
Ei mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Eikä papit ja piispat sitä muuta.
Eivät todellakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka tapauksessa aloittaja on tärkeällä asialla osoittaessaan esittämiensä Raamatunkohtien todistavan ainoastaan Raamatun sanojen mukaisesti solmitun avioliiton olevan Herran tahdon mukainen.
Ja kun tiedämme lainsäädäntömme estävän Raamatussa kerrotulla tavalla solmitun avioliiton Suomessa, niin kaikkien meidän avioliitot joiden kerrotaan perustuvan Raamattuun ovat epätosia.
Kristillisessä avioliitossa syntyneet lapsenikin ovat siten syntyneet Raamatussa kerrotun avioliiton ulkopuolisina ja koko perheeni on siten vailla Taivaan perillisyyttä.
Kiitos aloittajalle, että avasit silmäni näkemään ettei meillä ole tulevaisuutta minkäänlaisessa uskonnollisuudessa.
Kannattaa muidenkin arvioida rehellisesti omaa ja perheensä elämää Raamatun sanojen valossa.Mihin tulokseen tulit omasta elämästäsi?
Anonyymi kirjoitti:
Miten opiskelu liittyy homouteen, ei fiksut opiskelijat ala sellaisiksi!
Olet jonkinlainen tyhmä.
Oli kyse siitä, että vaikka Raamattu sanoo, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja yhtyy vaimoonsa, niin Suomessa lähdetään opiskelemaan.
- Anonyymi
Vain miehen ja naisen välinen liitto on avioliitto. Mies ja nainen yhtyvät luonnollisesti ja hedelmällisesti. He perustavat perheen, ovat isä ja äiti. Pitääkö tällaisia itsestäänselvyyksiä toistaa ihan kuin kansa olisi taantunut imbesilliksi. Ihminen ei lisäänny homoilemalla eikä lesboilemalla. Mitään perhettä homot eivät perusta eivätkä ole lapsille isä ja äiti. Lapsen kehityksen kannalta hän tarvitsee sekä isän että äidin. Ei ämmämäistä naista teeskentelevää homoa eikä neutri rekkakuski lesboa teeskentelemään isää. Tosi sairasta.
- Anonyymi
Aamen, kiitos.
- Anonyymi
Voi .miten ihanasti kirjoitettu luonnollisesta avioseksistä yhtymällä ehkäisyä käyttäen, sekä teidän hedelmällisen iän ohittaneen parin luonnollisen epätoivoiset hedelmöitysyritykset.
Kiva katsella kun te nolaatte meidän heteroiden avioseksin yksinkertaisuudellanne kerta toisensa jälkeen. Avioliitto on eri asia kuin lapsiperhe. Oletko ajatellut?
Adoptio on taas se, jolla toiset saavat isän ja äidin lapsen.- Anonyymi
Se on sinun itsestään selvyytesi. Mitä en ole kiinni missään ainun luettelemissq jutuissa . Avioliittoja voiniåolla ja saakin olle monenlaisia. Asia on se että on kyse kahden ihmisen rakkaudesta toisiinsa. Lapsi voi homotki; saada , voivat sopuisa tai sitten ihan omalla biologiallaan hankkia lapsi naisen avulla joka on ystävä ja haluaa auttaa homoparia kuten moni tehnyt joten ihan oman lapsenkin voivat saada. Sinun raukan lapsellisuutesi menee yli äyräiden . Homot ovat ihan yhtä hyviä vanhempia jos ei parempiakin sillä, usein heidän lapsensa ovat parhaita luokallaan kaikissa aineissa hyvä todistus koska homo isät ovat aktiivisesti auttamassa lapsiaan läksyjen lukemisessa siinä kun hetero isän on välttämätä nähtävä joku jääkiekko matsi ja äidin on päästävä ” tyttöjen ” kanssa iltaa viettämään tämän tästä. Siis lopettakaa nuo raukkamaiset juttunne homoista. Munaatte vaan itsenne Ja kunnolla lapsellisilla selityksillä mikä teille on oikein
Ihmiset avat vaan ihmisiä se riittää Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset avat vaan ihmisiä se riittääEi ne silti tajua.

Ihmiset avat vaan ihmisiä se riittääKaikesta huolimatta homoilu on hirveä synti ja rikos Jumalan luomistyötä kohtaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta huolimatta homoilu on hirveä synti ja rikos Jumalan luomistyötä kohtaan!
Voitko Raamatun sanoin osoittaa, miten te miehet homoilette toistenne kanssa?
Mooses on VT:ssa antanut teonkuvauksen, joka vaikuttaa mahdottomalta, koska kukaan ei vielä ole osannut Raamatun sanojen vahvistamalla tavalla kertoa miten te miehet temppunne teette. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko Raamatun sanoin osoittaa, miten te miehet homoilette toistenne kanssa?
Mooses on VT:ssa antanut teonkuvauksen, joka vaikuttaa mahdottomalta, koska kukaan ei vielä ole osannut Raamatun sanojen vahvistamalla tavalla kertoa miten te miehet temppunne teette.Niin? Pitäähän rikkomuksen tekijän saada tietää käytetyn lain kirjaimen täyttyminen jos kerran häntä teostaan rankaistaan, varsinkin ankarien rangaistusten osalta.
Vai riittääkö uskovan miehekäs luuleminen todellisen tiedon sijaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta huolimatta homoilu on hirveä synti ja rikos Jumalan luomistyötä kohtaan!
Kyllä, se on tärkeä muistaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Avioliitto on eri asia kuin lapsiperhe. Oletko ajatellut?
Adoptio on taas se, jolla toiset saavat isän ja äidin lapsen.Ei hyvää päivää!🤣
- Anonyymi
Wikipedia faaraoiden jumalat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta huolimatta homoilu on hirveä synti ja rikos Jumalan luomistyötä kohtaan!
MISSÄS SINÄ OLIT KUN JUMALA TÄMÅN KAIKEN LOI ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin? Pitäähän rikkomuksen tekijän saada tietää käytetyn lain kirjaimen täyttyminen jos kerran häntä teostaan rankaistaan, varsinkin ankarien rangaistusten osalta.
Vai riittääkö uskovan miehekäs luuleminen todellisen tiedon sijaan?Yöllä oli naisfaaraoista miehimyksistä juttu. Wikipedia KLEOPATRAT.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yöllä oli naisfaaraoista miehimyksistä juttu. Wikipedia KLEOPATRAT.
YLE .
- Anonyymi
Kommenttisi mukaan ehkäisyn käyttö meidän heteroiden avioseksissä tekee siitä luonnottoman, samoin lisääntymiskyvyttömien mies-nainen parien avioseksi on luonnotonta, mistä johtuen Kristillisen avioliittomme solmimisessa on tapahtunut synnin siunaaminen.
Aloitus tulee saada nopeasti kaikkien jo Kristilliseen avioliittoon vihittyjen tietoon, että solmimamme avioliitto on synnillinen mikäli siinä nautitaan seksistä ilman lisääntymistarkoitusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, se on tärkeä muistaa.
Elintärkeää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikesta huolimatta homoilu on hirveä synti ja rikos Jumalan luomistyötä kohtaan!
Kyllä, eikö muuksi muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, eikö muuksi muutu.
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikipedia faaraoiden jumalat.
Wiki on roskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, se on tärkeä muistaa.
Elintärkeä, sanoisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi .miten ihanasti kirjoitettu luonnollisesta avioseksistä yhtymällä ehkäisyä käyttäen, sekä teidän hedelmällisen iän ohittaneen parin luonnollisen epätoivoiset hedelmöitysyritykset.
Kiva katsella kun te nolaatte meidän heteroiden avioseksin yksinkertaisuudellanne kerta toisensa jälkeen.Missä oli ehkäisyä?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Avioliitto on eri asia kuin lapsiperhe. Oletko ajatellut?
Adoptio on taas se, jolla toiset saavat isän ja äidin lapsen.Kyllä avioliitto on useimmiten juuri lapsiperhe. On hyvä että lapsella on toisiinsa sitoutuneet isä ja äiti. Sinullakin oli isä.
- Anonyymi
Raamattu ei käsittele homoseksuaalisuutta.
- Anonyymi
Kyllä käsittelee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Raamattu kieltää teitä miehiä ainoastaan makaamasta toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
Voitko tarkentaa, miten te homostelette toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa makaatte?
Miehet on outoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu kieltää teitä miehiä ainoastaan makaamasta toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
Voitko tarkentaa, miten te homostelette toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa makaatte?
Miehet on outoja.Uskovat miehet ilmeisesti makaavat vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
Onko sitten ihme, että syntyvyys maassamme on laskenut huolestuttavasti, kun uskovat miehet "makaavat" vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Ei käsittele, eikä asia miksikään muutu, vaikka tällaisia ketjuja tehtäisiin miljoonia.
- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat miehet ilmeisesti makaavat vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
Onko sitten ihme, että syntyvyys maassamme on laskenut huolestuttavasti, kun uskovat miehet "makaavat" vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.Kumma etteivät kerro miten ne tuon miehisen temppunsa tekevät toisilleen, vaikka selkeästi ovat onnistuneet siinä.
Onneksi ovat käyneet herätysliikkeessä upotuskasteella ja muistavat joka kerran jälkeen miehekkäästi tunnustaa seurakunnalleen miten ovat nauttineet toisistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Aivan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Niin tekee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Aloituksessa on lukuisia kohtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksessa on lukuisia kohtia.
Vihkiraamatussani, eikä isovanhempien vihkiraamatussakaan lue mitään homoseksuaalisuudesta, ei myöskään samaa sukupuolta olevien välisestä avioliitosta.
Ketä nyt uskoa; sinua ja aloittajaa vai Raamattua, ketä sinä itse uskoisit siis jos pidät Raamattua Jumalan antamina sanoina? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat miehet ilmeisesti makaavat vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
Onko sitten ihme, että syntyvyys maassamme on laskenut huolestuttavasti, kun uskovat miehet "makaavat" vaimonsa kanssa niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.Tekis mieli kertoa näistä ns ”oikeiden ” ihmsten seksi elämästä miten mitätöntä se onkaan ä kun ei kaikki aina toimi , vaan isä ja äiti katsovat pornoa kiihtyäkseen. Siis sellaista se avioliitto. On parhaillaan. Ja,taksi kuskit runnovat naisten kanssa jotka ovat toisten vaimoja ja nainen on tyytyväinen siis sellaisia esimerkkejä on nähty , ja niitä on vaikka miten paljon muistissa vuosien varrelta kun on kuunnellut naisia töissä,m
Se heterouskaan aina riitä oman perheen kesken. Vaan ottavat syrjä hyppyjä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vihkiraamatussani, eikä isovanhempien vihkiraamatussakaan lue mitään homoseksuaalisuudesta, ei myöskään samaa sukupuolta olevien välisestä avioliitosta.
Ketä nyt uskoa; sinua ja aloittajaa vai Raamattua, ketä sinä itse uskoisit siis jos pidät Raamattua Jumalan antamina sanoina?Miksei se vastaa sinulle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekis mieli kertoa näistä ns ”oikeiden ” ihmsten seksi elämästä miten mitätöntä se onkaan ä kun ei kaikki aina toimi , vaan isä ja äiti katsovat pornoa kiihtyäkseen. Siis sellaista se avioliitto. On parhaillaan. Ja,taksi kuskit runnovat naisten kanssa jotka ovat toisten vaimoja ja nainen on tyytyväinen siis sellaisia esimerkkejä on nähty , ja niitä on vaikka miten paljon muistissa vuosien varrelta kun on kuunnellut naisia töissä,m
Se heterouskaan aina riitä oman perheen kesken. Vaan ottavat syrjä hyppyjäNämä ovat tietysti heidän syntejä, jotka näin tekevät, homoilla on taas homostelun synnit!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ovat tietysti heidän syntejä, jotka näin tekevät, homoilla on taas homostelun synnit!
Miten homostelun synti siis on kirjattu Raamattuun ja tarkoittaako kirjaukset yksiselitteisesti pelkästään homoseksuaalisia miehiä ja naisia, vai ihan kaikkia ihmisiä.
Kyseinen tekotapa kiinnostaa, miten te jätkät teette sen toisillenne? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu kieltää teitä miehiä ainoastaan makaamasta toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa maataan.
Voitko tarkentaa, miten te homostelette toistenne kanssa niinkuin vaimon kanssa makaatte?
Miehet on outoja.Raamatussa on toki muitakin homoseksin sisältäviä kieltoja. Niitä tuskin kannattaa sinulle tässä antaa kun tahallasi ymmärrät väärin kuitenkin. Et taida olla uskossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on toki muitakin homoseksin sisältäviä kieltoja. Niitä tuskin kannattaa sinulle tässä antaa kun tahallasi ymmärrät väärin kuitenkin. Et taida olla uskossa?
Onko herätysliikkeessäsi aitoa uskoa siis sellainen, että julistaa Raamatullisena totuutena sellaista mitä ei ole kirjoitettu Raamattuun.
Siis miten selität homoseksuaaliseksi seksiksi teon jossa te kundit makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?
Miehiä olisi voitu kieltää yhtymästä toisiinsa, sen sijaan on kuitenkin käytetty termiä joka viittaa seksuaaliseen väkivaltaan liittyvään häpäisyyn.
Isänsä raiskaamaksi joutunut pikkupoika on Raamatun mukaan itse ansainnut ankaran tuomionsa, samoin sellikaverinsa raiskaamaksi joutunut linnakundi?
Onko teillä siis oikeasti tietoa mitä tuhansia vuosia sitten annetuilla Raamatun sanoilla on tarkoitettu ja mitä ne ovat merkinneet siinä ajassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on toki muitakin homoseksin sisältäviä kieltoja. Niitä tuskin kannattaa sinulle tässä antaa kun tahallasi ymmärrät väärin kuitenkin. Et taida olla uskossa?
Tuota ei tarvi edes kysyä. Kyseisenlaiset trollit eivät ole uskossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on toki muitakin homoseksin sisältäviä kieltoja. Niitä tuskin kannattaa sinulle tässä antaa kun tahallasi ymmärrät väärin kuitenkin. Et taida olla uskossa?
Roomalaiskirjeessä suhtaudutaan kielteisesti jo samaa sukupuolta olevien toisiinsa syttymiseen tuomiten se Jumalan luomistyön vastaisena asiana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Toki käsitteleekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä käsittelee.
Paljonkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota ei tarvi edes kysyä. Kyseisenlaiset trollit eivät ole uskossa.
Tai sitten te ette ole uskossa, jotka väitätte Raamatussa lukevan sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu? Olettekin itse trollaamassa palstalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roomalaiskirjeessä suhtaudutaan kielteisesti jo samaa sukupuolta olevien toisiinsa syttymiseen tuomiten se Jumalan luomistyön vastaisena asiana.
Vaimoista tulee siis lesboja jos päästävät miehenreppanansa vaginaalisen penetraation sijaan luonnonvastaisille yhteyksilleen välttääkseen raskaaksi tulemisen ukolleen joka kiertää pettämässä vaimoaan toisten miesten kanssa?
On sulla jutut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksessa on lukuisia kohtia.
Osoita ne !
- Anonyymi
1500-luvulle asti läntinen katolinen kirkko siunasi miespareja rakkaudelliseen liittoon (adelphopoiesis). Miehet liittyivät toistensa sukuun, ja saivat oikeuden perustaa yhteisen talouden ja lopuksi yhteisen hautakiven.
- Anonyymi
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan.Juuri noin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan.Juuri niin. Sillä ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa.
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Sillä ei ollut mitään tekemistä seksin kanssa.
Mitä järkeä oli ystävyysliitossa? Ei kai mitään, sillä sellaista ei nykyään ole.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä järkeä oli ystävyysliitossa? Ei kai mitään, sillä sellaista ei nykyään ole.
Eikö sulla oo ystäviä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän vaan YSTÄVYYSLIITTOON.
Se korvasi verivalan.Kyllä, olet oikeassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, olet oikeassa.
Katolinen kirkko ei pidä esillä netissä mitenkään erityisen innokkaasti Adelphopoiesis-liiton kirkollisen toimituksen kaavaa. Vähänkin etsimällä löytyy kyllä ainakin espanjankielinen veljeksi ottamisen kaava. Kyseessä on rakkaudellinen perheenjäseneksi ottaminen ja oikeus perustaa parin yhteinen talous.
Varmaankin Adelphopoiesis on soveltunut monenlaisille ystäville. Tuohon aikaan ei ollut olemassa käsitteitä sukupuolinen vähemmistö tai homoseksuaali. Silti näissä yhteyksissä mainitaan uudestaan ja uudestaan pyhiä (~ pyhimyksiä?), joita aikanaan liittoon vihittiin ja jotka nykyaikana muistetaan varhaisina homoikoneina. Jossain itäisen kirkon käsikirjassa mainitaan erikseen, että Adephopoiesis tarjoaa parille turhankin hyvät mahdollisuudet lihalliseen rakkauteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katolinen kirkko ei pidä esillä netissä mitenkään erityisen innokkaasti Adelphopoiesis-liiton kirkollisen toimituksen kaavaa. Vähänkin etsimällä löytyy kyllä ainakin espanjankielinen veljeksi ottamisen kaava. Kyseessä on rakkaudellinen perheenjäseneksi ottaminen ja oikeus perustaa parin yhteinen talous.
Varmaankin Adelphopoiesis on soveltunut monenlaisille ystäville. Tuohon aikaan ei ollut olemassa käsitteitä sukupuolinen vähemmistö tai homoseksuaali. Silti näissä yhteyksissä mainitaan uudestaan ja uudestaan pyhiä (~ pyhimyksiä?), joita aikanaan liittoon vihittiin ja jotka nykyaikana muistetaan varhaisina homoikoneina. Jossain itäisen kirkon käsikirjassa mainitaan erikseen, että Adephopoiesis tarjoaa parille turhankin hyvät mahdollisuudet lihalliseen rakkauteen.Tunnettu, homoikoneiksikin mainittu adelphopoiesis-pari olivat Saint Sergius ja Saint Bacchus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnettu, homoikoneiksikin mainittu adelphopoiesis-pari olivat Saint Sergius ja Saint Bacchus.
Kun katselee heidän kuviaan, tulee kyllä selväksi, mitä ainakin heidän tapauksessaan Adelphopoiesis tarkoitti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun katselee heidän kuviaan, tulee kyllä selväksi, mitä ainakin heidän tapauksessaan Adelphopoiesis tarkoitti.
Kirkko ei siis tuolloin torjunut homopareja vaan oli heidän tukenaan.
- Anonyymi
Ei tunne moista
- Anonyymi
Kun makkaraa tehdään ihan kunnolla on niissä kaksi päätä.
- Anonyymi
Tekijällä vai?
- Anonyymi
No se on sitten minulle ja perheelleni ilon päivä, kun saamme erota kirkosta porukalla, jos sateenkaaripareja aletaan vihkimään kirkossa. Ei ole Pyhän Raamatun mukaista toimintaa ollenkaan jos niin käy.
- Anonyymi
Niin jäi sanomatta, että kirkollisveromaksut säästyy muuhun käyttöön. Emme ala maksamaan sellaiselle kirkolle veroja, joka ei noudata Jumalan sanaa.
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jäi sanomatta, että kirkollisveromaksut säästyy muuhun käyttöön. Emme ala maksamaan sellaiselle kirkolle veroja, joka ei noudata Jumalan sanaa.
Tämä on oikein.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
Raamatun aika kertoo siitä, joka ei ole täällä. On ollut jonkinlainen muutos Raamatun aikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Kerro toki missä oli kirkko Raamatun aikaan?
Raamatun aika on niin kaukaista, että nykyään kaikki on toisin. Muutos on ollut valtava.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamatun aika kertoo siitä, joka ei ole täällä. On ollut jonkinlainen muutos Raamatun aikaan.
Oletko harkinnut eheytyshoitoa?
Anonyymi kirjoitti:
Oletko harkinnut eheytyshoitoa?
Ei ole ollut mitään syytä sellaista harkita. Ei muutkaan tutut homot ja lesbot ole
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei ole ollut mitään syytä sellaista harkita. Ei muutkaan tutut homot ja lesbot ole
Eheytyksesi on todella pahasti kesken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eheytyksesi on todella pahasti kesken.
Tai hän on eheytynyt ja oma eheytymisesi on pahasti kesken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai hän on eheytynyt ja oma eheytymisesi on pahasti kesken.
Turren ja sinun eheytyminen on tosiaan todella pahasti kesken.
Anonyymi kirjoitti:
Turren ja sinun eheytyminen on tosiaan todella pahasti kesken.
Avioliitto naisen kanssa ei muuttanut minua.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Avioliitto naisen kanssa ei muuttanut minua.
Ainoa avioIiittosi.
Teeskentelit heteroa peräti 21 vuoden ajan: Anonyymi kirjoitti:
Ainoa avioIiittosi.
Teeskentelit heteroa peräti 21 vuoden ajan:Olen uusissa naimisissa. Kahdeksan vuotta takana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin jäi sanomatta, että kirkollisveromaksut säästyy muuhun käyttöön. Emme ala maksamaan sellaiselle kirkolle veroja, joka ei noudata Jumalan sanaa.
Kirkon siis pitäisi alkaa noudattamaan Raamattua kaikessa toiminnassaan ja luopua esimerkiksi Evankelisluterilaisesta Kirkosta-, Kristilliseen avioliittoon vihkimisestä-, Diakoniatyöstä-, uskonnonvapaudesta- sekä kaikesta mitä ei Raamatussa mainita?
Ehkä haluaisit vielä Eduskunnan säätävän herätysliikkeellesi Raamatussa kiellettyjen tekojen rankaisemisen toimeenpanovelvollisuudenkin.
Kivoja noi sun järkeilyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turren ja sinun eheytyminen on tosiaan todella pahasti kesken.
Sellainen eheytymisesi keskenmeno sinulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä.No on siinä sitten……
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.En kirkkoa, vaan siellä esiintyvää teatteria nykyään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä.Myykö se sitä romua jossakin, kirpparilla?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olen uusissa naimisissa. Kahdeksan vuotta takana.
…kun piti kokeilla homotusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä.Voi voi niiden touhuja.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olen uusissa naimisissa. Kahdeksan vuotta takana.
Ei avioliittoa siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se Iihava Romunkerääjä on hupaisa hahmo.
Läävä täynnä arvotonta romua ja et ymmärrä edes hävetä.Semmoista Jurvassa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Nykyään on miehiä ja naisia vihitty avioliittoon kirkossa. Niin ei ole tehty Raamatussa.
Oletko ollut kirkkoa vastaan ikinä? Olet varmaan kaksinaamainen.Huh huh sentään!
Ei avioIiittoa siellä toki koskaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmoista Jurvassa.
Hirvan juntit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei avioliittoa siellä.
Eikä tule.
- Anonyymi
Mutta kuka kertoisi piispoille,että homoseksuaalinen elämäntapa on Jumalalle kauhistus?
- Anonyymi
Ei ne piispat kuuntele yhtään mitään. Onhan se jo nähty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne piispat kuuntele yhtään mitään. Onhan se jo nähty.
Piru on sokaissut heidät.
- Anonyymi
Kaikkihan me yhdessä olemme tuhoamassa Jumalan luomaa maapalloa elämäntavoillamme, joka päivä kulutushysteriamme tuhoaa luonnon monimuotoisuutta peruuttamattomalla tavalla ja viemme tulevilta sukupuolta elinmahdollisuudet omalla ahneudellamme.
Ihmetyttääkin, miksi Jumalalle on kauhistus teidän miesten sekstaaminen keskenänne, kun Raamatussa vastasyntyneen pään lyöminen kallioon sekä lasten surmaaminen sotilaallisella väkivallalla ja raiskaamalla ei ole Hänelle
kauhistus? - Anonyymi

kauhistus?Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
- Anonyymi
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Eipä sen valtakuntaan taida olla hinkua.
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
On ja pahasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Vapaalla tahdollamme ylläpidämme luonnon monimuotoisuutta tuhoavaa ja kaikelle elolliselle vaarallista kulutushysteriaamme.
Miksi te ääriuskovat vaaditte ihmisiä lisääntymään, vaikka tiedätte kaiken tuhoutuvan?
Haluatte siis pieniä, viattomia ihmisiä sankoin joukoin tuhottavaksi, sellaiseenko Jeesus teidär on kutsunut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ymmärryksessäsi pahaakin vikaa?
Juurihan tuossa aiemmin kirjoitit sokaisseesi Piispamme, kun tiesit sokaisijan jo ennenkuin uhrit sokaistuivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ja pahasti.
Osanottoni, elämä on kohdellut sinua kurjasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osanottoni, elämä on kohdellut sinua kurjasti.
sama täällä
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä. Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä.Herätys 6.15. Aamupala, aamu TV, lattian laukaisua, täällä kirjoittelua. Kello on 10.10.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi nàismaista ja Iihavaa.
PervoiIu vahvasti läsnä.Älä hullua yllytä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Sinuako ei ihmetytä miksi teidän miesten välinen seksi kauhistuttaa Kaikkivaltiasta, mutta murhaaminen sekä raaka väkivalta viattomia lapsia ja naisia kohtaan ei kauhistuta Häntä?

Homostelu on luomistyön vastaista.
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Luomistyö on vain ajatelma. Eihän sille ole ollut yhtään silminnäkijä, joka olisi 100 000 vuotta myöhemmin kyennyt kirjoittamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Sen sanoo biologia ja terve järki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Luomistyön vastaistahan on kaikki minkä Luoja ei todennut Lulmiskertomuksessa olevan hyvää.
Esimerkiksi miehen hedelmöittäessä naisen, raskaus ja synnyttäminen. ehkäisyn käyttö meidän heteroiden avioseksissä, sekä teidän hedelmällisen iän ohittaniden hedelmöitysyritykset, silmälasien käyttö, nykymuotoinen Kristillinen avioliitto vihkimisineen, vesivessan käyttö, telkkarit, tietokoneet, puhelimet, autot, etc.
Ihmisen luonnollinen syntyminen tapahtuu
luomalla, josta Herra erottelee sukupuolet.
Mihin siis laitat rajapyykin mitä voidaan tehdä sellaista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homostelu on luomistyön vastaista.
Siis kaikki mitä ei Luomiskertomuksessa mainita, on Luomistyön vastaisena kauhistus?
-Kristillisyys-, avioliitto-,
-herätysliikkeet ja Kirkko-,
-Kirjoittaminen ja lukeminen,
-Pissaaminen ja kakkaaminen-,
-Lääkärit ja terveydenhoito-,
-sinun loputtomat aivopierusi palstalla-,
etc.
Kiitos, kmmenttisi valossa koko elämämme on siis pelkkä kauhistus Kaikkivaltiaalle? - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
Missä se toinen Iihava Iuuraa?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
Raamattukoulun käynyt eikä tätä tiedä!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vapaalla tahdollamme ylläpidämme luonnon monimuotoisuutta tuhoavaa ja kaikelle elolliselle vaarallista kulutushysteriaamme.
Miksi te ääriuskovat vaaditte ihmisiä lisääntymään, vaikka tiedätte kaiken tuhoutuvan?
Haluatte siis pieniä, viattomia ihmisiä sankoin joukoin tuhottavaksi, sellaiseenko Jeesus teidär on kutsunut?Voi ei!🤣
- Anonyymi
Eikö se rakas siippa ihmettele, kun vietät aikaasi täällä näin paljon, heti aamusta alkaa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi ei!🤣
Sinua siis Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana naurattaa vanhempien vastuuttomuus pakottaa viattomat lapsensa syntymään tuhotttaviksi?
Anonyymi kirjoitti:
Raamattukoulun käynyt eikä tätä tiedä!!
Ei siellä tuollaista älyttömyyttä tullut esiin.
Uskot mitä haluat uskoa.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Herätys 6.15. Aamupala, aamu TV, lattian laukaisua, täällä kirjoittelua. Kello on 10.10.
Ja sen jälkeen koko päivä PervoiIua.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei siellä tuollaista älyttömyyttä tullut esiin.
Uskot mitä haluat uskoa.Vaikka mitä kouluja kävisit, niin et silti ymmärrä mitään.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka mitä kouluja kävisit, niin et silti ymmärrä mitään.
Kun tuntee homoja ja Raamatun, niin tietää totuuden helposti. Raamattuun ja homoihin on pitänyt perehtyä.
Kuinka on sinun laitasi?Anonyymi kirjoitti:
Ja sen jälkeen koko päivä PervoiIua.
Oli salaatin ja ruuan tekoa tuon jälkeen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Oli salaatin ja ruuan tekoa tuon jälkeen.
Perään ottoa lähinnä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinuako ei ihmetytä miksi teidän miesten välinen seksi kauhistuttaa Kaikkivaltiasta, mutta murhaaminen sekä raaka väkivalta viattomia lapsia ja naisia kohtaan ei kauhistuta Häntä?
Silti homous on synti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti homous on synti!
No mikä teidän miesten makaamisessa toistenne kanssa nyt sitten on niin kauhistuttavaa, jos viattomien lasten murhaaminen ei saman Raamatun mukaan ole kauhistus?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Eipä sen valtakuntaan taida olla hinkua.
Kumpaan osoitteeseen Torre on menossa, taivaaseen vai helvettiin?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Herätys 6.15. Aamupala, aamu TV, lattian laukaisua, täällä kirjoittelua. Kello on 10.10.
Onko elämäsi oikeesti tuota, otan osaa!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tämän maapallon tule kestäkään kuin tämän ajan loppuun ja Jumala tuhoaa loput.
Juuri niin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka kertoisi, että Jumala on sanonut homoseksuaalisen elämäntavan olevan Jumalalle kauhistus.
Heh, pidätysongelmia siellä.
Perääsi on tosiaan Iykitty. - Anonyymi
Kommenttisi mukaan Jumalalle on kauhistus teidän miesten välinen seksi, mutta Raamatussa vastasyntyneen lapsen ja tämän äidin murhaaminen julmasti on hyväksytty teko.
Voitko tarkentaa, mikä muu kuin Raamatun tekeminen merkityksettömäksi ihmisille, on tavoitteesi? Anonyymi kirjoitti:
Heh, pidätysongelmia siellä.
Perääsi on tosiaan Iykitty.Itseasiassa asia on ollut päinvastoin viime aikoina.
- Anonyymi
Miten tuo liittyy siihen syntiin, että samaa sukupuolta olevia pareja vihitään Jeesuksen selvän avioliitto-opetuksen vastaisesti avioliittoon? Jeesukseen vedotaan rakkauden suhteen ja sorrettujen ihmisryhmien tapauksessa, mutta avioliitossa hänen opetuksensa ovat jotenkin "vajavaisia". En ymmärrä tätä rusinarallia johon homoasiaa ajavat tahot suosivat.

Jos Jeesus olisi kieltänyt samaa sukupuolta olevien välisen avioliiton, ymmärtäisin vuodatustasi.
Samaa sukupuolta olevien välinen Kristillinen avioliittoon vihkiminen, ei siis ole Jeesuksen opetuksia vastaan, koska Hän ei kieltänyt niitä.
Nythän se on pelkästään kiukutteluasi ja sanojen keksimistä Raamattuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka mitä kouluja kävisit, niin et silti ymmärrä mitään.
Totta tuo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo liittyy siihen syntiin, että samaa sukupuolta olevia pareja vihitään Jeesuksen selvän avioliitto-opetuksen vastaisesti avioliittoon? Jeesukseen vedotaan rakkauden suhteen ja sorrettujen ihmisryhmien tapauksessa, mutta avioliitossa hänen opetuksensa ovat jotenkin "vajavaisia". En ymmärrä tätä rusinarallia johon homoasiaa ajavat tahot suosivat.
Rienausta!
- Anonyymi
Näin on.
- Anonyymi
Eikö kirkon periaatteisiin kuulukaan ihmisten tasa-arvoinen kohtelu?
Suomen perustuslain mukaan ihmisiä ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, kielen, uskonnon, vakaumuksen tai mielipiteen perusteella.
Meneekö kirkolliskokouksen päätökset nyt ihan lain mukaan?- Anonyymi
Avioliitto on kaikille ihan samanarvoinen ja samoilla ehdoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioliitto on kaikille ihan samanarvoinen ja samoilla ehdoilla.
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Mutta homoille epämiellyttävä. Samat ehdot ovat toisille väärät. Olet liian itsekäs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Avioliito on aina ollut täysin tasa-arvoinen. Kaikilla on samat ehdot.
Juuri noin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mutta homoille epämiellyttävä. Samat ehdot ovat toisille väärät. Olet liian itsekäs.
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
Jep, näin on.
Anonyymi kirjoitti:
Vika on sitten homoissa jos taas-arvo ei kelpaa.
Hä? Ei se ole tasa-arvoa, jos homojen on pakko toimia kuten heterot.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Hä? Ei se ole tasa-arvoa, jos homojen on pakko toimia kuten heterot.
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
Juuri näin, turhaan täällä vinkuu.
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.Minä saan pitää sinua ihan minä haluan. Et sinä sitä voi estää.
Anonyymi kirjoitti:
Minä saan pitää sinua ihan minä haluan. Et sinä sitä voi estää.
Eli perverssinä, vaikka et tiedä mitään. Olet erikoinen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.Kukaan ei pakota harjoittamaan homoutta ihan samoin kukaan ei myöskään pakota ketään varastamaan, tappamaan tai sekaantumaan lapsiin tai eläimiin tai piehtaroimaan ulosteissa.
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota harjoittamaan homoutta ihan samoin kukaan ei myöskään pakota ketään varastamaan, tappamaan tai sekaantumaan lapsiin tai eläimiin tai piehtaroimaan ulosteissa.
Kukaan ei pakota, mutta homo elää kuten homojen tapana on koko elämänsä ajan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kukaan ei pakota, mutta homo elää kuten homojen tapana on koko elämänsä ajan.
OIet todella perverssi tapaus, kuten se toinen Iihavakin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kukaan ei pakota, mutta homo elää kuten homojen tapana on koko elämänsä ajan.
Kärsi sitten seuraukset, kun et usko!
Anonyymi kirjoitti:
Kärsi sitten seuraukset, kun et usko!
Homot elävät kuten siinä kuuluu. Usko se.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homot elävät kuten siinä kuuluu. Usko se.
Takaa Iykkimistä perääsi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä pidät perversiona. Ja jos et tiedä mitään minun sellaisista, niin turhaa siinä puhut suvaitsemisesta.
Et ymmärrä, että kirkko ja sinä pakotatte homot menemään avioliittoon väärän kumppanin kanssa. Siitäkin minulla on kokemusta.Tiedetään sekin että olet ottanut perääsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota sinua mihinkään mutta ei myöskään ole pakko suvaita perversioitasi.
Miksi muiden pitäisi elää sinun perverssin uskontosi mukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei pakota harjoittamaan homoutta ihan samoin kukaan ei myöskään pakota ketään varastamaan, tappamaan tai sekaantumaan lapsiin tai eläimiin tai piehtaroimaan ulosteissa.
Ajateltaessa kaikella ihmisen tekemisellä tai tekemättä jättämisellä olevan jokin syy tai mieli, niin mstä ihmiselle tulee halu/kiusaus tai tarve tehdä mainitsemiasi tekoja ja ylipäätään kaikkea millä rikotaan toisiamme sekä Jumalaa vastaan?
Tarkoitan, että tietoisestiko ihminen valitsee mieluummin ikuisen kärsimyksen, kuin elämän Taivaan kirkkaudessa ja miksi tuollainen valinta?
- Anonyymi
3 Moos: 20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Joka ei usko voi pyyhkiä Raamatulla!- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kuka on noin maannut? Jos joku, niin monenlaiset miehet.
Kyllähän perääsi on tosiaan Iykitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän perääsi on tosiaan Iykitty.
Paavali todisti Roomalaiskirjeessään etteivät vaimon luonnonvastaiset yhteydet olleet miehen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen hyväksyttäviä, joten mihin te miehet sen taikasauvanne työnnätte poikakaverissanne onnistuaksenne makaamaan toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

Miksei se ei vastaa sinulle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei se ei vastaa sinulle?
Trollit eivät vastaa.
- Anonyymi
Maallinen laki ei sano näistä mitään:
Gal: 5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Että kirjeen kirjoittaja sen päätti?
Ei se tuli ylhäältä joka suojelee elämää saasteilta ja taudeilta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tuli ylhäältä joka suojelee elämää saasteilta ja taudeilta.
Ilman tuota kirjettä olen kyllä ollut ilman tauteja.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ilman tuota kirjettä olen kyllä ollut ilman tauteja.
Koko ajan mahasi on kuralla ja konkkäät kuin invalidi.
- Anonyymi
Raamatun ohjeet suojelee ihmisen ikuiseen elämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se tuli ylhäältä joka suojelee elämää saasteilta ja taudeilta.
Aamen, juuri niin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun ohjeet suojelee ihmisen ikuiseen elämään.
Ainoastaan noudattamalla Raamatun ohjeita ja määräyksiä ihminen voi saada suojelua niiltä.
Anonyymi kirjoitti:
Raamatun ohjeet suojelee ihmisen ikuiseen elämään.
Tai nopeaan kuolemaan. Riippuu ohjeesta.
- Anonyymi
Perverssiot on nykypäivän kulttuuri on ponoa,kidutusta ja ruoskintaa, väkivaltaa jota Ylen kulttuuri jauhaa. Se on uutta sivistystä. Kosmetologi ja kosmologi samalla aaltopituudella.
Kansa maksaa.
Missä mättää?- Anonyymi
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
Ikävä kyllä.
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on ottanut sairaat ihanteet ja taantunut eläimen tasolle.
Ihmiset ovat eläimiä koko ajan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihmiset ovat eläimiä koko ajan.
Sinä olet tosiaan 🐷 ja se toinen sairaan näköinen 🐼.
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet tosiaan 🐷 ja se toinen sairaan näköinen 🐼.
Onko koulut jääneet käyttämättä? Olet eläin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onko koulut jääneet käyttämättä? Olet eläin.
Et ole käynyt mitään kouluja ja se toinen. Iihava ääIiö on samanlainen ToIIo.
Anonyymi kirjoitti:
Et ole käynyt mitään kouluja ja se toinen. Iihava ääIiö on samanlainen ToIIo.
Et sinä ainakaan tiedä edes mikä ihminen on.
Ja vähät tiedot muutenkin.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihmiset ovat eläimiä koko ajan.
Ainakin homot!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et sinä ainakaan tiedä edes mikä ihminen on.
Ja vähät tiedot muutenkin.Kerron miten asiat ovat siellä.
Anonyymi kirjoitti:
Kerron miten asiat ovat siellä.
Minä tiedän jo miten asiat täällä ovat.
Turhaa sinä niitä esität.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Minä tiedän jo miten asiat täällä ovat.
Turhaa sinä niitä esität.Et näköjään tiedä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihminen on eläin, kuten myös sinä.
Onko siellä sikojen häät?
Anonyymi kirjoitti:
Onko siellä sikojen häät?
Ihminen on eläin ja sika myös. Tiettävästi vain ihmisillä on avioliittoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron miten asiat ovat siellä.
Kiitos kun kerrot.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ihminen on eläin ja sika myös. Tiettävästi vain ihmisillä on avioliittoja.
Oletkin sikä ja se toinen on 🐼.
- Anonyymi
Ihmisen geenit on lähellä sikaa mutta ihminen sikailee paljon paremmin kuin sika, ja on paljon raaempi ja julmempi, siihen ei isokaan sika pysty.
Historia todistaa, ikävä kyllä.
1:29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
1:30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
1:31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
1:32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
Vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
Sovittakoon kukin itseensä!- Anonyymi
Oikein kirjoitat.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aivan. Oletko sinä jotenkin tuollainen?
Minä en tiedä yhtään tuollaista ihmistä.Olet ällötys jonka kaikki kiertää kaukaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Milloin niin on käynyt?
Aina.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Aivan. Oletko sinä jotenkin tuollainen?
Minä en tiedä yhtään tuollaista ihmistä.Etkö Torre-parka oikeesti tunnista itseäsi tuosta!
Anonyymi kirjoitti:
Etkö Torre-parka oikeesti tunnista itseäsi tuosta!
En todellakaan tunnista itseäni. Enkä ketään muutakaan. Paavalin paasaaminen oli sitä luokkaa.
- Anonyymi
Pata kattilaa soimaa 🤣
- Anonyymi
Miksi ajatte alas luterilaisuutta jatkuvilla homojutuillanne?
Olette luterilaisuuttaan vastaan! - Anonyymi
Siinä on papeille ja piispoille luettavaa. !
- Anonyymi
Ei ole olemassa mitään samaa sukupuolta olevien "avioliittoa".
- Anonyymi
Ei niin, se on samaa valetta kuin että sukuolia on monia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niin, se on samaa valetta kuin että sukuolia on monia.
Sukupuolia on tasan kaksi,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sukupuolia on tasan kaksi,
Kyllä juuri noin? Hedelmöittävä (mies) ja hedelmöittyvä (nainen).
Lisääntymiskyvyttömät ja -haluttomat ovat sukupuolettomia mies-tai naisoletettuja.
Tosiaan korkea aika lopettaa lisääntymiskyvyttömien kutsuminen lisääntymiskykyisiksi sukupuolinimikkeen avulla. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kyllä on. Tässä on yksi sellainen aviopari.
Ei mitään avioIiittoa koskaan siellä.
- Anonyymi
Homous turmelee moraalia: irstailua, ei tuota elämää, johtaa hyväksi käyttöihin, bdsm:mää sadismia ruoskintaa liberaalia pissa ja kakka leikkejä Markiisi De Saden mukaan, vihamielisyyttä uskovia ja uskoa kohtaan ja Pyhää sanaa kohtaan.
Suoranaista satanismia ja isoilla sarvilla!Homous ei ole tuollaista. Se on samasta sukupuolesta tykkäämistä. Luet homoissa vääristä kohdista. Et tunne heistä yhtään.
- Anonyymi
Juuri noin. Kun pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homous ei ole tuollaista. Se on samasta sukupuolesta tykkäämistä. Luet homoissa vääristä kohdista. Et tunne heistä yhtään.
Silkkaa homosteIua ja peräänajoa siellä.
- Anonyymi
Teidän herätysliikkessännehän onkin melkoista säpinää ja todella aitoa läheisenrakkautta.
Tuolla mainostekstilläsi herätysliikkeesi moninkertaistaa jäsenmääränsä ja Kristillisyys lähtee huimaan nousuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän herätysliikkessännehän onkin melkoista säpinää ja todella aitoa läheisenrakkautta.
Tuolla mainostekstilläsi herätysliikkeesi moninkertaistaa jäsenmääränsä ja Kristillisyys lähtee huimaan nousuun.Mistä herätysliikkeistä puhut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä herätysliikkeistä puhut?
Kuulolaitteessasi saattaa olla vikaa, kun osaat lukea minunkin kirjoituksestani sellaista mitä sinne ei ole kirjoitettu.
Kiva kuitenkin, että taas "uskot" kuulevasi puhetta tekstistäni. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et tunne ainuttakaan homoa.
Tunnen monta.
Kukaan ei ole sellainen ääliö kuin kaksi nàismaista heikkoIahjaista ToIIoa siellä. Anonyymi kirjoitti:
Tunnen monta.
Kukaan ei ole sellainen ääliö kuin kaksi nàismaista heikkoIahjaista ToIIoa siellä.En minäkään tunne juuri ketään yhtä älytöntä kuin sinä olet.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En minäkään tunne juuri ketään yhtä älytöntä kuin sinä olet.
OIet todella älytön tosiaan ja se toinen Iihava ääliö on samanlainen ToIIo.
Koska ymmärrät hävetä? - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et tunne ainuttakaan homoa.
Tunnen monta.
OIet todellinen iljetys siinä joukossa, ja se toinen älyttömän Iihava myös. Anonyymi kirjoitti:
Tunnen monta.
OIet todellinen iljetys siinä joukossa, ja se toinen älyttömän Iihava myös.Tuskin tunnet homoja. Juttusi on sen verran heikkoa heistä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tuskin tunnet homoja. Juttusi on sen verran heikkoa heistä.
Toki tunnen.
Mutten yhtään sellaista ääluötä kuin kaksi ToIIoa siellä.
OIette häpeäksi homoille. Muista se, ja kerro se sille toisella Soinia paksummalle ToIIukalle myös. Ellei ole jo sammunut. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tuskin tunnet homoja. Juttusi on sen verran heikkoa heistä.
Totuus satuttaa jälleen.
Kaikki homot eivät ole onneksi yhtä ToIIoja kuin kaksi siellä.
Häpeän määrä on suuri siellä. Anonyymi kirjoitti:
Toki tunnen.
Mutten yhtään sellaista ääluötä kuin kaksi ToIIoa siellä.
OIette häpeäksi homoille. Muista se, ja kerro se sille toisella Soinia paksummalle ToIIukalle myös. Ellei ole jo sammunut.Olet kyllä naurettava. Huh heijaa!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olet kyllä naurettava. Huh heijaa!
Niin toki oletkin.
Totuus satuttaa sinua jälkeen.
Kaikki nauravat siellä teille. Se toinen Iäskikään ei pysy pystyssä, kun on Soinia paksumpi ToIIo nykyään.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Olet kyllä naurettava. Huh heijaa!
Makeat naurut taas, kun kaksi äärettömän rumaa ja Iihavaa ToIIoa siellä!
Anonyymi kirjoitti:
Makeat naurut taas, kun kaksi äärettömän rumaa ja Iihavaa ToIIoa siellä!
Miksi sellaiselle naurat. Niinkö Raamattu opettaa?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Miksi sellaiselle naurat. Niinkö Raamattu opettaa?
Kaikki nauravat teolle.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Homous ei ole tuollaista. Se on samasta sukupuolesta tykkäämistä. Luet homoissa vääristä kohdista. Et tunne heistä yhtään.
Homoja ei tarvitse tuntea kun heiltä ei saa mitään järkevää tietoa kristinuskosta tai Raamatusta. Ihan perusasioita mutta ei mene kaaliin.
- Anonyymi
Ei ole Jumalan tuntemusta ollenkaan, saatanan tunteminen johtaa yhä synkempään pimeyteen, sotiin, itsekkyyteen ja sen tuomiin ongelmiin. Ja ne on hirveitä!
- Anonyymi
On se.
- Anonyymi
Raamatussa kahden miehen välinen romanttinen liitto tunnetaan nimellä "ystävyysliitto".
1.Sam. 20:41-42
Palvelijan mentyä Daavid nousi kivikasan takaa ja kumarsi kolmesti maahan asti. Sitten he suutelivat toisiaan ja itkivät yhdessä, Daavid vielä Jonataniakin enemmän. Jonatan sanoi Daavidille: »Mene rauhassa! Me olemme vannoneet toisillemme ystävyyttä Herran nimessä. Niin kuin silloin lausuimme, Herra on oleva liiton ikuisena todistajana sekä meidän että meidän jälkeläistemme välillä.»- Anonyymi
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Anonyymi kirjoitti:
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Siinä piti olla, että he rakastavat toisiaan kuin omia sielujaan.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siinä piti olla, että he rakastavat toisiaan kuin omia sielujaan.
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
Kerro lisää peräänottamishaaveistasi Downiboi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä 🙏
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää peräänottamishaaveistasi Downiboi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä 🙏
Sinä olet siinä mestari MrMorden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään seksuaalista ei tuossa ole vaikka kuinka yrität. 😆
Jos luet koko Samuelin kirjan, niin on täysin selvää, että kyseessä oli homoliitto. Kyseessä on kolmidraama, mihin liittyy myös kateutta. Tuossa lainauksessa Jonathan ja Daavid suutelevat toisiaan. Noihin aikoihin soturien välinen homoseksuaalisuus ei ollut mitenkään kauhistus.
Anonyymi kirjoitti:
Että tuhansia kertoja perään siellä otettu.
Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.
torre3 kirjoitti:
Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
Anonyymi kirjoitti:
Jos luet koko Samuelin kirjan, niin on täysin selvää, että kyseessä oli homoliitto. Kyseessä on kolmidraama, mihin liittyy myös kateutta. Tuossa lainauksessa Jonathan ja Daavid suutelevat toisiaan. Noihin aikoihin soturien välinen homoseksuaalisuus ei ollut mitenkään kauhistus.
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
UudestisyntyneenäJeesuksen seuraajana hengellinen fantasiointisi on miehekkään seksuaalissävytteistä, enpä olisi uskonut sinun liittyvän Hempan poikakerhoon.
aito_Iainen kirjoitti:
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
Mutta rakkaussuhde, jonka vuoksi tehtiin liitto perheen kautta ja toinen suvun kautta.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
Miehenä näet tietenkin tyttövauvan imettämisessä ja vaipanvaihdossakin omia seksuaalisia harhojasi.
Anonyymi kirjoitti:
Miehenä näet tietenkin tyttövauvan imettämisessä ja vaipanvaihdossakin omia seksuaalisia harhojasi.
Sinä niitä näet, en minä. 😹
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Sinä niitä näet, en minä. 😹
Toden totta.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Sinä niitä näet, en minä. 😹
Kirjoitit äsken Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana äiti-tyttölapsi suhteen olevan lesbosuhde.
Ymmärrän toki, ettet uskovana miehenä kykene ymmärtämään äidinrakkautta lapsiaan kohtaan.
Siis todella ala-arvoinen ja halveksittava kommentti raamattu-uskovalta.
Toivottavasti tuollaiset uskovat ovat nopeasti katoava luonnoton ilmiö. - Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Sinä niitä näet, en minä. 😹
Voiko joku uskova mies kirjoittaa noin tökerösti:
aito_Iainen kirjoitti: Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko joku uskova mies kirjoittaa noin tökerösti:
aito_Iainen kirjoitti: Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹Ihan oikein kirjoitti kun vertasi sitä edellä esitettyyn homosuhteeseen.
Sinun olisi pitänyt ymmärtää se eikä käydä henkilöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan oikein kirjoitti kun vertasi sitä edellä esitettyyn homosuhteeseen.
Sinun olisi pitänyt ymmärtää se eikä käydä henkilöön.Kyllä, nuo trollit vääristelevät kaiken käymällä henkilöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, nuo trollit vääristelevät kaiken käymällä henkilöön.
Sama tyyppi tuossakin monella kommentilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama tyyppi tuossakin monella kommentilla.
Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama tyyppi tuossakin monella kommentilla.
Eikös teidän pikkupoikien leikit ala tässä ketjussa jo riittää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös teidän pikkupoikien leikit ala tässä ketjussa jo riittää?
Sinun ainakin riittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun ainakin riittää.
Minäkö noita teidän tosi miehekkään lapsellisia juttujanne kirjoittelenkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää peräänottamishaaveistasi Downiboi niin keskustellaan siitä täällä yhdessä 🙏
Miksi sinun tuollaista haaveista pitäisi kertoa lisää, DownBoy🤔
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Luvut muuttuvat tunneittain. On liian epäuskottavaa.
Eivät muutu.
Tuhansia kertoja.
Et osaa lukea, RumaJammu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet siinä mestari MrMorden.
Se majailee Niuvassa.
🤓 - Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
On se sairas Pérvo.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
Se toinen Iihavako sitä pökkii?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onpas täällä äitienpäivänä tolloa porukkaa.
Joko se toinen TäysToIIo on pökkinyt siellä?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei 15 vuoteen. Olet sairas tapaus.
Voi kuinka sairas Pervo oIet!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei 15 vuoteen. Olet sairas tapaus.
Kuution meIaa perääsi.
Päivittäin. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mieti sitä loppuelämän ajan..
Sellainen loppuelämä sinulla.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mieti sitä loppuelämän ajan..
Perä pystyssä olet taas siellä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei 15 vuoteen. Olet sairas tapaus.
Kaksi ToIIoa.
Syvä inho Jurvassa. - Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Häpöhöpö! Sitten äidin ja tyttölapsenkin välinen suhde on lesbosuhde. 😹
Nyt puhe oli Samuelin kirjan tarinasta. En tiedä, mistä ihmeen Raamatun kertomuksesta sinä lesbosuhteen-keksit...
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
Häh?
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pyllyysi pökitään siis koko ajan.
Kyllä aina illalla huijjaripastorin toimesta!
- Anonyymi
Hyvää asiaa.
- Anonyymi
Totta joka sana.
- Anonyymi
Sanokoon raamattu mitä vaan, mutta maalaisjärki sanoo, että ei ei ei.
- Anonyymi
Mistä asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä asiasta?
Trolli e vastaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trolli e vastaa.
Siitä ne tunnistaa.
- Anonyymi
Selvää tekstiä.
- Anonyymi
Ei mitään Jumala sano homoliitoista koska Hänen silmissään niitä ei pyhän ilmapiirissä edes saa olla. Ne ovat vain helvettiin menijöiden kotkotuksia.
Jumala ei sano mitään edes saunomisesta..
Suomessa on vihitty avioliittoon kaikki riippumatta siitä mitä syntejä tekevät. Homojen avioliitot eivät tee poikkeusta.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Jumala ei sano mitään edes saunomisesta..
Suomessa on vihitty avioliittoon kaikki riippumatta siitä mitä syntejä tekevät. Homojen avioliitot eivät tee poikkeusta.Kymmenet ovat vetäneet sinua petään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymmenet ovat vetäneet sinua petään.
On siinä kokoakin. 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siinä kokoakin. 😆
Leveä peräinen.
- Anonyymi
Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Se on perheen perusta. Homot eivät lisäänny eivätkä perusta perheitä. Homot voivat lisääntyä vain ja ainoastaan keinotekoisesti homosuhteen ulkopuolella olevan kanssa. Tällainen valheellinen , teeskennelty "perhe" on luonnonvastainen, synnissä siitetty irvikuva. Lapselta puuttuu joko isä tai äiti ja on lähtökohtaisesti vaillinaisessa hoidossa. Lisäksi homojen antama malli vanhemmuudesta on valheellinen ja perverssi.
- Anonyymi
Hyvin kuvasit asiat!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
On avioliittoja, perheitä ja lapsiperheitä.
Sinulla on kaamea asenne homoihin.Ei avioIiittoa siellä.
Ymmärrän että Totuus satuttaa sinua. Anonyymi kirjoitti:
Ei avioIiittoa siellä.
Ymmärrän että Totuus satuttaa sinua.Avioliitto ei kyllä satuta.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Avioliitto ei kyllä satuta.
Eipä siellä avioIiittoa olekaan.
- Anonyymi
Uskomustesi antama malli ihmisyydestä on valheellinen ja perverssi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Minulla on tarkka virallinen tilasto elämästäni.
Että näytä rahat.
Anonyymi kirjoitti:
Että näytä rahat.
Ei tarvitse, kun olen virallisesti avioliitossa. Se joka muuta väittää on pulassa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei tarvitse, kun olen virallisesti avioliitossa. Se joka muuta väittää on pulassa.
NeuvostoIiitossakin oli typeriä ”virallisia lakeja”.
Ei siis tarvitse noudattaa.
Ei koskaan avioIiittoa siellä. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Avioliitto ei kyllä satuta.
Mutta totuus satuttaa!
Anonyymi kirjoitti:
Mutta totuus satuttaa!
Totuus ei todellakaan satuta vaan on kaiken lähtökohta.
Olet valheen orja.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Totuus ei todellakaan satuta vaan on kaiken lähtökohta.
Olet valheen orja.OIet ikuinen VaIheen Orja totta tosiaan.
Ei koskaan avioIiittoa siellä.
- Anonyymi
Raamatun mukaan on monia muitakin typeriä asioita sanottu
Kun ihmiset joskus lopettaisivat käsittelemästä homojen elämää, koska mielestäni siispä ei ole yhtään mitää keskusteltavaa sillä ovat ihan tavallisia ihmisiä elävät samanlaista arkielämää kuten heterotkin
Että heistä kirjoitetaan metrikaupalla teksti on sitä että ” siitä puhe mistä puute. ”
Se on aina pitänyt paikkansa Siis pohjalla on intressi kuitenkin ja mielikuvituksia heidän seksi elämästään siksi huuhkajat huutaa
Ja mitä tulee raamattuun niin se ei ole kenenkään modernin ihmisen oppikirja mytologiaa kerrakseen- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei ketään kiinnosta muiden seksielämä. Ei minuakaan.
Kyllähän kymmenet eri hemmot ovat sinua pökkineet perään.
Tuhansia kertoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän kymmenet eri hemmot ovat sinua pökkineet perään.
Tuhansia kertoja.Olet siis Torrelle kateellinen? Voi sinua pikkusta.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän kymmenet eri hemmot ovat sinua pökkineet perään.
Tuhansia kertoja.Onko sinulla tarkempaa lukua? Olet erityisen kiinnostunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis Torrelle kateellinen? Voi sinua pikkusta.
Mistä sinä sen kateellisuuden tähän vedit? 😆
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onko sinulla tarkempaa lukua? Olet erityisen kiinnostunut.
Etkö olekaan pitänyt kirjaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis Torrelle kateellinen? Voi sinua pikkusta.
Harmittavasti vain sinä Híntti olet tuollaisista pervoiIuista kateellinen.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sinulla kun sattuu olemaan se tarkin tieto. Ja sinua ne luvut kiinnostaa.
Toimittaisit ne vain SauIille.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei sitä kiinnosta.
Näkyy kiinnostavan.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Sinulla kun sattuu olemaan se tarkin tieto. Ja sinua ne luvut kiinnostaa.
Hanki elämä ja vähemmän aikaasi täällä.
- Anonyymi
Ei käsittele mutta tietenkin sinun mielestäsi kaikki liittyy jotenkin ei niin latenttiin homoseksuaalisuuteesi.
- Anonyymi
Joo heimolla on aika kova kaappivaihe meneillään tai no ollut jo vuosia.
- Anonyymi
Ihan itsestäsi tuo kertoo. Kamalilla kierroksilla olet käynyt tuon homo "kaverisi" ilmestyttyä. Jatkuvasti noita perään pökkisjuttuja jne.
Oikeasti olet ihan säälittävän nolo tapaus.
Olisit edes rehellisesti sitä mitä olet ja juu, hetero et ole kukaan hetero ei jaksa olla noin kiinnostunut 😊ei kun ei ihan oikeasti jaksa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan itsestäsi tuo kertoo. Kamalilla kierroksilla olet käynyt tuon homo "kaverisi" ilmestyttyä. Jatkuvasti noita perään pökkisjuttuja jne.
Oikeasti olet ihan säälittävän nolo tapaus.
Olisit edes rehellisesti sitä mitä olet ja juu, hetero et ole kukaan hetero ei jaksa olla noin kiinnostunut 😊ei kun ei ihan oikeasti jaksa.Kyllä sinun pitäisi hävetä itseäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan itsestäsi tuo kertoo. Kamalilla kierroksilla olet käynyt tuon homo "kaverisi" ilmestyttyä. Jatkuvasti noita perään pökkisjuttuja jne.
Oikeasti olet ihan säälittävän nolo tapaus.
Olisit edes rehellisesti sitä mitä olet ja juu, hetero et ole kukaan hetero ei jaksa olla noin kiinnostunut 😊ei kun ei ihan oikeasti jaksa.Mitä arvelet, mihin herätysliikkeeseen tuo peräänpökkijä mahtaa kuulua?
Eräältä Uudestisyntyneeltä Jeesuksen seuraajalra lipsahti omalla nimimerkillään taannoin peräänpökkimiskommentti ja todella usein saman nikin sotkeentuessa sanoihinsa alkaa sama hengellinen länkyttäminen.
Onkohan sen hengellinen populaatio kokonaisuudessaan samanlaista sakkia?
- Anonyymi
Heitä heikkariin Heimo Vesa tuo iänaikaisiin Raamatuntekstien syynääminen. Etkö käsitä mitä ne tekevät ihmisten psyykeille?
Seura teköö kaltaisekseen, ennen sanottiin.
väkiparta.- Anonyymi
Mitä se sinulta on pois?
- Anonyymi
Aloituksessa on esitetty erittäin hyvä ja ajankohtaan nähden tärkeä kysymys.
Raamatun kirjoituksiin kirjattujen sanojen valossa Raamattu vaikuttaa sanovan, ettei aseta mitään rajoitteita samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle.
Toisin siis, kuten meidän lisääntymään valittujen ja siunattujen heteroiden avioliitolle ja
avioseksille on asetettu tiukka vaade
ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseksi.
Tavoitteen saavuttamiseen on kerrottu riittävät perusteet, joiden laiminlyönti saattaa johtaa epäonistumiseen.
Onko kyseessä tietoinen tavoitteen ohiampuminen vai tiedostamatta tapahtunut vahinko, niin mitä arvelette sen merkityksestä tehtävän antajalle?- Anonyymi
” ettei aseta mitään rajoitteita samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle.”
Ihan omaa huttuasi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” ettei aseta mitään rajoitteita samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle.”
Ihan omaa huttuasi!Joo, ei tuollaista aloituksessa ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” ettei aseta mitään rajoitteita samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle.”
Ihan omaa huttuasi!Laita toki Raamatunkohta, jossa asetetaan samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle jotakin vaatimuksia?
Jos kerran meidän heteroiden avioseksissä ehkäisyn käyttö on sallittua , samoin hedelmällisen iän ohittaneen avioparin avioseksi pelkästään himoissaan hekumoiden, niin silloinhan samaa sukupuolta olevien välinen avioseksikin täytyy olla sallittua. Samaa pelkkää hekumointia meillä kaikilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, ei tuollaista aloituksessa ole.
Kukaan ei vielä ole esittänytt palstalla Raamatunkohtaa, jossa kiellettäisiin samaa sukupuolta olevia solmimasta Kristillistä avioliittoa.
Ehkä sinä sekoitat huttusoppaasi lisää ja lusikallasi nostat sellaisen kohdan näytille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei vielä ole esittänytt palstalla Raamatunkohtaa, jossa kiellettäisiin samaa sukupuolta olevia solmimasta Kristillistä avioliittoa.
Ehkä sinä sekoitat huttusoppaasi lisää ja lusikallasi nostat sellaisen kohdan näytille?Mutta kun ei tarvitse kieltää kun sellaista ei ole edes omenassa.
Ei olematonta tarvitse kieltää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei vielä ole esittänytt palstalla Raamatunkohtaa, jossa kiellettäisiin samaa sukupuolta olevia solmimasta Kristillistä avioliittoa.
Ehkä sinä sekoitat huttusoppaasi lisää ja lusikallasi nostat sellaisen kohdan näytille?Se on itsestäänselvää, että homoliitot ovat syntiä. Eihän nyt sellaista voi kukaan normaali ihminen hyväksyä mitenkään. Älä nyt hulluja kirjoittele. Sinuahan häpeää naapurin koirakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun ei tarvitse kieltää kun sellaista ei ole edes omenassa.
Ei olematonta tarvitse kieltää.Omakaan Kristillinen avioliitto vastakkaista sukupuolta olevan puolisoni kanssa ei siis ole oikeasti olemassa koska sellaista ei mainita Raamatussa.
On sinulla jutut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on itsestäänselvää, että homoliitot ovat syntiä. Eihän nyt sellaista voi kukaan normaali ihminen hyväksyä mitenkään. Älä nyt hulluja kirjoittele. Sinuahan häpeää naapurin koirakin.
Kiitos valaisevasta kommentistasi, en osannut aavistaakaan sinun olevan naapurini lemmikki.
Voisit tarkentaa, mssä Raamatunkohdassa mainitsemasi teidän miesten homoliitto todistetaan synniksi?
Tähän mennessä esitettyjen Raamatunkohtien mukaan samaa sukupuolta olevien välistä Kristillistä avioliittoa Raamatussa ei sanota synniksi, kuten hyvin Raamatun tuntevana tiedätkin. Anonyymi kirjoitti:
Se on itsestäänselvää, että homoliitot ovat syntiä. Eihän nyt sellaista voi kukaan normaali ihminen hyväksyä mitenkään. Älä nyt hulluja kirjoittele. Sinuahan häpeää naapurin koirakin.
Pidät suurinta osaa suomalaisista epänormaaleina.
On sinulla otsaa!- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Pidät suurinta osaa suomalaisista epänormaaleina.
On sinulla otsaa!Sinun otsaasi ylettyy silmiltä niskaan. 😆
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Et tiedä mikä on pää. Huvittavaa.
Hupaisa näky kaksi Iihavaa ja nàismaista siellä.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Pidät suurinta osaa suomalaisista epänormaaleina.
On sinulla otsaa!Onko suurin osa jo homoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hupaisa näky kaksi Iihavaa ja nàismaista siellä.
🤓Vanhat homot varsinkin on koomisia.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Suurin osa hyväksyy homot.
Silti se on rikos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat homot varsinkin on koomisia.
Ne kaksi ToIIoa on tosi koomisia.
- Anonyymi
Hyvä kun jaat oikeaa tietoa.
- Anonyymi
Vielä kun ihmiset lukisivat aloituksen ja ymmärtäisivät sen. Jyrkkä ei homoliitoille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vielä kun ihmiset lukisivat aloituksen ja ymmärtäisivät sen. Jyrkkä ei homoliitoille!
AAMEN!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Pienen porukan kiellot eivät ole realismia. Päätökset on tehty jo.
Ei sinun kieltojasi kukaan noteraakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun kieltojasi kukaan noteraakaan.
Skippaa koko tyyppi!
Anonyymi kirjoitti:
Ei sinun kieltojasi kukaan noteraakaan.
Mitä kieltoja olen asettanut, jos saa kysyä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Skippaa koko tyyppi!
Hyvä neuvo.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä kieltoja olen asettanut, jos saa kysyä?
Vieläkö tähän aikaan kirjoittelet täällä hulluja puheita ja jaarituksia, jotka eivät mihinkään kelpaa, kuten Raamattu asian ilmaisee…eikö pitäisi tehdä jotain hyödyllistäkin välillä?

Turre on vähä-lahjainen joka ei kykene elämään normaalia elämää.

Siis mitä kieltoja olen asettanut, vai osuitko harhaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turre on vähä-lahjainen joka ei kykene elämään normaalia elämää.
Olen huomannut sen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä kieltoja olen asettanut, jos saa kysyä?
Kymmenet vedelleet perääsi.
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut sen.
Normaali elämä? Kullakin on omanlaisensa elämä. Minkälainen elämä sinulla mahtaa olla?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Normaali elämä? Kullakin on omanlaisensa elämä. Minkälainen elämä sinulla mahtaa olla?
Elämäsi on mitätöntä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Millä mittarilla?
KaikiIIa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KaikiIIa.
👍 olen samaa mieltä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Onneksi sinun elämäsi on täyteläistä.
Kuutio täyttää peräsi.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Normaali elämä? Kullakin on omanlaisensa elämä. Minkälainen elämä sinulla mahtaa olla?
Joku jumalaton sanoi kuolinvuoteella, että ole elänyt elämäni turhaan”, armonaika oli loppunut!
Anonyymi kirjoitti:
Joku jumalaton sanoi kuolinvuoteella, että ole elänyt elämäni turhaan”, armonaika oli loppunut!
Ei elämää turhaan eletä. Kun kuolen, niin voin olla tyytyväinen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ei elämää turhaan eletä. Kun kuolen, niin voin olla tyytyväinen.
OIet surkein tapaus koskaan.
🤓 Anonyymi kirjoitti:
OIet surkein tapaus koskaan.
🤓Kun kuolen niin tiedän tehneeni sen mitä pitikin.
- Anonyymi
Näin se on.
- Anonyymi
Todella selvää tekstiä.
- Anonyymi
Ketju jossa kysyttiin opetetaanko raamatussa jotain ruksin käytöstä tuli äkkiä poisto. Kysytään tässä sama kun ketju täynnä rasmattu tietäjiä!
Opetetaanko rasmatussa jotain [X] käytöstä kun tehtailee viestejä anona ja rekatulla?
"aito_Iainen
2025-05-10 17:06:22
Pyllyysi pökitään siis koko ajan."- Anonyymi
Pikku lipsahdushan tuo oli kyllä hänen kiinnostus homoihin on ollut jo pitkään kaikkien tiedossa.
- Anonyymi
Sellainen Iipsahdus taas sinulta, Repe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pikku lipsahdushan tuo oli kyllä hänen kiinnostus homoihin on ollut jo pitkään kaikkien tiedossa.
Sellaista homosteIua sinulla jatkuvasti, Repe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista homosteIua sinulla jatkuvasti, Repe.
"aito_Iainen
2025-05-10 17:06:22
Pyllyysi pökitään siis koko ajan."
:D :D Eikös se ole vaan hyvä , että laittaa välillä ihan rekatullakin ettei tarvi ihmetellä kuka noita laittelee :d
- Anonyymi
Sellaista luonteen omaista epä-älyllistä ylimielisyyttä sinulta, eikä edes lipsahdus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"aito_Iainen
2025-05-10 17:06:22
Pyllyysi pökitään siis koko ajan."
:D :DTuo ei ole homostelua, vaan asiatonta homoutta halveksivaa provokirjoittelua.
Torre harjoittaa homostelua. - Anonyymi
Tolkun.Ihminen kirjoitti:
Eikös se ole vaan hyvä , että laittaa välillä ihan rekatullakin ettei tarvi ihmetellä kuka noita laittelee :d
Tekevälle sattuu ja varsinkin otsikoissa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekevälle sattuu ja varsinkin otsikoissa!
Tolkku vinkuu aina kuin tapettava mulli.
- Anonyymi
Jokainen voi myös tehdä järkeviä päätelmiä asioista, joista Raamattu ei niin selvästi mainitse.
Oletteko unohtaneet että Raamatun teksteistä voidaan löytää periaatteita, joita soveltaa kulloinkin. Jos Raamatun teksteissä tuodaan esille selvästi Jumalan näkökulma esim. homoseksuaalisiin suhteisiin negatiivisessa näkökulmassa, sama johtopäätös voidaan soveltaa myös kahden samaa sukupuolta olevan avioliittoon. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä vai olisiko kuitenkin?- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu ei ole ottanut kantaa homoseksuaalisiin suhteisiin lainkaan. Se on siis vapaa alue.
Siellä kaksi todella nàismaista.
Anonyymi kirjoitti:
Siellä kaksi todella nàismaista.
En ole tulossakaan uskoon. Uskovat ovat etovia.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En ole tulossakaan uskoon. Uskovat ovat etovia.
Kaksi etovaa ja Iihavaa nàismaista siellä.
Yleinen inho teitä kohtaan. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En ole tulossakaan uskoon. Uskovat ovat etovia.
Vihasi uskovia kohtaan lisääntyy sen myötä kun täällä kerrotaan sinulle Totuus.
Anonyymi kirjoitti:
Vihasi uskovia kohtaan lisääntyy sen myötä kun täällä kerrotaan sinulle Totuus.
"Siellä kaksi tosi naismaista".
Miten itse tuollaisiin reagoisit?- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
"Siellä kaksi tosi naismaista".
Miten itse tuollaisiin reagoisit?Sehän on Totuus teistä.
- Anonyymi
Aloitus todistaa Raamatunkohdillaan, ettei kenenkään meidän Kristillinen mies-nainen avioliitto ole Raamatussa kerrotunlainen liitto ja siten Jumalan tahdon mukainen.
Raamatun asettamia vaatimuksia avioliitollemme ei voida täyttää lainsäädännöstämme johtuen.
Samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle Raamattu ei vaikuttaisi asettavan kieltoja ja vaatimuksia, joten se ilmeisesti on Herran tahdon mukainen sellaisenaan.
Suuri kiitos aloittajalle, että hän avaa Herran tahdon rehellisesti kaikille ja seuraavaksi pitänee laittaa Kristillinen avioero vireille ja käydään sitten solmimassa avioliitto maistraatissa, jolloin meidän ei tarvitse tehdä enempää lapsia vaan voimme jatkaa perheenä avioelämää ilman Raamatullisia vaatimuksia.- Anonyymi
Mitäpä sitä leikkimään raamatullista avioliittoa kun ei semmosta pystytä suomes solmiin.
Maistraatti hoitaa homman nopeesti ja sitte ei tarvii välittää herätysliikkeitten leikeistä mitään.
- Anonyymi
Aloittaja todellakin on hyvällä asialla johdattaessaan kaikkia ihmisiä eroamaan kaikenlaisesta uskonnollisuudesta, jossa hänen kaltaisensa ihmiset tekevät pilkkaa Raamatun sanoista muuntelemalla niitä omien henkilökohtaisten tarpeidensa työjuhdaksi.
Kuka enää haluaa mennä Kristilliseen avioliittoon, kun aloittaja sielunveljineen on todistanut sanoillaan, ettei kukaan ole syntisyydestään johtuen kelvollinen Raamatussa kerrottuun Jumalan tahdon mukaiseen avioliittoon.
Toivottavasti Kirkko luopuu vihkioikeudestaan, sekä Eduskunta säätää ettei millään uskonnollisilla yhteisöillä (vast) ole oikeutta vihkiä ketään avioliittoon, vaan maistraatti hoitaa vihkimisen kaikille.
Aloittaja sekä aihetta palstalla käsittelevät keskustelut osoittavat, ettei kukaan oikeasti tiedä, millainen on Jumalan tahdon mukainen liitto miehen ja naisen välillä.
Joten meidän heteroiden mies-nainen Kristilliseen avioliittoon vihkimistä tuskin voidaan enää perustella Raamatun kirjoituksilla, kun taas samaa sukupuolta olevien väliselle Kristilliselle avioliitolle Raamattu ei aseta minkäänlaisia rajoitteita tai vaatimuksia.
Aloittaja on osoittanut omanikin vastakkaista sukupuolta olevan puolisoni kanssa solmitun avioliiton merkityksettömäksi Jumalan sanojen valossa.- Anonyymi
Kyllä toi alotus ja sitä mielistelevät kommentit tosiaan vaikuttas kyseenalaistavan myös meidän heteroitten ristillisen naimisiinmenon.
Jos kerta syntisyyden ja synnin takia ei voida vihkiä avioliittoon kirkos joitakin niin eihän sillon voi vihkiä ketään kirkos. - Anonyymi
Millain toi alotus on muka hyvä asia? Sen mukaanha edes mies ja nainen ei voi mennä naimisiin keskenäs synnin takia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millain toi alotus on muka hyvä asia? Sen mukaanha edes mies ja nainen ei voi mennä naimisiin keskenäs synnin takia?
Onhan se tärkeää, että jokainen ymmärtää synnin merkityksen ja koska Raamatussa kerrotulla tavalla ei voida avioliittoa solmia tulee avioliitto jättää solmimatta sekä lapset tekemättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se tärkeää, että jokainen ymmärtää synnin merkityksen ja koska Raamatussa kerrotulla tavalla ei voida avioliittoa solmia tulee avioliitto jättää solmimatta sekä lapset tekemättä.
Millä tavalla siellä kerrotaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla siellä kerrotaan?
Eipä trolli kerro sitä.
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla siellä kerrotaan?
Koko Raamattu kertoo menneestä ajasta, ja Suomessa on toinen meininki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä trolli kerro sitä.
Ei niiden älykkyys riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niiden älykkyys riitä.
Se on kyllä huomattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla siellä kerrotaan?
Raamatussa se on luettavissa sinullekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa se on luettavissa sinullekin.
Trollin vastaus 😆
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa se on luettavissa sinullekin.
Ja siellä näkyy, että ei ei toimita kuten Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollin vastaus 😆
Ne tunnustaa kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollin vastaus 😆
Ei suinkaan, se oli minun vastaukseni ei sinun.
- Anonyymi
Aloituksen mukaan meidän kenenkään Kristilliset avioliitot eivät ole Raamatun sanojen mukaisesti solmittuja meidän heteroidenkaan osalta.
Miksi syntiä siis on siunattu ja siunataan edelleen kertomatta siitä avioliittoon vihittäville?
Tärkeintä on saattaa jokaisen Kristilliseen avioliittoon vihittävän parin kohdalla tieto lasten syntyvän Raamatussa kerrotun avioliiton ulkopuolisina ja ovat esiaviollisen seksin seurauksena syntyneitä.
Aloituksen mukaan Kristilliseen avioliiton solmiminen johdattaa meitä siveettömyyteen ja haureuteen, jolloin synnin seurauksena syntyneiden lastemmekin pelastuminen vaikuttaa äärimmäisen vaikealta ellei mahdottomalta.
Kiitos aloittajalle rehellisistä sanoistaan jotka ohjaavat luopumaan kaikesta uskonnollisesta toiminnasta ja keskittymään vain elämään arkista elämäämme.
Oma kohtalo on vaan hyväksyttävä, mutta nyt aloituksen sanat saavat kauhistumaan millaiseen järkyttävään kärsimykseen olen pakottanut lapseni syntymään.
Olisinpa saanut aiemmin aloittajan ymmärtäviä sanoja nähtäväkseni, niin raskaudet olisi keskeytetty ajoissa ja säästetty lapsemme synnin seurauksilta.- Anonyymi
Mahtavaa, että herätysliikkeet ovat saaneet todistettua ettei meidän avioliitolla ole mitään yhteyttä raamatussa esitettyjen avioliittojen kanssa.
Voidaan elää elämäämme maallisen avioliittomme mukaan välittämättä herätysliikkeen hömpötyksistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahtavaa, että herätysliikkeet ovat saaneet todistettua ettei meidän avioliitolla ole mitään yhteyttä raamatussa esitettyjen avioliittojen kanssa.
Voidaan elää elämäämme maallisen avioliittomme mukaan välittämättä herätysliikkeen hömpötyksistä.Mikä se todistus on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se todistus on?
Kunhan mölisee taas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä se todistus on?
Aloituksessa viitatuissa Raamatunkohdissa sekä kohtien kontekstissa todistetaan ettei Kristillistä avioliittoa voida solmia Raamatussa kerrotulla tavalla miehen ja naisen välisenä lainsäädännöstämme johtuen.
Täbän mennessä palstalla aiheesta esitettyjen Raamatunkohtien mukaan Samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle Raamattu ei aseta ehtoja tai kieltoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloituksessa viitatuissa Raamatunkohdissa sekä kohtien kontekstissa todistetaan ettei Kristillistä avioliittoa voida solmia Raamatussa kerrotulla tavalla miehen ja naisen välisenä lainsäädännöstämme johtuen.
Täbän mennessä palstalla aiheesta esitettyjen Raamatunkohtien mukaan Samaa sukupuolta olevien väliselle avioliitolle Raamattu ei aseta ehtoja tai kieltoja.Ole hyvä ja kopioi ne kohdat tähän !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole hyvä ja kopioi ne kohdat tähän !
Aloituksessa on Raamatunkohdat ja kontekstin löydät Raamatusta.
- Anonyymi
Selkeä opetusta.
- Anonyymi
Jatketaaaasassw
- Anonyymi
KD Patmos Radio Dei on avioliitossa Gazan kansanmurhan kanssa, ne katsoo henkilöön. raukkamaista raakuutta. Moraali on kuin räkää, viattomia naisia ja lapsia pidetään terroristeina, - iljetys nousee pintaan teeskentelevät perkeleet.
- Anonyymi
Gazassakin on homoja. Heitä pitää myös opettaa, jotta katuisivat homouttaan ja kääntyisivät pois pahoilta teiltään.
- Anonyymi
Miksei Egypti ja muut muslimimaat tarjoa turvapaikkaa gazalaisille? Sehän on lakien vaatimus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei Egypti ja muut muslimimaat tarjoa turvapaikkaa gazalaisille? Sehän on lakien vaatimus.
Sinäpä sen sanoit.
- Anonyymi
Britanniassakin lakimiehet vasta päätyivät lopputulokseen, ettei ole todisteita mistään väittämästäsi ”kansanmurhasta”. Israel- ja juutalaisvastaisten ja heidän aivopesemiensä tahojen suoltamaa rumaa valhetta vain.
Anonyymi kirjoitti:
Gazassakin on homoja. Heitä pitää myös opettaa, jotta katuisivat homouttaan ja kääntyisivät pois pahoilta teiltään.
Mitä pahoja teitä homoilla on verrattuna Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa valehteluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Britanniassakin lakimiehet vasta päätyivät lopputulokseen, ettei ole todisteita mistään väittämästäsi ”kansanmurhasta”. Israel- ja juutalaisvastaisten ja heidän aivopesemiensä tahojen suoltamaa rumaa valhetta vain.
Tämä on Hamasin ja vasemmiston mediasota.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mitä pahoja teitä homoilla on verrattuna Seinäjoen Helluntaiseurakunnassa valehteluun.
OIet kaamea VaIehtelija.
Ja se toinen Iihava siellä samanIainen. Anonyymi kirjoitti:
OIet kaamea VaIehtelija.
Ja se toinen Iihava siellä samanIainen."En ole tulossakaan uskoon".
Kaikkea sinäkin valheena pidät.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
"En ole tulossakaan uskoon".
Kaikkea sinäkin valheena pidät.Voi sinua VaIehtelijaa!
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua VaIehtelijaa!
Mikä luulet minun olevan tulossa uskoon?
Miten sinun totuuden kanssa on?
- Anonyymi
Samaa sukupuolta olevien avioliitto tarkoittaa epäkuranttia elämän kannalta, kun se ei tuota uutta elämää, vaan se on jotain sopimatonta jonka Jumala on kieltänyt
Kun Jeesus kohtasi syntisiä: Hän ei pehmennellyt totuutta, mutta kohdattuaan ihmisen, Hän rakasti, kutsui ja nosti.
Raamattu kuvaa avioliiton Jumalan säätämänä liittona miehen ja naisen välillä:
"Mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Moos. 2:24)
Jeesus vahvisti tämän: "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:6)
Miksi kristillinen näkemys ei tue samaa sukupuolta olevien avioliittoa?
Luomisen järjestys: Jumala loi miehen ja naisen täydentämään toisiaan.
Elämän antaminen: Miehen ja naisen liitosta voi syntyä uusi elämä – se on luomisessa asetettu siunaus.
Raamatullinen etiikka: Esimerkiksi Room. 1:26–27 ja 1. Kor. 6:9 kuvaavat samaa sukupuolta olevien suhteita synniksi.
Hengellinen ulottuvuus: Miehen ja naisen liitto kuvastaa Kristuksen ja seurakunnan välistä suhdetta (Ef. 5:31–32).
Jumala loi avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi, joka on sekä hengellinen että elämää synnyttävä. Samaa sukupuolta olevien liitot eivät noudata tätä järjestystä, eikä Raamattu tue niitä. Tämä ei ole tuomitsemista yksilöä kohtaan – sillä Jumala kutsuu jokaista rakkaudessaan, mutta myös totuudessaan. Me uskomme, että todellinen vapaus ja eheys löytyy Jumalan hyvästä suunnitelmasta."
Elämän antaminen: Miehen ja naisen liitosta voi syntyä uusi elämä – se on luomisessa asetettu siunaus.Ensinnäkin, Jumala ei ole kieltänyt kenenkään avioliittoa.
Toisekseen, Jumala ei ole säätänyt avioliittoa, joita alkoi tulla Eurooppaan 1000-luvulla.
Kolmanneksi, mies jättää isänsä ja äitinsä yleensä lähtiessään opiskelemaan.
Neljänneksi, avioliitto on eri asia kuin lisääntyminen.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Ensinnäkin, Jumala ei ole kieltänyt kenenkään avioliittoa.
Toisekseen, Jumala ei ole säätänyt avioliittoa, joita alkoi tulla Eurooppaan 1000-luvulla.
Kolmanneksi, mies jättää isänsä ja äitinsä yleensä lähtiessään opiskelemaan.
Neljänneksi, avioliitto on eri asia kuin lisääntyminen.On kieltänyt tai ei mutta homouden harjoittajat Hän on hylännyt eikä heillä ole asiaa taivasten valtakuntaan,
- Anonyymi
Kommenttisi mukaan avioliitto on tarkoitettu ainoastaan meille lisääntymiskykyisille ja vaimon tehtävä on toimia lisääntymiskoneena?
Meillä jätettiin lisääntyminen muutamaan lapseen ja avioeroon tuomittava aikanaan lasten aikiistuttua?
On sulla jutut. Anonyymi kirjoitti:
On kieltänyt tai ei mutta homouden harjoittajat Hän on hylännyt eikä heillä ole asiaa taivasten valtakuntaan,
Miksi pitäisi olla asiaa taivasten valtakuntaan?
Asiahan aloituksessa on samaa sukupuolta olevien avioliitot Raamatun valossa. Siellä ei mitään ole.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Miksi pitäisi olla asiaa taivasten valtakuntaan?
Asiahan aloituksessa on samaa sukupuolta olevien avioliitot Raamatun valossa. Siellä ei mitään ole.Ihan turhaan käytät energiaasi asiaan joka ei koskaan tule olemaan sinulle totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaan käytät energiaasi asiaan joka ei koskaan tule olemaan sinulle totta.
Hyvin sanoit.
Anonyymi kirjoitti:
Ihan turhaan käytät energiaasi asiaan joka ei koskaan tule olemaan sinulle totta.
On silti todettava, että taivasten valtakunta ei houkuttele.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
On silti todettava, että taivasten valtakunta ei houkuttele.
Se ei oikeuta sinua pilaamaan jokaista ketjua typerillä länkytyksilläsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei oikeuta sinua pilaamaan jokaista ketjua typerillä länkytyksilläsi.
Hyvin sanoit!
- Anonyymi
Aamen!
Anonyymi kirjoitti:
Se ei oikeuta sinua pilaamaan jokaista ketjua typerillä länkytyksilläsi.
Tuon voit sanoa eräälle toiselle yhtä hyvin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tuon voit sanoa eräälle toiselle yhtä hyvin.
Sinusta puhutaan, häivy!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei oikeuta sinua pilaamaan jokaista ketjua typerillä länkytyksilläsi.
Taasko pesemätön pata kattilaa soimaa?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tuon voit sanoa eräälle toiselle yhtä hyvin.
OIet paIstahäirikkö tosiaankin.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Oliskohan sinulla mitään annettavaa?
Voi sinua häirikköä!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Oliskohan sinulla mitään annettavaa?
Jariko nai Viljasen jämät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jariko nai Viljasen jämät?
Ei saa muita.
- Anonyymi
Vakava asia .
- Anonyymi
Piispat eksyttää arkkipiispan johdolla.
- Anonyymi
Niin tekevät.
- Anonyymi
Voitko kertoa, miten kauas olet eksynyt tavoitteestasi Piispojen vuoksi, vai oletko vain eksynyt koska et ole harjoitellut riittävästi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin tekevät.
Herätysliikkeenne pojatko eksyvät paritellen vai onko teitä enemmäkin eksyksissä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herätysliikkeenne pojatko eksyvät paritellen vai onko teitä enemmäkin eksyksissä?
Sinä olet eksynyt!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet eksynyt!
Luulet vai uskot minunkin eksyneen sinun laiilasi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luulet vai uskot minunkin eksyneen sinun laiilasi?
Setan agenda on eksytystä ja hyvin mennyt sinulla läpi. Kristitty hurskas ihminen ei Setan hömpötyksiä ota todesta.
- Anonyymi
Hyvä pitää esillä jatkuvasti.
- Anonyymi
Niin on.
Anonyymi kirjoitti:
Niin on.
Lisäsin vielä itselleni peukun niin on vakuuttavampi!
[X] Käytä...- Anonyymi
MrMorden_ kirjoitti:
Lisäsin vielä itselleni peukun niin on vakuuttavampi!
[X] Käytä...Ei noihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota. Valtaosa kirjautuneista ei vaikuta antavan noita juuri muillekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noihin kannata kiinnittää sen enempää huomiota. Valtaosa kirjautuneista ei vaikuta antavan noita juuri muillekaan.
MrMorden_ on maaninen.
- Anonyymi
Järkev opetusta.
- Anonyymi
Intensiivinen kamppailusi on huomattu.
- Anonyymi
Mitähän nyt keksit huomanneesi?
- Anonyymi
"Jos Jumala on ihmisten keksintö, se on satanismia, jolle kaikki keinot ovat mahdollisia."
"Elämä on muuttunut keinottelevaksi peliksi ilman sääntöjä ja sisäistä omaatuntoa."
He pyyhkivät Raamatun Pyhällä sanalla. Kirkko on erkaantunut keinottelemaan Jumalan kanssa.
Kavahtakaa ihmislähtöistä kristillisyyttä.- Anonyymi
Aamen, otamme opiksemme.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu koottiin ihmisten kirjoituksista. Kuten esimerkiksi Paavalin nimissä kirjoitetuista.
Miksi vääristellä asioita: täyttä ymmärrystä vailla!
"Jos Jumala on ihmisten keksintö, se on satanismia, jolle kaikki keinot ovat mahdollisia."
Gal;1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Istuu Isän oikealla puolella. Anonyymi kirjoitti:
Miksi vääristellä asioita: täyttä ymmärrystä vailla!
"Jos Jumala on ihmisten keksintö, se on satanismia, jolle kaikki keinot ovat mahdollisia."
Gal;1:11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;
1:12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.
Istuu Isän oikealla puolella.Siis Raamatussa on muutama kirje, jotka ovat Paavalin nimessä olevat. Lisäksi Paavali on kirjoittanut muutaman.
Miten muuten taivaassa istutaan nyt jo tuhansia vuosia? Ja miksi Jeesus ilmoitti aivan älyttömiä asioita?- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis Raamatussa on muutama kirje, jotka ovat Paavalin nimessä olevat. Lisäksi Paavali on kirjoittanut muutaman.
Miten muuten taivaassa istutaan nyt jo tuhansia vuosia? Ja miksi Jeesus ilmoitti aivan älyttömiä asioita?Naiko Jari Viljasen jämät? Avuton jätkä kun tähteisiin pitää tyytyä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naiko Jari Viljasen jämät? Avuton jätkä kun tähteisiin pitää tyytyä.
Ressukat miehet saa vain kehitysmaista tulevia naisia.
Anonyymi kirjoitti:
Ressukat miehet saa vain kehitysmaista tulevia naisia.
Toiset eivät saa mistään.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis Raamatussa on muutama kirje, jotka ovat Paavalin nimessä olevat. Lisäksi Paavali on kirjoittanut muutaman.
Miten muuten taivaassa istutaan nyt jo tuhansia vuosia? Ja miksi Jeesus ilmoitti aivan älyttömiä asioita?Huh, mitkä ToIIot siellä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Raamattu koottiin ihmisten kirjoituksista. Kuten esimerkiksi Paavalin nimissä kirjoitetuista.
Rankkaa peräänottoa siellä:
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Toiset eivät saa mistään.
Sinunkin on pakko tyytyä mieheen.
Menettekö rääsyissänne sinne häihin koska pukuja teillä ei ole eikä ole rahaa ostaa.
Kai edes lahjan viette vaikka se on teille äärimmäisen haastavaa kun teillä ei ole rahaa, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkin on pakko tyytyä mieheen.
Menettekö rääsyissänne sinne häihin koska pukuja teillä ei ole eikä ole rahaa ostaa.
Kai edes lahjan viette vaikka se on teille äärimmäisen haastavaa kun teillä ei ole rahaa,Menevät kuokkimaan ilmaista sapuskaa.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Siis Raamatussa on muutama kirje, jotka ovat Paavalin nimessä olevat. Lisäksi Paavali on kirjoittanut muutaman.
Miten muuten taivaassa istutaan nyt jo tuhansia vuosia? Ja miksi Jeesus ilmoitti aivan älyttömiä asioita?Olisi mukava kuulla tarkemmin, että miltä sinusta tuntuu, kun koet Raamatun älyttömäksi?
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mukava kuulla tarkemmin, että miltä sinusta tuntuu, kun koet Raamatun älyttömäksi?
Että JEESUS sanoi uskovia seuraavat merkit. Että opetuslapset tekevät suurempia tekoja kuin hän.
Raamattu on muinaisten ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia, eikä niissä juuri järkeä ole. Kuten että ihminen lensi taivaaseen.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Että JEESUS sanoi uskovia seuraavat merkit. Että opetuslapset tekevät suurempia tekoja kuin hän.
Raamattu on muinaisten ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia, eikä niissä juuri järkeä ole. Kuten että ihminen lensi taivaaseen.Mitä rääsyjä laitat häihin päällesi?
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkin on pakko tyytyä mieheen.
Menettekö rääsyissänne sinne häihin koska pukuja teillä ei ole eikä ole rahaa ostaa.
Kai edes lahjan viette vaikka se on teille äärimmäisen haastavaa kun teillä ei ole rahaa,Mieheen ei ole pakko tyytyä, vaan se on askel onnellisuuteen.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mieheen ei ole pakko tyytyä, vaan se on askel onnellisuuteen.
Onko Pietolla anemia kun sen silmänympärykset on aina mustat?
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kaikki on vieraille ilmaista.
Menette tosiaan sen takia kuokkimaan sinne.
Kaksi Iihavaa ahmattia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Pietolla anemia kun sen silmänympärykset on aina mustat?
Hyvä anaI-yysi.
🤓 - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Mieheen ei ole pakko tyytyä, vaan se on askel onnellisuuteen.
Kaksi järkyttävää irstasta Hínttiä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Että JEESUS sanoi uskovia seuraavat merkit. Että opetuslapset tekevät suurempia tekoja kuin hän.
Raamattu on muinaisten ihmisten ajatuksia ja kirjoituksia, eikä niissä juuri järkeä ole. Kuten että ihminen lensi taivaaseen.Se toinen Iihava taas sammunut.
Suotta kiistät. - Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Kaikki on vieraille ilmaista.
Se toinen Iihava syö kaiken.
Ahne kuin mikä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkin on pakko tyytyä mieheen.
Menettekö rääsyissänne sinne häihin koska pukuja teillä ei ole eikä ole rahaa ostaa.
Kai edes lahjan viette vaikka se on teille äärimmäisen haastavaa kun teillä ei ole rahaa,Menevät.
Anonyymi kirjoitti:
Menette tosiaan sen takia kuokkimaan sinne.
Kaksi Iihavaa ahmattia.Kun kutsu kävi, niin on mentävä. Muuten tulee vihat päälle.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Tottakai kutsu tuli, ei meitä voinut pois jättää.
Pakko oli kutsua kun kuutio on sukua.
Toivovat, ettette menisi lumpuissanne. Anonyymi kirjoitti:
Pakko oli kutsua kun kuutio on sukua.
Toivovat, ettette menisi lumpuissanne.Sellaista toivetta ei ole esitetty. Eivät ole paheksuneet meidän vaatteita.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sellaista toivetta ei ole esitetty. Eivät ole paheksuneet meidän vaatteita.
Menes nyt otsaan se puku äläkä täällä länkytä!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sellaista toivetta ei ole esitetty. Eivät ole paheksuneet meidän vaatteita.
Kuule, kun normaalit ihmiset tietää miten juhliin pukeudutaan!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sellaista toivetta ei ole esitetty. Eivät ole paheksuneet meidän vaatteita.
Neljä vinkkiä kesäiseen hääasuun miehille
1. Jos pukeutumiskoodi on smart casual tai casual, voit valita klassisen mustan puvun sijaan kevyemmän puvun.
2. Pellavapuku, tyylikkäät housut ja bleiseri tai puuvillapuku ovat täydellisiä asuja kesähäihin.
3. Solmio ja rusetti ovat aina tyylikkäät, mutta sinulla on lupa olla käyttämättä niitä. Paidan ylänappi kannattaa mieluummin jättää auki.
4. Asun voi stailata siisteillä kengillä ja lyhytvartisilla sukilla tai loafereilla, mokkasiineilla ja tennareilla, jos koet että se on sallittua. Anonyymi kirjoitti:
Neljä vinkkiä kesäiseen hääasuun miehille
1. Jos pukeutumiskoodi on smart casual tai casual, voit valita klassisen mustan puvun sijaan kevyemmän puvun.
2. Pellavapuku, tyylikkäät housut ja bleiseri tai puuvillapuku ovat täydellisiä asuja kesähäihin.
3. Solmio ja rusetti ovat aina tyylikkäät, mutta sinulla on lupa olla käyttämättä niitä. Paidan ylänappi kannattaa mieluummin jättää auki.
4. Asun voi stailata siisteillä kengillä ja lyhytvartisilla sukilla tai loafereilla, mokkasiineilla ja tennareilla, jos koet että se on sallittua.Minulla on jo tiedossa mitä ostan. Neuvot ovat vähän turhaita.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Minulla on jo tiedossa mitä ostan. Neuvot ovat vähän turhaita.
No, kerro mitä ostat ja mistä .
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Minulla on jo tiedossa mitä ostan. Neuvot ovat vähän turhaita.
Kerro nyt!
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sitten sen näkee. On löydyttävä sellaista mitä näen silmissäni.
Mutta kerro mihin liikkeisiin olet menossa ja mitä ostat?
En kysynyt minkälaista. Anonyymi kirjoitti:
Mutta kerro mihin liikkeisiin olet menossa ja mitä ostat?
En kysynyt minkälaista.En ole asunut Helsingissä aikoihin, joten pitää kierrellä.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En ole asunut Helsingissä aikoihin, joten pitää kierrellä.
Yrität kierrellä koska valehtelet. 😆
Anonyymi kirjoitti:
Yrität kierrellä koska valehtelet. 😆
En ole asunut Helsingissä 15 vuoteen..
Mutta sinä et mitään usko.- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
En ole asunut Helsingissä 15 vuoteen..
Mutta sinä et mitään usko.Siitä ei olekaan kyse. Pidät muita yhtä tyhminä kuin itse olet. 😆
Anonyymi kirjoitti:
Siitä ei olekaan kyse. Pidät muita yhtä tyhminä kuin itse olet. 😆
Sanoit että valehtelen. Kun et usko yhtään mitään.
- Anonyymi
torre3 kirjoitti:
Sanoit että valehtelen. Kun et usko yhtään mitään.
Niin sinä teetkin. Sinut tunnetaan täällä.
- Anonyymi
Hyvin perusteltu.
- Anonyymi
Kyllä. Asia tuli selväksi,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Asia tuli selväksi,
Mutta ei piispoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei piispoille.
Sepä se kun Jumala on oksentanut heidät pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä se kun Jumala on oksentanut heidät pois.
Aamen!
- Anonyymi
Kyllä, vakuuttavasti.
- Anonyymi
Voihan homo B
- Anonyymi
Olet siis B?
- Anonyymi
Aha, selvä. Edelleen olen samaa mieltä, että oikea on aloitus.
- Anonyymi
Hyvä, ei se muuksi muutukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, ei se muuksi muutukaan.
Se pitää paikkansa.
- AnonyymiUUSI
" Monien homoseksuaalisten oikeuksia ajavien kiihkomielisyys ja viha sitä vastustavia kohtaan on itse asiassa merkki siitä, että he tietävät mielipiteensä olevan väärä."
Tämä on kyllä kaikkien nähtävissä. He puhuvat ihmisoikeuksista ja sitten pitävät oikeana, kun Päivi Räsästä kiusataan turhan takia oikeudessa vuosikausia. He saarnaavat ihmisten kunnioittamisesta ja sitten leimaavat kaikki kristityt homofoobikoiksi ja hihhuleiksi. He muistuttavat rakkaudesta ja itse reagoivat vihaisesti jos joku siteeraa Raamattua.- AnonyymiUUSI
Tuossa ja aloituksessa on asiaa?
Toivottavasti Kirkko ja Eduskunta päättävät pikaisesti luopua Suomessa kaikista uskonnollisista avioliittoon vihkimisistä,
Suomessahan voidaan vihkiä Kristilliseen avioliittoon ainoastaan samaa sukupuolta olevia, koska heille Raamattu ei aseta kieltoja tai vaatimuksia,
Raamatun vaatimukset meidän heteroiden
avioliitolle eivät ole mahdollisia
lainsäädännöstämme johtuen. Päivi ei ole niinkään siteerannut Raamattua, ja sitäkin väärin, vaan puhunut homoseksuaalisista kaikkea älytöntä.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Päivi ei ole niinkään siteerannut Raamattua, ja sitäkin väärin, vaan puhunut homoseksuaalisista kaikkea älytöntä.
Otat perääsi päivittäin.
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Oletko Päivi? Yhtä älyttömiä juttuja.
Yritä rauhottua ja hakea elämääsi jokin sisältö. 🙏
- AnonyymiUUSI
torre3 kirjoitti:
Oletko Päivi? Yhtä älyttömiä juttuja.
OIet älytön Pérvo tosiaankin.
OIet poika nimeltä Päivi.
🤓
- AnonyymiUUSI
Ei hyvin sano.
Ketjusta on poistettu 73 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po613715Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162685Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242624Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441846- 251616
- 1211381
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791328- 1261305
Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901289Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin891221