Punainen
--------
Punainen valo osoittaa, ettei ajoneuvo saa sivuuttaa pääopastinta eikä pysäytysviivaa. Milloin punaisen valon ohella näytetään keltaista valoa, osoittaa tämä valon vaihtumisen vihreäksi olevan heti odotettavissa.
Vihreä
------
Vihreä valo osoittaa, että ajoneuvo saa sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan. Vihreästä valosta huolimatta kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka asianmukaisessa järjestyksessä on astunut tai astumassa suojatielle. Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä myös risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Vasemmalle kääntyvän kuljettajan on lisäksi väistettävä vastaantulevaa liikennettä.
Keltainen
---------
Keltainen valo yksinään osoittaa, että ajoneuvo ei saa sivuuttaa pääopastinta eikä pysäytysviivaa. Jos ajoneuvo kuitenkin on ehtinyt niin pitkälle, ettei sitä valon vaihtuessa vihreästä keltaiseksi voida vaaratta pysäyttää, saa se sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan.
Kova nopeus johtaa usein päin punaista ajamiseen.
Liikennevalojen merkitys
159
21886
Vastaukset
- liikennevalot
Joo, kaipa se lain mukaan menee noin. Ei siinä valittamista.
Täällä Turun keskustan alueella on vain valoilla ikävä tapa olla ihan päin helvettiä rytmitetyt. Ei minkäänlaista vihreää aaltoa päivällä, eikä edes iltayöllä!!
On pikkusen turhauttavaa lähteä edellisistä valoista liikkeelle, kun näkee 200 metrin päässä seuraavien vaihtuvan keltaiseksi ja sitten punaiseksi. Eikä ketään ole tulossa risteävältä kadulta... Ehkä joku yliopiston hippi tulee jopolla ylinopeutta jostain, mutta ei siis ketään ihmisiä ole näkyvillä.
Hämeenkatu ja Aninkaistenkatu ovat kaikkein kauheimpia esimerkkejä. Kilsan pätkään saa helposti hiljaisenakin aikana menemään autolla minuuttikaupalla aikaa, kun nuo nykyajan palvottavat toteemipaalut toimivat ihan kuinka sattuu. Saatana.
Johtaa aika usein siihen, että sitten jengi painelee keltasilla ja punasilla läpi risteyksen, kun ei paskan haukkaaminen kerta kaikkiaan huvita enää... Ymmärrän asian oikein hyvin.
Tarttis varmaan vihdoin soitella johonkin asiaan vaikuttavaan tahoon... Mutta Turussa kun ollaan, niin eihän sillä mitään vaikutusta olisi. On eri asia olla Tampereella kuin Turussa ja kusella kuin kusessa...- Prötköjä maailma väärällään
Koko Turun katusuunnittelu ja liikenteenohjaus on aika pitkälti kuusivuotiaan kakaran käsialaa. Kaistat on niin kapeita rännejä, ettei edes bussi mahdu kunnolla ajamaan, saatika useampi. Itäisen pitkänkadun uusi "yksi-vai-kaksi"-kaistajärjestely on myös aiheuttanut paljon ihmettelyä. Periaatteessa autoja mahtuu kaksi rinnakkain, mutta 100m välein on niin leveä liikenteenjakaja, että tulee kiilailua ja kaahailua, kun ihmiset yrittää ehtiä takaisin toiselle, jatkuvalle kaistalle.
Turussa on myös monta isoakin risteystä, osa keskustassa ja keskustan tuntumassa, joissa kääntyjille on oma kaista, muttei nuolivaloa. Esimerkkinä Kulttuurikeskuksen kulma, kun tullaan Hämeenkatua teatterilta päin ja käännytään vasempaan Aninkaistenkadulle: Risteysalueelle mahtuu vihreiden valojen aikana yksi, korkeintaan kaksi kääntyvää autoa. Suoraan vastaan ajavien autojen määrä on kuitenkin päiväsaikaan koko ajan niin suuri, että kääntymään ei pääse, ennen kuin punaisilla - joka oli siis tieliikennelain rikkomus. - on sitä
Prötköjä maailma väärällään kirjoitti:
Koko Turun katusuunnittelu ja liikenteenohjaus on aika pitkälti kuusivuotiaan kakaran käsialaa. Kaistat on niin kapeita rännejä, ettei edes bussi mahdu kunnolla ajamaan, saatika useampi. Itäisen pitkänkadun uusi "yksi-vai-kaksi"-kaistajärjestely on myös aiheuttanut paljon ihmettelyä. Periaatteessa autoja mahtuu kaksi rinnakkain, mutta 100m välein on niin leveä liikenteenjakaja, että tulee kiilailua ja kaahailua, kun ihmiset yrittää ehtiä takaisin toiselle, jatkuvalle kaistalle.
Turussa on myös monta isoakin risteystä, osa keskustassa ja keskustan tuntumassa, joissa kääntyjille on oma kaista, muttei nuolivaloa. Esimerkkinä Kulttuurikeskuksen kulma, kun tullaan Hämeenkatua teatterilta päin ja käännytään vasempaan Aninkaistenkadulle: Risteysalueelle mahtuu vihreiden valojen aikana yksi, korkeintaan kaksi kääntyvää autoa. Suoraan vastaan ajavien autojen määrä on kuitenkin päiväsaikaan koko ajan niin suuri, että kääntymään ei pääse, ennen kuin punaisilla - joka oli siis tieliikennelain rikkomus.Turku on Suomen perse niinkuin aikoinaan iltalehdessäkin todettiin.
- ???
on sitä kirjoitti:
Turku on Suomen perse niinkuin aikoinaan iltalehdessäkin todettiin.
turussa muka tuollaiset liikennevalot?? Eihän tuosta tiedä mitä katsoo
- vähän kaikki
kaupungit, ei vain Turku. Ainoa mikä nyt juuri tulee mieleen hyvästä vihreästä aallosta on Lahden ohittaminen (suuntana Kouvola-Tampere ja päinvastoin). Siinä on muistaakseni 22 liikennevalot ja yleensä olen päässyt ajamaan siitä yhdellä tai kahdella pysähdyksellä.
- -virtaheboinen-
Rytmitetty väärin tai ei, mutta siellä silti ruuhkassa painellaan päin punasia niin kuin tänään ja siinä läjässä oli useita autoja. Sinne kun joku fillaristi/kävelijä jää alle niin voihan viddu... Onko siellä perkelen kaupunki alueella pakko olla niin saatanan kiire niillä peltilehmillä. Kysyn vaan...
- Saukki
Esimerkiksi Koulukadulla ja Puistokadulla aalto toimii.
- Saukki
Prötköjä maailma väärällään kirjoitti:
Koko Turun katusuunnittelu ja liikenteenohjaus on aika pitkälti kuusivuotiaan kakaran käsialaa. Kaistat on niin kapeita rännejä, ettei edes bussi mahdu kunnolla ajamaan, saatika useampi. Itäisen pitkänkadun uusi "yksi-vai-kaksi"-kaistajärjestely on myös aiheuttanut paljon ihmettelyä. Periaatteessa autoja mahtuu kaksi rinnakkain, mutta 100m välein on niin leveä liikenteenjakaja, että tulee kiilailua ja kaahailua, kun ihmiset yrittää ehtiä takaisin toiselle, jatkuvalle kaistalle.
Turussa on myös monta isoakin risteystä, osa keskustassa ja keskustan tuntumassa, joissa kääntyjille on oma kaista, muttei nuolivaloa. Esimerkkinä Kulttuurikeskuksen kulma, kun tullaan Hämeenkatua teatterilta päin ja käännytään vasempaan Aninkaistenkadulle: Risteysalueelle mahtuu vihreiden valojen aikana yksi, korkeintaan kaksi kääntyvää autoa. Suoraan vastaan ajavien autojen määrä on kuitenkin päiväsaikaan koko ajan niin suuri, että kääntymään ei pääse, ennen kuin punaisilla - joka oli siis tieliikennelain rikkomus.Ei ole, koska olet jo ohittanut pääopastimen ennen valon vaihduttua punaiseksi. =)
- jyrä liikenteessä
En tajua ihmisiä jotka ajavat päin punaisia. Itse liikun päivittäin kohtalaisen isolla autolla, ja olen tehnyt sen päätöksen että jos joku sattuu risteyksessä eteen sen takia että on ajanut päin punaisia, en aio jarruttaa enkä väistää. Se on sitten sen kuskin loppu, en usko että hengissä selviää kun minä posautan kylkeen.
- tarmo
sanoo bussikuski
- jusa
Siis ilmeisesti ei juuri kukaan aja päin punaista kun et ole vielä kolaria aikaiseksi saanut.
hugh kirjoitti:
melkoinen teiden sankari. hoh hoh hoo.
en aio jarruttaa, enkä nostaa jalkaa kaasulta ,enkä yritäkkään väistää,luki siinä.
Silminnäkijät jos tuon huomaa saa syyllinen yhtä isot rapsut,kuin se punaisia päin ajanut(lähes)
- liian vaikeaa
Ymmärtää ainakin tässä kaupungissa eli Oulussa, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden päälle ajetaan surutta. Jarrupoljinhan olisi siinä keskellä ei oikeassa laidassa.
- Kimi
Viime viikolla täällä Oulussa eräs autoilija vaan päätti lähteä nopeasti ajamaan punaisilla, kun näytti ilmeisesti siltä, ettei mistään suunnasta tule kukaan...
kova kaasutus ja... kappas eteen ajoikin vihreillä pyörätielle nopeasti polkupyöräilijä... Polkupyöräilja lensi maahan ja jäi ihmettelemaan, että ajoiko itse punaisia päin kun auto ajoi nopeasti eteen. Autoilija jatkoi nopean jarrutuksensa jälkeen vain matkaa jäämättä tarkistelemaan sen kummemmin kävikö pyöräilijälle mitenkään. Tässä tapauksessa pyöräilijä selvisi säikähdyksellä, mutta olipa pöyristyttävää katseltavaa. Kortti vaan pois punaisia päin ajavilta! - Saukki
Kimi kirjoitti:
Viime viikolla täällä Oulussa eräs autoilija vaan päätti lähteä nopeasti ajamaan punaisilla, kun näytti ilmeisesti siltä, ettei mistään suunnasta tule kukaan...
kova kaasutus ja... kappas eteen ajoikin vihreillä pyörätielle nopeasti polkupyöräilijä... Polkupyöräilja lensi maahan ja jäi ihmettelemaan, että ajoiko itse punaisia päin kun auto ajoi nopeasti eteen. Autoilija jatkoi nopean jarrutuksensa jälkeen vain matkaa jäämättä tarkistelemaan sen kummemmin kävikö pyöräilijälle mitenkään. Tässä tapauksessa pyöräilijä selvisi säikähdyksellä, mutta olipa pöyristyttävää katseltavaa. Kortti vaan pois punaisia päin ajavilta!Ko. tapauksessa kortti lähtisikin.
- santtu
Kimi kirjoitti:
Viime viikolla täällä Oulussa eräs autoilija vaan päätti lähteä nopeasti ajamaan punaisilla, kun näytti ilmeisesti siltä, ettei mistään suunnasta tule kukaan...
kova kaasutus ja... kappas eteen ajoikin vihreillä pyörätielle nopeasti polkupyöräilijä... Polkupyöräilja lensi maahan ja jäi ihmettelemaan, että ajoiko itse punaisia päin kun auto ajoi nopeasti eteen. Autoilija jatkoi nopean jarrutuksensa jälkeen vain matkaa jäämättä tarkistelemaan sen kummemmin kävikö pyöräilijälle mitenkään. Tässä tapauksessa pyöräilijä selvisi säikähdyksellä, mutta olipa pöyristyttävää katseltavaa. Kortti vaan pois punaisia päin ajavilta!kun ei kattonu liikennettä. Pyöräilijän pitää taluttaa suojatiellä eikä ajaa puhumattakaan kovaa vauhtia. Kyllä ne siitä oppii!
- Koululainen
Ainakin Oulussa on valoja joissa on pakko ajaa punaisia päin. Vasemmalle ei pääse kääntymään ennenkuin valo on punainen eli vastaantuleva liikenne on pysähtynyt omiin punaisiin.
- tero
kun olet ajanut risteysalueelle ja valot vaihtuvat punaisiksi, niin liikennesääntöjen mukaan voit ajaa vielä. Se on sitten toinen juttu jos ajat päin punaisia. kyllä sinne risteysalueelle muutama auto yleensä mahtuu, jos joku torvi ei jää odottelemaan liian kauas
- The Rat
tero kirjoitti:
kun olet ajanut risteysalueelle ja valot vaihtuvat punaisiksi, niin liikennesääntöjen mukaan voit ajaa vielä. Se on sitten toinen juttu jos ajat päin punaisia. kyllä sinne risteysalueelle muutama auto yleensä mahtuu, jos joku torvi ei jää odottelemaan liian kauas
Risteysalueellehan ei saa pysähtyä...
- tero
The Rat kirjoitti:
Risteysalueellehan ei saa pysähtyä...
ei sinne risteysalueelle voi jäädäkään, jos valot vaihtuvat punaisiksi... Toiseksi, autoilijoiden, joille vaihtuu vihreä valo, tulee liikennesääntöjen mukaan väistää niitä autoilijoita, jotka ovat jääneet risteysalueelle syystä tai toisesta.
Ja kuka puhui pysähtymisestä mitään? liikkuu vaikka risteysalueella matelemalla eteen päin, jos ei muutakaan keksi. - ygjgökhg
tero kirjoitti:
ei sinne risteysalueelle voi jäädäkään, jos valot vaihtuvat punaisiksi... Toiseksi, autoilijoiden, joille vaihtuu vihreä valo, tulee liikennesääntöjen mukaan väistää niitä autoilijoita, jotka ovat jääneet risteysalueelle syystä tai toisesta.
Ja kuka puhui pysähtymisestä mitään? liikkuu vaikka risteysalueella matelemalla eteen päin, jos ei muutakaan keksi.Tulin just kaupungista maikkulaan ja matkalla kaksi rekkaa ajoi kirkkaasti päin punaisia.
Oli kolari lähellä. - Oululainen
Eikös se ollut niin, että Oulun pääliikennesuunnittelijalla ei ollut edes ajokorttia..... hm....
- GNuu
tero kirjoitti:
ei sinne risteysalueelle voi jäädäkään, jos valot vaihtuvat punaisiksi... Toiseksi, autoilijoiden, joille vaihtuu vihreä valo, tulee liikennesääntöjen mukaan väistää niitä autoilijoita, jotka ovat jääneet risteysalueelle syystä tai toisesta.
Ja kuka puhui pysähtymisestä mitään? liikkuu vaikka risteysalueella matelemalla eteen päin, jos ei muutakaan keksi.... tai aja ympyrää
- jarmo
tero kirjoitti:
kun olet ajanut risteysalueelle ja valot vaihtuvat punaisiksi, niin liikennesääntöjen mukaan voit ajaa vielä. Se on sitten toinen juttu jos ajat päin punaisia. kyllä sinne risteysalueelle muutama auto yleensä mahtuu, jos joku torvi ei jää odottelemaan liian kauas
Tapana tuntuu olevan että kun valot vaihtuvat vihreästä keltaiseksi, painetaan jarrun sijaan kaasua ja sitten joko nippa nappa ehditään keltaisella tai päädytään punaisella risteykseen. Usein vielä kovalla vauhdilla.
Noh, onneksi kuitenkaan suojatien eteen ei pysähdytä. Ei vaikka viereisellä kaistalla olisi pysähtynyt auto. - Saukki
The Rat kirjoitti:
Risteysalueellehan ei saa pysähtyä...
Kerro minulle TLL:n pykälä, missä kielletään ko. tapauksessa risteysalueelle pysähtyminen?
- 123
Autokoulussa opetettiin että keltaisia päin saa surutta ajaa jos ajopäätös on tehty. Poliisi tietenkin voi olla eri mieltä asiasta jos sattuvat pysäyttämään. Itse en koskaan aja päin punaista. Tietenkään.
- ihan
eri autokoulua kun minä aikanaan ja meidän muksut. Ei niitä ainakaan ole opetettu surutta keltaisia päin ajamaan.
- prius
ihan kirjoitti:
eri autokoulua kun minä aikanaan ja meidän muksut. Ei niitä ainakaan ole opetettu surutta keltaisia päin ajamaan.
Meillä opetettiin ihan surutta ajamaan keltasia tai vaikka punaisiakin päin, jos vaihtoehtona oli alkaa miettiä sitä kerkeääkö vaiko ei. Kesällähän sitä pilkkua voi nussia ihan turvallisesti ja laittaa jarrua pohjaan, mutta talvella siinä onkin pieni ongelma..
Minusta keltainen valo on monesti viritetty toimimaan päin vittua, ainakin jos tavoitteena on ettei punaista päin ajeta. Sen pitäisi odottaa sen verran, että kenenkään ei tarvitse tehdä äkkipysähdystä päästäkseen ohi ennen punaista. - Saukki
prius kirjoitti:
Meillä opetettiin ihan surutta ajamaan keltasia tai vaikka punaisiakin päin, jos vaihtoehtona oli alkaa miettiä sitä kerkeääkö vaiko ei. Kesällähän sitä pilkkua voi nussia ihan turvallisesti ja laittaa jarrua pohjaan, mutta talvella siinä onkin pieni ongelma..
Minusta keltainen valo on monesti viritetty toimimaan päin vittua, ainakin jos tavoitteena on ettei punaista päin ajeta. Sen pitäisi odottaa sen verran, että kenenkään ei tarvitse tehdä äkkipysähdystä päästäkseen ohi ennen punaista.Eri nopeusrajoitusalueilla on eri pituiset keltaiset , koko valtakunnassa samat.
- prius
Saukki kirjoitti:
Eri nopeusrajoitusalueilla on eri pituiset keltaiset , koko valtakunnassa samat.
Yhtä onnettomasti siis kaikki ajoitettu.
- mä ajan pyörää
Ainakin täällä missä minä asun on useita risteyksiä, joihin moottoripyörällä tullessa ei tapahtu yhtään mitään.
Ei vaikka kaasuttelee, hyppyy, pomppii tai räpsyttää valoja.
Pakko on ollut ajaa päin punaista kun ei ne ikinä ole mulle vaihtuneet vihreeksi.- 123
Tuttu juttu. Valot ei reagoi japsirautaan. Harlikkaan reagoi. Poliisin antama vinkki, sammuta pyörä ja työnnä se suojatien kautta ohi valojen risteysalueen. Yhden kesän toteutin tätä neuvoa ja voi pojat et tuli upeat reidet mitä rannalla esitellä. Kiitos poliisi!
- GNuu
kokeile vielä laulaa niille valoille... jos se jeesais..
- Ajokortin saamikseksi kaupu...
Niin, kyllä ongelma on näkyvillä joidenkin ajotyylissä - ja mielestäni siihen pitääkin puuttua jos kiihdytellään tyhjällä tiellä että vielä ehtisi jne. eli selkeät laiminlyönnit liikennesääntöjen suhteen tulee kitkeä.
Oulussa esiintyy myös paljon niin sanottuja hissunkissun autoilijoita joille riittää että itse ehtii, eli lähdetään valoista kaikessa rauhassa niin että vain 3-5 autoa ehtii suht pitkistä valoista ja sitten ajellaan varovasti niin että vihreä aalto hupenee takana ajavilta parien valojen jälkeen - ymmärrän talvella kun on liukasta, mutta kun kesälläkin joskus menee samaan matkaan tupla-aika hitureiden vuoksi, niin tulee joskus itsekin mentyä rajoilla yli siis keltaisilla. Kaikille niille jotka miettivät mitäs teet 10 minutilla, niin kertokaapa se vaikka 8 kertaa viikossa kertaa 52 viikkoa vuodessa - niin kokonainen vapaapäivä hituroidaan työaikaa yhden työkykyisen ajasta vuodessa.
Eli - hei hereillä siellä valoissa ja ripeästi liikkeelle, jos bensa tuntuu lian kallilta ettei sitä pedaalia viitti painaa, niin bussimatkojen hinnat eivät ole nousseet viime viikkoina.- orkkas
_niin kokonainen vapaapäivä hituroidaan työaikaa yhden työkykyisen ajasta vuodessa._
tiedätkö kuinka monta päivää vuodesta ihminen jauhaa paskaa? yksi päivä ei ole vielä mitään, tuo on vaan tuota kiirehtimistä mikä nykyään on ihmisillä vaivana, kiire kaikkialle.
"miksi ihmiset ajavat autolla sen muutaman kilsan minkä voi pyöräillä tai kävellä" - Quartal #2
Viestissäsi oli niin paljon rationaalisia asioita ja numeerisia tietoja, etten malta olla heittämättä pientä provokaatiota...sori....
Asiantuntematon analyysini on, että et tajua positiotasi nykyisessä qvartaalimaailmassa. Kiireetön edessäsi on mahd. sijoittaja, joka on sijoittanut firmaasi ja edellyttää sinun tekevän hektisesti töitä hänen sijoituksensa eteen. Sou, mitä v%&/(a teet liikennevaloissa hänen jäljessään kun sinun pitäisi olla tekemässä tulosta hänelle!!!
Asennoitumisvaihtoehto: vaadi työnantajaltasi kunon hand-free paketti autoon, joka käy kokouksiin. Asenna kunnon autostereot. Polta levyille kaikkea, mistä todella pidät: runoja, jazzia, rentoutusta, asiaohjelmia, ... no yleensä mistä pidät.
Ota oikea kaista. Nauti mediastasi... liity kokouksiin. Jos on on-line kokouksiin ja kerro, että nyt on vähän ruuhkaa jne ... Naura ja hymyile tuoreilla punaisilla juokseville & muille pölhökustaa-lajitovereille ja jotkut voivat jopa hymyillä takaisin.
Oikein hyvässä lykyssä takaisin hymyilee joku, jonka kanssa voi olla myöhemmin jotain muutakin yhteistä. Joka tapauksessa olet saanut jotain, jota Qrtaalimaailma ei voi Sinulle tarjota eikä myöskään Sinulta viedä. - Kassalla rauhassa - valoist...
Quartal #2 kirjoitti:
Viestissäsi oli niin paljon rationaalisia asioita ja numeerisia tietoja, etten malta olla heittämättä pientä provokaatiota...sori....
Asiantuntematon analyysini on, että et tajua positiotasi nykyisessä qvartaalimaailmassa. Kiireetön edessäsi on mahd. sijoittaja, joka on sijoittanut firmaasi ja edellyttää sinun tekevän hektisesti töitä hänen sijoituksensa eteen. Sou, mitä v%&/(a teet liikennevaloissa hänen jäljessään kun sinun pitäisi olla tekemässä tulosta hänelle!!!
Asennoitumisvaihtoehto: vaadi työnantajaltasi kunon hand-free paketti autoon, joka käy kokouksiin. Asenna kunnon autostereot. Polta levyille kaikkea, mistä todella pidät: runoja, jazzia, rentoutusta, asiaohjelmia, ... no yleensä mistä pidät.
Ota oikea kaista. Nauti mediastasi... liity kokouksiin. Jos on on-line kokouksiin ja kerro, että nyt on vähän ruuhkaa jne ... Naura ja hymyile tuoreilla punaisilla juokseville & muille pölhökustaa-lajitovereille ja jotkut voivat jopa hymyillä takaisin.
Oikein hyvässä lykyssä takaisin hymyilee joku, jonka kanssa voi olla myöhemmin jotain muutakin yhteistä. Joka tapauksessa olet saanut jotain, jota Qrtaalimaailma ei voi Sinulle tarjota eikä myöskään Sinulta viedä.Jep - mieluiten hymyilisin siellä cittarissa kassalle sekä muille asiakkaille, mutta siellä onkin kvartaali talouden näennäistehokkuus huipussaan - tavarat vedetään lukijan läpi ennätysvauhtia vaikkei niitä sen nopeammin kukaan ehdi pakata vaan päinvastoin homma hidastuu kun rojut on epämääräisessä kasassa. Tuon näennäistehokkuuden voisi siirtää valoistalähtemiseeen vaikkei jonossa olisikaan muita ja hituroidaan sitten siellä kassalla, näin kaikilla on heti mukavampi mieli.
- Qvartaali
Kassalla rauhassa - valoist... kirjoitti:
Jep - mieluiten hymyilisin siellä cittarissa kassalle sekä muille asiakkaille, mutta siellä onkin kvartaali talouden näennäistehokkuus huipussaan - tavarat vedetään lukijan läpi ennätysvauhtia vaikkei niitä sen nopeammin kukaan ehdi pakata vaan päinvastoin homma hidastuu kun rojut on epämääräisessä kasassa. Tuon näennäistehokkuuden voisi siirtää valoistalähtemiseeen vaikkei jonossa olisikaan muita ja hituroidaan sitten siellä kassalla, näin kaikilla on heti mukavampi mieli.
Joo, kyllä olen tuosta samaa mieltä, että kassalla voisi olla enemmän aikaa ja siinä ollaan joka tapauksessa pari sanaa vaihtamassa. Autoiluun kiire sopinee paremmin, koska kovaa ajaminen on eräänlainen kiirenautinto. Nopeasta ostotapahtumasta ei yleensä nauti :-)
- RedFoxxie
Niin, sitähän on testattu asia. Helsingistä lähti kaksi autoa, toinen ajoi kaikessa mahdollisessa kohdassa päin punasia ja ylinopeudella, toinen auto meni liikennesääntöjen mukaan. Päätepysäkki oli Rovaniemi. Aikaero oli 15 minuuttia. Tämä kun suhteutetaan mikä on tämä aikaero pienemmillä välimatkoilla, niin kyllä alkaa naurattamaan.
Ymmärrän kyllä, että jossakin keskellä kaupunkia Turussa tai Helsingissä valot voi olla varsin rasittavia, mutta ne on olemassa sitä varten, että niitä noudatetaan. Jos kaikki alettaisiin ajelemaan punaisia päin, niin kyllä siinä henki menisi monelta kävelijältä sekä autoilijoiltakin. Järki käteen ja totelkaa valoja.
Ei pääse valoista läpi, kun ei koskaan vaihdu? En tiedä mopoista ja kuinka valot näihin reagoivat, tässä voi olla, että pitää pakosta mennä punasia päin, en tiedä. Mutta kyllä ne valot autoille vaihtuvat niin, että pääset menemään..
Keltaset valot vilkulla, juu, Espoo ja Järvenpää kuuluisia tästä iltaisin. Valonsäästöä! Njoo, siinä sitten pelataan sokkoa kuinka ajetaan.
Enivei, tosiaan, ne valot on sitä varten, että niitä totellaan. Ehdottaisin itsekin Sveitsiläistä järjestelmää. Säästäisi paljon henkiä ja saisipa rapsuista hyvin kaupungit rahaakin..- auto
meinaan, että mitä pitempi matka, sen vähemmän nopeus vaikuttaa, mutta ajapa lyhyt matka 20 tai 60 niin ero on jo huima. Oon kyllä samaa mieltä sun kanssa ja ite en yleensä aja punasii päi, mut korjasin vain ton nopeus-pituus-aika -jutun, ettet nyt nauruun kuolis. :)
- Kunnon kansalainen
Koska suurin osa ihmisistä sattuu olemaan idiootteja ja itsekeskeisiä luikeroita!Mitä muuta voi odottaa?
- pyöräilijä65
Tämän ajan henki on sitä, että minä minä vain, itsekeskeisyyttä, vain minä olen tärkeä, minulla on kiire, haluan päästä minuuttia ennen töihin - viis riskeistä. Heijastaa yhteiskunnan ilmapiiriä, ja siinä ei heikompia oteta huomioon, viis lapsistakin, viis hitaista, nehän on vain tiellä. Miettikää kaksi kertaa mitä teette, oletko tehokas autoilija vai mikä oikeasti on sinulle keskeisintä elämässä. Nämä hilkultapiti tilanteet jää todella usein jalankulkijoiden vastuulle. Mitä tälle voidaan tehdä, ellei jokainen ajattele asiaa omassa päässään?
- SOKRATES
On työtätekevien persuuksilla aina.
On pakko ajaa punaisiakin päin
jos meinaa pysyä leivän syrjässä kiinni.
EKO SOSIALISMI on lääke kiireeseen
ja maailman pahoinvointiin. - Ajantuhlaaja
Sehän on selvä että liikkumista autolla on rajoitettu ja monimutkaistettu liikaa. Jostakin se menetetty aika on pakko yrittää saada takaisin. On muistettava ettei ihmisilla ole ylimääräistä aikaa. Joutuu sitä muuallakin jonottaa kuin liikennevaloissa. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
- orksan
jos se 10 minuutin odotus liikenteessä päivittäin on niin merkittävää niin kannattaa muuttaa joko elämänrytmiä jouhevampaa suuntaan tai vähentää töitä. Ihmisillä joilla on kiire kaikkialle.
- GNuu
orksan kirjoitti:
jos se 10 minuutin odotus liikenteessä päivittäin on niin merkittävää niin kannattaa muuttaa joko elämänrytmiä jouhevampaa suuntaan tai vähentää töitä. Ihmisillä joilla on kiire kaikkialle.
ja työttömänä 24 tuntia vuorokaudessa, jos valot on fidurallaan, niin yhtä kiire sitä on kuin ylityöllistetylläkin. Tyhjän odottaminen kun ei kaikkia satu motivoimaan. Ne onnettomat kun on sattuneet miettimään, onko hommassa järkeä.
- suksikoon suolle
Liikennesääntöjä pitää noudattaa, ettei aiheuta muille eikä itselleen vahinkoa.
Mutta liikennesuunnittelu ja varsinkin liikennevalojen rytmitykset aiheuttavat liikenteessä liikkuvissa turhaa ärtymistä.
Logiikka puuttuu. Ihan kun ne tahallaan tehtäisiin hankalaksi, jotta käytettäisiin joukkoliikennevälineitä. Ongelma on kuitenkin siinä, että ne eivät toimi ruuhkaa ja ärtymystä aihettamatta ei joukkoliikenteessä, ei jalankulkijoissa, ei takseissa, ei polkupyäräilijöissä, ei henkilöautoilijoissa ei missään ryhmässä. Liikennesuunnittelijat eivätkä poliittiset päättäjä tee töitä liikenteen hyyväksi vaan pahaksi. - kiinnostaa,
pääkaupunkiseudulla liikennevalot ovat ruuhkan aiheuttajia, varsinkin RUUHKA-AJAN ulkopuolella, ainakin Helsinki ja Espoo.
viikonloppuisin ja iltaisi valot pitäisi olla joko pois päältä tai siirtyä jenkkimalliin jossa punainen vilkkuva = stop ja punaisella saa kääntyä oikealle.
myos täysin aivottomat valot pitää korvata stop-merkeillä tai kolmioilla tai jopa poistaa.
ei kiinnosta seisoskella punaisissa kun missään ei näy ketään, korkeintaan sinivuokko jossain puskassa kyttäämässä jonninjoutavaa. - Nimetön
Punaisten syttymisen ja risteävän liikenteen vihreän syttymisen välissä on yleensä käsittämättömän pitkä aika meillä Suomessa. Muualla päin Eurooppaa ajat ovat selkeästi lyhyempiä.
Siitä seuraa, että risteyksessä seisoo jono joka suunnalla ja risteysalue on tyhjänä ison osan ajasta. Kun punainen syttyy usein risteyksen ehtisi ylittämään useampikin auto ilman pienintäkään vaaraa, ennen kuin seuraava satsi ehtii risteysalueelle.
Ei kannata ymmärtää väärin. En aja punaisia päin enkä halua kenenkään muunkaan ajavan. Ärsyttää vain seistä turhaan risteyksissä pitkiä aikoja. Liikennesuunnittelijat saisi laittaa kouluun takaisin. - uhkarohkeaa touhua..
Kun ajaa päin punaisia niin minun mielestäni sillä henkilöllä on kiire monttuun. Siis kiire kuolemaan eikä mihinkään muualle.
- Julian
Just tänään näin kanssa kun joku vanhempi leidi tuli autollaan punaisia päin ja itse meinasin jäädä alle, vaikka minulla oli vihreä valo jalkakäytävällä. Siinä sitten meinasi tulla kaksikin sairaala reissua, mutta hyvä kun tajusimme, että tämä leidi tulee autonsa kanssa sieltä eikä edes jarruta, kun minä ja joku toinen rouva olimme kävelemässä tien yli.
Kyllä laittoi mietityttämään...- orkken
tuntuu että autoilijat ovat keskimäärin entistä röyhkeämpiä, usein jotku ylittävät suojatien ennen minua tai painostavat ylittämään sen äkkiä ajamalla puskurin kinttuihin kiinni. tai sitten kaukaa kaahataan olettaen että minä juoksen pois alta.
yritetään ajottaa kaikki niin tipalle, kiireessä. unohdetaan onnettomuusmahdollisuudet eikä anneta niitä turvavälejä/hätävaroja/jarrutusmatkoja.
ei liikenteessä ajeta formuloilla. - järkyttävää
orkken kirjoitti:
tuntuu että autoilijat ovat keskimäärin entistä röyhkeämpiä, usein jotku ylittävät suojatien ennen minua tai painostavat ylittämään sen äkkiä ajamalla puskurin kinttuihin kiinni. tai sitten kaukaa kaahataan olettaen että minä juoksen pois alta.
yritetään ajottaa kaikki niin tipalle, kiireessä. unohdetaan onnettomuusmahdollisuudet eikä anneta niitä turvavälejä/hätävaroja/jarrutusmatkoja.
ei liikenteessä ajeta formuloilla.Mikä miehissä on vikana kun aina pitää häiriköidä?
Sekin mies, joka tappoi sen 9-vuotiaan tytön selitti, että oli niin kiire. - Autoilija sekä käveliä
orkken kirjoitti:
tuntuu että autoilijat ovat keskimäärin entistä röyhkeämpiä, usein jotku ylittävät suojatien ennen minua tai painostavat ylittämään sen äkkiä ajamalla puskurin kinttuihin kiinni. tai sitten kaukaa kaahataan olettaen että minä juoksen pois alta.
yritetään ajottaa kaikki niin tipalle, kiireessä. unohdetaan onnettomuusmahdollisuudet eikä anneta niitä turvavälejä/hätävaroja/jarrutusmatkoja.
ei liikenteessä ajeta formuloilla.Jos ajaisin niin usein punaisia päin kuin näen jalankulkijoiden menevän punaisilla niin minun ei tarvitsisi ikinä pysähtyä valoihin,jalankulkijat näyttävät mallia jos heidän ei tarvitse pysähtyä valoihin niin miksi autoilijan sitten pitäisi yleensä pysähtyä.Suurin osa näistä kirjoittajista kävelee itse punaisia päin ja kun joku toinen jalankulkia siitä huomauttaa niin sitten mulkataan ja kirotaan että mikä saatanan poliisi luulet olevas,sitten tulee joku autoilija ja meinaa ajaa ylitse kun kävelet punaisia päin niin sitten kirjoitat kaikkiin mahdollisiin palstoihin miten autoilijat ajaa niin holtittomasti!!!!
- syyllinen?
Autoilija sekä käveliä kirjoitti:
Jos ajaisin niin usein punaisia päin kuin näen jalankulkijoiden menevän punaisilla niin minun ei tarvitsisi ikinä pysähtyä valoihin,jalankulkijat näyttävät mallia jos heidän ei tarvitse pysähtyä valoihin niin miksi autoilijan sitten pitäisi yleensä pysähtyä.Suurin osa näistä kirjoittajista kävelee itse punaisia päin ja kun joku toinen jalankulkia siitä huomauttaa niin sitten mulkataan ja kirotaan että mikä saatanan poliisi luulet olevas,sitten tulee joku autoilija ja meinaa ajaa ylitse kun kävelet punaisia päin niin sitten kirjoitat kaikkiin mahdollisiin palstoihin miten autoilijat ajaa niin holtittomasti!!!!
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Autonkuljettajat ovat käyneet autonkoulun ja saaneet ajokortin.
Jalankulkijat ja polkupyöräilijät eivät ole välttämättä saaneet kuin jotain valistusta joskus.
Kumman pitäisi ottaa huomioon ja mitä?
Sen joka on saanut koulutusta ja läpäissyt tutkinnon!
Vaikka toiset liikenteessä olevat rikkoisi sääntöjä, se ei oikeuta muita rikkomaan sääntöjä.
Se joka tietää paremmin tulisi näyttää esimerkkiä.
On järkyttävää miten jalankulkijat loikkii tien yli henkensä kaupalla ja kuinka aikuiset pyöräilijät sikailevat jalkakäytävillä.
Mutta jotkut ei vaan välitä mistään.
Onko 5-vuotias joka pyöräilee jalkakäytävällä ja päättää ylittää kadun silloin kun hänelle sopii syyllinen siihen, että "autoilija ei saanut autoa pysähtymään".
Sanon vain: tilannenopeus ja muuttuvien tilanteiden huomioiminen.
Jos liikenteessä oleminen pännii,
niin miksi lähteä liikenteseen sellaisessa mielentilassa? Lennosta nyrkki oveen.
Ja jos ikkuna on auki niin vauhti hidastuu , sukupuoliin sopivilla haukkumanimillä, siis sopii ,sekä mies ,että naiskuskiin.- orkken
Autoilija sekä käveliä kirjoitti:
Jos ajaisin niin usein punaisia päin kuin näen jalankulkijoiden menevän punaisilla niin minun ei tarvitsisi ikinä pysähtyä valoihin,jalankulkijat näyttävät mallia jos heidän ei tarvitse pysähtyä valoihin niin miksi autoilijan sitten pitäisi yleensä pysähtyä.Suurin osa näistä kirjoittajista kävelee itse punaisia päin ja kun joku toinen jalankulkia siitä huomauttaa niin sitten mulkataan ja kirotaan että mikä saatanan poliisi luulet olevas,sitten tulee joku autoilija ja meinaa ajaa ylitse kun kävelet punaisia päin niin sitten kirjoitat kaikkiin mahdollisiin palstoihin miten autoilijat ajaa niin holtittomasti!!!!
onneksi itse en kävele punaisia päin, yrittänyt- toisin kuin aika useat jalankulkijat. "vielä ehtii vaikka vihreä paloi loppuun".
siksi minulla on oikeus valittaa autoilijoiden punaisiapäinajamisesta, ja niinkuin sanottiin- autoilijat on koulutettu liikennesäännöt pitäisi olla paremmin hallussa. lisäksi autoilijoilla on se todella kova suoja, joka on autoilijan turvana, kävelijöillä ei ole samanlaista suojaa- siksi turvallisuudentavoittelua pitäisi painottaa enemmän autoilijoille. - prius
orkken kirjoitti:
tuntuu että autoilijat ovat keskimäärin entistä röyhkeämpiä, usein jotku ylittävät suojatien ennen minua tai painostavat ylittämään sen äkkiä ajamalla puskurin kinttuihin kiinni. tai sitten kaukaa kaahataan olettaen että minä juoksen pois alta.
yritetään ajottaa kaikki niin tipalle, kiireessä. unohdetaan onnettomuusmahdollisuudet eikä anneta niitä turvavälejä/hätävaroja/jarrutusmatkoja.
ei liikenteessä ajeta formuloilla.Kyllä juttu on niin, että niitä jalankulkijoita pitää painostaa menemään sen tien yli juurikin ajamalla puskuri kinttuihin kiinni (kuvannollisesti, ei kirjaimellisesti). Se opetettiin jo autokoulussa ja johtuu siitä, että muuten jalankulkijalla ei ole ns. mihinkään kiire. Ei nyt juosta tarvitse, mutta parempi olisi ajatella autoilijaakin sen verran, että edes kävelee rivakkaasti jos suinkin fyysisesti pystyy.
- Zoltan
Autoilija sekä käveliä kirjoitti:
Jos ajaisin niin usein punaisia päin kuin näen jalankulkijoiden menevän punaisilla niin minun ei tarvitsisi ikinä pysähtyä valoihin,jalankulkijat näyttävät mallia jos heidän ei tarvitse pysähtyä valoihin niin miksi autoilijan sitten pitäisi yleensä pysähtyä.Suurin osa näistä kirjoittajista kävelee itse punaisia päin ja kun joku toinen jalankulkia siitä huomauttaa niin sitten mulkataan ja kirotaan että mikä saatanan poliisi luulet olevas,sitten tulee joku autoilija ja meinaa ajaa ylitse kun kävelet punaisia päin niin sitten kirjoitat kaikkiin mahdollisiin palstoihin miten autoilijat ajaa niin holtittomasti!!!!
1) Jalankulkija ei tapa autoa vaikka törmäys tulisi, auto sen sijaan tappaa. LIIKKUVA AUTO ON LADATTU ASE, tajua tämä. Jalakulkijat ovat pelkkää riistaa auton edessä.
2) Onko jalankulkijoiden käytöksellä suora yhteys sinun toimintaan, sinulla ei siis ole minkäänlaista vastuuta eikä "aikuisen" ihmisen kykyä arvioida asioita--> omat aivosi ovat täysin hyödyttömät koska et niitä edes käytä
3) Suuri osa suojatien ylittäjistä joko luottaa sokeasti liikennevaloihin taikka niiden ääniopasteisiin - pieni ero
Autoilija sekä käveliä kirjoitti:
Jos ajaisin niin usein punaisia päin kuin näen jalankulkijoiden menevän punaisilla niin minun ei tarvitsisi ikinä pysähtyä valoihin,jalankulkijat näyttävät mallia jos heidän ei tarvitse pysähtyä valoihin niin miksi autoilijan sitten pitäisi yleensä pysähtyä.Suurin osa näistä kirjoittajista kävelee itse punaisia päin ja kun joku toinen jalankulkia siitä huomauttaa niin sitten mulkataan ja kirotaan että mikä saatanan poliisi luulet olevas,sitten tulee joku autoilija ja meinaa ajaa ylitse kun kävelet punaisia päin niin sitten kirjoitat kaikkiin mahdollisiin palstoihin miten autoilijat ajaa niin holtittomasti!!!!
Pieni ero kuitenkin.
Jos sinä ajat autolla jalankulkijaa päin lopputulos on rumaa katseltavaa.
Jos jalankulkija kävelee päin seisovaa autoasi niin PAHIMMASSA tapauksessa autoon syntyy pieni kolhu.
Oikeassa olet siinä kuitenkin että punaisa päin ei saa kävellä eikä ajaa.
- ja niin hikikin
Ja kaikki täällä eteläsuomessa on niin sekaisin.
- taksit pahimpia
taksikuskit ei välitä yhtään:
1) kävelijöistä
2) suojateistä
3) liikennevaloista
meinasin jäädä hiljattain taksin alle suojatiellä, jossa mulle paloi vihreät, mutta taksikuski ajoin suoraan päin punasia välittämättä valoista mitään. Kuulin/näin sivusta kun joku auto kaahaa täyttä eikä meinaa jarruttaa lainkaan.
Taksikuskeilla on kusta päässä! - Porschen omistaja
Täytyy ihmetellä kanssakansalaisia, jotka haluavat liikennevalot pois kaupungeista "hidastamasta" autoliikennettä. Kyllä ainakin Helsingissä liikennevalot tekevät myös autolla liikkumisen sujuvammaksi. Ja vielä sujuvammaksi, jos niitä noudatettaisiin. Liikennevalot on kaiken lisäksi yleensä suunniteltu autoliikenteen mukaan.
En usko niitä kirjoittajia,jotka väittävät oman aikansa olevan niin kallista, että heidän on pakko ajaa punaisia päin ja voittaa siinä ehkä maksimissaan joitakin kymmeniä sekunteja, samalla kuitenkin riskeeraten ihmishenkiäkin. Kannattaisi varmaan punnita niitä sekunteja esimerkiksi riskin seurauksia vastaan: Omallatunnolla suojatiellä kuoliaaksi ajettu ihminen, ajokortti hyllyllä, tuomio niskassa (meidän muiden kannalta parhaassa tapauksessa vankilatuomio).- ajaa punasia päin
Mut pakkohan sillon on ajaa punasia päin jos oot esim jollain prätkällä valoissa yksin ja valot ei näe sua,vpunaset vaan palaa, niin ei siinä oo aikaa kovin kauaa alkaa ootteleen et tulis joku muu auto ja valot vaihtuis.
- liikennevaloihin
ajaa punasia päin kirjoitti:
Mut pakkohan sillon on ajaa punasia päin jos oot esim jollain prätkällä valoissa yksin ja valot ei näe sua,vpunaset vaan palaa, niin ei siinä oo aikaa kovin kauaa alkaa ootteleen et tulis joku muu auto ja valot vaihtuis.
Johonkin se raja on vedettävä, milloin saa ylittää tien, ja se raja on liikennevaloissa. Jos annetaan tienkäyttäjille vapaat kädet ja kaasujalat päättää, milloin uskoo ylityksen olevan turvallinen tai milloin kiire menee turvallisuuden edelle, niin ongelmia alkaa väistämättä kertyä.
- ilkiö
Jotenkin tuntuu siltä, että punaisia vasten ajaminen ja ylipäänsä piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta johtuu työsuhdeautoista ja hyvästä vakuutusturvasta. Mitä välittää pikkukolareista, jos firma maksaa auton korjaukset ja vakuutuksesta saa uuden auton tilalle. Yleensäkin nämä työsuhdeautoilijat ajavat hyvillä turvallisilla autoilla. Ei silloin tarvitse välittää mistään pikkukolareista. Antaa mennä vaan vaikka punaisia päin. Voimakkaan auton ratissa tuntee itsensä vahvaksi ja voittamattomaksi mutta entäs kun vihreillä jalankulkuvaloilla eteen kävelee pikku koululainen. Vakuutusyhtiö ei pysty herättämään häntä henkiin eikä uutta saa tilalle.
Kaskovakuutus pois omista ja työsuhdeautoista. Jokainen maksakoon itse korjauksensa. Ajaminen muuttuu taatusti huolellisemmaksi. Kyllä silloin liikenneturvakin kohenee. - MARKO_J
ajaa punasia päin kirjoitti:
Mut pakkohan sillon on ajaa punasia päin jos oot esim jollain prätkällä valoissa yksin ja valot ei näe sua,vpunaset vaan palaa, niin ei siinä oo aikaa kovin kauaa alkaa ootteleen et tulis joku muu auto ja valot vaihtuis.
Hanki auto tai liiku bussilla. Punaisa päin ei ajeta.
- >_<
meidän yksi koululinkkakuskeista ajaa aina päin punasia, jos ollaan myöhässä.ja muutenkin kaikki oraksen linkkakuskit ovat vähän varomattia ajaessaan. muista autoilijoista en tiedä sen kummemmin.
- PUNAINEN DANNY
KAIKILLE PUNAISIA PÄIN AJANEILLE KOVAT SAKOT....OLISI SYYTÄ KUNNIOITTAA JALANKULKIJOITA..VASTUUSEEN MYÖS AUTOKOULUTKOSKAHE EIVÄT TARPEEKSI KOROSTA NÄITÄ ASIOITA.
- heinh-5r
huuda
- Marianna
Jos ei aikuinen ihminen tajua että liikennesäännöt koskevat myös häntä itseään, niin ei se autokoulun opettajan puhekkaan sitä päähän tao.
Siinä olet kyllä oikeassa että tuomioita pitäisi koventaa, ei pikku sakot muuta asennetta jos on pissiä päässä.
On joskus tullut jopa eteen juttuja jossa esim. ajokortin on saanut takaisin nopeammin koska sitä tarvitaan työssä... Sitä suuremmalla syyllä kortti hyllylle ja puolta pidemmäksi aikaa. Jos ei esim. taksi- tai bussikuski noudata meidän yhteisiä sääntöjä niin onhan se hyvin todennäköistä että jossain vaiheessa kolahtaa.
Enkä tarkoita etteikö se voi kolahtaa kohdalle sunnuntaisuhareillakin...
- kaikesta voi tinkiä
joka päivä riskeeratakko monen ihmishengen elämä, eikai.
optimaaliseen suoritukseen pyrkiminen liikenteessä jossa tingitään muiden turvallisuudesta ei ole oikein. kannattaa lähteä ajoissa matkaan niin ei ole muutenkaan vaaraa töistämyöhästymiseen. - jojo
Ne tahot jotka pykäliä liikenteelle säätää, eivät ehkä liiku itsenäisesti yleisessä liikenteessä.
Polkupyöräilijät kiusaavat autoilijoita jatkuvasti.Tämäkö on koulutuksen hinta?.Aseveli ajattelu on kadonnut kokonaan,keskinäinen kilpa on mennyt älyttömyyksiin,alkuperäiskansa ei suvaitse toisiaan,miten muka voi silloin suvaita maahanmuuttajia.- päästään
"Polkupyöräilijät kiusaavat autoilijoita jatkuvasti."
Jos pyörätietä ei ole, niin pyöräilijällä on oikeus ja velvollisuus ajaa ajoradalla. Mitä kiusaamista sinä tarkoitat?
T. Pakokaasuistasi kiusaantunut pyöräilijä. - vai mitä
Polkupyörä on ajoneuvo, ja pyöräilijä on ajoneuvon kuljettaja.
http://www.liikenneturva.fi/fi/liitetiedostot/turvatieto/Pyorailyesite_suomi.pdf
- Vihainen naineN..
Mix ei poliisit vois kerrankin pitää huolta siitä, että autoilijat vois NÄYTTÄÄ VILKKUA, kun kääntyvät. Se on tosi ärsyttävää. Kun meikkäläisille palaa vihree valo sit nää autoilija tulee näyttämättä vilkkua vaik olis moni teinen risteyskin ja vaik sitä ite olis juuri astunut suojatielle et päätä siinä nyt sitten et kumpi menee ensin sinä vaiko auto! SUORAAN SANUTTANA VITUTTAA!!! Ja mistköhä olin kerran kuullu et diplomaatit saa ajaa autolla näyttämättä vilkkua. Typerä sääntö!! Siinhä on jokaisen jalankulkijan ja pyöräilijän hengenvaara kyseessä. Sit seki on tosi vittumaista et tyypit kääntyy ja näyttää vilkku kerran tai kax samaan aikaan tai vast jälkeen mikä on erittäin hyödytöntä. Sitä paasotaan koko ajan et nuoriso ajaa hurjaa vauhtia okei mä ymmärrän sen mut sitä en ymmärrä et autokoulu on käyty mut ei osata näyttää vilkkua tarpeen tullen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Mihin on järki kadonnut? Jos toi tollane peli jatkuu katotaan mitä tilastot kertoo jonkun kahen kymmene vuoden päästä että otsikoissa lukee kuinka moni on jäänyt auton alle risteyksessä jolloin autoilija ei ole näyttänyt vilkkua!
- Tomppa
Olen käynyt Raumalla töissä jo tovin ja siellä ainakin joissakin pienissä risteyksissä, joissa on valot, vihreä valo kestää hädin tuskin kolmea sekuntia kauempaa. Kun valo on vaihtunut punaiseksi kestää ainakin 5. sekuntia, ennen kuin edes seuraava punainen rupeaa vaihtumaan vihreäksi. Se ihmetyttää, koska näillä alueilla näkee kuitenkin sen verran liikennettä, että kerralla ei pääse kuin korkeintaan 3 autoa yli tien ja viimeinenkin joutuu jo ajamaan päin keltaisia. Toisaalta tässäkin pitäisi olla vain kärsivällisyyttä.
Toiseksi -ristiriidassa edelliseen purnaamiseen- kyseisestä kaupungista poistettiin keskustasta liikennevalot ja risteykset muutettiin tasa-arvoisiksi. Mielestäni autoilijoista suurin osa tietää paremmin, miten liikennevaloissa tulee ajaa kun verrataan tasa-arvoiseen risteykseen. Tämä lienee jotain säästöajattelua taas, mutta väitän yhä, että valot on turvallisempi kuin tasa-arvoristeys. - Nimetön
osittain punaisia päin ajaneiden takia. Itse olin pysähtyneenä liikennevaloihin, kun viereisellä kaistalla ajettiin punaisia päin. Takana tullut ei huomannut minun pysähtyneen, vaan ilmeisesti luuli liikenteen liikkuvan ja ajoi 70km/tunnissa perääni. Nyt olen ollut kaksi kuukautta sairauslomalla, oireet jatkuvat edelleen ja odotan pääsyä magneettikuviin.
Koko hyvin rutiinilla pyörinyt arki meni sekaisin. Yrittäjänä työt seisovat, kukaan ei niitä puolestani tee, rahaa ei tule mistään jne.
Eniten ottaa päähän juuri se, että yleensä syyttömät kärsivät välinpitämättömien kuskien takia! - Entinen virkamies
Niinhä se on ollut iät ja ajat Suomessa
Koska sitä ei valvota - ei siitä jää kiinnikkään.
...ennenko tapahtuu vahinko ja sitte asia on vaikea selvittää.
Onko nopeusvalvonta tärkeämpi, kuin liikennevalojen valvonta - ei mmielestäni.
Liikennevalojen valvonta on tosin kai vaikeampi tai ainakin voi mennä helpommin vituralleen.
Tää on asennekysymys ja Suomessa se on yleensä väärä kaikkia liikennesääntöjä ajatellen.
EI KELLÄÄN OLE NIIN KIIRE - ettei sääntöjäjä vois nuodattaa - VÄÄRÄ PERUSTELU RIKKEELLE.
Voi tapahtua virheita epähuomiossa eri syistä, mutta mielestäni se on yleensä tahallista.
LOPPUTOTEMA TÄHÄN: Jos valo-ohjauksia valvottais enemmän ja tarkemmin, se rankkareiden kautta johtas parempaan noudattamiseen - rahat ne loppuu rikkojaltakin.
Eli: Valoristeystä lähestyessään pitää jo varautua vaikka pysähtymään - ja piste pölkyt. - Milla1982
Sinä nimetön joka kirjoitit "ajoitus pielessä"..Samaan asiaan olen törmännyt minäkin,siinä sitä sitten odotellaan,että joku ryhmä pääsee valoista liikkeelle,kun valojen vaihtuminen kaikille kestää niin kauan.En valita,ei mulla voi olla muutamasta minuutista ongelmaa myöhästyä jostain.Mutta olen vaan monesti valoissa kummastellut pitkiä vaihtumisvälejä.
Itse olen 4vuoden aikana ajanut vain pari hassua kertaa päin punaisia,ja myönnän,nekin vain silkasta huolimattomuudesta ja yöllä yksin ajellessani.
Joskus kun ajan päiväliikenteessä ja vauhtia sellainen 40-60km/h rajoitusalueesta riippuen,olen ikään kuin "joutunut" ajamaan päin keltaisia koska äkillinen pysähtyminen ei ole ollut mitenkään mahdollista takana perspuskurissa roikkuvan speden takia.Silloin olen vain painanut reippaammin kaasua,sillä tiedän että en ole minä joka törmää mahdolliseen jalankulkijaan taikka autoon,vaan todennäköisesti takana kanssani kiihdyttävä ääliö.En ota vastuuta muiden ajamisesta.Jokainen tehkööt sen itse.Mitä tähän puskurissa kiinni ajamiseen tulee,niin pidän vaistomaisesti itse pientä turvaväliä aina,ja varsinkin ruuhka-aikana,sillä jos edessä oleva päättää äkisti jarruttaa juuri kun valot vaihtuvat keltaisiksi,se olen minä jota syytetään.
Myös toinen juttu mikä minua mietityttää,on vihreät nuolivalot.
Esim,täällä Espoon Merituulen tietä ajaessa Matinkylään päin,on Friisilän risteyksessä nuolivalot Matinkylään kääntyville.Päivälle ne toimii moitteettomasti,mutta öisin ajellessa ne eivät meinaa millään vaihtua vihreiksi.Monet muut valot risteyksessä vaihtuu monia kertoja siinä välissä kun minä odotan ja odotan.Kerran katsoin auton mittariston kellosta,että odotusaikaa tuli noin 7minuuttia.Olisi ihan kiva tietää,että saanko ajaa päin punaisia nuolivaloja ilman että poliisin nähdessä rapsahtaa sakot.Mitä sanoo tästä laki...?Kun autoja ei tule mistään eikä myöskään muuta liikennettä.Jos joku nyt tietää tieliikennelaista ni pistääs vastausta tulemaan. - pulmaan
Pistetään liikennevaloihin kamera, joka ottaa kuvan päin punaisia ajavasta henkilöstä ja lähetetään sakkolappu postissa. Näyttö riittää ja tämä taktiikka toimii erinomaisesti esim. Italiassa ja Ranskassa jossa se on otettu käyttöön lukuisissa kaupungeissa.
löytyy hillitsemään punaista päin ajoa:kaikki valot laitetaan syttymään samaan aikaan keltaisiksi,näin on ollut jo Leneingradissa.kukaan ei uskala ajaa risteykseen kun vihreä vilkkuu saatikka kun keltainen palaa,sillä risteävältä kadulta tullaan silloin jo lujaa.suomessa palaa punaiset molemmilla liian kauan.
- Elmeri
Olenkin aina ihmetellyt mikä se v*tun rukoushetki siinä välissä on, kun toiset valot vaihtuvat punaiseksi ja toiset vihreiksi. Siihänän ehtii lukea aamun lehden... Tämä vähentää rutosti keltaisten (ja punaisten) kunnioitusta, sekä lisää "varaslähtöjä".
keino on hyväksyä oikealle kääntyminen punaisten palaessa,se nopeuttaa liikennettä.tietysti tälläiset uudistukset on liian vaikeita herojen tajuta.......
- Elmeri
Jossain päin Suomea löytyykin liikennevalo-ohjattuja risteyksiä, joissa on kyltti "Valo-ohjaus ei koske oikealle kääntyviä". Oikealle kääntyvien kaista on tosin erotettu korokkeella. Heillä on myös kolmio, joten eivät voi revittää vihreillä ajavien eteenkään.
Tämä on hieno ja sujuva ratkaisu. Toivottavasti ensiaskel siihen, että Suomessakin otetaan "punaisilla oikealle kääntyminen varovaisuutta noudattaen sallittu" -sääntö voimaan.
- remo
MMAivan. Noinhan se pitäisi olla, mutta kun ei ole. Kaikkia muita liikennesääntöjä voi surutta rikkoa, KUNHAN ET AJA VAAN PIENINTÄKÄÄN YLINOPEUTTA! Siitähän on kaikista helpoin sakottaa. Olen ihmetellyt, miksei valvontakameroita laiteta risteyksiin, vaan metsätaipaleille, mäkien päälle, paikkoihin, missä esim. otetaan vähän vauhtia mäkeen,niin eiköhän vain ole kameratolppa mäen päällä! Se on mielestäni suuri virhe viranomaisilta, pitäisi viedä kamerat sinne, missä onnettomuuksia sattuu, pahoihin risteyksiin ja liittymiin, eikä johonkin korpeen. Juuri tässä tulee liikennevalvonnan irvokkuus esille.
- Karpaasi
Tuo toteamus, vai mikä liekään, on oikeassa. Asia on nyt niin, että tulkinta keltaisesta valosta on puutteellinen autoilijoilla, jotka valoja päin liikkuvat. Nimittäin kun keltainen valo syttyy, juuri silloinhan yleensä painetaan kaasua, tai pysähdytään. Yhä useampi köröttelee siten keltaisia, ja myöhemmin viimeisessä opastimessa sitten punaisia päin.
Tutkimus lienee väärässä. Kyllä täällä Kuopiossa surautellaan ihan surutta tolpan ohi, vaikka valo olisi jo punainen. Tutkimuksessahan ei näy nämä epäviralliset "kadunmiesten" katsannat & näköhavainnot. Ennen pitkää tänäkin kesänä saamme yhden "lapsiuhrin" tai useamman tämän vuoksi.
On todella hölmöä, kun punaista päin ajava autoilija ei kummoista virheestään piittaa, vaan usein olen nähnyt pelkästään muutaman kilometrin matkalla useita punaisia päin ajoja.- mio.
moi !!
eihän se paha oo, vaikka päin punasia ajjaa ja autoja ei näy.tietenkää sitä ei saisi tehdä, mutta minkä sille voi, kun ihmiset ovat niin tolvanoita, että ajavat silloin, kun ei vihreä pala ??
- on...
Tämän kyllä huomaa jalankulkijana ja pyöräilijänä liikkuessa.
Tekisi kaikille autoilijoille hyvää ajaa ruuhkan seassa pyörällä, jotta tajuaisivat, kuinka vaarallista se on.
Pyörällä liikkuessa saa olla todella tarkkana, päätä saa käännellä ja katsella vähän joka kulmassa.
Ovatko autoilijat niin lihavia, ettei heillä pää käänny sivuille ollenkaan?
Pyöräilijöitä voisi vähän varoa, samanlaisia tielläliikkujoita me olemme, kuin kaikki muutkin.- jepulis
Saman kohteliaisuuden voisi palauttaa pyöräilijöille... voisi vähän katsella ympärilleen, kun siellä liikenteessä kaahaa. Se auto on sitäpaitsi yleensä pyöräilijän paljon helpompi huomata kuin autoilijan pyöräilijä, joka kenties ajaa väärään suuntaan, väärällä kaistalla valoitta pimeällä...
No, en käy pelkästään pyöräilijöitä syyttämään, sillä ikävä tosiasia on, että suuri on autoilijoista tuntuu olevan täysiä mänttejä, joille se oma napa on kaikkein tärkein ja aina on kiire kaikkialle. Sanonpahan vain, että tämä sama
tuntuu pätevän myös pyöräilijöihin. Jostain syystä se on kuitekin aina vain autoilijat, jotka saavat syyn niskaansa ja joita liikenneturvakin syyttää.
- lehtopöllöuros
täällä turussa on huomannut monta kertaa että poliisi on vastapäätä ja joku ajaa punaisea päin mutta poliisi ei tee mitään..on varmaan kiire donitsi baariin.... en ymmärrä turun poliisia ei ne välitä yhtään.... kokeilin ittekkei..tosisaan POLIISI ei tee mitään ????? en ymmärrä....
- turkulaine vaa
Niin, poliisit keskittyvät ajonopeuksien valvontaan. Muuta liikennevalvontaa ei sitten juuri tehdäkään. Tai anteeksi, oli täällä Turussa viimevuonna tehovalvonnan yhteydessä ryhmittäytymisvalvontaa. Niinpä Linnankadulta oikealle Aurakadulle kääntyvistä 90 % sai sakon, koska ryhmittäytyivät suoraan vasemmalle kaistalle. Se, että oikea kaista loppuu muutaman kymmenen metrin päästä ja on itse asiassa lähinnä bussipysäkki ei merkinnyt mitään. Eikä se, että ainoa tapa päästä eteenpäin on ruuhka-aikaan ryhmittyä vasemmalle kaistalle heti, sillä vain sillä bussilla on se oikeus pysäkiltä lähtiessään kiilata sinne eteen...
Sanottakoon, että samaan aikaan Kaskenmäkeä laski alas - kuten normaalisti - näitä itsemurhapyöräilijöitä, jotka tulevat mäkeä alas kovempaa kuin autot, jatkavat suoraan kääntyvien kaistalta ja kiilaavat Aurasillalle autojen väliin. Parhaimmat vielä kääntyvät heti sillan jälkeen vasemmalle Rantakadulle, mikä on selvästi liikennemerkillä kielletty. Moni itsemurha on tässä ollut monta kertaa lähellä.
Sanottakoon vielä, että juuri tuossa Rantakadun ja Aurakadun risteyksessä seisoskeli tuon tehovalvontapäivän aikana kaksi nuorta naiskonstaapelia, jotka sitten ohjasivat autovirran sakonkirjoitukseen, kun olivat ryhmittäytyneet väärin. Yhtäkään noista kiellettyyn suuntaan kääntyneistä pyöräilijöistä ei pysäytetty. - Saukki
Mistäs se poliisi tietää, mitkä valot siellä toisella puolella palaa? Eikö elinehto sakon kirjoittamisen nyt ole, että partio on samalla puolella risteystä, kuin rikkojakin...?
- ilkiö
Jotenkin tuntuu siltä, että punaisia vasten ajaminen ja ylipäänsä piittaamattomuus liikenneturvallisuudesta johtuu työsuhdeautoista ja hyvästä vakuutusturvasta. Mitä välittää pikkukolareista, jos firma maksaa auton korjaukset ja vakuutuksesta saa uuden auton tilalle. Yleensäkin nämä työsuhdeautoilijat ajavat hyvillä turvallisilla autoilla. Ei silloin tarvitse välittää mistään pikkukolareista. Antaa mennä vaan vaikka punaisia päin. Voimakkaan auton ratissa tuntee itsensä vahvaksi ja voittamattomaksi mutta entäs kun vihreillä jalankulkuvaloilla eteen kävelee pikku koululainen. Vakuutusyhtiö ei pysty herättämään häntä henkiin eikä uutta saa tilalle.
Kaskovakuutus pois omista ja työsuhdeautoista. Jokainen maksakoon itse korjauksensa. Ajaminen muuttuu taatusti huolellisemmaksi. Kyllä silloin liikenneturvakin kohenee.- siis,
Ketkä näitäkin autoja ajaa?
Miehet.
m.o.t.
- ja kuinka
moni käveelee päin punaista? KAIKKI!
- usein...
näkee et se "kolmijalkainen" on ratin takana joka huristaa autolla päin punaista, tai aloittaa ohituksen mitä tyhmemmissä tilanteissa ja järjestään ajaa ihan kii edellä ajan puskurissa.
Siis suomalaiset miehet ovat tulleet sokeiksi...ja ne luulee et osaavat ajaa. Mutta ikävä huomauttaa et miehet ne kiikkuu siellä kolaritilastojen ykkösinä.!
Mut taitaa niillä ukoilla olla sit kiire hautaan.
Ja ihan turha on alkaa mollamaan naiskuskeja, me noudatamme liikennesääntöjä. Itse ainakin jos nään takana ajavassa autossa mies kuskin ja se roikkuu ja kyttää ohituspaikkaa ihan puskuris kii niin painan jarrupoljinta:) Liikennesääntö sanoo et peräänajajassa on aina vika.....ei sitä kukaan tie mitä minä yritin väistää ja siksi jarrutin. Yllättävästi ne ukot vaan lähtee vähän taaemmas mun auton puskurista.:)
Ja muutamia kertoja olen ihan keskisormea näyttänyt kun olen ollut liikennevaloissa ja siitä vaan mennään vaikka just on vaihtunut punainen...! Ja suojatie on toinen alue mitä miehet ei arvosta...mut niillä ei taidakkaan olla omat lapset liikentes ku ajavat miten sattuvat. Mut laittakaas ne kakarat sinne suojatielle vaan kävelee niin joskohan sit kaasujalka nousisi hieman.
Aina ollaan vaatimas kyl korvauksia toisilta kun ovat kolhaisseet lasta mutta oma kaasujalka on yhtä raskas.eli täysillä mennään eikä piitata toisten lapsista ..tästäkin on tositapaus tiedossa. - Jenni!!!!!!!!
Tänään , kun olin frendini kanssa kaupungilla niin , kun lähdimme kotiin päin takasin niin ku on se pylväs jota painetaan sitä nappia,jaa sitten kohta kun alkoi vihreä palaa kävelijöille/pyöräilijöille,niin minä menin sit frendini kaa siitä suojatiestä ku se vihree palo meille niin aika TÖRKEETÄ,kun kaksi autoa ajo just samaan aikaan siit suojatien lävitse ku me oltiin ylittämässä sitä Eli ne kaksi AJOIVAT PUNASIA PÄIN,HYVÄ ETTÄ EHITTIIN ALTA!
- KIRJOTTAA
EI ILMEISESTI AJA IKINÄ PUNAISIA PÄIN!!!!!!!!!!! TÄÄLLÄ OLLAN NIIN PYHIMYKSIÄ MUTTA SITTEN KU AUTON RATTIIN PÄÄSTÄÄN NI JO OLLAAN KU ITE SAATANA, PUNAISIA PÄIN VAAN!!!!!!! MIETTIKÄÄ MITÄ KIRJOTATTE!!!!!
- Kahto
Just ku ajattelin että eihän noita punasia päin ajelijoita juurikaan näe niin sitten semmonen suhahti edestä. Kumma kyllä, median ja viranomaisten epäilyistä huolimatta kyseessä ei ollut nuori miespuolinen kaahari, ei nuori, ei edes mies... eikä tottapuhuen edes kaahannut.
Ikäihmiset eivät vain oikein näe enää. Ikäihmiset kuitenkin osaavat vielä äänestää joten heitä ei sovi syyttää ikinä mistään. Syytetään siis nuoria, miespuolisia autoilijoita. Kaikesta. - PASKA
Punasia päin ajaminenkin on varmaan seurausta koko nyky yhteiskunnan kiireisyydestä ja stressaavuudesta...ite ainakin kurkkua myöten jatkuvaa kiirettä, kaiken maailman kilpailutusta ynnä muuta paskaa...johtajat oksentaa mahtikäskyjään ja kaikki paska kaatuu duunarin niskaan. Yks tuttu oli joskus jakeluauton kuljettajana pienessä firmassa ja pomo kellotti aina kaikki ajot minuutin tarkkuudella...ja sekös aiheuttaa stressaavuutta...joku varmaan sanoo että ei ole tarvitse rikkoa lakia pitääkseen työpaikkansa...mut sekin olis yhtä sressaavaa ja uuvuttavaa ruveta vääntämään jonkun työsuojelun kanssa asioista kun töissä on niin helevetin kiire että joutuu ajamaan ylinopeutta lähes aina yms yms...mutta tällänen tää meidän hyvinvointiyhteiskunta on.
- Iskä
En todellakaan aja päin punaisia. Ja se nyt ei todellakaan ole mikään merkillinen asia. Pervompaa on ajaa päin punaisia, kännissä ja helvetinmoista ylinopeutta.
- että mitä PERVOA SIINÄ ON
Iskä kirjoitti:
En todellakaan aja päin punaisia. Ja se nyt ei todellakaan ole mikään merkillinen asia. Pervompaa on ajaa päin punaisia, kännissä ja helvetinmoista ylinopeutta.
Että ajaa päin punaisia!!!! Valitse sanat paremmin ja kirjota sitten uudestaan...
- ja vanhukset
pois liikenteestä ja heti,niistä ei ole kuin harmia! eihän ne osaa ajaa edess kuudenkympin aluella kuin neljääkymppiä! Ja sitten ihmetellään kun ohitellaan miten sattuu! itse ainakin ohitan! sen verran vi...a..
ja homma jatkuu niin kauan kunnes ne osaa EDES AJAA RAJOITUKSIEN MUKAAN! - mut en itse..
kyllä näkee törkeyden huippuja..ajetaan tuhatta ja sataa taajamassa..poliisi nukkuu ja varsinki iltasin..Punaisissa taas voi vuoroaan oottaa lapsi tai vanhus..pyörätuolilainen päivällä...ei siinnä paljo kerkee tehä jos reaktiokyky on heikentynyt..miettikää sitä!liian pieniä kuoleman tuomioita saa autolla tappaessa..auto valtiolle ja linnaan..ei mitään ehdollisia.
- ...
Tiedän monet valot työmatkani varrella jossa punainen vaihtuu ja menee monta sekunttia ennen kun seuraaville tulee vihreä. Siinä ajassa ehtii hitaampikin kuski risteys alueelta pitkälle vaikka ajaisi punaisia päin.
- läheltä piti
Lähes joka kerta viimeistä autoa punaisia päin ajaa nainen. Niin pahoin ei voi edes ajaa punaisia päin etteikö joku nainen tule vielä perässä. Kyllä näkee että on autokoulussa vähän eri vaatimukset miehille ja naisille.
- pöyräilijä
Oulussa saa pelätä henkensä puolesta joka päivä, kun pyörällä suojateitä vihreiden palaessa ylittää. Viimeksi eilen olin Oulun keskustassa jäädä auton alle pyörää suojatiella TALUTTAESSANI, kun auto ajoi punaisia päin. Jos en olisi itse ehtinyt pysähtyä, olisi rysähtänyt.
Toinen ongelma näkyy olevan autoilijoilla risteävän kevyenliikenteen tarkistaminen kääntyessä vihreistä ei-nuolivaloista. Liian usein näkee, ettei autoilijan pää käänny ollenkaan kevyenliikenteenväylän suuntaan, käännytään vaan kun vihreät kerran palaa. Onneksi pyörässäni on jarrut kunnossa.
- kovia kokenut
Muutin pari vuotta sitten Treelle, enkä ole missään muussa kaupungissa (Hki, Turku ja Lahti jo koettu) koskaan tuntenut oloani jalankulkijana niin turvattomaksi kuin täällä. Täällä vihreän valon palaessa jalankulkijalle ei tietä voi lähteä ylittämään ennen varmistusta siitä, ettei autoja ole kaahamassa eteen. Miehenikin on jo pari kertaa meinannut jäädä auton alle tämän ajaessa päin punaisia, välittämättä muusta kuin omasta kiitoradasta.
Treella autokuskit on juntteja, joiden sietäisi mennä oppiin vaikka Turkuun, missä saa sentään tietä, jos lähtee vaihtamaan kaistaa. - punasia päin
niin ett torvet soi, see on hauskaa, eikä tartte pelätä slurkkeja ku ei niil oo varaa ostaa pensaa, ne haisee siel kyttiksellä.
tosi makeeta beipit, mää oon muuten turust. - surkuxx menee.
Olisiko syytä kameravalvonta liikennevaloihin, niin eiköhän joka jätkällä kaasujalka hellitä....
- sunnuntai autolia
niin..eihän se näiden raharikkaiden jalkaa kevennä,kun on pelimerkkii millä maksaa sakko...
- vp20
Kyllä hän ne jotkut autoilijat saattavat mennä punaisia päin koko ajan tai vahingossa.
Mutta mitä pitäisi tehdä niille autoilijoille joilla ei ole autossa ollenkaan valoja päällä.
Miten niille saisi tiedon, että laittaisivat valon päälle?
Valotonta autoa ei oikein huomaa kirkkaassa päivän valossa jos auto esimerkiksi olisi musta. Ja aurinko paistaisi suoraan silmiin sillä hetkellä niin ei sitä ihan heti huomaa?
Ja toinen on myös oranssi valovilkun käyttäminen autossa niitäkään ei oikein osata käyttää kuin juuri ja juuri ennen kääntymistä.
Jos vilkkua käyttäisi ennen kuin rupeaa kääntymään niin tietäisi kävelijäkin mihin suuntaan on menossa ja kerkeää sitten auton alta pois tai sitten väistää turvallisesti. - Sergio_Leone
suomessa liian lepsu lainsäädäntö. minimi kolme vuotta vankeutta niin alkaa tunnistamaan värit: vihreä, keltainen, punainen. Montako kuollutta tarvitaan lisää? ei löydy munaa poliitikoilta. Vasta sitten kun "oma lapsi kuolee suojatiellä".
Tätä on suomalainen liikennepolitiikka mun mielestä. Surullista.- Tarx
Myös viivyttelystä annettava sakkoja.
Muutaman kuukauden aikana on ainakin Helsingissä runsastunut kummallinen tapa jäädä paikoilleen ihmettelemään valojen vaihtumista vihreäksi.
Yleensä jumittaja on ensimmäinen auto, mutta joskus joku muukin jonon alkupään autoista jää paikoilleen. Takana tulevat kiroavat ja lopulta kiihdyttävät reippaasti ehtiäkseen valoista läpi. Siinähän sitten valot vaihtuvat taas punaisiksi ja käy miten käy. - Saukki
Tarx kirjoitti:
Myös viivyttelystä annettava sakkoja.
Muutaman kuukauden aikana on ainakin Helsingissä runsastunut kummallinen tapa jäädä paikoilleen ihmettelemään valojen vaihtumista vihreäksi.
Yleensä jumittaja on ensimmäinen auto, mutta joskus joku muukin jonon alkupään autoista jää paikoilleen. Takana tulevat kiroavat ja lopulta kiihdyttävät reippaasti ehtiäkseen valoista läpi. Siinähän sitten valot vaihtuvat taas punaisiksi ja käy miten käy.No mutta eihän se silti anna lupaa jonon viimeisille ajaa päin punaisia. Reippaasti olisi valoista lähdettävä, samaa mieltä olen.
- Fordsonferguson
Tarx kirjoitti:
Myös viivyttelystä annettava sakkoja.
Muutaman kuukauden aikana on ainakin Helsingissä runsastunut kummallinen tapa jäädä paikoilleen ihmettelemään valojen vaihtumista vihreäksi.
Yleensä jumittaja on ensimmäinen auto, mutta joskus joku muukin jonon alkupään autoista jää paikoilleen. Takana tulevat kiroavat ja lopulta kiihdyttävät reippaasti ehtiäkseen valoista läpi. Siinähän sitten valot vaihtuvat taas punaisiksi ja käy miten käy.Ajetaan kyllä päin punaista mutta ei vihreää. Osoitus ilmeisestä vähäjärkisyydestä ja hitaasta älystä. Esimerkki: olen seitsemäntenä autojonossa, vihreä syttyy, kestää 10 sekuntia ennen kuin edellä oleva auto liikahtaa. MIKSI NÄIN? Se valo on ylhäällä sitä varten että se näkyy pitkälle. Tarkoitus on että koko autojono lähtee liikkeelle samanaikaisesti, pitääkö tämäkin vääntää rautalangasta. Syyllinen tökkivään ajoon ja ruuhkien aikaansaamiseen löytyy aina ratin ja penkin välistä.
On osattava myös katsoa mikä valo palaa seuraavassa risteyksessä ja ajonopeus sen mukaan.
Menkää moukat ensitilassa taloudellisen ajon kurssille, hämmästytte miten pienillä toimenpiteillä polttoainekulut laskevat nopeuden silti kärsimättä. - eikä lisättävää
Fordsonferguson kirjoitti:
Ajetaan kyllä päin punaista mutta ei vihreää. Osoitus ilmeisestä vähäjärkisyydestä ja hitaasta älystä. Esimerkki: olen seitsemäntenä autojonossa, vihreä syttyy, kestää 10 sekuntia ennen kuin edellä oleva auto liikahtaa. MIKSI NÄIN? Se valo on ylhäällä sitä varten että se näkyy pitkälle. Tarkoitus on että koko autojono lähtee liikkeelle samanaikaisesti, pitääkö tämäkin vääntää rautalangasta. Syyllinen tökkivään ajoon ja ruuhkien aikaansaamiseen löytyy aina ratin ja penkin välistä.
On osattava myös katsoa mikä valo palaa seuraavassa risteyksessä ja ajonopeus sen mukaan.
Menkää moukat ensitilassa taloudellisen ajon kurssille, hämmästytte miten pienillä toimenpiteillä polttoainekulut laskevat nopeuden silti kärsimättä.Hyvä mielipide! Täysin samaa mieltä.
- porvoosta
Porvoo metka kaupunki. Itse tänne muualta Suomesta muuttaneena metka seurata liikenne kulttuuria, päin punaista ajellaan surutta. Mannerheimintiellä punaiset vaihtuneet niin kolme neljä autoa painaa päin punaisia pääsääntöisesti. Ilmeiseti POrvoo ei ollut tutkimusten kohteena vertailussa.
Jos ei päin punaista niin taksit saa ajaa ylinopeutta mielin määrin kuten myös sorarekat eikä kukaan niihinkään puutu. Paikkakuntalaiset sanovat "aika on rahaa". - yks autoilija
joo miks hän ei väkitetä mitään vaikka nähdään et punaset vaihtuu ei muuta,kuin lisätään kaasua et ei rarttis vaan pysähtyä kaikein torkeimmät ovat taxsit ja pussit jotka luulis jotain tietävän joo vaikka jalankulkijoilla palaa jo vihree valo ni ei muuta,kuin punasia päin???
mis on poliisit - joustavuutta!
Menkääpäs vaikka eteläeurooppaan ajelemaan!
Punaisia päin on pakko ajaa, jos vähänkin on tilaa, muuten torvet soi ja nyrkkiä puidaan takana! Siellä liikenne on joustavaa! Toki maksumies tiedetään, jos jotain tapahtuu.
Harvoin Suomessa silti kolahtelee, vaikka vähän vanhoilla vihreillä mentäisiinkin.
Eihän punainen valo mikään pyhä asia ole!
Eli hyvin menee, mutta menköön! - Kaippari
Tässä valtakunnassa on liikenne suunittelun mentävä itseensä ja tutkia mikä mättää .Voisi sijoitaa järkevämmin valot silloin myöskin autoilijat ottaisi omakseen valot ja noudattaisi tunnolisesti .Tänä päivänä on niin alhaiset nopeus rajoitukset jo kaupungissa että valo ohjausta ei tarvita puolijakaan mitä nyt on.
- NTJ
Valosäännöt ovat todella yksinkertaiset, jotta tyhmimmätkin tajuaisivat ne: jos valo on punainen, älä ohita valo-opastinta.
Valitettavasti täällä Turussa on sellaisia omahyväisiä ääliöitä, jotka eivät halua noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Täällä on hyvin yleistä se, että odoteltaessa valojen vaihtumista vihreäksi aletaan liu'uttaa autoa päin punaista valoa suojatien päälle. Kun valo vaihtuu vihreäksi, on auto saattanut ohittaa valo-opastimen lähes kokonaan. Mikä ihme saa ihmisen tekemään näin typeriä? Kuviteltu kiire? Asenne, että säännöt ovat muita, ei minua varten?
Jopa ammattikuljettavat sortuvat tälläisen. Ajaessani viime talvena kotiin linja-autolla hämmästyksekseni linja-auton kuljettaja alkoi liu'uttaa autoa punaista valoa päin. Kun valo viimein vaihtui virheäksi oli linja-auto noin puoliksi risteysalueella.
Valo-opastimen ohittamista punaisen valon palaessa perustellaan mitä kummallisimmilla syillä mm. liikennevalojen väärällä rytmityksellä. Sääntö on kuitenkin hyvin selvä: valo-opastinta ei saa ohittaa punaisen palaessa.
Käytännössä on muutamia tilanteita, jossa punaista päin saa ajaa "laillisesti". Eräs tälläinen tilanne on tien antaminen hälytysajoneuvolle. - Iskä
Täällä. Alkaen muiden liian hitaasta liikkeelle lähtemisestä, väärästä valojen rytmityksestä oman "järjen" käytön sallimiseen on pelkkää paskapuhetta. Ja miksikö ? Koska on varmasti sääntöjä joissa voidaan joustaa. Sitten on sääntöjä joitten noudattamatta jättäminen johtaa kuolemiin. Näissä säännöissä ei jousteta millin vertaa.
Samanlaista paskapuhetta voisi esim ydinvoimalan käyttöpäälikkö, inssi tms. ruveta pitämään. " Kato ny EIII TÄÄ niin tarkkaa kato ole, hei. eiks jeh. Kyllä mun järki kertoo" Ja mitenkäs sitten kävikään ? JA SINÄ punaista päin ajeleva TAHDOT varmasti, että sairaaloissa, lääkefirmoissa, ydinvoimaloissa jne. jne.. noudatetaan SÄÄNTÖJÄ just niinkuin pitää, eikä vain suurinpiirtein sinnepäin. Osaat siis helevetin helposti vaatia muita noudattaamaan sääntöjä kunhan sun ei vaan tarvii.
Nurmikolla käveleminen, vaikka se on kiellettyä ja ennenvanhaa ylimääräisen viinapullon tuominen tullin ohi on täysin eri juttu.- Tarx
Sääntöjä on helppo noudattaa kun vain tekee niin. Se viivyttely on ihan samanlainen tosiasia kuin vanhoilla vihreillä päin punaisia ajaminen.
Itse pystyn aina lähtemään liikkeelle ajoissa, sillä liikenteessä on oltava valppaana. Ei siellä olla kuin kotona.
Nopeusrajoituksiakin on helppo noudattaa kun tietää että a) kulutus on pienempää b) matkanpituudesta riippuen muutaman minuutin "säästö" on turhaa. - säännöissä
Säännöissä en jousta!!!
Liikenteessä joustan kylläkin sääntöjen ja rajojen mahdollistamalla tavalla.
- RÖYHKEYS JA
ITSEKKYYS KASVAVAT KOKO AJAN YHTEISKUNNASSA JOTA TALOUS JA SEN SUORITUSARVOT JOHTAVAT.
YHTEISKUNTA ON MUUTTUMASSA JÄÄKIEKKOKAUKALOKSI.
RÄYHKEIN JA NOPEIN VIE KAIKEN. - Jare
Uskon, että viranomaisten valvonnan ja valistuksen lisäksi autoilijoiden oma ryhmäkuri kyllä purisi.
Aina kun auto ajaa punaisia päin, ei muuta kuin torvet soimaan.
Suomalaiset ovat niin paljon "mitähän ne nyt minusta ajattelee" kansaa, että negatiivisen huomion keskipisteeksi joutuminen pistää korvat punottamaan.- Zoltan
näihin tyyppeihin, ne katsoo vaan loukkaantuneen tai ihmettelevän näkösinä.
Näitten tyyppien henkinen profiili on semmonen, että ne pitää muita aina syypäinä siihenkin että "joutuu ajamaan päin punaisia"!
- ajavat suruunsa
Näin on; suomalaiset eivät ajakaan surutta vaan suomalaiset ajavat suruunsa päin punaisia. Tämä mm. siksi ettei yksin koskaqnkorva vie "Kaurismäkistä" murhmielistä kaipauden tunnetta minnekään, jotenka suomalaisten pitää kokeille aina välistä jotain erikoisempia murheen syövyttämis - keinoja, joihin lukeutuu mm. naama punaisena päin punaisia liikennevaloja ajaminen renkaat punaisina ulvoen, jolloin melusaastekin nousee desibeleissään punaisiin lukemiin ....
- turvallista?
Meidän kaupungissa on yksi risteys, joka on todella pelottava ylittää kävelijänä vihreiden palaessa. Kääntyvät autot yrittävät kovaa vauhtia sujahtaa ohi ilman että heidän tarvitsisi pysähtyä takiani. Olen jo niin monta kertaa meinannut jäädä kyseisessä ylityskohdassa auton alle, että en yhtään ihmettele etteikö se vielä jonain päivänä tapahtuisi.
samallaista täälläkin oulussa kävelijöiden kannalta. Vihreä palaa autoilijoille ja kävelijöille samaan aikaa. Sais korjata nuo liikennevalot
- vika.
On Turkulaisessa liikennekurissa, joka on suorastaan joko opeteltu jossain metsässä, tai peräkylillä. Turkulainen autoilija ajaa todellaakin surutta päin punaista, kerta ensimmäinen kun tulee tilanne että pamahtaa kunnolla mitä sitten selitetään sitäkö että mulla paloi kanssa vihreä, vai kenties että itse ajoit päin punasia???
- Jos liikenne-sääntöjä NOUDA...
Eivät taida kaikki Suomalaiset osata liikenne-sääntöjä,kun ei niitä noudateta!!.
Ei nyt kai näin ole asia,se on sitä välinpitämättömyyttä ja olevinaan niin kiireistä jne...!!.- todennäköisesti
Minulla on kiire, minun pitää ennättää, minä, minä, minä...
- Mopoilija_tämäkin
Itseä ihmetyttää näissä suomen valoissa se, että valojen vaihtuessa kaikilla palaa jonkin aikaa punainen ja vasta sitten vaihtuu vihreäksi. Muualla maailmassa toisille tulee heti vihreä, kun itselle vaihtuu punainen. Tämä turha viime vain lisää päin punaisia ajoa, eli ajetaan vanhoilla vihreillä, kun tiedetään, että toisillekin palaa vielä punainen.
Tämän tyhmän viiveen kun saisi noista valoista pois, niin johan vähenisi päin punaisia ajaminen piste fi- Saukki
Ja siitä niitä kolareita vasta sitten sattuisikin, kun edelleen tullaan punaisia päin.
- Valojen pitäisi
Vaihtua heti toisilla vihreille kun toisilla menee punaisille, siinä sitten oppis kun tulee kolareita =)
- kasper
Jos minä ajan päin "punaista",ja poliisi näkee,saan varmasti sakon.Mutta jalankulkija voi mennä kadun yli päin "punaista",tuskin hän saa sakkoa rikkomuksestaan.
- Saukki
Ymärrät varmasti, että on kyse eri asioista, eikö vain.
- punainen
Saukki kirjoitti:
Ymärrät varmasti, että on kyse eri asioista, eikö vain.
Kyllä tulisi antaa sakot pyöräilijöille ja jalankulkijoillekin. Punainen on aina punainen.
- Kasper
Saukki kirjoitti:
Ymärrät varmasti, että on kyse eri asioista, eikö vain.
Ei mielestäni ole mitään eroa,miten menee/ajaa punasia "päin".Ihmettelen miksi olisi kyse eri asiasta!?.
- MisterE
Ei näitä noudateta, kun ei oo kukaan sakottamassa. Kunnon tuntuvat sakot punaisia päin ajettaessa, niin rupeaa vaikuttamaan ajotyyliin...
- gutsa
Punainen on paras
- Niin.
Meillä Turussahan ajetaan surutta päin punaisia, mutta monikohan autoilija vielä osaa ne liikennesäännöt, jos Turusta poistettaisiin liikennevalot??
- TuulessaKulkijat
Punainen aalto on se syy. Jos valojen ajastus olisi edes jotensakin sellainen, että vihreä aalto toimisi, se vähentäisi punaisiin ajamista. Esimerkkejä: Tikkurila, joka risteykessä ehtii punasiin...tai jos ajaa 70 km tunnissa ehtii vihreisiin ( nopeusrajoitus KAI on 40 kh/h ). Kerava...liikennesuunnittelija asuu Helsingissä eikä sillä ole edes ajokorttia...ja sen huomaa! Myös esimerkki Vantaa Vaoaala. Rajatorpantien ja pikkutien risteyksessä satunnaisesti tarpeen mukaan vaihtuvat valot. Ok, kun ne vaihtavat vihreällä, Vihdintien risteyksen valot vaihtavat samaan aikaan...kiihdyttäminen kick-down ja YKSI auto ehtii vihreisiin, seuraava jo on keltasilla yli ja ellei kiihdytä tarpeeks, joutuu vanhoilla vihreillä ylitttämään Vihdintien. Siis, jos liikennevalojen oikein ajoittaminen toimisi, valoja noudatettaisiin nähdäkseni tunnollisemmin...nyt joka ikiseen risteykseen ehtii vain pysähtyäkseen ja odottamaan...siinä syytä asiaan.
- ??!
Valojen tarkoitus on minun käsittääkseni, että pääväylän ja poikkikatujen risteyksissä myös poikkikatujen liikenne sujuisi. Sama kai koskee jalankulkua ja tasaarvoisia risteyksiä. Eikös liikenne tarkoita koko liikennettä eikä vaan yhtä suuntaa ja yhtä ryhmää.
Turvallisuuttakin on kai ollut tarkoitus lisätä valoilla ja silloin saadaan nämä 70km/t kaahaavat pysähtymään.
Yöllä varsnkin tämä punainen aalto on välttämätön
kun autoilijat ei tiedosta vaaraa muuten, johtuen hiljaisesta liikenteestä. - TuulessaKulkijat
??! kirjoitti:
Valojen tarkoitus on minun käsittääkseni, että pääväylän ja poikkikatujen risteyksissä myös poikkikatujen liikenne sujuisi. Sama kai koskee jalankulkua ja tasaarvoisia risteyksiä. Eikös liikenne tarkoita koko liikennettä eikä vaan yhtä suuntaa ja yhtä ryhmää.
Turvallisuuttakin on kai ollut tarkoitus lisätä valoilla ja silloin saadaan nämä 70km/t kaahaavat pysähtymään.
Yöllä varsnkin tämä punainen aalto on välttämätön
kun autoilijat ei tiedosta vaaraa muuten, johtuen hiljaisesta liikenteestä.Sujuvuuden helpottaja...mutta jos on viisi risteystä peräjälkeen ja jokaiseen joutuu panaisiin eli pysäytymään...se on a) typerää b) turhaa tyhjäkäyntiä c) ärsyttävää ja mikä on kaiken hyöty? Hyöty lienee se, että nopeudet eivät kasva niin suuriksi, mutta tisaalta kun rajoitusten mukaan ajaminen aiheuttaa punasiin pysähtelyn, niin nopeutta 15km/h nostaminen aiheuttaa jo sen, että ehtii vihreisiin seuraavissa risteyksissä ( ja tuo 15km/h on kaikki ylinopeutta ). Esimerkkeinä Helsingin Mäkelänkatu, Hämeentie ja Mannerheimintie...jos ajaa säädetyn rajoitusten mukaan, punaisiin jää auttamatta lähes jokaisessa risteyksessä, mutta jos ajaa talla pohjassa, ehtii vihreisiin.
Eilen juuri katselin, Mäkelänkadun nopeudet ovat taas 70kh/h iltapäiväs aikaan...se on jo sen 20km/h ylinopeutta lähes joka iikalla. Ajallisesti tuo nopeuden nosto ei lisää matkan joutuisuutta sinänsä, mutta takaa että ehtii seuraaviin risteyksiin virheisiin valoihin, eli liikennevalojen rytmittämisellä olisi merkitystä sekä ajonopeuksiin että liikenneturvallisuuteen.
Ajotapoja se tuskin merkittävästi muuttaisi, jos valot olisi rytmitetty toisin, mutta josssakinhan on vikaa, kun jotkut asiat ei suju kuten on suunniteltu.
En ota kantaa sellaiseen, hoksaavatko ajelijat vaaraa yöllä ja tarvitaanko punaisia aaltoja, sillä ajokortin saaneen olettaisi huoksaavan asioita olipa liikennevaloja tai ei...nimittäin ihan yhtä huonosti , se on se ihmisluonto sellainen joskus, jotta " ei mulle mitään tapahdu, vaan toisille tapahtuu, eihän minulle..." ja eipä yksikään ajaessaan taida ajatella, että liikennevalot olisivat turvallisuutta luomassa, vaan ajattelevat ihan muita asioita...kuka sitten tuskailee, kuka kiilailee, kuka ajelee vain muita mietteitä mielessään.
No, minähän en nyt mitään tiedä, muiden ajatuksista, vaan syy miksi livahtaa itseltä livahtaa joskus herkästi vanhoilla vihreillä johtuu mainitsemastani asiasta, tosin ajan työkseni ja sekään ei ole puolustus, mieluummin työn ja kokemuksen tuoma rutiini.
Ammattikuljettajalla on erilainen vastuu, se on totta, mutta puheet että esimerkkinä tulisi toimia...niin kenelle? Jos linja-auto tai rekka pysähtyy vaihtuviin punaisiin valoihin, rinnakkaiselta kaistalta kuitenkin sujahtaa ohi 3-5 pikkuautoa jota eivät kevyempinä "ehdi" pysähtyä samoihin valoihin, niin niillekö ammattiliikenteen tulisi olla esimerkkinä?
Moraali ja käytöstavat ovat höltyneet, sen tietää jokainen, höltynyt liikennekuri ja piittaamattomuus ovat "vain" samaisten arvojen höltymisen ilmenemismuotoja, siis täysin luonnollinen ja ennakoitavissa ollut asia. Syy ei ole yksin kenenkään tietyn ryhmän syy tai vika, vaan ihmisten aikaan saannosta ja seurausta maailmanmenosta.
Luulisinpa, jotta vihreiden aaltojen tuoma jaksotus vähentäisi ylinopeuksia, ehkäisisi punaisiin päin ajamista ja jouduttaisi matkantekoa, mutta edelleenkään ei voi sanoa muuta kuin omasta puolestaan. Huonot lait ja säännöt sekä huonosti ajoitetut liikennevalot ovat kaikki asioita, joita ei tulisi tehdä...hyviä lakeja, sääntöjä ja sujuvasti porrastettuja liikennevaloja tulisi tehdä...vaikka eihän se aina ole niin helppoa, aina jollekin valot vaihtuu punaisiksi, olipa jaksotus kuinka tahansa.
Niin tai näin...liikenne tulisi saada turvallisemmaksi ja jouheammin sujuvaksi, se olisi jokaisen etu ja jokainen on omalta osaltaan vastuussa asioista, myös koskee minua.
- minä...
Minulla on kiire. Minä en jaksa odottaa. Minä olen niin tärkeä että minun on päästävä nopeasti. Minä, minä, minä, minä...
- Kun..
Kerran kunnolla pamahtaa, kun kaksi yhtä hätähousua tulee punaisista läpi niin molemmat tietysi väittävät että se oli ton syy. Mulla paloi vihreä oletko sä sokea, ja toinen samoin sanoin pistäen pikkuisen paremmaksi tana, kele ja pari lautaa joukkoon.
- Ässät!!!
mitä eroa on raumalaisella miehellä ja raumalaisella liikennevalolla? Liikennevalolla seisoo kauemmin LOL
- Olkaapa hyvä
Kun täällä nyt ollan niin pirun viisaita, niin olkaapa hyvä ja tehkää itse se toimiva vihreä-aalto kaikkiin haluamiinne suuntiin. Jospa tuon luettuanne ymmärtäisitte, että juuri SINULLE ei sitä aaltoa voida aina tehdä.
Saattaa kyllä olla liian vaikeaa tekstiä suurelle osalle Teistä.
http://www.hel2.fi/liikenteenohjaus/liikennevalot/vihreaaalto.asp - Meikä
Eli jalankulkijat kun valo on punainen pitää pysähtyä, kun valo on vihreä saa mennä.
Sitten kännisille jalankulkijoille, jotka yrittää yöhämärässä pysäyttää autoja ja pummata kyytiä. Oman terveytenne takia älkää tehkö niin tai hommatkaa edes heijastin, että teidät näkee missä te örvellätte...- kaikkia
Liikennesäännöt koskevat kaikkia. Joustaminen ei tarkoita liikennesääntöjen rikkomista.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271