Tykkimäki 4.6.

Rasistiko?

Olimme perheen kanssa tykkimäen huvipuistossa jonottamassa kummitusjunaan,valitettavasti poikani ei kokonsa puolesta päässyt kyseiseen laitteeseen,pitkän väännön jälkeen hän ymmärsi tilanteen ja meni vaimoni kanssa pienemmille lapsille soveltuvaan laitteeseen,toinen lapseni oli niin iso että sai tulla junailemaan vanhemman kanssa.Jonossa kiinnitin huomiota edessä olevaan selkeästi liian pieneen romanityttöön kavereidensa ja äitinsä kanssa,eivät olleet ilmeisesti huomanneet laitteen pääsyvaatimuksia..Kappas vain kun laitteeseen piti päästä niin lippuja vastaanottaessa laitevastaava nuori neiti ilmoitti selkeästi ja ystävällisesti ettei valitettavasti niin pieni lapsi voi tulla kyseiseen laitteeseen jolloin äiti ilmoitti työntekijästä välittämättä että kai se nyt voi tämän kerran tulla ja samalla muut lapset jänkkäsivät ja aukoivat päätä,varmasti kiusallinen tilanne kesätyöntekijälle tutustua tällä tavalla meidän arvokkaaseen vähenmmistömme edustajiin.Lopputulos,lapsi oli junassa muiden kanssa ja kaiken lisäksi äiti meni penkille odottamaan vaivautumatta edes katsomaan mukulan perään,omakin poikani olisi halunnut mennä junaan mutta kun on säännöt joita pitää noudattaa,mitäs jos tämä romanilapsi olisikin esim.loukannut vakavasti itsensä?kuka korvaa,niinpä niin..ei vaikea arvata,varmaan huvipuisto,mielipiteitä??

15

3074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!!

      Tästä oli juuri tänään lehdessä: ihan mitä vaan ei saa kirjoittaa netissäkään. Ihmisiä on jopa tuomittu ihmisryhmää vastaan kiihottavista kirjoituksista ja tekstisi oli melkoisen rasistista.

      • saku77

        :D.....mistä kohtaa...minusta asiassa puhuttiin tosi asioita.

      • Hohohoooo....

        "...ihmisryhmää vastaan kiihottavista kirjoituksista..."

        Missä kohtaa tuollainen tunnusmerkistö on? Laita hameen lisäksi vielä kukkahattu päähäsi, niin sovit oikein hyvin voivottelevaksi sosiaalitantaksi.

      • kohdassa sä luulet näkeväs rasistista puhetta? ostahan ihmeessä silmälasit. kun tuollaista se porukka vaan yksinkertaisesti on.

    • Rasistiko

      Sorry,tohkeissani kirjoitin kummitusjuna,kyseessä oli siis vuoristoradan juna.En leimaa kirjoituksella vähemmistöä millään lailla ainakaan tarkoituksella,heh.Lähinnä kyseenalaistan tämän vähemmistön kasvatus tapoja,jos jo lapset kasvatetaan tuolla tavalla niin se kertoo vain siitä etteivät nämä tule koskaan kunnioittamaan yhteiseksi havaittuja sääntöjä,lakeja,yleistä sosiaalista käyttäytymistä yms.Todella huolestuttavaa,eikö?

      • !!!

        Sinun ei tule kyseenalaistaa toisenlaiseen kulttuuriin kuuluvien ihmisten tapoja. Heidän kulttuurinsa on rikas ja he tekevät niinkuin siihen kuuluu, meidän tulee myös heidän tapansa sellaisinaan hyväksyä. Osoitat kirjoituksellasi olevasi todella suvaitsematon ja varsin rasistinen.

      • nytten
        !!! kirjoitti:

        Kyllämun mielestä tässä maassa kaikki ollaan SAMALLA VIIVALLA. Mutta sanonpahan vaan sen, että jokaisella omia kokemuksia!

      • !!!
        nytten kirjoitti:

        Kyllämun mielestä tässä maassa kaikki ollaan SAMALLA VIIVALLA. Mutta sanonpahan vaan sen, että jokaisella omia kokemuksia!

        Näin se on: me saamme elää täällä oman kulttuurimme mukaan, niin saavat myös muut ihmisryhmät. Siis meidän on hyväksyttävä nämä erot kulttuureiden välillä, eikä vaatia kaikkia muuttamaan kulttuurilleen perinteisiä käyttäytymismalleja omiemme kaltaisiksi!

      • Buuuaaaahhh !

        Harjoittele provoiluasi vielä lisää.

      • menetkös
        !!! kirjoitti:

        Sinun ei tule kyseenalaistaa toisenlaiseen kulttuuriin kuuluvien ihmisten tapoja. Heidän kulttuurinsa on rikas ja he tekevät niinkuin siihen kuuluu, meidän tulee myös heidän tapansa sellaisinaan hyväksyä. Osoitat kirjoituksellasi olevasi todella suvaitsematon ja varsin rasistinen.

        säkin aina ulkomailla ollessasi osoittamaan kaikelle kansalle suomalaista kulttuuria ja örvellät siellä ympäripäissäs ja kuseksit keskelle kaupunkia. siellä ne vaan mustalaiset kulttuurillaan käyttää mun veromarkat huvipuistossa. loiset.

      • nytten
        menetkös kirjoitti:

        säkin aina ulkomailla ollessasi osoittamaan kaikelle kansalle suomalaista kulttuuria ja örvellät siellä ympäripäissäs ja kuseksit keskelle kaupunkia. siellä ne vaan mustalaiset kulttuurillaan käyttää mun veromarkat huvipuistossa. loiset.

        oikeassa! Olen aina itse ihmetellyt, kuinka itsekin saisin jonkun hienon ja uuden mersun/volvon, eikä tarvis töitä tehdä....

    • Nina79

      Kumpi asia tässä nyt harmittaa? se että romaani lapsi pääsi laitteeseen vaiko se että ko.kirjoittajan lapsi ei päässyt laitteeseen? Oliko kyseessä kummitusjuna vaiko idänpikajuna? Koska kummitusjunan turvarajat on 0-120cm Huoltajan (15v) seurassa. ja yli 120cm pääsee kyllä laitteeseen yksinkin. Tosin laitetta ei suositella perheen pienemille. Ja idänpikajunan turvarajat on vähintää 120cm, eli tähän laitteeseen ei siis pääse alle 120cm edes huoltajan seurassa!!
      Oliko lapsesi punaisella rannekeella (90cm-120cm), vaiko vihreällä rannekkeella (120cm ->) huvipuistossa liikenteessä? Omasta mielestäni laitekuski ei ole toiminut tilanteessa oikein koska ketään ei saa laskea laitteisiin mikäli he eivät vastaa turvarajoituksia. Eikä siinä ole kyse sit siintä minkä rotunen asiakas on.

      • tykkimäkeläine...

        Entisenä tykkimäen kesätyöntekijänä voin sanoa suoraan, että asiansa osaava kesätyöntekijä ei alamittaista lasta päästä laitteeseen, oli sitten selitys tai rotu tai uskonto ihan mikä vaan. Tykkimäessä säännöt ovat samat kaikille ja laitekuski siinä vaan saattaa itsensä ongelmiin, jos ei pidä kaikille samoja rajoja. Laitekuskilla on kuitenkin vastuu olla päästämättä asiakasta laitteeseen esim. jos tämä on selvästi päihtynyt tai muulla käytöksellään osoittaa olevansa sopimaton laitteeseen. Monia vaaratilanteita olen puistossa nähnyt, joista useimmat ovat johtuneet siitä, että aikuiset ovat saaneet kovalla työllä ja tuskalla käännettyä laitekuskin pään, jolloin esim. alamittainen lapsi on päässyt yksin laitteeseen.

        Rasistiksi laitekuskia tai kirjoittajaakaan on turha syyttää jos asiakas ei osaa käyttäytyä huvipuistoon sopivalla tavalla. En tiedä mistä johtuu romanien kansan keskuudessa saama huono maine, mutta totean vain että yhtälailla huonosti käyttäytyviä ja hankalia ihmisiä löytyy huvipuistossa romaneista kuin supisuomalaisista savolaisistakin. Turvarajat ja säännöt ovat huvipuistossa yleisen turvallisuuden ja kaikille hauskan päivän takaamisen kannalta välttämättömiä, enkä yksinkertaisesti voi ymmärtää enkä sietää ihmisiä, joille nämä säännöt eivät tunnu kalloon menevän, vaan odotetaan ihmeellisiä poikkeuksia juuri omassa tapauksessa...

      • koskaan
        tykkimäkeläine... kirjoitti:

        jotunut tekemisiin huvipuiston ulkopuolella kyseessä olevaan rotuun?

      • tykkimäkeläine
        koskaan kirjoitti:

        jotunut tekemisiin huvipuiston ulkopuolella kyseessä olevaan rotuun?

        Kyllä olen. Valitettavasti olen joutunut todistamaan kaupungilla parikin kappaletta tappeluita joissa on toisena osapuolena ollut romani. Mutta olen myös tavannut muissa töissä romaneja, jotka ovat käyttäytyneet hyvin asiallisesti ja ystävällisesti. Edelleen, mätämunia löytyy niin suomalaisista kuin romaneistakin. Ei tarvita kovinkaan montaa negatiivista tapahtumaa kun koko ryhmän maine on pilattu. Eiväthän KAIKKI suomalaisetkaan örvellä humalassa Tallinnan kaduilla... Karkea yleistys, mutta pointti oli se etä kaikille pitäisi olla samat säännöt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5320
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      21
      2357
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      113
      1582
    4. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      228
      1529
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      93
      1467
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1416
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1165
    8. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      9
      1133
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      291
      1085
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      1047
    Aihe