Uskonnollisuuden muutos

Suomalainen uskonnollisuus on muuttunut kymmenen vuoden aikana radikaalisti. Leimaa-antavimpina piirteinä tässä prosessissa ovat olleet sekä kristinuskon että humanismin täydellinen konkurssi sekä epä-älyllisyyden voimakas nousu.

Kymmenessä vuodessa suomalainen yhteiskunta on muuttunut suoraansanoen kristinuskovihamieliseksi entisestä neutraalista asennoitumisesta. Kymmenen vuotta sitten netissä ei sentään julkisesti kehotettu polttamaan kirkkoja. Tämä prosessi liittyy eurooppalaisen sivistyksen yleiseen dekadenssiin ja luhistumisprosessiin: toisesta maailmansodasta alkanut itsesäälissä rypeminen ja itseviha on nyt johtanut eurooppalaisen psyyken täydelliseen halvaantumiseen.

Idän uskonnot ovat tyrehtyneet Suomessa. Sen enempää buddhalaisuus kuin hindulaisuuskaan eivät enää houkuttele väkeä. Pahimmin ovat kärsineet harekrishnalaiset, joiden toiminta on lähes täysin loppunut. Buddahalaisuus on mariginalisoitunut enää vain asialle todella omistautuneiden uskonnoksi.

Uskonnollinen elämä on kokenut epä-älyllisyyden valtavan nousun. Voittajia ovat toisaalta olleet islam, ja toisaalta uuspakanuus. Kymmenen vuotta sitten wiccaa tai uusviikinkejä olisi pidetty lähinnä säälittävinä hölmöinä. Nykyään heitä pyörii joka paikassa. Islam puolestaan vetoaa - outoa kyllä - eniten naisiin. Myös muut erilaiset taikauskon ja hölynpölyn muodot, kuten astrologia, shamanismi, i ching ja tarot-kortit ovat arkipäiväistyneet ja muuttuneet salonkikelpoisiksi.

Sekulaarihumanismi on kärsinyt täydellisen konkurssin. Humanismi oli liian pahasti kytköksissä toisaalta sosialismiin, ja toisaalta sen arvot ja eettiset käsitykset ovat liiaksi kristinuskon kaltaiset. Sosialismin romahtaminen ja hyvinvointivaltion kriisi on halvaannuttanut humanismin lähes täysin. Humanistista etiikkaa pidetään lähinnä hötykkeenä - asiana, jota jokainen juiistaa ääneen mutta johon kukaan ei usko ja josta kukaan ei piittaa..

Mistä tämä kaikki johtuu?

Yhteiskunta itsessäänkin on kokenut valtavan muutoksen: yhteiskunta on brutalisoitunut, anti-intellektualisoitunut ja alastoman rosvokapitalismin voittokulku on luonut piittaamattoman kilpailukulttuurin, joka on hyvin destruktiivinen sekä varsinkin häviäjille että pitkällä aikavälillä myös voittajille. Sivistyneisyyttä pidetään lähinnä naiivina typeryytenä, ja haistapaska-meiningistä, jota pidettiin kymmenen vuotta sitten todella vulgaarina, on tullut maan tapa. Asenneilmasto on kiristynyt koko ajan samoin kuin kilpailu yleensäkin.

Ihmiset ovat täysin fed up. He ovat pettyneitä ja ahdistuneita, ja frustraatio etsii tietä purkautua. Paineen alaisina ihmiset ajattelevat aina ennemmin tunteillaan kuin järjellään, ja siksi intellektuaalisuus on saanut tehdä tilaa epä-älyllisyydelle. Samoin olemme siirtyneet hyvinvointivaltiosta destruktiiviseen kilpailuyhteiskuntaan. Vanhat humanistiset arvot ovat saaneet siirtyä roskakoriin. Kilpailussa kun ei pärjää olemalla kiltti.

Erich Fromm on tutkinut erilaisia kulttuureja, ja hän jakaa ne kolmeen kategoriaan. Länsimainen kulttuuri kuuluu nykytilassaan kategoriaan C.

Kateogria A (elämänmyönteiset yhteisöt). Tässä järjestelmässä ihannoidaan elämän säilyttämistä ja edistämistä. Vihamielisyyttä ja väkivaltaa esiintyy tuskin ollenkaan. Rikollisuutta ja ankaria rangaistuksia on erittäin vähän ja sotainstituutiota ei yleensa ole. Lapsia kohdellaan ystävällisesti ja naisia pidetään miesten kanssa tasa-arvoisina. Kateutta, ahneutta tai toisten hyväksikäyttöä on vähän, yhteistoimintaa sen sijaan paljon. Ilmapiiri yhteisössä on luottamuksellinen ja hyväntuulinen.

Esimerkkinä Zuni-intiaanit He elävät Yhdysvaltojen lounaisosassa viljellen maata. Taloudellisessa mielessa he elävät runsaudessa, mutta eivät pidä sitä tärkeänä. Aggressiivisia henkilöitä pidetään poikkeavana. Vaikka yhteisössä esiintyy seksuaalista mustasukkaisuutta, avioliitot ovat kestäviä. Elämän pääsisältönä on uskonto. Papit ohjaavat rukouksia, tansseja ja rituaaleja, joita pidetään tärkeinä. Henkilökohtainen auktoriteetti on halveksittavaa. Kunnon mies on sellainen, jolla on miellyttava esiintymistapa, taipuisa luonne ja antelias sydän. Murhia tapahtuu tuskin ollenkaan. Seksuaalista pidättyvyyttä paheksutaan. Seksi kuuluu onnelliseen elämään, mutta ei ole elämän ainut nautinto. Sukupuolisuuteen liittyy hieman pelkoa, siten, että miehet pelkäävät yhdyntää naisen kanssa.

Kategoria B (ei-tuhoavat aggressiiviset yhteisöt) Aggressiivisuus on normaalia, muttei keskeistä. Näistä yhteisöistä puuttuu edellisille ryhmille ominainen luottamus, kilpailua esiintyy paljon. Tätä järjestelmää hallitsee miehinen aggressiivisuus, halu saada ja omistaa tavaroita ja suorittaa tehtäviä.Esimerkkinä Manus-kansa. Elämän päämääränä on taloudellisen menestyksen saavuttaminen. Manus kansa on kalastajakansaa, joka asuu Amiraliteettisaarien laguunien etelärannoilla. He tekevät töitä niin ankarasti, että osa miehistä kuolee jo keski-iässä. Epäonnistuminen, omaisuuden puute ja kykenemättömyys maksaa velkansa tuottaa suurta häpeää. Pahimpia syntejä ovat seksuaalirikkomukset, säädyttömyys, velkojen maksamattomuus, sukulaisten jättäminen pulaan ja oman talon pitäminen huonokuntoisena. Nuoret naimattomat miehet muodostavat yhteisön ja heillä on yhteinen rakastajatar. He viettävät hurjaa ja meluisaa elämää. Idyllisen elämän lopettaa avioliiton solmiminen. Heti naimisiin mentyään, miehet alkavat kerätä omaisuutta. Avioliitto on taloudellinen juttu, jossa kiintymyksellä ei ole paljoakaan sijaa. Miehen ja vaimon suhde on vihamielinen ensimmaisen 15. Avioliitto vuoden ajan. Yhteisössä on siis vähän rakkautta, mutta myös vähän tuhoavuutta.

Kategoria C (destruktiiviset yhteisöt). Näille yhteisöille on luonteenomaista suuri määrä väkivaltaa, tuhoavuutta ja aggressiivisuutta. He nauttivat sotimisesta, pahanilkisyydestä ja petollisuudesta. Koko elämän täyttää vihamielisyys ja pelko. Kuvaan kuuluu vahva kilpailuhenki ja tiukka arvojärjestys. Esimerkkinä Dobu-yhteisö. He asuvat Dobu-saarilla, jossa on vähän viljelyskelpoista maata. Ihmissuhteissa kuvastuu epäluottamus ja kaikkia pidetään vihollisina. Miehen ja vaimon suhde on täynnä epäluottamusta ja vihamielisyyttä. Uskollisuutta ei edes odoteta, eikä yksikään dobulainen usko miehen ja naisen voivan olla yhdessä lyhyttäkään aikaa ryhtymättä sukupuoliyhdyntään. Tässä järjestelmässä on kaksi luonteenomaista piirrettä: yksityiomaisuuden suuri merkitys ja pahansuopa noituus. Kukaan ei saa tietää kenenkään omaisuuden määrää. Dobulaisilla on sairausloitsuja, jotka synnyttävät ja parantavat tauteja. Elämää hallitsee noituus, sillä mikään ei onnistu ilman sitä. Maagiset resptit ovat tärkeintä yksityisomaisuutta. Koko olemassaolo on tappavaa kilpailua, jokainen etu saadaan toisen tappion kustannuksella. Ihailluin hyve ja suurin saavutus on "wabuwabu". Ideana on hankkia hyötyä tilanteista, joissa muut ovat uhreja. "Jos haluamme tappaa jonkun, menemme hänen luokseen, syömme, juomme, nukumme ja työskentelemme hänen kanssaan. Tätä voi kestää monta kuukautta. Sanomme häntä ystäväksemme." Eräs dobulainen on sanonut. Murhajutuissa epäilläänkin ensiksi niitä, jotka ovat ystävystyneet murhatun kanssa. Dobulaisten tapoihin ei kuulu nauraa ja onnellisuus on ehdoton tabu. Seksuaalisia intohimoja sen sijaan arvostetaan. Tytöille opetetaan, että parhaiten aviomiehen saa pysymään kotona pitämällä hänet seksuaalisesti uuvuksissa. Sukupuolinen tyydytys näyttääkin olevan ainoa miellyttävä kokemus, jonka dobulaiset suovat itsellelleen.

Länsimainen yhteiskunta on perinteisesti edustanut kategoriaa B, mutta olemme uudelle vuosituhannelle siirryttyämme siirtyneet C-kategoriaan. Se on heijastunut myös länsimaisessa uskonnollisuudessa.