Kesän päättäjäiset -remix

ATR

Vietimme porukassa kesän päättäjäisiä viikonloppuna. Muutama pariskunta ja yksi juuri takaisin Suomeen muuttanut vaimoni ystävätär. Ilta meni mukavasti ja yöllä osa porukasta lähti taksilla koteihinsa. Yksi pariskunta jäi nukkumaan alakertamme makuuhuoneeseen ja tämä vaimoni ystävätär jäi vielä hetkeksi istumaan takapihamme terassille minun ja vaimoni kanssa.

Menneet tuli muisteltua ja päätimme painua pehkuihin. Vaimoni oli aika hilpeällä tuulella. Kävin vielä yöllä suihkussa ja vaimoni tuli hetken päästä mukaan. Hän oli riisunut itsensä alasti ja oli laittanut minun aamutakkini päälleen. Hän laittoi pesuhuoneen oven kiinni ja tiputti kylpytakin lattialle. Hän kikatti ja näytti minulle sormimerkein että olisimme hiljaa ettei toiset heräisi. Hän tuli suihkun alle kanssani ja halusi suudella. Suutelimme kiihkeästi ja kauan. Vaimoni on kaunisvartaloinen nainen. Hänellä on pyöreät pakarat ja pienehköt kauniit, kiinteät rinnat. Hän oli aika kuumana.

Otin kiinni hänen lantiostaan ja vedin häntä lähelleni. Tunsin kovettuneet nännit rintaani vasten ja kullini alkoi herätä. Otimme shampoon jonka levittelimme toistemme hiuksiin ja vartalolle. Hieroin vaimoni rintoja shampoovaahdolla ja hän otti kullistani kiinni antaen sillekin shampoopesun. Huuhtelimme vaahdot pois ja kosketin vaimoni märkää pillua. Sormeilin häntä hetken ja vaimoni kiihtyi entisestään. Hän kääntyi edessäni ja nojasi käsillään suihkun seinään. Työnsin takaapäin sormia häneen ja hieroin klitorista. Kullini seisoi kovana ja työnsin sen hänen sisäänsä. Nain vaimoani takaapäin ja pidin häntä kiinni lantiosta. Vaimoni hengitti huohottaen ja kiihdytin vauhtia. Äkkiä vaimoni liikahti eteenpäin ja kullini tuli ulos. Hän kääntyi ja polvistui edessäni ja otti kullini suuhunsa. Hän imi ja runkkasi kunnes olin valmis syöksemään spermat. Hän runkkasi ja laukesin hänen rinnoilleen. Hän nousi ylös ja suihkuttelimme itsemme puhtaiksi. Palasimme takaisin yläkertaan, jossa vaimoni ystävätär oli jo olohuoneen sohvalle rakentamassamme makuupaikassaan.

Hän nauroi ja sanoi, että kestipä se suihku kauan. Vaimoni alkoholin vauhdittama hilpeys ei ollut laantunut ja hän nauroi vain ja sanoi, että pakkohan sitä on itsensä kunnolla pestä. Menimme makuuhuoneeseen ja heitimme pyyhkeet pois. Vaimoni kaunis alaston vartalo hämärässä valaistuksessa sai minut uudestaan innostumaan. Menin hänen taakseen ja otin kiinni hänen rinnoistaan ja suutelin häntä kaulalle. Puristelin ja hieroin rintoja ja tunsin kuinka nännit kovettuivat. Vaimoni kumartui uudestaan, painoi ylävartalonsa kiinni sänkyyn ja hänen pyllynsä jäi mukavasti koholle. Nuolin häntä takaapäin kunnes hän oli aivan litimärkä. Sormeilin vielä hiukan, kunnes lopulta työnsin kovana seisovan kullini häneen takaapäin. Nain häntä hetken takaapäin. Hän kääntyi sängylle selälleen ja nostin hänen jalat olkapäitäni vasten. Otin kiinni kullistani ja hieroin sitä pillua vasten hetken. Työnsin sen sisään ja nain häntä rajusti. Sanoin vaimolleni, että varmasti tämä kuuluu olohuoneeseen. Vaimoni ei välittänyt, enemmänkin innostui. Lopetimme hetkeksi ja avasimme ikkunan. Vaimoni vielä avasi makuuhuoneen oven hieman raolleen. Hän nauroi ja sanoi, että ei haittaa vaikka kuuluisi. Menin selälleen sängylle ja vaimoni asettui päälleni 69-asentoon. Nuolin märkää ja kuumaa pillua ja vaimoni otti kullini suuhunsa, runkaten samalla.

Kuulin kuinka makuuhuoneen ovi narahti. Vaimoni ystävätär oli tullut huoneeseen. Hätkähdin hieman, mutta vaimoni ei vähääkään. Hän nousi istuvaan asentoon ja laskeutui alaspäin. Otti kullistani kiinni ja ohjasi sen sisäänsä. Kysyin, että saimmeko yleisöä ja vaimoni naurahti. Ujostuttaako, kysyi vaimoni ystävätär. Siinä sitten olin kahden naisen kanssa. Ajatus ei tuntunut ikävältä tai vaikealta ollenkaan. Katselin vaimoni selkää ja takapuolta kun hän liikkui varovasti. Kullini hänen sisällään oli kova kuin kivi. Ystävätär istuutui sänkymme reunalle ja sanoi, että älkää hänestä välittäkö, jatkakaa vain. Niin teimme. Vaimoni nousi kullini päältä ja kääntyi kasvot minuun päin.

Leena, vaimoni ystävä katsoi kulliani ja sanoi, että kyllähän tuon kanssa on kiva touhuta. Vaimoni pyysi hänet mukaan. Yllätyin, mutten ollut pahoillani. Leena riisui yöpaitansa ja pikkuhousunsa. Hän tuli viereemme ja otti kädellään kiinni kullistani. Vaimoni teki hänelle tilaa ja Leena painoi suunsa kiinni kullini päähän. Vaimoni hymyili, tuli kasvojeni päälle hajareisin. Märkä ja turvonnut pillu oli mukavaa nuoltavaa. Leena samalla asettui istumaan päälleni, ohjasi kullini sisäänsä ja upposin hänen märkään pilluunsa. Vaimoni nousi viereemme ja Leena ratsasti päälläni. Hänen rintansa olivat paljon isommat kuin vaimoni ja hän oli muutenkin rehevämpi. Nussin Leenaa ja puristelin hänen rintojaan. Vaimoni halusi katsella ja minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Nussimme lujasti ja kun olin valmis saamaan siemensyöksyn Leena nousi päältäni ja runkkasi kulliani ottaen sen samalla suuhunsa. Laukesin Leena suuhun ja kasvoille ja vaimoni tuli nuolemaan kulliani Leenan kanssa. Aamupalapöydässä hymyilimme yön tapahtumille. Ensi kerta kun olin kahden naisen kanssa.

0

27276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

        Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
        Maailman menoa
        39
        3369
      2. Niin voimakkaat tunteet

        Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
        Ikävä
        16
        2615
      3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

        sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
        Ikävä
        24
        2574
      4. Puhe on halpaa

        Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
        Ikävä
        44
        1826
      5. Halaisin sua mies

        Jos voisin 💗
        Ikävä
        25
        1546
      6. Oletko harrastanut

        seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
        Ikävä
        121
        1321
      7. Nainen, se on vain karu totuus, että

        sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
        Ikävä
        279
        1278
      8. Joko aiheuttamani pettymys

        on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
        Ikävä
        90
        1239
      9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

        Vähän luulen että on..
        Ikävä
        107
        1148
      10. Kosulan Keisari karviossa

        Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
        Tuusniemi
        24
        1146
      Aihe