Onko totta, että nahkatuotteet on siellä halpoja ?
Agadiriin kohta
7
705
Vastaukset
Kyllä ne ovat.Tosin en nyt kyllä pysty esittämään mitään hintavertailua, koska en ole vuosiin sieltä esim. nahkapuseroa ostanut.Toivotan oikein mukavaa antoisaa matkaa Agadiriin.kalevi
- Jeju
No sen verran voisin sanoa, et avomiehelle etsittiin Agadirista nahkatakkia ja löytyihän sellainen sitten, mutta kovaa joutui tinkimään ja kolmessa eri paikassakin käytiin. Lähtöhinta tuolla kyseisellä takilla oli 2000-2500 dirhamia ja lopulta avomies osti sen 750 dirhamilla.
- maroc
75 dirhamia on noin 7,2 euroa?!!
- maroc2
Kyllä sieltä on mahdollista tehdä löytöjä. Kun ajattelee toi 70 euroakin on mahtava löytö.
Tuo takki oli siis 70 euroa? - Jeju
maroc2 kirjoitti:
Kyllä sieltä on mahdollista tehdä löytöjä. Kun ajattelee toi 70 euroakin on mahtava löytö.
Tuo takki oli siis 70 euroa?Kyllä kyllä eli avomies maksoi takistaan 750 dirhamia (n.70e). Sen takia käytiin eri liikkeissä, kun jouduttiin tinkimään, tinkimään ja vielä kerran tinkimään. Avomies ei vain antanut periksi ja niinpä vikan liikkeen myyjä heltyi sitten lopulta. Kaikki kolme myyjää olivat kyllä vihaisia, kun avomies ei antanut millään periksi ja he joutuivat tiputtamaan hintaa alemmas ja alemmas... Mutta tottahan se on, että eiväthän ne kauppiaat tappiolla myy, vaikkakin sanoivat, että "tällä hinnalla kaupalle ei jää mitään voittoa"... Vihaisuus voi olla myös yksi myyntikeino, jolla voi saada ostajan antamaan periksi, mutta uskon kyllä, että me teimme hyvät kaupat takista.
- kaupat
Jeju kirjoitti:
Kyllä kyllä eli avomies maksoi takistaan 750 dirhamia (n.70e). Sen takia käytiin eri liikkeissä, kun jouduttiin tinkimään, tinkimään ja vielä kerran tinkimään. Avomies ei vain antanut periksi ja niinpä vikan liikkeen myyjä heltyi sitten lopulta. Kaikki kolme myyjää olivat kyllä vihaisia, kun avomies ei antanut millään periksi ja he joutuivat tiputtamaan hintaa alemmas ja alemmas... Mutta tottahan se on, että eiväthän ne kauppiaat tappiolla myy, vaikkakin sanoivat, että "tällä hinnalla kaupalle ei jää mitään voittoa"... Vihaisuus voi olla myös yksi myyntikeino, jolla voi saada ostajan antamaan periksi, mutta uskon kyllä, että me teimme hyvät kaupat takista.
Joo kyllä ne oli suomen hintoihin verrattuna hyvät kaupat. Tinkiminen on tapa siellä ja mitä taitavampi tinkijä sen halvemmalla saa.
- marokko
Jeju kirjoitti:
Kyllä kyllä eli avomies maksoi takistaan 750 dirhamia (n.70e). Sen takia käytiin eri liikkeissä, kun jouduttiin tinkimään, tinkimään ja vielä kerran tinkimään. Avomies ei vain antanut periksi ja niinpä vikan liikkeen myyjä heltyi sitten lopulta. Kaikki kolme myyjää olivat kyllä vihaisia, kun avomies ei antanut millään periksi ja he joutuivat tiputtamaan hintaa alemmas ja alemmas... Mutta tottahan se on, että eiväthän ne kauppiaat tappiolla myy, vaikkakin sanoivat, että "tällä hinnalla kaupalle ei jää mitään voittoa"... Vihaisuus voi olla myös yksi myyntikeino, jolla voi saada ostajan antamaan periksi, mutta uskon kyllä, että me teimme hyvät kaupat takista.
Jotkin saattavat tehdä itse ne esineet ja siksi niitten on varmaan vaikea arvioida sen arvoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?482120Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6902100- 1222001
- 781715
- 481678
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2391555- 311321
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201279Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171155Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381097