Hotel hesperia Isla Margarita

herkkä vatsainen

Onko kokemuksia hedelmistä ja vihanneksista kyseisessä hotellissa? Mexicossa oli parempi olla syömättä niitä jollei ostanut suoraan kaupasta ja uittanut niitä microdin vedessä 20min. Kiitokset vinkeistä. Rakastan papaijaa.

5

2790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisatäti

      Todella ihanat hedelmät ja vihannekset joka päivä esillä seisovassa pöydässä. Minun suosikkini olivat appelsiinit ja ananas. Söin kahden viikon aikana kaikkea, mitä halusin, enkä pelon takia välttänyt mitään tarjolla olevaa. Sen sijaan keskityin pääasiassa juuri vihannes- ja hedelmäpuoleen monene päivänä, kun sellainen valinta tuntui raikastavalta kovan helteen vuoksi. Tosin muutamana iltana herkuttelin ottamalla ja kokeilemalla erilaisia kala- ja äyriäsiruokia. Sushi oli myös Hesperiassa oikein suositeltava herkku. Vihjeenä voisin sanoa, että kannattaa pyytää ravintolan henkilökunnalta antamaan lainaksi kylmälaukun. Sen voi täyttää vaikka lounaan yhteydessä ja viedä huoneeseen, niin voi iltaisin itse käyttää jääpaloja omien drinkkejen ja juomien kylmentämiseen. (Vaikka siis tietysti hotellin baareista saa joumia ilmaiseksi niin paljon kun jaksaa juoda, niin on silti joskus kiva oleilla omassa huoneessa ja vaikka katsoa telkkaria ja syödä chipsejä ja juoda omaa whisky on the rocksia) Terv. Liisatäti

    • katso mitä syöt

      Emme olleet Hesperiassa, vaan Portofinossa.Siellä ainakin sai tarkkaan katsoa mitä söi. Ravitsemusalan ammattilaisena katselinkin touhua varmaan toisin silmin kuin muut.
      Aamiaisen tähteitä oli "hyödynnetty" lounaalla monesti aika ronskilla kädellä. Kuinkahan on lämpötilat yms. kohdallaan säilytyksissä?
      Ruoka ei ollut koskaan EU-normit täyttävää lämpötilaltaan edes tarjoiluaikana.
      Katsokaa mitä suuhunne pistätte.
      Ihmeen vähän ihmiset sairastivat pahoja mahatauteja.

    • \m/

      ...lisää kys. hotellissa olleille, onko huoneissa minibaaria tai edes "tyhjää" hotellijääkaappia (kuuluuko sisältö all inclusive pakettiin ?), entä tuleeko huoneisiin pullotettua vettä päivittäin, vai tuleeko ollenkaan ?.

    • herkkävatsainen

      Kiitokset viesteistä. Tietty muualla maailmassa harva maa pystyy hygieniatasossa samaan kun me.
      Luonnollisesti sain myös Mexicossa normaalin turistiripulin joka kesti 2päivää ja sitten ohi.
      Tämä siis silloin kun asuin hyvätasoisessa hotellissa siellä. Kun oleskelin siellä itsenäisesti vuokraamalla asunnon jouduin turvautumaan microdin tippoihin. Sain muuten pullovedestä kambilobakteerin YÄKS... onnekseni sain siihen antibiootit hyvissä ajoin :)

    • Liisatäti

      Luulen, että ne, joille ei yleensä tule vaivoja ruokien takia, pärjäävät ihan hyvin ainakin Hesperiassa, mutta herkkävatsaisten tarvii varmaan olla varuillaan enemmän. Minä itse en ole kärsinyt sellaisita vaivoista juuri koskaan missään maassa, enkä aio alkaa varoa, ennen kuin/jos pöpö todella iskee. En suotta aio pelätä, että JOS VAIKKA SATUN saamaan vatsavaivoja. Totta on myös, että näyttävät laittelevan esim lounaalta jääneistä aineksista vaikka jotakin illalliseksi, mutta samaa näkee salaattipöydissä Helsingin lounasravintoloissa, edellisillallisten ylijäämistä valmistetaan kaikkea kivaa ja yllättävää lounassalaattipöytään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      54
      3687
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2675
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2624
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1846
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1616
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1381
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1318
    8. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      126
      1305
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1289
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      83
      1208
    Aihe