Rakkaudellista yhtenäisyyttäkö?

Seriffin puute alkaa näkyä jo enenevässä määrin esim. jehovantodistajien virallisten sivujen linkkien turhana postauksena, ilman aikomustakaan herättää - saati osallistua - keskusteluun. Yritetään nyt kuitenkin tuohon väliin jotain keskustelun tapaista änkeä.

Barbara Andersonilla on vuosikymmenten kokemus jehovantodistajuudesta ihan sisäpiiriä myöden. Ajattelin poimia erään lausuntonsa kertomuksestaan ja voisimme pohtia, miten se voi liittyä jehovantodistajuuteen.

Vartiotorniseuran kirjoitusosastolla tutkimusassistenttina työskennellessään hän sai kuulla kuinka haluttu paikkansa on. Eräs kokenut kirjoittaja (David Iannelli) kertoi Andersonille Beteliläisten ”tappavan” saadakseen työnsä. Jotta sanoma olisi mennyt Andersonille todella perille, toisti Iannelli sanomansa painokkaammin: ”Minä tarkoitan sitä, Beteliläiset tappaisivat saadakseen työsi, äläkä unohda sitä!”

Myöhemmin Andersonille selvisi mitä tuo todella tarkoitti, mutta kysymykseni kuuluu: onko tuollainen - raaka sisäinen kilpailu - vt-seuran mainostamaa rakkaudellista yhtenäisyyttä? Mitä mieltä olette, huokuuko tuosta jonkin 'hyvän palveleminen'?

Lähteenä suomennettu versio "The Discoveries of Barbara Anderson" -otsakkeella varustetusta muistelosta.

http://www.veljesseura.org/?q=node/23

16

1012

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Noh, barbaraa ei onneks tapettu ja hänestä taisi tulla myöhemmin luopio... Tottakai ihmiset kilpailevat halutusta työstä, itsekkäitä kun ovat, myöskin uskovat. Miten lie barbara kyseisen duunin saanut? Miksi työ on niin haluttu?

      • Syneus(m)

        ne kaikki kolme sivua kunnolla, sieltä ne vastaukset löytyy(wt-seuran julkaisuissaan valkaistu kuva itsestään, on valehtelua) ja myös B.A:n perustellut syyt "luopioitumiselleen.

        Huomasitko, kuka oli Wt-seuran ensimmäinen presidentti?

      • Lähimmäinen.
        Syneus(m) kirjoitti:

        Ja B.A Jutut ovat tosia? Onko joku kurkistellut hänen olkapäänsä yli kun hän "nuuski" läpi kaikki paperit Beettelissä? Kritisoitte sitä että tarvitaan kaksi todistajaa mutta B:A oli yksin.

      • Syneus(m)
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Ja B.A Jutut ovat tosia? Onko joku kurkistellut hänen olkapäänsä yli kun hän "nuuski" läpi kaikki paperit Beettelissä? Kritisoitte sitä että tarvitaan kaksi todistajaa mutta B:A oli yksin.

        B.A oli erittäin arvostetussa ja tavoitellussa asemassa wt-päätoimistossa. Luuletko, että sinne pääseminen on helppoa jehnulle. Oletko lukenut BA:n tekstit läpi, nimittäin jos hän valehtelee, olisi taas kerran vähintään vaadittavaa, että yksilöit ne valheet ja todistat valheiksi. Miksi hän muuten valehtelisi julkisesti, toisin kuin vt-seura?

        Ja BA ei ollut yksin, jos vaan viittisit lukea tekstit alusta loppuun, mitä ilmeisesti et ole tehnyt.

      • t-i-u-k-u
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Ja B.A Jutut ovat tosia? Onko joku kurkistellut hänen olkapäänsä yli kun hän "nuuski" läpi kaikki paperit Beettelissä? Kritisoitte sitä että tarvitaan kaksi todistajaa mutta B:A oli yksin.

        >>Kritisoitte sitä että tarvitaan kaksi todistajaa mutta B:A oli yksin.

        Mitähän se taas horisee?

      • Markku_Meilo
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Kritisoitte sitä että tarvitaan kaksi todistajaa mutta B:A oli yksin.

        Mitähän se taas horisee?

        >>Mitähän se taas horisee?

        Että Vt-seuralla on Ainoa Oikea Totuus ainaostaan silloin kun jt:t käyvät pareittain saarnaamassa.

      • Lähimmäinen.
        Markku_Meilo kirjoitti:

        >>Mitähän se taas horisee?

        Että Vt-seuralla on Ainoa Oikea Totuus ainaostaan silloin kun jt:t käyvät pareittain saarnaamassa.

        Ja Meilo on Profeetta joka lyö laudalta kaikki muut, viisaampi kuin Jehova, ainakin omasta mielestään,vai mitä?

      • vaatimus ei
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Ja Meilo on Profeetta joka lyö laudalta kaikki muut, viisaampi kuin Jehova, ainakin omasta mielestään,vai mitä?

        Kun lähimmäinen kirjoittaa Meilosta, on se Lähimmäisen mielipide.

        Hyvät tavat eivät vaadi tuollaiseen kirjoitukseen vastaamista, pyynnöstäkään huolimatta

      • koo.koo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Ja Meilo on Profeetta joka lyö laudalta kaikki muut, viisaampi kuin Jehova, ainakin omasta mielestään,vai mitä?

        " Ja Meilo on Profeetta joka lyö laudalta kaikki muut, viisaampi kuin Jehova..."

        Niin. Varmasti tulee hyvin helposti sellainen vaikutelma, kun hän näyttää יהוח-papan kirjoituksista virheet יהוחpapan omilla kirjoituksilla. (wc-seura = יהוח äänitorvi maan matosille).

      • >>Tottakai ihmiset kilpailevat halutusta työstä, itsekkäitä kun ovat, myöskin uskovat.

        Tottakai asiat voidaan arkipäiväistää, kuten osoitit, mutta nyt puhutaan vartiotorniseurasta ja maailman onnellisimmasta kansasta - jumalan kansasta. Silloin arkipäiväistäminen tämänkaltaisissa asioissa ei mene läpi. Jumalan kansan pääkallopaikalla kuvittelisi vallitsevan toisenlainen ilmapiiri, vai mitä?

        >>Miten lie barbara kyseisen duunin saanut? Miksi työ on niin haluttu?

        Josko jaksaisit edes lukea esiin nostetun tarinan?

      • Markku_Meilo kirjoitti:

        >>Mitähän se taas horisee?

        Että Vt-seuralla on Ainoa Oikea Totuus ainaostaan silloin kun jt:t käyvät pareittain saarnaamassa.

        >>Että Vt-seuralla on Ainoa Oikea Totuus ainaostaan silloin kun jt:t käyvät pareittain saarnaamassa.

        Jotain sellaista kenties. Itselleni tuli myös mieleen tuosta pedofiliakohusta nousseesta kahden todistajan epäinhimillisestä vaatimuksesta, mutta sitä ei tähän tapaukseen voi kyllä mitenkään sovittaa.

        Odottelen edelleenkin Lähimmäisen vastausta horinaansa.

      • juuri.
        t-i-u-k-u kirjoitti:

        >>Tottakai ihmiset kilpailevat halutusta työstä, itsekkäitä kun ovat, myöskin uskovat.

        Tottakai asiat voidaan arkipäiväistää, kuten osoitit, mutta nyt puhutaan vartiotorniseurasta ja maailman onnellisimmasta kansasta - jumalan kansasta. Silloin arkipäiväistäminen tämänkaltaisissa asioissa ei mene läpi. Jumalan kansan pääkallopaikalla kuvittelisi vallitsevan toisenlainen ilmapiiri, vai mitä?

        >>Miten lie barbara kyseisen duunin saanut? Miksi työ on niin haluttu?

        Josko jaksaisit edes lukea esiin nostetun tarinan?

        >>>lukea esiin nostetun tarinan

      • juuri. kirjoitti:

        >>>lukea esiin nostetun tarinan

        >>Niin, tarinastahan tässä parhaimmillaankin on kyse.

        Niin, entisten todistajien kokemusten vähätteleminen kuuluu vartiotorniseuran tärkeimpiin toimintamalleihin. Niinpä rivitodistajatkin harrastavat tuota samaa halveksittavaa vähättelemistä.

      • lisää-

        >>>halveksittavaa vähättelemistä.

      • ketjuun
        lisää- kirjoitti:

        >>>halveksittavaa vähättelemistä.

        Tämä oli koo.koo:lle

      • Markku_Meilo
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Ja Meilo on Profeetta joka lyö laudalta kaikki muut, viisaampi kuin Jehova, ainakin omasta mielestään,vai mitä?

        >>...viisaampi kuin Jehova, ainakin omasta mielestään

        Satuhahmokisassa mun suosikki on Hammaskeiju, enkä halua lyödä Häntä laudalla, ainakaan höyläämättömällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      39
      3419
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2635
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2594
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1566
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1341
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1288
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1259
    9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      109
      1201
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1166
    Aihe