En ole koskaan tuntenut rakkautta ?

Itsekään en ole koskaan tuntenut rakkautta. Tosin ei mitään tyttöystäviä yms. rakkauden kohteitakaan ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Sanoisinpa, että jos et ole tuohon ikään mennessä rakkautta tuntenut, niin tuskinpa jatkossakaan. Ihmisen tunne-elämän ratkaisevat kuitenkin lapsuuden kokemukset.

Toisaalta monet ihmiset varmaankin nimittävät "pitämistä" tai "tykkäämistä" rakkaudeksi, joten se ei ole niin yleistä kuin annetaan ymmärtää.

Usein käy niin, että rakkauden todella tajuaa vasta kun menettää sen. Ikävä, epätoivo ym. tunteet myllertää. Toinen on koko ajan mielessä, eikä kukaan muu kelpaa. Sillon ainakin tietää rakastavansa - mutta ikävä kyllä liian myöhään.

Rakastatko itse itseäsi? Minä menin naimisiin nuorena ja en ymmärtänyt oikein mitä se rakkaus on. Luulin rakastavani.

Onko sinua kotona rakastettu?

Vasta lähes 40-vuotiaana tapasin toisen miehen johon oikeasti rakastuin. Sen aikana opin rakastamaan itseäni ja vasta nyt ymmärrän mitä on rakkaus. Toista on vaikea rakastaa jollei osaa rakastaa itseäänkään.

Olen erittäin tunteellinen ihminen, että tunteettomuudesta ei ole kysymys.

tavannut sitä oikeaa, joka saisi sut tuntemaan sen. Olet sen verran nuori kuitenkin vielä.

Olen itse joskus juniorina ihastunut todella vahvasti ja saanut pahasti nokilleni. Se jätti kyllä sellaiset jäljet että eipä ole pahemmin samanlaisia tunteita tullut viljeltyä. Nopea oppimaan? Kerta riitti. Nykyään naimisissa mutta puoliso ei ole koskaan herättänyt sellaisia tunteita. Nyt vuosia yhdessä olleena vasta tajuaa että sellainen sen alun pitäisi olla että homma toimisi. Se varmaan oli se rakkaus jonka olen kohdannut. Olipa vain niin ettei siitä tullut mitään.

Olet vielä tosi nuori, kyllä sinäkin vielä vanhempana rakastut kun kerran siihen uskot ja kaipaat sitä. Jos oikeasti rakastaa tyttö/poikaystävää sitä ei voi vastustaa olla sanomatta hänelle. voihan ihastuminenkin muuttua rakkaudeksi kun olet valmis tuntemaan jotain niin suurta. Löydät varmasti vielä sen oikean rakkauden jos vain jaksat uskoa että sinulle on olemassa se oikea.

Minä en saannut koskaan äidin läheisyyttä tai kosketusta koska äiti hylkäsi minut laitokseen ja jouduin, siais perheeseen jossa en saannut rakkautta enkä hyväksyntää. Myöhemmällä iällä aloin kapinoimaan ja ja sanoin helsingistä tulleille tarkastajille että haluan pois täältä koska minua hakattiin ja pidettiin eri arvoisessa asemassa, suhteessa heidän omaan poikaansa. Päädyin laitoksen ja jouduin ensin pahoin pidellykksi siellä ja myöhemmin aloin tekemään rikokoksia joten nuoruuteni vietinkin linnassa. Ainiin unohdin kerto että minua käytettin seksuaalisesti siellä yhtenä kesän hyväkseen, kun isä puoli toi holistilasta jossa oli töiissä mies ihmisen ketä vei minut vilja peltoon ja teki minulle pahaa. Olen kohta kuusikymmppinen ja minulla on oma asunto ja. Kävin lähihoitaja koulua olisin siitä selviytynyt mutta en syyllistä siitä ketään mutta en jaksanut käydä sitä loppuun koska en saannut tukea siihen opinnon aikan tarvitsemaani tukea ja aloin vettää kamaa uudellen sen surauksena minusta tuli luuseri ja sainHoiva - Avustajan paperit että tuntuu että eläm meni enkä ole saanut perhettä itselleni enkä norm. Elämää ikinä kuka auttaa vai menkö taksin tonne linnnaan ettei kukaan enään vahingoskaaan kulisi minusta. Etää hyvää päivvä

Hei tämä keskustelu on vuodelta 2008!
Eiköhän haudata ja anneta olla

Käsite "rakkaus" on immateriaalinen ajatuskonstruktio, sievistelevä/häveliäs kiertoilmaus, peiteilmaus vaihtokaupalle, joka on jokaisen parisuhteen perusta. Se materialisoituu siten että nainen selittää miehelle että rakastaa miestä, kun mies on ostanut naiselle uuden bemarin tai 10-80 karaatin kaulakoristeen.