Tein uuden keskustelun tästä kun eka tippuu jo kolmannelle sivulle.
Eli olen 14-vuotias tyttö, mulla on AINA kun syön MITÄ TAHANSA ihan KAUHEA turvotus, näyttää kun olisin viimeisimmillään raskaana, ei ole yhtään kivaa!! Enkä siis todellakaan ole. Mulla on kanssa kipristelyjä, sellasia etten voi kävellä suorassa kun sattuu niin paljon ja vatsanahka venyy! Sit on kanssa ummetusta ja ilmavaivoja, tää haittaa mun elämää niin että olen harkinnut monta kertaa itsemurhaa!!
Tämän takia olen myös saanut raivokohtauksia isosta mahastani joka oli vielä vuosi sitten ympärysmitaltaan 60 cm! Ei ole läskeydestä kyse sillä turvotuksenkin kanssa painan 43 kiloa ja olen 161cm pitkä! Raivokohtauksien seurauksena olen heitellyt tavaroita ja rikkonut kamaa satojen, melkein tuhansien eurojen edestä! Perheeltäkin loppuu kohta voimat!!
Ja tämän vaivan takia vaihdoin myös koulua, vanhassa kiusattiin ja huomauteltiin poissaoloista, joita olokin jo puolen vuoden aikana 100 tuntia!! Nyt olen taas uudessa koulussa päiviä pois, sillä en pysty kipujen ja ulkonäköni takia mennä sinne, kohta jään luokalle, äitinikin sanoi niin!
Olen käynyt jo lääkärissä ja se ei vittu antanut mitään tietoa! Verikokeetkin on otettu, ei ole laktoosi-intoleranssia eikä keliakiaa, maksa-arvotkin ovat hyvät.
Kaikenmaailman lääkkeet on kokeiltu, ja syön maitohappobakteereja ja happosalpaajia, mikään ei toimi! Lääkkeitä, joita on kokeiltu: (Ei varmaan edes puolet, vuoden aikana on ehditty kokeilla vaikka mitä, mutten muista) Nexium, Qur, Litalgin, Losec, Librax, Minifom, Cuplaton, Lepicol.. en muista!
Eikä ole kyse stressivatsasta!
Mikä ihme mua vaivaa, mun elämä on pilalla!!!
MIKÄ MULLA ON!!!!!!!!!???????????? 14V JA IHAN LOPPU
32
3745
Vastaukset
- DBGUSIDNOXPFCNV
NIINKÄÄN KIINNOSTA ONGELMA, VAAN RATKAISU!
Ja kaikenmaailman ruokavaliot on käyty läpi, kokeiltu hiivasyndroomaruokavaliotakin, ei auta!
APUA!!!!!!!- voimia
Oletko käynyt sisätautien erikoislääkärillä?
- DBGUSIDNOXPFCNV
voimia kirjoitti:
Oletko käynyt sisätautien erikoislääkärillä?
..tai se kävi kotikäynnillä. Arveli ärtynyttä paksusuolta muttei antanut mitään lääkettä eikä mitään.
Sitten kävi naikkonen ottamassa verikokeet, ja myöhemmin joku miekkonen kertomassa tulokset että ei mulla mitään ole! - voimia
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..tai se kävi kotikäynnillä. Arveli ärtynyttä paksusuolta muttei antanut mitään lääkettä eikä mitään.
Sitten kävi naikkonen ottamassa verikokeet, ja myöhemmin joku miekkonen kertomassa tulokset että ei mulla mitään ole!etsi toinen lääkäri, ihmisiä nekin on ja erilaisia. Jos löytäisit sellaisen, joka ottaa asiakseen sun auttamisen.
- DBGUSIDNOXPFCNV
voimia kirjoitti:
Oletko käynyt sisätautien erikoislääkärillä?
..niin noloa puhua niille..
Eikä ne kaikkien kertomien mukaan mitään diagnosoi, kun ei joidenkin vatsavaivojen olemassaoloa tunnusta. Pitääpä varata huomiseksi lääkäri. - :::
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..niin noloa puhua niille..
Eikä ne kaikkien kertomien mukaan mitään diagnosoi, kun ei joidenkin vatsavaivojen olemassaoloa tunnusta. Pitääpä varata huomiseksi lääkäri.Varaa nyt toki aika! Olet nuori vasta ja kurjaa jos täytyy pitkittyneistä kivuista ja vaivoista kärsiä!
Saathan riittävästi rautaa ja proteiinia myös ruokavaliostasi (ilmeisesti saat kun on ruokavaliotkin kokeiltu, tsekkaan vaan koska monesti erilaisissa syömishäiröissä vaikkapa ilmenee turvotusta ravintoaineiden puutoksesta johtuen)
Toivottavasti asia selviää ja saat apua vaikkei syytä osattaisikaan nimetä! - lääkärien
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..tai se kävi kotikäynnillä. Arveli ärtynyttä paksusuolta muttei antanut mitään lääkettä eikä mitään.
Sitten kävi naikkonen ottamassa verikokeet, ja myöhemmin joku miekkonen kertomassa tulokset että ei mulla mitään ole!ja hoitajien kotikäyntien varassa, niin eipä ole voitu sitten läheskään kaikkea tarpeellista tutkia!
miksi muuten kotikäynnit?
Eli sinulle ei ole tietystikään tehty tähystyksiä, esim.,koska niitä ei kotioloissa tehdä.
Miksi et ole käynyt tutkimuksissa esim. yksityisellä lääk.asemalla tai sitten julkisella sektorilla sairaalassa? Outoa..
ei tuollaisella systeemillä mitään kunnolla voi tutkia. Ihmettelen moista touhua.
Eli lääkäriin ja TUTKIMUKSIIN - DBGUSIDNOXPFCNV
lääkärien kirjoitti:
ja hoitajien kotikäyntien varassa, niin eipä ole voitu sitten läheskään kaikkea tarpeellista tutkia!
miksi muuten kotikäynnit?
Eli sinulle ei ole tietystikään tehty tähystyksiä, esim.,koska niitä ei kotioloissa tehdä.
Miksi et ole käynyt tutkimuksissa esim. yksityisellä lääk.asemalla tai sitten julkisella sektorilla sairaalassa? Outoa..
ei tuollaisella systeemillä mitään kunnolla voi tutkia. Ihmettelen moista touhua.
Eli lääkäriin ja TUTKIMUKSIINEn ole uskaltanut lääkäriin mennä.
Liian noloa puhua vaivoista ja en todellakaan halua että minuun kosketaan. (Mahaani.) Viimeksikin kun lääkäri kävi kotona oli tarpeeksi noloa. Pelkään.
- näin meillä
Nykyään on niin vaikea löytää kunnollista ruokaa, joka ei turvota. Mut jotain olen löytänyt - lääkkeitä en käytä ollenkaan, mut luomupellavansiemenöljy auttaa ummetukseen ja ihoon - vaikka hirveen pahaa se on..siis se öljy. Nenästä kiinni kun nielaiset lusikallisen esim 3 kertaa päivässä (ei samalla kertaa kaikkea tietenkään). Hiilarit minimiin ja kunnollista lihaa joka päivä, kyllä helpottaa oloa parissa viikossa, luulisin:
http://koti.utanet.fi/~paula/kotikokkeli/lihapull.htm - luontaiset bakteerit,
jotka ovat:
(Lue tarkkaan linkistä ylempää "Tiesitkö että", varsinkin kohdat missä yleensä tehdään virheet!!)
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten_toimin.htm#Kolme vaikutukseltaan t
...
Onko tämä bakteerikadon syy?
Kohdista 1-11. löytyisi syy ärtyisyyteen!
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten_toimin.htm#Oireista
...
Jos on kyse KVHT-altistuksesta, niin-
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten_toimin.htm#KVHT-altistuneen_hoito
Kaikki lääkärit eivät tiedä näitä bakteerikuvioita vielä, mutta toivotaan että sulle sattuisi lääkäri joka tuntee nämä bakteeri'kuviot! - liiku...
Syö terveellisesti ja säännöllisin väliajoin. Unohda kaikki roskaruoka. Liiku joka päivä. Sillä se ummetus ja turvotus hoituu. Mitään poppaskonsteja ei tarvita.
- poppakonstit
Niin ja unohda poppakonstit, pellavaöljyt sun muut. Ihan tavallinen terveellinen ruoka riittää. Hedelmiä, marjoja, vihanneksi, puuroa, ruisleipää, lihaa, kalaa ja se sellaista. Sokerit ja liiat rasvat ja suurin osa eineksistä kannattaa jättää pois ruokavaliosta. 3-6 ateriaa säännöllisesti päivässä. Ei välipaloja, ei karkkeja, ei leivonnaisia, ei pitsaa, ei pasteijoita yms. Kyllä se siitä, usko pois. Olen itse kokenut saman.
- DBGUSIDNOXPFCNV
poppakonstit kirjoitti:

..vaikka mitä ruokavalioita.
En jaksa elää ajatellen koko ajan mitä syön ja liikkuen säännöllisesti, sillä en ole IKINÄ tehnyt niin ja olen laiska ihminen.
Hedelmät on mulla tosi paha turvotuksen aiheuttaja.
Lisäksi olen niin paha herkkusuu, että edes kahdeksi päiväksi en voisi jättää mitään herkkuja pois. Kun kaveriporukalla tilataan pitsat, niin pitäiskö mun olla se, joka sanoo "Ei kiitos, en voi herkutella enää koskaan, muuten vatsani turpoaa"?
Kyllä tähän pitää olla jokin järkevä syy, johon, luonnollisesti on jokin järkevä ratkaisu.
Niin monia ruokavalioita ja ruoka-aineiden lisäämistä ja poisjättämistä on 13 kk aikana kokeiltu, että en usko että mikään olisi kokeilematta saatika auttaisi. - ei tää auta
poppakonstit kirjoitti:
Niin ja unohda poppakonstit, pellavaöljyt sun muut. Ihan tavallinen terveellinen ruoka riittää. Hedelmiä, marjoja, vihanneksi, puuroa, ruisleipää, lihaa, kalaa ja se sellaista. Sokerit ja liiat rasvat ja suurin osa eineksistä kannattaa jättää pois ruokavaliosta. 3-6 ateriaa säännöllisesti päivässä. Ei välipaloja, ei karkkeja, ei leivonnaisia, ei pitsaa, ei pasteijoita yms. Kyllä se siitä, usko pois. Olen itse kokenut saman.
Kirjotin jo tonne edelliseenkin mut pistetääs sama pähkinänkuoressa.
MENE LÄÄKÄRIIN. Kerrot oireistas totuudenmukaisesti ja sit jos ne määrää tähystyksen ni menet sinne. Ottaen huomioon sun iän ja oireiden vakavuuden, ni on musta tosi ihmeellistä jos ne ei laita lähetettä jatkotutkimuksiin. Ja sit on aina olemassa yksityiset lääkärit, jotka vallan varmasti tutkii.
Et sä täältä saa ratkasua ongelmaas, kukaan lääkäri ei virtuaalisesti voi diagnosoida sua ja antaa ihmepilleriä.
Ite kärsin monta vuotta kaikenmaailman vatsaoireista ja kieltäydyin menemästä lääkärille, juurikin kolonoskopian pelossa... Arvaa kannattiko? - tukijoukkoja
ei tää auta kirjoitti:
Kirjotin jo tonne edelliseenkin mut pistetääs sama pähkinänkuoressa.
MENE LÄÄKÄRIIN. Kerrot oireistas totuudenmukaisesti ja sit jos ne määrää tähystyksen ni menet sinne. Ottaen huomioon sun iän ja oireiden vakavuuden, ni on musta tosi ihmeellistä jos ne ei laita lähetettä jatkotutkimuksiin. Ja sit on aina olemassa yksityiset lääkärit, jotka vallan varmasti tutkii.
Et sä täältä saa ratkasua ongelmaas, kukaan lääkäri ei virtuaalisesti voi diagnosoida sua ja antaa ihmepilleriä.
Ite kärsin monta vuotta kaikenmaailman vatsaoireista ja kieltäydyin menemästä lääkärille, juurikin kolonoskopian pelossa... Arvaa kannattiko? - DBGUSIDNOXPFCNV
ei tää auta kirjoitti:
Kirjotin jo tonne edelliseenkin mut pistetääs sama pähkinänkuoressa.
MENE LÄÄKÄRIIN. Kerrot oireistas totuudenmukaisesti ja sit jos ne määrää tähystyksen ni menet sinne. Ottaen huomioon sun iän ja oireiden vakavuuden, ni on musta tosi ihmeellistä jos ne ei laita lähetettä jatkotutkimuksiin. Ja sit on aina olemassa yksityiset lääkärit, jotka vallan varmasti tutkii.
Et sä täältä saa ratkasua ongelmaas, kukaan lääkäri ei virtuaalisesti voi diagnosoida sua ja antaa ihmepilleriä.
Ite kärsin monta vuotta kaikenmaailman vatsaoireista ja kieltäydyin menemästä lääkärille, juurikin kolonoskopian pelossa... Arvaa kannattiko?..sun mennä kolonoskopiaan? Kuinka vanha olit? Pelkäsitkö siinä kipua vai mitä?
Mikä sulla oli? Paraniko ja miten? - DBGUSIDNOXPFCNV
ei tää auta kirjoitti:
Kirjotin jo tonne edelliseenkin mut pistetääs sama pähkinänkuoressa.
MENE LÄÄKÄRIIN. Kerrot oireistas totuudenmukaisesti ja sit jos ne määrää tähystyksen ni menet sinne. Ottaen huomioon sun iän ja oireiden vakavuuden, ni on musta tosi ihmeellistä jos ne ei laita lähetettä jatkotutkimuksiin. Ja sit on aina olemassa yksityiset lääkärit, jotka vallan varmasti tutkii.
Et sä täältä saa ratkasua ongelmaas, kukaan lääkäri ei virtuaalisesti voi diagnosoida sua ja antaa ihmepilleriä.
Ite kärsin monta vuotta kaikenmaailman vatsaoireista ja kieltäydyin menemästä lääkärille, juurikin kolonoskopian pelossa... Arvaa kannattiko?"Colitis ulcerosa esiintyy paksusuolessa tai peräsuolessa. Sen oireita ovat mm. veriripuli, kivut (ennen ulostusta), väsymys, laihtuminen ja kuume. CU todetaan peräsuolen tai paksusuolen tähystyksessä."
Wikipediasta. Ei sanota mitään turvotuksesta tai ummetuksesta. Kuitenkin sulla oli se? Miten saat hoitoa? =/ - ruokavalio on a ja o
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..vaikka mitä ruokavalioita.
En jaksa elää ajatellen koko ajan mitä syön ja liikkuen säännöllisesti, sillä en ole IKINÄ tehnyt niin ja olen laiska ihminen.
Hedelmät on mulla tosi paha turvotuksen aiheuttaja.
Lisäksi olen niin paha herkkusuu, että edes kahdeksi päiväksi en voisi jättää mitään herkkuja pois. Kun kaveriporukalla tilataan pitsat, niin pitäiskö mun olla se, joka sanoo "Ei kiitos, en voi herkutella enää koskaan, muuten vatsani turpoaa"?
Kyllä tähän pitää olla jokin järkevä syy, johon, luonnollisesti on jokin järkevä ratkaisu.
Niin monia ruokavalioita ja ruoka-aineiden lisäämistä ja poisjättämistä on 13 kk aikana kokeiltu, että en usko että mikään olisi kokeilematta saatika auttaisi." ..vaikka mitä ruokavalioita.
En jaksa elää ajatellen koko ajan mitä syön ja liikkuen säännöllisesti, sillä en ole IKINÄ tehnyt niin ja olen laiska ihminen.
Niin monia ruokavalioita ja ruoka-aineiden lisäämistä ja poisjättämistä on 13 kk aikana kokeiltu, että en usko että mikään olisi kokeilematta saatika auttaisi."
Huomaat varmaan itsekin miten ristiriidassa nuo lauseet ovat toistensa kanssa... Ruokavalio todellakin vaatii pitempiaikaista käyttämistä ja kannattaisi päästä pois niistä herkuista ym. makeista tuotteista.
Tutki refluksi ruokavaliota ja pyri noudattamaan myös sitä ja mahdollisesti noistakin asioista voit ottaa vinkkiä mitä laitoin....
Edelleenkin sanon ettei sinun ongelmasi korjaannu päivässä, viikossa tai kuukaudessakaan. Se vaatii pitempiaikaisen "hoidon" ja myös tuon tarkkailemisen (ruokapäivä/ongelmapäiväkirjat ym. toimenpiteet). Valtaosa ajasta tuntuu varmasti turhalta, mutta se on ainoa keino saada ongelmasi vähenemään tai loppumaan kokonaan jos sitä todella tahdot.
Ne tähystykset myös kannattaa suorittaa pois alta niin saat myös mahdollisen diagnoosin ongelmiisi jos semmoista on. Kannattaa myös lääkärille mainita tuosta refluksista... Pyydä vanhempiasi viemään sinut vaikka yksityislääkärille tai jollekin "mahatautiexpertille" jos mikään muu ei tunnu auttavan ja käy noita asioita läpi hänen kanssaan... lääkäreissäkin kun on valtavasti eroja...
Refluksi on varsin yleinen vaiva joten en yhtään ihmettelisi vaikka sinultakin semmoinen löytyisi taustalta. Jos kyse ei ole refluksista niin edelleen korostaisin tuota ruokavalion ja maitohappobakteereiden merkitystä....
Ne jotka sanovat ettei noilla asioilla kuten ruokavaliolla ole merkitystä eivät ole koskaan kärsineetkään vatsaongelmista.
- Oikealle lääkärille mars, mars
yksityiseltä, mieluummin joku vatsaekspertti, se sun vatsasi pitää tutkia.
Täältä et mitään apua saa, me kaikki vaan spekuloidaan ja arvaillaan mikä voisi olla vikana.
Mutta muista että vatsaekspertti, ei mikään sisätautilääkäri eikä yleislääkäri. - nidar
Kirjoitit, että vatsasi näyttää kuin olisit viimeisillään raskaana, mutta et ole ja että sinulla ei ole läskimaha. Vuosi sitten vyötärönympärys oli 60 cm, onko se nyt paljonki (20 cm) suurentunut ja paljonko olet vuodessa kasvanut, vatsanympäryskin suurenee jonkin verran suhteessa pituuteen ja painoon.
Jo aiemmin kirjoitin, että toimi ruuan suhteen tuntemuksiesi mukaan maalaisjärkeä käyttäen. Tärkeää on kuten ITSEKIN kirjoitit, että et koko ajan ajattele syömistä.
Älä kiusaa ja rankaise itseäsi. Yritä keskittyä johonkin kivaan, mitä odotat ja aseta itsellesi mukavia tavoitteita, ei rääkkääviä.
Oletko jutellut asiasta parhaan ystäväsi/kaverisi jne kanssa, se on tärkeää.
Ethän ole liian kiltti koulussa tai kavereiden kanssa tai muuten kodin ulkopuolella.Älä ole liian ankara itsellesi, saat varmasti apua vanhemmiltasi ja lääkäreiltä, jos vain annat itsellesi periksi ja otat kaiken avun vastaan.
Itselläni on ummetusta ja sitä myöten turvotusta, mutta se tulee ja menee,käytän ummetuslääkkeitä tarvittaessa , elän kivaa elämää, enkä anna itseni lannistua, asetan itselleni kivoja tavoitteita, en mahdottomia.Kun päästin MIELENI irti tästä asiasta, on itsetuntoni ja rohkeuteni kasvanut hurjasti ja se vasta mukavaa onkin. Olen hengessä mukana.- lääkäriin
Mulla oli colitis ulcerosa joo. Oireet paheni (aika nopeasti) turvotuksesta ja ummetuksesta (vaihteli ummetus ja ripuli) veriripuliin. En usko et sulla on se, mut tarkotin vaan et kannattaa ihan todella mennä sinne lääkäriin et suljetaan pois kaikki pahemmat vaihtoehdot. Ja muutenkin, kun et sä täältä mitään apua saa, jos olet reseptivapaat lääkkeet kokeillu ja testannu ruokavalioita, ni miks kiusaat itteäs epätietoisuudella?
Pelkäsin tosiaan tota kolonoskopiaa, ajatuskin siitä tuntu vaan jotenkin hirveen nöyryyttävältä... 17-vuotiaana mulle tehtiin paksunsuolentähystys ekan kerran. En tosiaan tiedä, kuinka vahvat perusteet ne kattoo tarvitsevansa et tekee sen sun ikäselle. Ja eihän sitä sulle välttämättä edes tehdä. Ja sit lapsille se voidaan tehdä kunnon kipulääkityksien kanssa ja joissain tapauksissa kapselikameralla tai nukutuksessa.
Toki on mahdollista ettei lääkäritkään osaa auttaa, mutta kun tosiaan oireet on elämää merkittävästi haittaavat, niin kävisin kyllä juttelemassa. Kaiken näköset vatsavaivat on ikävä kumppani ja jos jonkun neuvon vois antaa, ni stressi ja masennus yleensä pahentaa oireita eli koita kaikesta huolimatta ajatella positiivisesti!
- LUEPPA tää
TUo kuulostaa kyllä pahalta enkä vähättele sun oireita mutta herran jumala että itsaria? kuules kyllä tohon löytyy hoito kun käyt vaan siellä lääkärillä, vaikka pakotat kuvauttaa vatsaN? meet yksityiselle? kyllä hätä keinot keksii! pahentelet vaikka oireitas kun meet sinne. Mulla oli sellasta oiretta että röyhtäilin koko ajan ja just kaikkia ilmavaivoja yms. mitä mulla ei koskaan ollu ollu ja ne alko yhtäkkiä. Ja sit pisti sydämee.. Luulin puol vuotta että mul on joku sydänkohtaus tulossa ja joka yö kun menin nukkumaan olin varma et en enää herää aamulla. ja kappas vaan mulla oli närästystä sain just noi nexiumit ja mulla ne autto onneks. Mutta kuule en kertaakaan harkinnu itsemurhaa, KOSKA MÄ TIEDÄN MITÄ SE ON. Voin kertoa että muutama mun läheisistä on tehny itsarin ja se on vaikuttanu kaikkiin niiden läheisiin. Ja jos vaan jättäisit ton itsari asian sikseen ja hakeutuisit hoitoon. Koita vaikka syödä pelkkiä kasivksia viikko ja kato mikä on olo. Sitten vaikka jätät jollain viikolla viljan pois. jollai viikolla perunan.. RATKAISUJA ON AINA! toivottavasti löytyy syy.
- ....
kyse ei ole stressivatsasta?
tuskimpa ylimääräinen stressi ja hermostuneisuus ainakaan helpottaa, herkkävatsainen jos olet.
ihan turhaa valittaa jos ongelmalle ei ole valmis tekemään mitään. mene lääkäriin. kyllä ne on kuule kuullut paljon nolompiakin juttuja kun vatsan turpoaminen.
ja et voi elää pitäen silmällä mitä syöt? no, sittenhän sulla ei ole vaihtoehtoa, vai? huh, kyllä sitä järkeäkin kannattaa käyttää. - ruokavalio on a ja o
Viimeisessä keskustelussa sait jo useita ohjeita.... mutta tuntuu siltä että et ole hyvä noudattamaan niitä tai odotat jonkinlaista ratkaisua joka tulisi taivaasta.
Edelleenkin totean, ettei ongelmaasi ole mitään helppoa ratkaisua. Ei ole mitään ratkaisua että saisit mahaongelmasi pois yhdessä päivässä.... tai viikossakaan. Ainoastaan kokeilemalla ja testaamalla se tilanne on mahdollista saavuttaa ja silloinkin se vaatii paljon aikaa.
Oireesi viittaavat refluksiin ja sen pystyy tutkimaan mahdollisesti tähystyksellä (gastronomian) eli lääkäriin vain ensimmäiseksi ja pyrit saamaan ajanvarauksen noihin testeihin. Se nolous ei taida paljon haitata jos saat ongelmasi kuntoon?
Mainitsit myös ettei mitkään ruokavaliot tehoa... Mitenköhän pitkään olet noitakin kokeillut? Tuskin montaakaan päivää tai en usko että olet tutustunutkaan erityisen hyvin tuohon refluksitaudin ruokavalioon tai ohjeisiin joita laitoin esiin (ne ohjeet eivät saata toimia sinun tapauksessasi).
Oletko myöskään tutustunut millään tavalla tuohon refluksiin?
Ok. Tämä vaatii aika paljon sinulta itselstäsi perehtymistä ongelmiisi, mutta jos niitä ei kukana muu tee niin sinun täytyy melkein itse tehdä tai sitten yrittää vanhempiesi avustuksella.
Edelleenkin täytyy sanoa että yksittäiset aineetkin saattavat olla haitallisia, jolloin ongelmia voi tulla pienistäkin asioista. Varsinkin jos vaiva on jatkunut jo pitempään niin maha voi ärsyyntyä vähästäkin "haitallisesta" ruoasta.
Ruokavaliollakin ongelman "parantaminen" vie yleensä viikkoja/kuukausia/vuosia mutta silläkin voi helpottaa ongelmia. Se ei myös riitä että olet päivän syömättä jotakin ruokaa ja sitten toteat "ei tämä nyt auta" ja rupeat taas syömään kaikkea mahdollista... ne ruokavalio-ohjeet pitää saada ihan päivittäisiksi ja niitä pitää noudattaa tarkasti (vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta tahansa).
Ongelma on siis paljolti asenteessasi. Tiedossa on ettei tuo ikä saata olla niitä helpoimpia ja kaikki ulkonäkö ym. paineet vielä sen lisäksi ja koulumenestyskin pitäisi saavuttaa....
Suosittelisin nyt ensiksi niitä tähystyksiä... lääkärikäyntejä... mahdollisesti terapiakäyntejä (ehkä saisit purkaa omaa olotilaasi ja ahdistustasi tilanteesta => vaarana että ongelmiasi vähätellään mutta voisi auttaa tilanteessasi) jne.
Koulun pystyy suorittamaan myös tenttimälläkin eli teet vain kokeet jne. tai sitten kysyt jonkinlaisista erityismahdollisuuksista jos tilanne tuntuu todella pahasti haittaavan (näihin saattaa olla vaikeaa päästä).
Joka tapauksessa älä etsi vastauksia jos et kunnolla perehdy niihin. Eli ala tutkimaan niitä ongelmia jotka vaikuttavat todennäköisemmiltä tilanteeseesi ja älä luovuta heti seuraavana päivänä (kuten tämäkin keskusten avaus siitä osittain kertoo, haluat valmiita vastauksia joilla ongelmat saadaan pois muutamassa päivässä. Niitä ei kukaan pysty tarjoamaan).... mennä siihen vatsalaukuntähystykseen. Kuulostaa tosiaan refluksitaudilta, ja vain sitä kautta saat siihen lääkityksen.
Mulla juuri pari viikkoa sitten todettiin refluksitauti, kun kävin tähystyksessä. Ja mulla myös maha pahasti turvoksissa kipeä. Sain kuukauden lääkekuurin näin aluksi, saa nähdä mitä tapahtuu...
Oikeasti, ei se tähystys niin kauheaa ole! Kyllä siihen kannattaa mennä, varmasti vaivasi selviää sitä kautta. Itsekin sitä pelkäsin ja jännitin, ja olihan se epämiellyttävää, mutta ei niin kamalaa kuin kuvittelin.- tutkimuksia
Miksi sulla ei ole otettu
- vatsan ultraa
- ruokatorven varjoainekuvausta
- tähystystä (yksityiselle nukutuksella
niin ei tarvi miettiä ja pelätä, tehdään
myös kunnallisella mutta sitä ei mainosteta)- DBGUSIDNOXPFCNV
..nuo ovat? Voisinko mennä vatsalaukun tähystykseen nukutettuna? :o
Yritän ensin psyykata itseäni gastroskopiaan, tällä viikolla varataa. :(
En ole ruokatorven varjoainekuvauksesta ikinä kuullutkaan? - tutkimuksia
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..nuo ovat? Voisinko mennä vatsalaukun tähystykseen nukutettuna? :o
Yritän ensin psyykata itseäni gastroskopiaan, tällä viikolla varataa. :(
En ole ruokatorven varjoainekuvauksesta ikinä kuullutkaan?Ihmisille, jotka kieltäytyvät/eivät pysty vatsatähystykseen (ja muissakin vatsan taudeissa tietenkin), on määrätty mm. näitä:
- mahan ultraääni (=mahan päällä liikutetaan "laitepuikulaa", samantyyppisesti kuin
kuten jos olet nähnyt telkassa raskaana oleville naisille tehtävän, ei tunnu missään), paljastaa ainakin sappikiviä ym.
- ruokatorven varjoainekuvaus (seistään tasolla yhdessä laitteessa, kupista juodaan
sellaista valkoista litkua aina kun sanotaan ja samalla lekuri ottaa röntgenkuvia, ei tunnu missään), refluksiin liittyen nielemisen tarkistaminen, ruokatorven probleemat (arpeutumat ....), mahahaava ym. Jos kova
ruokatorventulehdus, pitäisi näkyä tässä.
Pyynnöstä myös tekivät pienehkön refluksitestin
(eli maate samaiseen laitteeseen, pillillä vettä molemmilla kyljillä/selällä, tsekkasivat syntyykö refluksia- tämä testiin ei kannata hirveästi luottaa koska mahassa vain vähän silloin tavaraa
eikä painetta varmaankaan tule tarpeeksi)
- nukutustähystys, oliko se viimeksi hinta-arvio
n. 500e - Kelan osuus (olisiko n. 350e)? Tämä siis ainakin yksityisellä. Kannattaa soittaa
(isompien )paikkakuntien yksityiset lävitse ja
kysyä. Itseni pitäisi mennä tähän vielä tänä
vuonna (en ole kokeillut aikaisemmin). Julkisellakin puolella näitä tehdään mutta ne ovat kalliimpia, joten niitä ei kyllä mainosteta. - DBGUSIDNOXPFCNV
tutkimuksia kirjoitti:
Ihmisille, jotka kieltäytyvät/eivät pysty vatsatähystykseen (ja muissakin vatsan taudeissa tietenkin), on määrätty mm. näitä:
- mahan ultraääni (=mahan päällä liikutetaan "laitepuikulaa", samantyyppisesti kuin
kuten jos olet nähnyt telkassa raskaana oleville naisille tehtävän, ei tunnu missään), paljastaa ainakin sappikiviä ym.
- ruokatorven varjoainekuvaus (seistään tasolla yhdessä laitteessa, kupista juodaan
sellaista valkoista litkua aina kun sanotaan ja samalla lekuri ottaa röntgenkuvia, ei tunnu missään), refluksiin liittyen nielemisen tarkistaminen, ruokatorven probleemat (arpeutumat ....), mahahaava ym. Jos kova
ruokatorventulehdus, pitäisi näkyä tässä.
Pyynnöstä myös tekivät pienehkön refluksitestin
(eli maate samaiseen laitteeseen, pillillä vettä molemmilla kyljillä/selällä, tsekkasivat syntyykö refluksia- tämä testiin ei kannata hirveästi luottaa koska mahassa vain vähän silloin tavaraa
eikä painetta varmaankaan tule tarpeeksi)
- nukutustähystys, oliko se viimeksi hinta-arvio
n. 500e - Kelan osuus (olisiko n. 350e)? Tämä siis ainakin yksityisellä. Kannattaa soittaa
(isompien )paikkakuntien yksityiset lävitse ja
kysyä. Itseni pitäisi mennä tähän vielä tänä
vuonna (en ole kokeillut aikaisemmin). Julkisellakin puolella näitä tehdään mutta ne ovat kalliimpia, joten niitä ei kyllä mainosteta.Eikö leikkauksessa hoideta se närästys, kun siinä tiivistetään ruokatorven alaosan sulkijaa, jonka ansiosta mahan sisältö ei pääse nousemaan ruokatorveen? Mutta onko mulla sitten refluksitauti? (Teidän mielestä, en nyt ole vielä tutkimuksissa käynyt, kun jännittää niin paljon ja haluaisin ennen vähän tietoa.)
Parantuisiko vaivani tällä kokonaan, vaikka minulla ei ole varsinaista, huomattavaa närästystä ja turvotuskin loppuisi? =(
Kertoisiko joku vielä lisää varjoainekuvauksesta, kiitos! - DBGUSIDNOXPFCNV
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
Eikö leikkauksessa hoideta se närästys, kun siinä tiivistetään ruokatorven alaosan sulkijaa, jonka ansiosta mahan sisältö ei pääse nousemaan ruokatorveen? Mutta onko mulla sitten refluksitauti? (Teidän mielestä, en nyt ole vielä tutkimuksissa käynyt, kun jännittää niin paljon ja haluaisin ennen vähän tietoa.)
Parantuisiko vaivani tällä kokonaan, vaikka minulla ei ole varsinaista, huomattavaa närästystä ja turvotuskin loppuisi? =(
Kertoisiko joku vielä lisää varjoainekuvauksesta, kiitos!Ja niin että eihän alaikäisiä leikata, jos se koituu viimeiseksi vaihtoehdokseni refluksitaudin hoitoon, jos minulla nyt on se ?
=( Vai toimivatko lääkkeet samalla tavalla kuin leikkauksen jälkeinen parantuminen, kunnes lääkitys lopetetaan?
En halua elää nuoruuttani "raskaana"! - DBGUSIDNOXPFCNV
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
Ja niin että eihän alaikäisiä leikata, jos se koituu viimeiseksi vaihtoehdokseni refluksitaudin hoitoon, jos minulla nyt on se ?
=( Vai toimivatko lääkkeet samalla tavalla kuin leikkauksen jälkeinen parantuminen, kunnes lääkitys lopetetaan?
En halua elää nuoruuttani "raskaana"!..että paranisiko refluksileikkauksessa nimenomaan turvotus, joka on alavatsassa? =( Vai sulkeeko se automaattisesti pois refluksin, vai onko muillakin refluksipotilailla ollut alavatsan turvotusta? Vai onko refluksissa vain ylävatsan turvotusta mahalaukun kohdalla..?
- DBGUSIDNOXPFCNV
DBGUSIDNOXPFCNV kirjoitti:
..että paranisiko refluksileikkauksessa nimenomaan turvotus, joka on alavatsassa? =( Vai sulkeeko se automaattisesti pois refluksin, vai onko muillakin refluksipotilailla ollut alavatsan turvotusta? Vai onko refluksissa vain ylävatsan turvotusta mahalaukun kohdalla..?
Ja voisiko mansetin asettamisen jälkeen elää aivan normaalia elämää, ei esimerkiksi tarvitse pelätä että vatsa turpoaa taas jostain ruoasta ja tulee ällötysolo ja "ähky"? =(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po383289Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162595Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242564Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441816- 251536
- 1211301
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2791258Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901229Kosulan Keisari karviossa
Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo241146Arvasin että sen profiilin takana on sinä
Ja nyt suutuit. Pidähän tuo äläkä enää haikaile sitten, rakas 😉131110