Kasvaako villiviini pistokkaista?

Ansu

Jos katkaisen oksan nyt ja laitan vesilasiin,
tekeekö imujuuret?
Haluaisin siirtää sitä myös toiseen paikkaan,
mutta aika myöhäistä taitaa olla.
Vai mitä ammattilaiset sanovat?
Kiitos :))

17

13873

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lift

      Olen saanut viimekesänä villiviinin taimia juurtumaan. Laitoin ne sisälle kukkaruukkuun, kastelin ja niiden päällä oli muovipussi huppuna jossa oli joitakin reikiä (ilmanvaihdon vuoksi).

      Lähtivät kasvuun, laitoin ne loppukesästä puutarhani seinustalle mutta pakkanen oli palelluttanut ne talvella.

      Kyllä ne juurtuvat, mutta ensikerralla laittaisin ne vasta keväällä ja muistaisin kyllä peitellä talveksi.

    • Nilla

      on jakaa juurakko.

    • Paula

      Villiviini kasvaa pistokkaista. Syyskuussa ei kannata kuitenkaan enää ottaa pistokkaita, koska kasvit valmistautuvat jo lepokauteen. Ota pistokkaat kasvukauden alussa: keväällä tai alkukesästä.

      Jos joudut muista syistä leikkaamaan villiviiniäsi nyt syksyllä, niin voit tietysti kokeilla pistokkaan juurruttamista sisällä. Senhän voi siirtää ulos ensi keväänä, jos se vielä on hengissä. Juurakon voi siirtää lepokauden aikana.

    • wille

      ostin talon, jonka edelliset asukkaat olivat katkoneet kaikki villiviinit, syytä en tiedä. katkotut pätkät oli kannettu tunkiolle liiterin taakse ja päälle oli haravoitu lehtiä, siis avokompostin tapainen. tänä keväänä kävin kaivamassa, jo kovasti kasvaneita versoja, ja istutin ne seinustalle. kesän aikana ne kasvoi pari metriä.

      • Ansu

        Minulla ei käynyt yhtä onnellisesti.
        Otin uusia versoja vesilasiin
        ja ne kyllä menehtyivät..

        Yritän vielä kerran silti.
        Pitäisiköhän kompostoida ne ensin, heh :)


      • likedat
        Ansu kirjoitti:

        Minulla ei käynyt yhtä onnellisesti.
        Otin uusia versoja vesilasiin
        ja ne kyllä menehtyivät..

        Yritän vielä kerran silti.
        Pitäisiköhän kompostoida ne ensin, heh :)

        Otithan meneillään olevan kesä kasvustoa? Puuvartiset, aikaisempien vuosien "versot" eivät lähde yhtä hyvin (jos ollenkaan?) juurtumaan kuin tuoreet, nuoret saman kesän versot.


      • Anonyymi
        likedat kirjoitti:

        Otithan meneillään olevan kesä kasvustoa? Puuvartiset, aikaisempien vuosien "versot" eivät lähde yhtä hyvin (jos ollenkaan?) juurtumaan kuin tuoreet, nuoret saman kesän versot.

        Sama havainto minulla. Otin talteen helmikuun lopussa. Alkuun pidin vedessä muutaman viikon. Tämän jälkeen istutin ämpäriin noin neljän nivelen syvyyteen. Hienosti lähtivät kasvamaan, paitsi nuo ylivuotiset versot. Talvi asussa oli haastavaa tunnistaa ylivuotiset versot. Olen iloinen kun näyttää näinkin lupaavalta kasvatus. Ensi vuonna nähdään onnistuiko.


    • voi sentään

      hahh, katsokaa vähän kuinka vanhaan viestiketjuun kirjoitatte. 2003 vuonna kyselty, on tainnut ostaa jo monta villiviiniä tällä välin .

      • Pah837

        Voi sentään: hah hah ittelles vaan. Kyllä näitä lukee muutkin kuin alkuperäiset kysyjät. Kiitos vaan viimeisellekin vastaajalle jonka viestistä oli itselleni hyötyä.


      • Tyhmäkö

        Hahahaha. Edelleen on ihmisiä jotka tätä tietoa tarvii. Ei nämä ketjut vanhene koskaan koska tieto niissä ei vanhene koskaan.


      • Anonyymi
        Tyhmäkö kirjoitti:

        Hahahaha. Edelleen on ihmisiä jotka tätä tietoa tarvii. Ei nämä ketjut vanhene koskaan koska tieto niissä ei vanhene koskaan.

        Niinpä!!!!!


      • Anonyymi

        Kasvit eivät tietääkseni seuraa viesti ketjuja vaan toteuttavat elämäänsä niille ominaiseen tapaan. Ihana saada kivoja vinkkejä ja rohkeutta kokeilla uutta.


      • Anonyymi

        Täällä pistokastouhuissa ollaan v.2025👍


    • näin teen minä

      Otin keväällä oksia maljakkoon, teki ensin lehdet ja senjälkeen ilmestyi myös juuret .
      Taivuta kesällä oksa maahan multaan, laita jokin paino päälle, myöhemmin siinä on juuret.
      Villiviini on aika hyvä juurtumaan.

      • Anonyymi

        Kiva👍


    • Eipuutarhuri

      Kiitos tiedoista vaikka vanha ketju onkin. Laitan pistokkaita juurtumaan.

    • Anonyymi

      Voiko villiviiniä kasvattaa sisällä, siis ihan ympärivuotisesti ruukussa tai kasviseinänä? Vai vastiiki jonkin kylmän kauden? Mitäs jos veisi kuukaudeksi tms. ruukun aina syksyllä ulos? Ja sit taas sisään. On hieno kasvi ja kasvaa nopeastikin isoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      70
      3884
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2712
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2644
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1866
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1646
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      123
      1413
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      131
      1362
    8. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1345
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1309
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      91
      1301
    Aihe