Joe Hill - Sydämen muotoinen rasia

Sain lukaistua Rasian loppuun jokin aika sitten...

Tarinan kuluessa Coynesta kehkeytyi pohjimmiltaan ihan miellyttävä äijä, jolla oli karu lapsuus takanaan. Aluksi kyllä epäilin voiko tämän jätkän kohtalosta oikein välittääkään.

Ja tarinan paha jätkä olikin lopulta aikamoinen ilkimys. Hypnoottisen karismaattinen pirulainen, jota voisin kuvitella elokuvaversioon (jos semmoinen joskus tehdään) näyttelemään James Cromwellin.

Juu lähinnä tarttui luettavaksi juuri isäpappansa vuoksi. Täytyihän sitä katsastaa mihin se omena on pudonnut.
Kyllähän siinä lueskellessa alkoi kuulostella tarkemmin talon narinoita. Ihan kelpo kauhukirja, mutta ei ihan kärkeä ehkä kumminkaan.
Lopputaistelu hyvän ja pahan välillä... no joo. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että kirja voi joskus olla parempi ilman onnellista loppua.
Kokeile lukea John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen. Tämän syksyn uutuuksia sekin ja elokuvakin jo tuloillaan. Wampyyreja ja werta.

Valitettavasti suomenkielinen käännös (by Kari Salminen) on kammottavaa mukasuomea ja niin täynnä anglismeja, että suurimman osan alkuperäistekstistä idiomeineen ja rakenteineen päivineen voi suoraan päätellä käännöksestä. Kirjassa vilistää esim. seuraavanlaista:

"Hän oli luvannut itselleen, jollei ollutkaan luvannut Marybethille, että hän pitäisi tästä huolta."

Käännöksen ongelma näkyy eritoten dialogissa, joka on suorakääntämisestä (eli tässä tapauksessa todella lähes automaattikääntämistä, ei dynaamisen suomentamisen arvonimen ansaitsevaa) monin paikoin luonnotonta ja pakotettua.

Kari Salmisen luokattoman Valitut palat -suomennoksen voi onneksi pyyhkiä mielestään lukemalla Joe Hillin kässäröimät loistavat Locke & Key -sarjikset alkuperäiskielellään.

Kamalaa roskaa. Ihmiskunta joutaisi pois.