Jumittamista ja hiljaisuutta

Samaa olen itsekin ihmetellyt. Minä todellakin vihaan ns. joutavanpäiväistä jutustelua, olen niin surkea siinä. Niinpä luovutan sellaisissa tilanteissa aina alkuunsa. Jos yritän väkisin keksiä jotain sanottavaa, tunnelma menee vielä kiusallisemmaksi. Puhelinkeskustelu on yhtä ärsyttävää, varsinkin epävirallisissa merkeissä tuttujen kanssa. En koskaan soittele huvikseni minnekään, ellei minulla ole mitään erityistä asiaa, mutta minulle kyllä soitellaan sellaisia puheluja. Niinpä aina kun puhelimessa tulee hiljainen hetki, mietin mielessäni: "No? Oliko sulla vielä jotain asiaa? Sano nyt jotain, sinähän se mulle soitit!" Ja tuota paperille kirjoittamista itsekin teen, jos on parikin asiaa mistä pitää puhua. Saattaa olla, että jos en kirjoita kaikkea ylös, unohdan hermostuksissani mainita jostain asiasta tai menen muuten lukkoon.

Itsekin olen vuosikausia kironnut sitä, kun juttu ei vaan kertakaikkiaan luista, silloin kun pitäisi... Jonkin verran olen harjoittelemalla saanut itseäni kehitettyä tällä saralla, mutta vieläkään en mikään vitsi- ja puhekone ole, ja ihmiset kaikkoavat ympäriltä nopeasti...

Tosin silloinkin (harvoin), kun sitä vitsin tynkää löytyy, niin tuntuu siltä, että ihmisiä ei kertakaikkiaan minun seurani kiinnosta ja he häipyvät ympäriltä yhtä nopeasti kuin ollessani hiljaa... ;)

Ihailen kyllä sellaisia ihmisiä, jotka osaavat luoda hauskaa ja kiinnostavaa läppää aivan tyhjästä, jopa ventovieraiden keskuudessa... Itse pystyn hyvänä päivänä korkeintaan minuutin puhumaan jotain small-talkiksi luokiteltavaa, minkä jälkeen rahkeet loppuvat ja on pakko puhua vähän arkisimmista asioista, ja siinä vaiheessa ihmiset yleensä kyllästyvät minuun...

M24

ja itseisarvo. On järjetöntä kommunikoida vain sen takia, ettei voi tai uskalla olla hiljaa. Mielestäni tässä on osittain sosiaalinen ongelma. Ei kommukoimattumuus ole epäsosiaalista. Väkivalta on epäsosiaalista, henkinen tai fyysinen väkivalta.

Hiljaisuutta pelkäät ajattelevat, että olet erilainen ja siksi pelottava tai pelkäävät, että sinä et ole kiinnostunut heistä. Loppujen lopuksi kyseessä on pelko ja epämukavuus siitä, että voisi vaan olla toisen ihmisen lähellä.

Ei eläimetkään kokoajan kommunikoi. Ne osaavat ottaa rennosti.

Istu puistonpenkille ja odota, että joku tulee viereesi. Ei tarvitse jutella. Jos lähdet jonkun ajan päästä siitä pois, sano jotain ystävällistä. Mene istumaan jonkun viereen puistonpenkille. Olkaa hiljaa 15 min. Voit sen jälkeen avata keskustelua tai vaikka sanoa vaan jotain vaikka kauniista näkymästä. Tai kiittää hyvästä hiljaisesta seurasta kun poistut. Voin sanoa, että se suuri yhteenkuuluvuuden ja lähimmäisen rakkauden tunne tuollaisessa tilanteessa on jotain niin hyvää, että silloin ihminen tietää, että on olemassa jotain suurempaa kuin tietoisuudella voi käsittää.

erilaisia..
Tiedän lähipiiristäni ihmisen, joka haluaa varmistaa kaiken sanomansa ja tästä syystä ei hallitse ns. small talkia..tai hallitsee, mutta ei pidä sitä tärkeänä.
Itse olen kova puhumaan ja suodatin ei aina toimi eli suusta pääse paljon "sammakoita"...sekään ei ole hyvä.
Uskoisin, että ne jotka sinut oikeasti tuntevat, ymmärtävät sinun olevan omanlaisesi ja hyväksyvät sen. Ei se mikään "vika" ole, jos ei puhua pälätä.
On hyvä, että kirjoitat paperille ne asiat, jotka esim. puhelimessa pitää sanoa. Näin vältyt juuri niiltä epämiellyttäviltä tauoilta.
Mutta kysymykseen "miten jotkut keksivät puhumista ilman taukoja?" Puhuminen on lahja, kuten kirjoittaminen ja laulaminen jne. Ei se sen kummempaa. Itse olen ollut nuorempana ujo ja koulussa kiusattu. Kun elämä kolhi kovalla kädellä päätin, että nyt loppuu hiljaisuus..ja se loppui, aikuisiällä. Monen harmiksi, ehkä.
Harjoittelu tekee mestarin, myös tässä asiassa.

Kyllä mullakin on vähä tollain. Tietyissä tilanteissa tulee mietittyä pitkään mitä pitäis sanoa.

joko tulee tai ei tule.

Sinulta puuttuu tuolta saralta itsevarmuus.

Voisit tietysti kokeilla jotain keskusteluryhmää.
Mikäli suomen kielellä ei löydy ja osaat sujuvasti muita kieliä, niin monasti kansalaisopistolta löytyy ky. kursseja.

Mitä mieltä itse olet pikkupuheista?
Mikäli sinulla on siihen negatiivinen suhde, turha yrittää.

Mulla on ollut ihan samat ongelmat aina . Jos joskus saa puheensorinassa edes jonkunlaisen puheenvuoron niin asia on jo puitu loppuun tai ketään ei kiinnosta edes mun esitykset. Sitten hävettää .
Puhelimella kun soittaa johonkin niin se on hirveetä vääntöä että toisessa päässä tajutaan mistä, mitä , tai koska ja kuka .
On tosi ilkeetä olla sellasten työkavereiden seurassa jotka lässyttää koko ajan vaikka per....tä ja ite et keksi mitään sanomista ku juttukin oli sellanen joka ei pahemmin kiinnosta .
Oo vaan sellanen ku oot niin ajan kanssa et enää välitä moisesta ongelmasta , ei kaikkia ole luotu lässyttämään ja se on vain pieni osa ihmisiä jotka tekee näin !

Muistanpa hyvin, kuinka silloin ennen ujostutti ja senat mene sakaisin, jos olisi pitänyt "seurassa" tai seurassa smool-tolkata ja pölöttää yhtä ja toista - sopivaa ja sopimatonta. Pelotti sammakot ja punastutti katseet ja kommentit. Ajatukset pyöri aiheessa ja aiheen vieressä. Jos vaikka joku huomaisi, että dödö ei nyt avita eikä pakkeli peitä..

Ajastaan itsevarmuuden ja elämänkokemuksen kasvaessa tuollaisen turhan miettiminen on mennyt ohi. Ei hävetä, jos nokka punottaa tai takki olisi hiukka rypyssä. Sou not! Hölmö ei huomaa ja viisas ei virka mitään. Eikä omaan nokkaan tule näppyjä, vaikka sammakko silloin-tällöin luiskahtaisikin.

Jos ei ole juttua, kuuntelen. Jos siltä tuntuu, juttua tulee kuin vaahtoa kaljasaavista. Sen werran on hiiffaa ja sokuria tekijältä warmaan liuskahtanut keitokseen..eh-heh!

Moni "tuppisuu" löytää kadonneen kielensä, kun kippaa pari purkkia mökäöljyä taikka hapanta omenamehhuu. Ns. estot poistuvat, kun hiiffa alkaa saada ylivaltaa. Sitten ei sammakon luiskaus haittaa eikä ole nin nökönuukaa, miten-kuten, kunhan jotain pölötystä tulee. Ja kas kummaa smool-tolkki onnaa ihan jess!

HUOM! kielenkantimien öljyäminen on jätettävä just niihin pariin purkkiin. Useamman purkin kippaamisen jälkeen tulee se tunnettu "Hiipiwä hölömöys", joka sitten pilaa kaiken aikaisemman. Ja paaksmellani eli morkkis seuraawana aamuna sitten nujertaa senkin vimosen itsetunnon, joka oli ennen eilistä waiwalla ja tuskalla kasattu! Nimim. "Kokemusta on"

Niinkuin edellä: Itsevarmuutta se vaan vaatii.

Jussi, wanha konkari

Itse olen 29v mies ja aikaisemmin en saanut juttua luistamaan sitten millään, en tuttujen enkä vieraiden ihmisten kanssa. Minulle on aina ollut paljon helpompaa ilmaista itseäni kirjoittamalla, koska silloin jää edes sekunti aikaa miettiä mitä haluaa sanoa.

Tämän ikäisenä olen kuitenkin joutunut väkisin kommunikoimaan erilaisten ja eri ikäisten ihmisten kanssa, joten siihen on vaan jotenkin tottunut. Ihmisestä tai hänen puheistaan löytää aina jotain keskustelun aihetta kunhan pitää silmät ja korvat auki. Ja ennen kaikkea uskaltaa tarttua uusiinkin aiheisiin, sellaisiin mistä toinen ei ole vielä avautunut.

Joidenkin kanssa se on helppoa, toisten kanssa vaikeaa. Näen ihmisestä aika äkkiä onko hän tyyppi jonka kanssa minulta keskustelu luistaa vaiko ei. Asenteelliset, hyökkäävät, kriittiset ja uteliaat ihmiset on vaikeimpia keskustelukumppaneita. Helpointa on jutella vanhuksille joilla on aikaa oikeasti kuunnella. Nuoret yleensä haluaa informaation nopeasti tiivistettynä muutamaan sanaan ja se on vaikeinta. Kun puhuu rauhallisesti ja kuuntelee itseään, on helpompi keskittyä siihen mitä seuraavaksi sanoo.

Kyllä tämä ongelma liittyy keskeisesti yksinäisyyteen (josta ja sen syistä oli muuten todella perusteellinen juttu tänään Turun Sanomien Extra-liitteessä, kannattaa lukea). Jotkin lapsuudenaikaiset tekijät on ainakin minun kohdallani johtaneet siihen itsekriittisyyteen joka rajoittaa vapaata höpöttämistä kaikille ihmisille. Toisaalta olen ihan onnellinen siitä, ettei minulla ole pakottavaa tarvetta avautua ventovieraille ihmisille. Niitäkin tyyppejä on todella paljon ja on rasittavaa kun toiset venyttää esim. työpuheluja selittämällä kummin kaiman kalareissuista. Ehkä se on heidän tapansa torjua yksinäisyyttä.

Minua on sanottu vaikeasti lähestyttäväksi enkä ole ainoa, yksinäisyydestä on tulossa suomalaisten uusi kansantauti ja selkeästi sanottuna se vetää hiljaiseksi.

Jos joku keksii helpon tavan ratkaista tuo ongelma, niin ei varmasti mene aikaakaan kun on rikas. Itse olen sitä mieltä, että olen vaan niin saatanan tyhmä ja hidas, ettei se touhu onnistu. Ne jotka saavat kuitenkin väännettyä tekstiä nettiin, niin saattavat omata jonkun muun ongelman. Meikäläiseltä kun se ei kunnolla onnistu se kirjallinen puolikaan.

Nettihän on kyllä sitten pullollaan noita small-talk ohjeita. Senkus laitat vaan Googleen hakusanan. Periaate kai on, että taustatyötä pitäisi tehdä sen verran, että tietää mitä maailmassa ympärillä tapahtuu. Meinaa näin suomalaisittan sitä että vaikka esimerkiksi joku lätkä tai formula ei kiinnostaisikaan, niin niitä olisi silti syytä seurata ainakin jonkin verran. Sen jälkeen se on kai vaan harjottelua harjottelun vuoksi.

Minua ainakin alkaa suunnattomasti vituttamaan, jos joku jauhaa jatkuvasti paskaa. Suu pitäisi avata vain silloin kun on järkevää sanottavaa.

Ongelma taitaa olla se, että ensinnäkin mietit sitä ettei juttu luista. Itse olen huomannut suuren eron jutuntulossa, kun vertaa kaveriporukan ja asiakkaiden kanssa seurustelua. Tilanteessa, jossa täytyy valita sanoja, luo0nnollisestikin normi schaisse tippuu pois. Itse olen päässyt suurinpiirteen tilanteeseen, jossa olen tajunnut ettei sillä ole loppupelissä mitään merkitystä kenen kanssa jutustelet. Ole oma itsesi ja jutustele niistä asioista, mitkä on sinulle tärkeitä, tai mikä sinua kiinnostaa. Lapset, kiinnostukset, ärsytykset... Go with the flow.

Miten ihminen ,,,Nainen noin "hiljanen" ?? Siis joka päivästä riittää kerrottavaa :D Tota noin ,, ootko mieleltäsi terve ?

Olen joskus itsekin ollut sellaisessa tilanteessa kuin aloittaja. Kun on paljon yksikseen niin puheenaiheet vähenee. Tuntui että tulee höperöksi kun ei ole sellaista puhekaveria että juttu luistaisi. Kuitenkin on helpottavaa että joskus saa puhua ja nauraakin. Minä tein sellaisen ratkaisun että aloin myymään erästä tunnettua muoviastiatavaraa ensin alkuun että pääsen puhumisen pelosta. Se oli hurjan hyvä homma kun sai (joutui) olemaan ihmisten edessä ja puhumaan. Aihekin oli valmiina. Myöhemmin ilmottauduin ilmaisutaidon kurssille. Siellä oppi aivan hirveästi olemaan esillä ja sai rohkaisua. Tällä hetkellä nautin ihmisten kanssa jutustelusta. Mutta koskaan ei kannatta puhua jos ei ole puhumista. Ei aina ole sellainen hetki että haluaa puhua kenenkään kanssa. Se on tärkeintä että kuuntelee oman sisimpänsä ääntä. Puhuu sitä miltä minusta tuntuu eikä mieti että mitähän tuo toinen odottaa minun sanovan.

lapsena ja nuorena olin hiljainen tuppisuu,vetäydyin omiin oloihini ja kirjat olivat minun kavereita.Perheolot olivat hankalat, vanhempani erosivatkin sitten,luojan kiitos. Minusta kasvoi hiljainen aikuinen, menin naimisiin ja vietin rauhallista perhe-elämää. Lapset kasvoivat, lähdin opiskelemaan ja työelämaan.Siellä huomasin tarpeen vetäytyä syrjään ja ettei minulla ollut sanoja.Opiskeluaikana sain hyvän ystävän jolla oli sana hallussa,ja siinä kehityin itsekin.Työhön mentyäni ahdistuin omasta hiljaisuudesta, ja kuuntelin sielläkin sivusta toisten juttelua. Onneksi sain ystävän ja luotetun työkaverin jonka seurassa sain olla oma itseni puhumatta liikoja.Ja surullinen elämänvaihe yhdisti minua ja siskoani, sisko on kova puhumaan ja taas sain lohtua siitä että minun ei tarvinnut yrittää eikä esittää mitään,olla vain oma sulkeutunut itseni.Huomasin että minä kelpaan tällaisena : ) ja nyt kun takana on elettyä elämää 50 vuotta olen itseeni tyytyväinen. Ei minulla ole tarve edelleenkään olla tapahtumien keskipiste, mutta osaan ja kykenen ilmaisemaan itseäni suuressakin joukossa punastelematta ja änkyttämättä. Hiljaisuus ja rauhallisuus ovat edelleenkin luonteenpiirteitäni, mutta on todella hauska jutella asioista räväkästi ja ennalta harkitsematta jopa tuntemattomien kanssa.Ja tässä ihmettelen miten olen muuttunut vuosien aikana sosiaalisemmaksi ja ulospäin suuntautuneeksi ihan huomaamattani... ja ehkäpä juuri siksi, että minun läheiset ihmiset ovat antaneet minulle tilaa olla juuri sellainen kuin olen.

lapsena ja nuorena olin hiljainen tuppisuu,vetäydyin omiin oloihini ja kirjat olivat minun kavereita.Perheolot olivat hankalat, vanhempani erosivatkin sitten,luojan kiitos. Minusta kasvoi hiljainen aikuinen, menin naimisiin ja vietin rauhallista perhe-elämää. Lapset kasvoivat, lähdin opiskelemaan ja työelämaan.Siellä huomasin tarpeen vetäytyä syrjään ja ettei minulla ollut sanoja.Opiskeluaikana sain hyvän ystävän jolla oli sana hallussa,ja siinä kehityin itsekin.Työhön mentyäni ahdistuin omasta hiljaisuudesta, ja kuuntelin sielläkin sivusta toisten juttelua. Onneksi sain ystävän ja luotetun työkaverin jonka seurassa sain olla oma itseni puhumatta liikoja.Ja surullinen elämänvaihe yhdisti minua ja siskoani, sisko on kova puhumaan ja taas sain lohtua siitä että minun ei tarvinnut yrittää eikä esittää mitään,olla vain oma sulkeutunut itseni.Huomasin että minä kelpaan tällaisena : ) ja nyt kun takana on elettyä elämää 50 vuotta olen itseeni tyytyväinen. Ei minulla ole tarve edelleenkään olla tapahtumien keskipiste, mutta osaan ja kykenen ilmaisemaan itseäni suuressakin joukossa punastelematta ja änkyttämättä. Hiljaisuus ja rauhallisuus ovat edelleenkin luonteenpiirteitäni, mutta on todella hauska jutella asioista räväkästi ja ennalta harkitsematta jopa tuntemattomien kanssa.Ja tässä ihmettelen miten olen muuttunut vuosien aikana sosiaalisemmaksi ja ulospäin suuntautuneeksi ihan huomaamattani... ja ehkäpä juuri siksi, että minun läheiset ihmiset ovat antaneet minulle tilaa olla juuri sellainen kuin olen.

Juttelu riippuu myös vastapuolesta ja seurasta .
Itselläni irtoo juttu tietetyssä seurassa tosi helposti , lohkaisen sopivaa huumoria ja saan kaverit nauramaan esim. työkaverit..mutta myös työkavereiden joukossa on tyyppejä joiden kanssa ei tuu juttelusta mitään.
Eli joidenkin myös outojen ihmisten kans juttua eli ollaan samalla aallonpituudella ja jodenkin kans ei synkkää eli juttu ei irtoo vaikka on tunnettu vuosikymmeniä.
Jos rupee tekemällä tekemään juttelua niin se tahtoo kuolla heti muutaman repliikin jälkeen. Eli taitaa tämäkin olla henkimaailman juttuja

Huomenna olisi sukujuhlat, siis eräänlaiset tuska festivaalit.Lähes kaikki uppooutoja ihmisiä joiden kanssa ei oikein keksi muusta kuin säästä puhuttavaa. Vaikka normaalisti olen aika hyvä jutustelija niin sukujuhlilla menen täysin jumiin. Yleensä "esitän" hiljaista jottei tarvitsisi puhella väkinäisiä.Siitä tietysti voi saada ylpeän ja koppavan maineen mikä taas ei ollenkaan pidä paikkaansa minun kohdallani. Olisiko jollain hyviä neuvoja kuinka selviytyä sukujuhlilla mahdollisimman vähällä tuskalla.

Toi kuulosti aivan minulta. Mulla on sama ongelma kun sullakin. Ainoastaan silloin kun on baarissa ja on jotakin juonut, niin juttu luistaa paremmin tuntemattomienkin kanssa. :)

Ei se aina niin helppoa ole puhua jonkun kanssa. Itselläni joidenkin kanssa juttuu luistaa vaikka kuinka, on sitten tuttu tai tuntematon. Joidenkin kanssa ei saa sanaa suusta. Joidenkin kanssa taas ei tarvitse paljon keskustellakaan, pääasia että on samassa paikassa toisen kanssa. Kyllähän se riippuu siitä toisestakin henkilöstä. Saattaa olla hiljainen ja arka eikä vastaa sinulle kuin yhdellä sanalla niin vaikea siinäkin on keskustelua aikaan saada.

Ei se pienistä asioista pälpättäminen aina niin turhaa tai typerää ole. Jos joku kysyy, miten meni viikonloppu, niin kerro mitä teit (vähänkin kiinnostavat asiat) ja kysy miten toisen viikonloppu meni. Jos sinä teit jotain kiinnostavaa, tai hän teki jotain kiinnostavaa, tarttukaa siihen kiinnostavaan ja vaihtakaa ajatuksia siitä. Johan on keskustelu valmis silloin. Meikäläiselläkin on small talk-ongelmia hyvin usein, mutta melkein aina löytyy jokin pieni asia josta jutella. Kannattaa vain yrittää. Tämä on minun mielipiteeni.

ei smalltalkista tartte mitään suuria paineita ottaa, yleensä jos kahella ihmisellä synkkaa niin sitä synkkaa. Joillain taas ei sitte ei vaan voi mitään..

Mullakin oli ennen vaikeuksia tietää mistä sitä puhuis mutta kyllä mä nykyään ku oon vähän viisastunu vuosien varrella tiedän suurinpiirtein mitä sitä voi sanoa.
Onhan aina se varma aihe - sää :)

Sitten jos pitää soittaa jolleki jostain asiasta ni kannattaa kyllä kirjottaa ylös "apusanoja", mutta mun mielestä ei tartte kirjottaa jokasta sanaa ylös. älä vaan stressaa ku soitat. Mä aina viivytän soittamista viimiseen tippaan, mutta sitte soittaessa kaikki on helppoa. kyllä se toisessa päässä oleva on kuitenki ihminen ja ymmärtää jos on hermostunu, ja auttaa joidenki sanojen saamisen esiin..

Itsekkin olin ennen aivan samanlainen tyyppi. Kuuntelin mitä muut puhuivat ja nyökkäilin vain. Sitten rupesin miettimään miten siitä pääsisin ja rupesin harjoittelemaan asiaa niin että kävin tilanteita läpi mielessäni että jos joku sanoo jotain (jotain tosi yleistä) niin mitä siihen sanoisin. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Olin siinä sitten välissä töissä myös puhelinmyynnissä. Se kasvatti itseluottamusta rutkasti. Eli ensin vedetään normi spiikki ja sitten jutellaan mahdollisesti asiakkaan kanssa asiasta tai ihan mistä tahansa muusta :D Siinä oppi sen, ettei asioita tarvitse jännittää. Kun liiasta jännitysestä pääsee niin sitä ei edes tarvitse miettiä mitä sanoo. Tietysti on ihmisiä kenen kanssa ei vaan synkkaa. Jos puhut ihmiselle joka harrastaa autoja, ja kyseinen ihminen haluaa puhua vaan autoista niin minkäs sille voi. Tunnen tällaisia ihmisiä. Kun yritän puhua heille ihan jostain muusta niin kohta kuuluu että muuten laitoin auton koneeseen semmosen jutun ja semmosen asian sinne. Eli he itse ovat niin rajoittuneita keskustelemaan muusta kuin harrastuksistaan niin mitäpä siinä sitten muita asioita juttelemaan.

Vinkkinä voisin myös sanoa että jättäkää se paperille asioiden kirjoittaminen pois. Siitä tulee teille tarve ettekä sitten pärjääkkään ilman sitä. Tietysti virallisissa puheluissa se voi olla tarpeen. Itsekkin puhelinmyyjänä vedin spiikin ensin paperista ja kotona opettelin sitä ulkoa. Viikossa pääsin jo paperista eroon. Oli se pöydällä vieressä vielä toisen viikon varmuuden varalta jos jotain unohtaa ja sen jälkeen lenti roskiin.

1. Miettikää tilanteita etukäteen päässänne niin silloin tilanteen osuessa tiedät mitä sanoa (tästä kuulin myös radiossa puhuttavan että tästä on suuri apu).

2. Apuvälineistä mahdollisimman pian eroon (paperit ym.) Ja jos joku ei lukenut koko tekstiä niin voitte pitää paperia apuna virallisissa puheluissa.

3. Alkuun ei tarvitse edes miettiä mitään humoristisia lohkaisuja. Riittää kunhan osaatte keskustella normaalisti.

4. Jos asia menee vaikeaksi niin mahdollisilla aasinsilloilla voi jouhevasti vaihtaa jutun aihetta. (Niin kun äsken mainitsit koirastasi niin onko sulla mimmonen koira. Itsellä on tollainen pieni mittelspitz.) Näin pääsette puhumaan asiasta mistä kumpikin tykkää. Aasinsilta voi tulla missä tahansa vaiheessa keskustelun aikana. Jos vain löytyy se tietty sana toisen suusta mikä kertoo hänestä ja hänen kiinnostuksesta jotain. Se voi olla vaikka että hän on käynyt elokuvissa ja pääset puhumaan siten elokuvista ym.

5. Kuuntele mitä toinen puhuu. Heitä kaikki ylimääräinen tavaroiden näpläys pois. Jos samalla näpräät puhelinta niin toinen saakin sen kuvan ettet ole kiinnostunut juttelemaan hänen kanssaan. Ja sitten joudut kyselemään että mitä sanoitkaan?

6. Jos tapaat jonkun vaikka kaupassa ja juttelette ja sinun on vaikea kommentoida niin voit helposti sanoa että meneepä aika nopeasti ja sinun täytyy jatkaa nyt ostoksiasi.

7. Miettikää tilanteita etukäteen.

8. Miettikää tilanteita etukäteen.

9. Harjoitelkaa.

10. Harjoitelkaa.

11. Kun harjoittelette niin jännitys vähenee, ja kun jännitys vähenee niin juttukin alkaa luistaa paremmin :) Harjoitus tekee mestarin!

Hyvää kesän jatkoa kaikille ja uskokaa itseenne!

Turhasta paskan puhumisesta on hyvä esimerkki YLE:N KIRSI VIRTANEN.

Vaihdan heti kanavaa, kun tämän jankuttajan turhan päiväiset jorinat alkavat.

YLE aliarvio asiakkaitaan ja lähettää epämielyttävä äänisten akkojen jäkärtystä, kun ei muuhun pysty.

Ja tästä paskata pannaan meidät maksamaan vielä joku pakkomaksu???

Kyllä se lässytystaito on puhtaasti geeneissä. Ei sitä voi oppia. Yleissivistys auttaa vähän, mutta sekin on pitkälti porukasta kiinni, mitä juttua voi heittää. Idea on siinä, että on vaan tarpeeksi rento ja antaa jutun virrata välittämättä pienistä virheistä ja epätarkkuuksista. Itseasiassa pieni liioittelu ja väritys on aina hyvästä ja pitää porukan mukana ja hereillä. Itse olen ollut mukana niin erilaisissa työ- ja kaveripiireissä, että osaan sulauttaa juttuni porukan tasolle. Eihän ompeluseurassa voi heittää miesten juttuja ja toisinpäin. Tärkeä on muistaa, ettei kaikkia voi hauskuttaa ja miellyttää. Maailmassa on enemmän tosikkoja, kuin pellejä. Jutunheitosta on muuten hyötyä joka paikassa: naissuhteissa, työhaastattelussa jne. jne. Suomalaisten ongelmana on luontaiset estot. Muutama asuttu vuosi ulkomailla voi vähän korjata tilannetta. Ei muuta kuin kaikki vaan läppää heittämään.

Kyllä se lässytystaito on puhtaasti geeneissä. Ei sitä voi oppia. Yleissivistys auttaa vähän, mutta sekin on pitkälti porukasta kiinni, mitä juttua voi heittää. Idea on siinä, että on vaan tarpeeksi rento ja antaa jutun virrata välittämättä pienistä virheistä ja epätarkkuuksista. Itseasiassa pieni liioittelu ja väritys on aina hyvästä ja pitää porukan mukana ja hereillä. Itse olen ollut mukana niin erilaisissa työ- ja kaveripiireissä, että osaan sulauttaa juttuni porukan tasolle. Eihän ompeluseurassa voi heittää miesten juttuja ja toisinpäin. Tärkeä on muistaa, ettei kaikkia voi hauskuttaa ja miellyttää. Maailmassa on enemmän tosikkoja, kuin pellejä. Jutunheitosta on muuten hyötyä joka paikassa: naissuhteissa, työhaastattelussa jne. jne. Suomalaisten ongelmana on luontaiset estot. Muutama asuttu vuosi ulkomailla voi vähän korjata tilannetta. Ei muuta kuin kaikki vaan läppää heittämään.

Kuin olisi lukenut itsestäni. On vain helpottavaa kuulla etten ole ainut jolla tällainen ongelma on. noin 99% ihmisistä tuntuvat kaikki taitavan puhumisen taidon. Itse mieluusti vain jäisin kuuntelemaan mitä muilla on sanottavana, kun omasta suusta ei mitään järkeen käypää tule ulos....
En kerta kaikkiaan vain keksi mitään puhuttavaa ihmisten kanssa. Lähempien kavereiden kanssa, joiden ajatusmaailman jotenkin tuntee, sitä puhuttavaa on, mutta täysin ventovieraan kanssa tulee kyllä hiljaisia hetkiä nopeasti. Mitä siinä sitten juttelemaan? Miten päivä on mennyt vai? Uutisotsikoista? Säästä? Ei mitään hajua. Enkä mitään smaltalkia osaa yhtäkkiä suoltaa. Sitä tosiaan vain ajattelee mielessään että, mitä pirua mää nyt voisin puhua ettei toi toinen tossa heti lähe lätkimään kun tajuaa että olen niitä tylsiä ihmisiä. Kyllä on kivaa sitten lähteä opiskelemaan toiselle paikkakunnalle missä ei tunne ketään kun ei osaa olla sosiaalinen ihmisten kanssa. Saas nähä saanko vuoden aikana yhtään ihmistä kaveriksi asti.

Ja todellakin puhelimessa puhumisessa niitä ongelmia on. Ihan yksinkertaisissakin asioissa pitää puhelinitse kirjoittaa mielummin asiat paperille, kun muuten iskee jonkin sortin paniikki ja ajatus katkeaa eikä tiedä mitä sanoa luurin toisessa päässä olevalle. Ja huomaa pian toistavansa pariin otteeseen ne samat asiat tai sanat hukkuvat jonnekkin.
Kavereille soitto on tietyllälailla eriasia, heille saan sanottua haluamani ilman mitään ihmeempää kommelluksia, mutta siinä smaltalk osiossa tipun kärryiltä nopeasti kun ei kiinnostus puhelimessa roikkumiseen ole eikä kyllä ole edes mitään puhuttavaakaan.

Olen nyt päälle nelikymppinen nainen ja kun mietin sitä, millainen olin parikymppisenä, on tapahtunut valtava muutos. Nuorena, kun ei vielä edes tiedä, "kuka minä olen"..tuntee itsensä usein epävarmaksi muiden seurassa ja siksi korostuu tuo, ettei osaa keskustella luontevasti kenenkään kanssa. Liiallinen itsensä tarkkailu vaikeuttaa, sillä ajatukset karkailee oman itsensä seuraamiseen ja siihen, mikä vaikutus sillä on toiseen. Silloin yleensä "tila" pahenee.

Itse olin hyvin ujo, punasteleva..jatkuvasti itsensä kontroloiva ja kun huomasin, että en saanut itsestäni mitään järkevää esille, menin entistä enemmän lukkoon.

Kun elämässä tulee elämänkokemuksia..mies ja perheen perustamista..sitä väkisinkin "kasvaa" ihmisenä ..äitinä tulee vastuuta..parisuhteessa joutuu selvittämään tuntemuksiaa..jatkuvasti sinussa tapahtuu silloin muutosta. Nuorestä neidistä kasvaminen Naiseksi ei tapahdu hetkessä..ja kun opit tuntemaan itsesi..tulet varmemmaksi, sinulla on enemmän mielipiteitä, kokemuksia elämästä jne..

Voit olla varma että jumittavasta tuppisuusta kuoriutuu itsensä tunteva keskustelija..joka Vapautuu ..sillä mielestäni aina keskustelussa on kyse vapautumisesta ja silloin pystyt kuuntelemaan sitä toista. Puhe on aina kahdenvälistä vuorovaikutusta. Pysähtyä kuuntelemaan mitä sanottavaa toisella on..ja sitten sanoa, mitä ajatuksia ne sinussa herätti :D

Ja älä lannistu ja vetäydy..ei kukaan pidä sinua tyhmänä vaikka oletkin ujo..meillä kaikilla ihmisillä on välillä vaikeuksia, mutta itsellämme on usein tapana suurennalla asioita suuremmiksi, mitä toiset eivät ehkä juurikaan huomaa!!

Oikein Ihanaa kesää sinulle..ja muista, että ihminen ei ole koskaan VALMIS vaan oot arvokas juuri sillä hetkellä juuri sellaisena kuin olet!

En osaa sanoa, mutta itseäni pidetään hyvänä seurana ja hauskana sellaisena. Tuntemattomille ihmisille en ole sosiaalinen, mutta tutussa seurassa tulee esille sosiaalinenpuoleni. Tietysti jos odotetaan että nyt pitää olla hauska ja seurallinen niin silloin yleensä haistatan paskat mielessä ja olen hiljaa.

Eläminen on kokea, uskaltaa, tuntea, nauttia, iloita ja oppia.

Mihin olette tuhlahneet ainutlaatuinen elämänne kun teistä on tullut semmosia kykenemättömiä, kylmiä, kuivia korppuja.

Tehkää asialle jotain.

"no se on Maija Meikäläinen tässä hei, sellaista olisin kysellyt että mitenköhän minun pitäisi toimia kun asiakas kyselee tälläisestä asiasta...".

Ei vaan,
Maija Meikäläinen hei, tiedustelisin tilanteesta jossa asiakas pyytää neuvoja jne.jne.
Puhu asiasta ja jätä sivukommentit pois. Harjoittele vaikka peilin edessä.
Asiakkaan edessä tuollaiset ööh-puhelut ovat noloja ja viestittävät väärää kuvaa koko firmasta.

Mene näytelmäkerhoon ja siellä voi nolata itsensä oikein kunnolla kun joutuu esittämään etanaa tai avautuvaa lumpeenkukkaa. En tarkoita että pitäisi alkaa näyttelijäksi duunissa vaan saisit itseluottamusta etkä pelkäisi nolatuksi tulemista. Epäilen tekstisi perusteella että pelko juuri rajoittaa sinua. Tiedän että näitä näytelmä ym kursseja järjestetään ihan erityisesti, noh sanotaan
vaikka ujoille etkä olisi ainoa siinä joukossa.

Varmasti auttaisi myös siviilielämässä.
En jaksanut kelata koko ketjua.

Hei,

Älä ihmeessä yritä muuttaa itseäsi. Taito olla hiljaa on hieno taito sekin. Olin nuorempana hijaisempi ja pakotin itseni oppimaan puheliaaksi. Nyt en enää osaa olla hiljaa ja kadehdin niitä jotka osaavat. Kun on hiljaisempi tulee harvemmin sanottua mitään vähemmän harkittua ja tyhmää. Hiljaisempana sitä vaikuttaa varmaan paljon viisaammaltakin. Ei kaikkien tarvitse olla puheliata, myös hiljaisia tarvitaan. Arvosta vain itseäsi sellaisena kun olet.

Se on ihan turha luulo, että muut keksivät paremmin puhuttavaa. Luulet vain. Ei ne muut ole sen kummempia kuin sinäkään. Ja puhua voi melkein mistä tahansa. Puhumisen ei tarvitse olla hienoa, älykästä tai nokkelaa. Tylsäkin aihe käy kaikille. Pääasia, että puhuu joskus jotain. Koko ajan ei tarvitse äänessä olla. Välillä voi olla hiljaakin. Ja sinunkin puhumattomuutesi paranee vanhetessasi. Olet vielä nuori ja itsekriiittinen. Niin minäkin olin ennen. Vaan en ole enää.

Harjoittele puhumalla itseksesi. Ei tarvitse edes ääneen puhua. Mieti joka päivä jokin positiivinen asia sen päivän tapahtumista ja miten kertoisit siitä jollekin. Asian ei tarvitse olla iso.

Minulla ongelma on päinvastainen. Joidenkin kanssa syntyy kiusallisia hiljaisuuksia ja minä alan täyttää hiljaisuutta. Ja höpöttää. Ongelmaksi tämän tekee se, että ne hiljaiset takertuvat minuun ja kuvittelevat, että minua oikeasti kiinnostaa höpötellä vaikka mitä.

Ja hei... paperille etukäteen kirjoittaminen ja asian selkeyttäminen on hyvä asia. Se neuvotaan jopa jossain tehokkaan ajankäytön oppaassa.

Ole vain oma itsesi äläkä mieti turhia, kyllä maailmaan mahtuu jokunen ei turhan puhujakin =)

-
Olen taasen kyllästynyt kuuntelemaan suuren suurtakin suurempaa asian vierestä sepustusta, kuin itse asia, jonka ydin on hyvinkin olemattoman lyhyt hukkuu siihen muuhun viestinnän tulvaan.

jotkut sanoo että ikä ratkaisee ja jotkut että kokemus. Mutta paras on aina olla oma itsensä jännittämättä. Sieltä ne jutut sitten lohkeaa. Turha miettiä mitä fiksua toiselle sanoo. Sanoo vain mitä on mielessä ja mitä tuntee. Ei niiden juttelujen pidä aina fiksua olla eikä niissä pidä olla mitään elämää suurempaa sisältöä. Sitähän se tutustuminenkin on... kysellään, jutellaan ja huomataan mistä toinen on kiinnostunut ja mistä toinen haluaa keskustella. En neuvo käyttämään alkoholia apuna niissä mutta varsin monilla se on ainut keino saada itestään irti jotain ja ns "rikkoa se jää" ympäriltään.

Olen huomannut,että jos Suomalaiset eivät osaa olla luontevasti hiljaa,tunnelma on jotenkin jännittynyt ja kireähkö.Ja siihen onkin äkkiä laukaistava,esim työpaikan tauoilla:Mahtaakohan huomenna sataa tai jotkut täyttävät hiljaiset hetkensä työkavereitaan morkaten.Jos et puhu mitään,sinua katsotaan kuin spitaalista...että näin,onneksi on vapaapäivä,eikä tarvitse harjoitella small talkia.

Älä sure...ja varsinkin jos olet nuori..siihen on syy ettet ole luonut vielä omaa identtiteettiä..tai sinulla ei ole mielipiteitä paljon...Itse olin niin hiljainen nuorena vieraiden seurassa ja jopa lasteni isän kanssa että oli aivan tuskaa olla..Kun sain ekan lapsen,aloin juttelemaan sille ja minä koin olevani jotakin hyvää...olin äiti ja minulla oli vastuu pienestä Ym.Sitten osasin ilmaista itseäni myös muille...Ihmeellistä..No nykyään minä haluan olla aina äänessä ja jopa johdattelen keskustelut mieleisekseni...heitän läppää helposti,koska olen tosi huumorintajuinen,enkä enää jaksa välittää mitä muut minusta ajattelee...ja huom.huumori kumpuaa omasta elämästä tai muiden ja se että osaa nauraa itselleen on hyvin vapauttavaa...Mitä taas tulee työhön jossa pitäisi puhua ventovieraiden kanssa asiaa tai myydä jotakin...olen umpi surkea ja jännitän puheluita etukäteen...Tosin voi sinulla olla jotain muutakin,mikä vaikeuttaa sinun puheliaisuutta...Mutta kunnon ystävät ei hylkää sua sen takia...tsemppii sulle!

Älä sure...ja varsinkin jos olet nuori..siihen on syy ettet ole luonut vielä omaa identtiteettiä..tai sinulla ei ole mielipiteitä paljon...Itse olin niin hiljainen nuorena vieraiden seurassa ja jopa lasteni isän kanssa että oli aivan tuskaa olla..Kun sain ekan lapsen,aloin juttelemaan sille ja minä koin olevani jotakin hyvää...olin äiti ja minulla oli vastuu pienestä Ym.Sitten osasin ilmaista itseäni myös muille...Ihmeellistä..No nykyään minä haluan olla aina äänessä ja jopa johdattelen keskustelut mieleisekseni...heitän läppää helposti,koska olen tosi huumorintajuinen,enkä enää jaksa välittää mitä muut minusta ajattelee...ja huom.huumori kumpuaa omasta elämästä tai muiden ja se että osaa nauraa itselleen on hyvin vapauttavaa...Mitä taas tulee työhön jossa pitäisi puhua ventovieraiden kanssa asiaa tai myydä jotakin...olen umpi surkea ja jännitän puheluita etukäteen...Tosin voi sinulla olla jotain muutakin,mikä vaikeuttaa sinun puheliaisuutta...Mutta kunnon ystävät ei hylkää sua sen takia...tsemppii sulle!

Mitäpä jos pyrkisit lopettamaan stressaamisen ja puhuisit sen verran, kuin kykenet ja puhuisit vain asioista, joista tahdot.
Jos/kun tulee tauko puheeseen, voi siihen väliin heittää naurahtaen ihan vaan vaikka "Ajatuskatkos!" tai vaikka "Äh, mistäs puhuinkaan".
Mokia sattuu kaikille.

Joskus itsekin ihmettelin samaa, mutta lopetin stressaamisen.
Edelleen saatan ruveta yhtäkkiä pahasti jumittamaan ja jopa änkyttämään, mutta sitten ottaa vain itselleen tarvitsemansa ajan (ja vetää syvään henkeä) ja hoitaa puhumisen loppuun :p

Sisko on hitaamman puoleinen puhuja eikä meinaa KOSKAAN saada sanottua loppuun asiaansa. Ei se mitään, kaikki lähipiirin ihmiset ovat siihen jo tottuneet.
Joskus saattaa kuulla heiton, että "onpas siskos hidas", mutta kunhan vaivautuu tutustumaan, huomaa, että fiksu likka hän on - puhuminen ei vain ole hänen vahvuutensa.

Uskotko tosiaan, että ystävyys on kiinni siitä, kuinka nasevia juttuja sattuu heittämään. Veikkaan, että enneminkin on niin, ettei noin epävarman ihmisen seurassa ole mukava olla.

Koitas myöntää, että olet ihana ihan itsenäsi.
Et ole ainoa, joka ei puheenlahjoja ole saannut, joten so what.
Ei kannata ottaa joka asiaa stressinaiheeksi. Elämästä ei kuitenkaan hengissä selviä :)

Ja ihan varmasti puhetaidot paranevat puhumalla (harjoitus tekee mestarin).
Koitas jaksella!

Niinpä, työporukassa on yksi nainen, joka käyttää hyväkseen kaikki taukopuheenvuorot. Hänen äänensä kuulu ylitse muiden, ei taukoa hetkeksikään, ei anna muille puheenvuoroa. Ja sisältö on nonsense, mihin ei ole mitään kommentoitavaakaan. Henkilö haluaa/kuvittelee hallitsevansa muidenkin mielipiteet ja useimmat myötäilevät tätä "loistavaa" persoonaa.

Itse puhun työporukassa vain, mikäli on asiaa. Joutavanpäiväisiin smalltalkeihin en viitsi ottaa osaa, enkä katso mitään menettäväni, eikä huolestuta ollenkaan, ettei ole tyhjänpuhujalle vastineita varalla :)

Ystävien kanssa on mukava ja luontevaa jutustella mistä tahansa, ystävä jättää myöskin aikaansa kuunteluun.

On kyllä hauska lukea näitä palstoja kun ihmiset valittaa aina jostain.
"Siis mä en kestä niitä turhan puhujia mun mielestä puheen pitäis olla pelkkää asiaa." "mä en keksi mitään puhuttavaa musta se on tosi ärsyttävää".
Parasta mun mielestäni puhumisessa on paskan puhuminen eli jauhaa turhan päiväistä rentoa läppää, vitsailla, kertoa tyhmiä tarinoita, nauraa porukalla omille ja toisten mokille jne... Rakentava keskustelukin on ihan ok, mut ei mielstäni oikein sovi rentoon ajan viettoon, kun useasti se menee vähän pätemisen puolelle. Niitä kaikki tietäviä joka alan taitajia löytyy aina.
Viestiketjun aloittaja voi miettiä et pitäiskö kaikkien olla hölöttäjiä tai tuppisuita. Eikö ole hyvä et meitä on joka lähtöön? Ei ole ihan niin tylsä paikka tämä maailma.
Mikäli itse haluaa juttuihin mukaan eikä vaan seurailla vierestä kun muut puhuu niin mun mielestä aluksi on hyvä vähän seurata keskustelua ja keskustelijoita ja siirtyä sit mukaan itse siihen keskusteluun. Tällain yleensä itse toimin jos porukka ei ole mulle kauhean tuttu. Itselleen jos pystyy nauramaan niin on paljon helpompaa nauraa myös toisille ja toisten jutuille. Se et jos pelkää niitä mokia tai sammakoita niin miksi ihmeessä kun niitä mokia sattuu kaikille! Eikä kukaan niitä muista paitsi ne parhaimmat ja niillehän tietysti nauretaan monet kerrat.

Lopettakaa se valittaminen ja tehkää asialle jotain!!!

Ajan kanssa oppii puhumaan sujuvasti. Itse olen ollut todella harvasanainen mutta iän myötä oppinut "sutkauttelemaan" jopa vitsejä..Se että uskaltaa avata suunsa on itseluottamuksesta kiinni. Eli lyhyesti, kaikkeen oppii kun haluaa ja uskaltaa!!

Kiitä luojaasi, että olet nainen! Jos muuten olet kohtuullisen näköinen, ei hätää, itsetuntoa vaan lisää. En tiedä missä haluaisit tutustua miespuoliseen otukseen, kun ajattelen, että sulla ei vielä ole kaveria? Nuorihan sinä olet, jos tuo 21 pitää paikkaansa. Mutta asian ydin on minun mielestäni se, että mikset anna MIEHEN hoitaa puhepuolta... me yleensä kaikki tykätään puhua itsestämme... kun vaan on joku, joka kuuntelee... Se on kuulemma mieheltä itsensä myymistä naiselle:)
Mies kun aikansa kertoo sulle elämästään ja murheistaan, koita vaan kestää, lopulta se alkaa kuitenkin haluta, että sinäkin sanot jotain. Siihen kannattaa sanoa, että "kun sulla ollut niin mielenkiintoinen elämä, ja kun sulla on noita kaikenlaisia vastoinkäymisiäkin ollut" "Niin että puhu vaan, minä kuuntelen"
Kun koitat kuunnella tarkasti ja sinulla on tavoite selvillä, mitä haluut, niin olen varma, että siitä se lähtee. Pientä kommenttia ensin silloin tällöin ja sitten voit jo alkaa puhumaan omistakin asioistasi. Mies ihastuu suhun ihan takuulla, kun huomaa kuinka kiinostunut olet hänestä ja hänen erinomaisuudestaan ja mielenkiintoisuudestaan. Ja- tätä kautta se omakin itsetuntosi kohenee... muussakin porukassa... voit myöhemmin jutella senkin mieskokemuksesi vaikka huumorilla eteenpäin. Olen niin paljon jutellut juuri kaltaistesi ihmisten kanssa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, kun nuorempana olin itsekin samanlainen. Itsekritiikki oli kova, pelkäsin sanoa mitä ajattelin etten mokaa muitten silmissä itseäni,. Nyt minua lähes kunnioitetaan, kun uskallan avata suuni vaikka olisi tuhat henkeä kuulemassa! Joku kuitenkin aina arvostelee, ja sanon vaan silloin, että "tule tänne kaikkien eteen sanomaan sama, mitä sieltä yleisöstä huutelet"

Pääasia, että on omia mielipiteitä!!! Olisi kyllä mielenkiintoista päästä juttelemaan kanssasi ! Tässä ainakin jotain minun omia mielipiteitäni!! Jatketaan juttua- toivottavasti!!

Minä juttelen vain sellaisten ihmisten kanssa joiden kanssa keksin puhuttavaa, muuten olen hiljaa ja ihmiset pelkää minua.

että "sydämen kyllyydestä suu puhuu" ... Suurin osa näistä räpättäjistä harrastaa paskan jauhamista ja moni ei edes ajattele, jos sanoo, mitä "sylki suuhun tuo"...
Ootko huomannut, että viettäisit aikaasi täällä netissä tavallista enemmän..mulla on nimittäin samaa ongelmaa tuon puhumisen kanssa ja oon miettinyt, josko se johtuisi siitä että oon ollu liikaa koneen äärellä..voi viedä luovuuden...
Sit sellaiset, jotka harrastaa tuota räpättämistä, eivät tahdo antaa toiselle suunvuoroa - siinäkin voi olla ongelma - ei ole aikaa avata suutaan?
Joskus puhumattomuus alkaa ahdistaa ja joskus taas ei huvita puhua lainkaan, mutta jos löytää hyvän kuuntelijan, ajatukset kirkastuu.. Tsemppiä sulle ja ehdotuksena vaan, että hakeutuisit johonkin kurssille, jossa harrastetaan jotain kirjoittamista ja esiintymistä :)

lopeta se hiisailu niin loppuu jumitukset ja hiljaiset hetket äkkiä 8DD hahaaa..

Itse olen ollut äärimmäisen ujo aikaisemmin, mutta hakeutunut vartavasten työhön, harrastuksiin ja tilanteisiin joissa on pakko olla sosiaalinen. Oma mielipiteeni on, että kuntelemisen taito on oleellisempaa kuin puhuminen vain puhumisen takia eli että osaa oikeasti ja aidosti kuunnella toista....Yleensä ihmiset ovat mielissään, jos on kiinnostunut toisen asioista joista haluaa kertoa tai jotka ovat tärkeitä...Ja silloinhan juttu soljuu luonnostaan eteenpäin ;)

ite olen samaa kärsinyt ku kaveri mottas leukaluun palasiks ni sen jälkeen ei puhe ei oikeen suju. Haluun et joku juttelis samalla aaltotaajuudella ni hokais et miten se puheen tuottaminen on vaikeeta,


-Jami-

ennemmin niinpäin että ei tuolla niin helkkarin viisaita oikein kukaan puhu.
Täytyy vaan osata nauraa ittelleen jos vähän mokaileekin. Niin tekee muutkin.
;-D

en itsekkään keksi koskaan mitään puhuttavaa. ;s
Puhelimessakin tulee välilä ajatuskatoksia ja saatan olla ihan hiljaa
tai sitten sönkkään jtn omaa :D

ite olen samaa kärsinyt ku kaveri mottas leukaluun palasiks ni sen jälkeen ei puhe ei oikeen suju. Haluun et joku juttelis samalla aaltotaajuudella ni hokais et miten se puheen tuottaminen on vaikeeta,


-Jami-

Olen kyllä etsiskellyt jo aiemmin jotain itseilmaisun- tai esiintymistaidon kurssia, mutta sellaisia ei tahdo löytyä muuta kuin lukion opinto-ohjelmista ja jostain Helsingistä. Kävin tuossa vuosi sitten avoimen yliopiston englanninkielen kurssin jossa joutui pitämään esitelmän englanniksi, mutta eipä siinä nyt ehtinyt sen kummemmin kehittyä, tosin pahimmasta esiintymiskammosta olen päässyt hyvin eroon mutta vielä parempi pitäisi kuulemma olla. Koulussani psykologi ehdotti "jännittäjäryhmän" kokoontumista ja minä innokkaana laitoin sähköpostia halukkuudestani osallistumaan mutta sekin meni mönkään kun kurssille ei ollut tarpeeksi muita halukkaita. Eli aika nihkeästi on tälläisiä kursseja tarjolla.

ihmettelen itsekin.

On tilanteita jolloin en osaa puhua mitään ja se noloa...

Tutustun kyllä ihmisiin ja saanut paljon uusia frendejä,puhun kun mulle puhutaan mutta itse en välttämättä osaa sanoa mitään..

kaiken paremmin.

Matkailualan ammattilaisena - yhtä tärkeää kun on saada suunsa auki, on myös kuunnella toista, eikö? Rohkeasti vaan puhumaan, mutta yhtä rohkeasti valmiina kuuntelemaan. Se että yksilö vain lörpöttelee eikä osaa kuunnella, monesti vain aiheuttaa ongelmia. On rikkautta jos sosiaalisessa verkostossa on eri taustaisia ihmisiä - siinä sitä oppii spontaaniksi ja samalla hienotunteiseksi.
Kaikkien ei tarvitse olla runebergejä etc., mutta monesti juttua alkaa spontaanisti tulemaan jos luottaa itseensä eikä "ota ennakkopaineita" - mitä sitten jos sitä ei tule juuri sillä hetkellä. Jos joku loukkaantuu siitä, eihän ainakaan mikään todellinen ystävä ole! Itselleen voi ja pitää nauraa; elämää ei ole vakavaksi tarkoitettu :-)

Samaa ongelmaa. En edes muista koska olisin keskustellut oikein kunnolla kenekään kanssa. En muuten oikeastaan puhu, jos ei jotain sitten kysytä. Ja silloinkin vain lyhyesti vastaan. Jos yritän kertoa jotain tarinaa tms. sanat todellakin menee sekaisin ja ei muutenkaan ole yhtään sujuvaa. Ehkä sen takia sitten pysynkin hiljaisena. Ja sen takia, mihin juttu voisi kääntyä, koska olen epävarma ja tietyistä asioista en halua puhua. Ja itsestäni mulla ei ole mitään kerrottavaa..kun yksin asun..ja tvtä katon.Siinäpä se.

Sun suurin ongelmas on mokaamisen pelko. Jos puhelimessa, tai kommunikoinnissa teet yhdenkin "virheen" , häpeät sitä, ja suomit itseäsi vielä paljon jälkeenpäinkin. Eikö niin? Opettele luottamaan itseesi, ja ajattele vieraiden ihmisten läsnäollessa, että sinulla on oikeus olla hiljaa, eikä tartte yrittää keskustella, jos ei ole asiaa. Kun olet hämmentävässä tilanteessa, ja tunnet itsesi vaivautuneeksi, ajattele olevasi parempi kuin muut, ylempänä, ja älykkäämpänä. Saattaa auttaa. Osallistu keskusteluun suunnittelematta, jos tuntuu, että on sanottavaa. Usein varmaan haluisit sanoa jotain, mutta et uskalla, kun et tiedä miten sanoisit. Sanot vaan prkle, ja annat sanojen seota, jos niin on käydäkseen. Ja lopetat puhelujen suunnittelun täysin. Soitat vaan, etkä ajattelekaan edes miten puhelun aloitat. Kyllä se asia tulee hoidettua, vaikka muutama öö joukkoon tuleekin. Ajattele sen olevan osa persoonaasi, niinkuin onkin. Niin muutkin sen ajattelee, ilman että nauravat selkäsi takana.

Vielä muutama vuosi sitte olin oikein pelokas puhumaan, jännitin kaiken aikaa, että onko se tilanteeseen sopivaa se asia mitä pyörittelin mielessä.. onko se toisten mielestä hauska ja osaanko kertoa sen tarpeeksi nopeaa... Kiinnostaako se toisia... pitävätkö edes minusta.. saanko olla siinä seurassa toisten mielestä.. HERRAjumala! Aivan valtava oravanpyörä omista hämäristä peloista! Joskus sanoin sanottavani vaikka pelotti, joskus nolotti jos se ei ollu toisten mielestä kovin kaksinen juttu.. Ja joitakin kertoja olen hävennyt ihan suunnattomasti, kun minun suustani ei joka kerta irronnut edes ääntä ku olin niin kovasti jännittänyt ja miettinyt sanonko vai en, toisinaan olen ollut vaan hiljaa ja sekään ei ole tuntunu hyvältä ku olen lapsesta asti ollut sielultani puhelias. Nyt lähes kolmikymppisenä jo uskallan puhua aika reippaasti. Tehin 2-3vuotta itsetunto remonttia. Mä vaan puhuin jokapaikassa ja varsinkin silloin kun tuntu että nyt vähän jumittaa. Välillä nolotti ja hävettikin ehkä joskus, mutta silti. Ajattelin että ei mulla ole mitään menettävääkään.. Eikä siihen kuollutkaan vaikka toiset ei välttämättä aina tykänny minun jutuista, mutta en voinu itseänikään pidätellä.
Hauskoja juttuja löytyy kyllä, täytyy vaan itse ensin rentoutua ja osottaa kuulijoille, että ensin itse pitää siitä ja tahtoo välittää sen toisille. Zemppiä! Kyllä sä pääset tosta vielä yli. Rentoudut ja opettelet luottamaan siihen, että sieltä suusta tulee ihan sanoja ja luotat siihen omaan asiaan, näkemykseen ja mielipiteeseen, sinun ystävät varmasti olisi kiinnostuneita kuulemaan ajatuksiasi. Toi muutostyö on vaikeata, mutta harjoittele läheistesi seurassa. Et sinä ketään ystäviä menetä! Älä sitä pelkää!(: Rohkeasti vaan,kyllä sesiittä ;)

Kysyisin sinulta ihan ensimmäiseksi, miksi sinä tunnet olevasi vastuussa siitä jutustelun luistamisesta??? Eiköhän ole niin, että kaikki ringissä ovat yhtä paljon vastuussa tuosta jutustelun etenemisestä ja aiheiden keksimisestä. Vain opettaja on vastuussa oppitunnilla, että jutustelu luistaa oikein.
Jutustelun ei tarvitse olla yhtä pälätystä koko ajan. Siinä saa olla ja siinä täytyy olla taukoja. Silloin jokainen voi mitettiä viimeksi sanottua ja samalla miettiä, mitä seuraavaksi sanoisi siitä. Tauon aikana voit katsella muiden ilmeitä, miten he suhtautuvat sanomaasi, onko heillä kenties jotain kommentoitavaa asiaan jne. tai ottaa siemauksen kahvikupista. Jos kenelläkään ei ole kommentoitavaa, voit itsekin vaihtaa aihetta sujuvasti tai jatkaa edellistä juttua, jos vielä tulee jotain mieleen.

Jos olet työpaikalla, voit ihan hyvin aloittaa siitä, kuinka olet tyytyväinen aikaansaannoksiisi. Mitä vaikeuksia sinulla oli, mikä tuntui helpolta, miten voisit ensi kerralla tehdä nopeammin tai fiksummin, kenen kanssa teit työtä ja mikä oli sinun osuutesi jne. Tai voit kysyä neuvoa johonkin työasiaan ja millä tavoin jokin työtehtävä yleensä on ennen tehty ja onko sille olemassa vaihtoehtoja jne. Jos siis haluat jutella työasioista tai -kavereista. Jos taas olet menossa tapaamaan jotakuta tai tapaat sattumalta kadulla, baarissa, postissa jne, voit ihan hyvin aloittaa, että onpa siitä edellisestä tapaamisesta jo aikaa ja voit kertoa toiselle, mitä sen jälkeen on sattunut sinulle. Mutta anna toisenkin välillä kertoa omista tapahtumistaan.

Jos sinulla on työpuhelu, eikä ajatuksesi tahdo pysyä kasassa puhelun aikana ja pelkäät unohtavasi asioita ja siksi pitäväsi taukoja, kirjoita ranskalaisilla viivoilla tärkeät kohdat ylös. Silloin voit seurata niitä ja kaikki tärkeä tulee sanotuksi. Puheesi ei kuitenkaan ole sellaista kuin jos lukisit tekstin jostain paperista. Ja siinäkin on jokaisen kohdan jälkeen hyvä pitää taukoa, jolloin varmistut siitä, että kuulija on ymmärtänyt sanomasi oikein. Voit vaikka kysellä, että mitä hän ajattelee siitä kohdasta! Silloin toinen joutuu puhumaan, ja sinä saat koottua ajatuksia. Mutta tärkeää on myös kuunnella toista!

Joskus voi olla vaikea keksiä, mitä sanoisit aloitukseksi. Voit mainiosti kysyä toiselta, näkikö hän aamun televisiouutisista, että taas oli sattunut junien myöhästyminen, että ne ovatkin epävarmoja kulkuneuvoja esim. pitemmälle matkalle lähtiessä, tai lento-onnettomuus sattu taas meren yllä, onkohan vesi jo lämmennyt... tai että helleaalto on mennyttä tältä kesältä. Pitää kai miettiä, menisikö jonnekin ulkomaille. Onko sinulla hyviä ehdotuksia? Nämä ovat vain esimerkkejä. Ja näistä on helppo jatkaa! Ei tarvitse niitä analysoida sen enpää, voit sanoa vain oma mielipiteesi. Myös kestojutut "Tukiaisen" viimeiset..., Matti Vanhasen kirjoitukset milloin milläkin.... , Matti ja Mervi taas jne. Ihan hyvin voit aloittaa vaikka tekstaria kirjoittaessa heittämään jollekin, että olisitpa tässä puuhassa yhtä nopea kuin Matti Vanhanen! Siitä voi taas irrota joksikin aikaa sananvaihtoa!

Joten, älä pelkää puhumista tai taukoja.... nekin ovat vain hyväksi! Joten reippaasti juttelemaan ihmisten kanssa!

Luota itseesi, sinä osaat, kiinnitä huomiota vapaa-ajan keskusteluissa asioihin ja sanoihin, jotka ovat Sinulle tuttuja ja niiden mukaan osaat ottaa osaa keskusteluun, vaikka aiheesta poiketenkin, esim vitsikin voisi olla kohdallaan, jos joku aihe juttelussa tuo mieleen. Kyllä "sylki sanat suuhun tuo" on vanha sanonta ja pitää paikkansa.

Mitä työasioihin tulee, niin suoraan vastaat asiakkaalle, miten hänen tulee toimia, Sinähän tiedät sen. Niissäkin keskusteluissa jokin sana voi avata mielikuvítuksesi arkun ja keskustelut sujuvat . Vain mielleyhtynä johonkin sanaan/asiaan, niin kyllä siitä keskustelu kehkeytyy.

Itehän oon tällanen, joka keskustelee ihan mitä vaan, heittelee pientä juttua ja vitsejä. Mutta ongelma on vaan se, että myöhemmin sitten kadun sitä että mitä olen mennyt sanomaan.

Mukava kuulla, että on samanlaisiakin henkilöitä olemassa ja varsinkin naisia. Tai eihän se mukavaa ole. Sosiaalisuus on nykyään "in", jonka olen itse saanut kokea kantapään kautta. Itse olen akateemisen ja vähän päälle (AMK) käynyt nuorimies. Ongelmaksi on tullut se, etten meinaa saada vakituista työpaikkaa, koska olen kuulemma akateemiseen paikkaan liian hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Suorittavaan työpaikkaan olen taas saanut kommentteja, että olen liian ylikoulutettu henkilö. Ehkäpä sitten tämä työttömyys on sitten minulle ihan oikea paikka, ei haittaa koulutuksen taso!!! Eletään vaan toisten varoilla!!!

Minulla on myöskin sama ongelma. Itse olen ollut aina ujo. Lapsena kumminkin puhuin sen verran että sain kavereita pari mutta sen koommin en ole oikeita kavereita saanut ja kohta jo lukio käytynä. Puhuttavaa on vain niin helvetin vaikea keksiä ja kun tutustun edes vähän johonkin ihmiseen niin se on sitten siinä, kaikki kaikkoaa luotani. Ilmeisesti luulevat että minua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden seura. Yleensä jos joudun keskustelutilanteeseen vaikka luokkatoverin kanssa niin se silti ahdistaa kun en yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa. Lähisukulaisille ja kauan sitten hankituille kavereille on helppo puhua mutta heitä ei lasketa tähän. Kaikki muu on vaikeaa. Pariin tyyppiin edes vähän jotenkin tutustuin lukiossa mutta eihän siitä loppujen lopuksi tullut mitään kun en ole ollut enenpää aktiivisempi.

Olisihan se kivaa olla semmoinen moottoriturpa edes joskus mutta silti en vaihtaisi hiljaisuuttani mihinkään, vähän kumminki pitäisi saada puhetta tulemaan. tässä minä yritän etsiä itseäni. Sen olen huomannut että itsetuntoni on päin helvettiä ja alemmuutta tunnen myös. Minulla taitaa olla myös jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko ja pientä sitoutumiskammoa. Puhelimella soittaminen on yhtä helvettiä ja sitä en mielelläni tee, oli langan toisessa päässä kuka tahansa. Muiden jutut tuntuvat paremmilta kuin omani. Olen vetäytynyt liikaa oman kuoreni sisään. Istun koulussa mieluummin yksin hiljaa kuin pällistelen muiden luona väkisin ja yritän keksiä puhumistä jota en saa suustani ulos. Tykkään kuunnella muita ja nauraa muiden jutuille. Ryhmätehtävissä muut kerkeävät sanoa jo kaikki asiat ennenkö olen saanut mitään päähäni. Minä yleensä puhun jos on täyspakko mutta vain silloinkin vähän ja harkitusti.

Nykyään en ole kauheasti edes jaksanut yrittää olla puheliaampi. Toivon että tulevaisuudessa saisin rohkeuden puhua paremmin. Olisihan se kiva että saisi ihmiset pysymään vähän lähempänä eikä heidän tarvitsisi lähteä karkuun minun tylsyyttäni ja hiljaisuuttani. Joskus kun sais puolisokseen yhtä hiljaisen ja ujon ihmisen kuin itse olen. Siinä oli paskaa suun täydeltä.

Oli kuin mun tarina. Itse en kanssa keksi sanottavaa ja tuntuu, että muut pitävät mua ihan tylsänä ihmisenä. Kai itsensä sivistäminen vois auttaa. Oon joskus miettinyt et vois tilata paikallista sanomalehtee, et tietäis edes paikalliset asiat. :D

Viestiketjussa on käsitelty aika monisäikeisesti puhumista, puhumattomuutta, small talkia, asiakeskustelua ym. sekä persoonallisten luonteenpiirteiden vaikutusta siihen mihin "lokeroon" ihminen sijoittuu. Nykyhetkeen kuuluu se, että monipuolisia sosiaalisia taitoja arvostetaan ja tälläiseksi taidoksi tämä turhan höpöttelykin voitaneen ajatella. Kaikkina aikakausina näin ei kuitenkaan ole ollut, eikä kaikissa kulttuureissa tälläkään hetkellä varmaan katsota hyvällä pölöttäjiä. Eli tarkoitus kai oli sanoa, että puheenlahjat tai niiden puute ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa eikä näillä asioilla välttämättä ole mitään tekemistä itsetunnon tai -varmuuden kanssa. Tietysti jos jonkin asian kokee itselleen ongelmalliseksi, voi itseään pyrkiä muokkaamaan sellaiseen suuntaa, jossa tuntisi olonsa kotoisammaksi.

Itse en puolituttujen tai vieraiden ihmisten seurassa ole small talkin ystävä enkä juuri olennaisen lisäksi turhia puhele. Osaksi varmasti siitä syystä etten kyllä keksikään puheenaiheita, mutta osin myös siksi, että yksinkertaisesti asiat joista puhutaan ei useinkaan ole millään tavalla kiinnostavia tai puhumisen arvoisia. Mutta tärkeintä on se, että en koe hiljaisuuttani millään tavalla ongelmaksi. Monesti on jopa hauskaa seurata toisten keskusteluja ns. ulkopuolisena tarkkailija. Muutenkin ajattelen ja mietiskelen asioita itseskseni, enkä koe tarvetta tuoda julki omia mielipiteitäni. Riittää että tiedän ja tiedostan ne itse.

Läheisimpien ystävien, joiden kanssa toki lörpötelläänkin, mielestä saatan vaikuttaa ovelalta ketulta tai salamyhkäiseltä ulkopuolisten mielestä. Mielikuvaan varmasti vaikuttaa se, että aika aktiivisesti tarkkailen ja havainnoin mitä ihmiset ympärillä puhuvat tai tekevät. Varmaan mielikuva pitää omalta osalta paikkansa ja minun puolesta se on täysin ok juttu.

Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Vihaan sitä kun ihmiset luokitellaan onko ne hyviä vai tylsiä tyyppejä sen perusteella kuinka sosiaalinen se on esmes koulussa tai jossai isommassa lössissä... (tässä tapauksessa laumassa paskanjauhamisessa)

kaveripiirissähän tätä ei pitäisi edes tapahtua jos joku on hiljainen koska silloin he eivät enää ole kavereitasi

Öö...Öö Ö.
ÖÖ..ÖÖ..ÖÖ..Ö..

JUmiTusTa :=0

mua alko naurattaa toi viesti, siis toi ihan alkuperänen :D:D:D siis se vaan kuulostaa koomiselta, että jumittaa, AIVOISSA VAAN JUMITTAA koko aika. Ajatukset jumittaa.

Siis on tuo mullekin tuttua. Ei keksi mitään sanottavaa. Aivot lyö tyhjää. Tuttua on.. En tajuu, kai ihmiset vaan on erialisia, toisilla ei tunnu jumittavan koskaan, juttu luistaa. Mutta kai siinä ihminen voi kehittyä. Varsinki sopivassa ilmapiirissä. Joku vaik teatteri ja improvisaatiokurssit vois auttaa. Ja yleisesti, ottaa asenteekseen improvisaation. IMPROVISOI.