Marko Kilpi: Kadotetut

Tulipahan tutuksi uuden kyvyn toinen tuleminen dekkaririntamalle.
Jotain hyvää ja genren standardeista poikkeavaa. Kuten ns. sankarin touhuaminen järjestyspoliisin rivimiehenä eikä KRP:n komisariona. Tarina ruotii ajan julkkistyrkkyilmiötä raskaalla kädellä, jopa jankuttaen. Poliisityön kuvaus hetkittäin ärsyttävän pikkutarkkaa. Pitääkö joka aseen viritys ja mikrofonin ripustus niin tarkoin kuvata, vaikka se alaa harrastavalle ehkä tutisuttavan elämyksen aioudesta antaakin.
Hirveän laveasti Kilpi maalailee henkilöitten ajattuksia ja tuntemuksia. Suorastaan sillanpääläisittäin. Enkä tarkoita Jaria. Pikkusen nykyaikaisempi ote olisi lyhentänyt neljästäsadasta sivusta sata pois eikä lopputulos ainakaan kärsinyt olisi.
Viimeiset puolsataa sivua suorastaan hyytävän jännittäviä toiminnallisuudessaan. Joten M Kilpi on tarkkailulistallani ja jos uutta tulee niin katsotaan mihin suuntaan kerronta kehittyy, jos kehittyy.
Rohkenen suositella.