Kepulaiset laiskoja opiskelemaan

lusmuja ovat

Tänään lehtien otsikot kirkuvat, Jarmo Korhonen palaa koulun penkille ja keskittyy opintoihinsa "viimeistelemään" maisterintutkintoaan Turun yliopistossa. Jarmo Korhosen tutkinnosta puuttuu mukamas enää yksi kurssi ja pro gradu -tutkielma, jonka tekeminen on hänen elämässään nyt kuulema ykkösjuttu.

Jarmo Korhosen aloitti yliopisto-opinnot 80-luvulla Joensuun yliopistossa ja niihin tuttuun kepulaiseen tapaan tuli yli 20 vuoden tauko, kun Jarmo Korhonen siirtyi keputehtäviin. Kepupolitiikkotehtävissä ei tarvita sen kummempia koulutusvaateita, eikä kielitaitoakaan tarvita, pärjää jopa tankeroenglannilla. Kovin tuo Olli Rehninkin kielikin tuntuu tankerolta ja kankealta, kun hän puhua vääntää englantia kansainvälisillä areenoilla Matti Vanhasen kielitaidota puhumattakkaan.

Kepulaiset poliitiikot yhdessä muiden porvaripoliitiikkojen kanssa patistavat meitä suomalaisia valmistumaan koulusta nopeasti säästösyihin vedoten, mutta oman itsensä kanssa asiat ovat aivan perstolalla Jarmo Korhosen opiskelujen nopeudesta pääteltynä. Kaiken kukkuraksi hän pyrkii Suomen eduskuntaan kesken jääneillä opinnoillaan. Näyttää siltä, että Suomen nykykykyeduskuntamme enemmistö koostuu rupulisakista ja oman itsensä kouluttaminen ei ole pääasia, vaan raha ja raha omaan taskuun vallankin. Jarmo Korhonen ei kuulema kuitenkaan nosta opintotukea, sillä hänellä on vielä tätä tutuksi tullutta "rahaa" säästössä puoluesihteeriajoiltaan.

Täytyy sanoa, että voi saatana! Eikös ne sukarit ja kakkoset pidä huolta tällaisesta kepun timantista, joka yhdessä heidän rahoittamana saivat rusnattua Suomeen ostohallituksen?

6

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jarkki K

      Ylioppilas Heinäluoman taloustieteellisen koulutuksen puutetta ja surkeaa kielitaitoa on myös arvosteltu.
      Heinäluoma on jättänyt kaikki opinnot kesken. Voi satana mikä lusmu.

    • taivainen tosi

      Eikös näillä kepulaisilla poliitiikoilla ole oma väitöskirjatohtoriputkikin? Ainakin entisen Maalaisliiton aikana oli, eikös tämä Ahti Karjalainekin ollut tohtori, vaikka kielimiehenä oli aivan nollan luokkaa. Seppo Kääriäinen on tohtori ja taitaa tämä Paavo Väyrynenkin olla tohtori? Voisi kuvitella, että Matti Vanhanen on tohtori pikapikaa, kun hän pääsee selville vesille näistä vaalirahasotkuistaan ja palloa ei sovitella hänen jalkaan.

    • asgtgasdgf

      Tutkimusten mukaan maaseudun kepulaiset ovat selvästi vähemmän koulutettua väkeä kuin kaupunkilaiset.

      Siksi Kepun slogan 'Yksinkertaisia asioita yksinkertaisille ihmisille' sopii hyvin.

      • eikös vain?

        Panee vähän miettimään tätä ihmisen yksinkertaisuutta, Helsingissäkin Mari Kiviniemeä on äänestetty valtuustoon. Mitä tekemistä Mari Kiviniemellä on Helsingin valtuustossa, hänhän on kepulainen ja pahempi sellainen? Miten nytkin yrittää pistää Helsingissä asuvat maksamaan työnantajille annetun KELA-maksun poiston energiaveroja korottamalla kymmeniä prosentteja?


    • KEPUmessias Matti Vanhanen vetelehti 15 vuotta yliopistossa ja ei olisi koskaan valmistunut ilman professori-isänsä antamaa "hyvä veli" apua professorikunnalta...

      Vanhanen muuten kävi lukiotakin 2 vuotta per luokka.

      Mari Kiviniemen graduakaan ei löydy mistään...

    • ollut.

      Kiljunen ole vittutieteen lehtori?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      78
      4129
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      18
      2776
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2674
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1876
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1686
    6. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1490
    7. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1471
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      100
      1396
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1385
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1329
    Aihe