Todella kivoja ominaisuuksia on yleisen laadun lisäksi seuraavatkin:
- videokameran sisäisen muistin lisäksi vähintään yksi, tai mieluummin kaksi muistikorttia.
Selitys, kun kuvaat niin yleensä siitä tulee kymmeniä otoksia joista on vaikea valita niitä parhaita heti. Mutta kun on useampia muisteja niitä voi siirrellä muualle ja tilanne selkiytyy.
Ainakin minä teen valikoinnin ja otosten alkujen ja loppujen poistot ja leikkaukset aina kamerassa ja tv näytöllä, se on nopeaa, koneeseeni verrattuna. Vasta valmiin tunnin parin elokuvan liitän ja teen valmiiksi tietsikalla.
- suomenkielinen valikko.
Selitys, vaikka kielitaitoni jotenkin riittää, en silti muista valikoita ja alavalikoita kunnolla. Näkeehän sitä ammattivalokuvaajan kuvissakin kun on kuvattu väärillä ohjelmilla ja jopa valkotasapainokin on säätämättä, on sinistä asfalttia, tai lunta, valkoinen hääpukukin on keltainen, väärin kuvatussa ei ole niitä oikeita sävyjä siitä ei saa milläkään ohjelmalla hyvää.
Toiseksi, jokaisessa kamerassa on eri termejä samoistakin asioista, mikään ei ainakaan minulta suju joustavasti ja nopeasti englanninkielisellä, vaikka suvussa on ollut valokuvaus pääharrastuksena vuodesta 1925, äitini syntymästä asti.
Ja yksi neuvo, jos pystyy päättämään aikaisessa vaiheessa videokameran valinnan, silloin kauppa onnistuu.
Vasta kun ensimmäisen valitsee mutta ei osta, alkaa oikeasti tutustumaan hintaa ja ominaisuuksiin. Itsellä valinta vaihtui useaan kertaan, viimeisenkin kohdalla marraskuussa.
Yleensä ei myöskään kannata ostaa uutuutta vasta kun 9 kk kuluttua, silloin sen laatu on vakiintunut ja hinta laskenut.
Tarpeellisia ominaisuuksia
3
198
Vastaukset
Ihan hyviä ohjeita videokameran ostajalle.
Mielestäni kaikki video-otokset kannattaa siirtää tietokoneella ulkoiselle kovalevylle. Jossain vaiheessa kuitenkin harmittaa joku otos, joka on muistikortin tyhjentämisessä hävinnyt.- ykx mielipide
Video-otokset kannattaa myös säilyttää aitona ja mahdollisimman laadukkaana vaikka veisivät Gigatavuja verrattuna muunnettuun joka vie vain kymmenysosan,
aina laitteet uudistuvat ja vanhoja heikkoja ei kukaan halua katsella.
TUOLLAINEN HD-videokamera kyllä kannattaa ostaa kun nykyään alta 100 € myydään.
Koska sillä saa zuumaamatta sisälläkin ja yleensä normaalivalossa lähes yhtä hyvää videokuvaa kuin oikealla HD-videokamerallakin, (jos tukee johonkin, tai kuvaa jalustalla) lisäksi saa laadukasta valokuvaa, kulkee mukavasti mukana, vara-akut halpoja yms.
Mutta ei vuosiin ole kannattanut ostaa HD-videokameraa, koska videotkaan ei ole erityisen laadukkaita ja toiseksi 2 megapikselin valokuvilla ei tee oikeastaan mitään.
Canon PowerShot A2200 digikamera
14.1 megapikselin digikamera, 4 x optinen zoom, 2,7" LCD-näyttö ja HD-videokuvaus. hinta alle 100 €
Minusta mitään kameraa ei kannata ostaa jossa ei ole HD-videokuvausta,
se videokuvaus antaa niin paljon enemmän kuin valokuva,
Eikä videokameraa jossa ei ole FUL-HD videokuvausta ja 3 megapikselin valokuvaus.
. Mielestäni kaikkein tarpeelllisimmat ominaisuudet kamerassa ovat (laadun ja tallennuskapasiteetin lisäksi) manuaalisäädöt optiikkarinkulassa ainakin skarpille ja aukolle. Valitettavasti vain melkoisen harvinaiset ominaisuudet pikkukameroissa.
Seuraavaksi tulee ulkoisen mikrofonin liitäntä ja varustekenkä johon tämän mikrofonin saa kiinnitettyä hämähäkkiripustimella. Nämäkin on käymässä videokameroissa harvinaiseksi.
Kai sitä on seuraavaks ostettava järkkäri. Mites niissä on tuon lisämikin laita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271558Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391549Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131353Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121008
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7901- 71826