Kotitalousvähennyksen virheellinen markkinointi

Teimme sopimuksen kattoremontista viime keväänä.
Tarjoushetkellä ja sopimuksen teko päivänä firman henkilö vakuutti että kotitalousvähennyksen saa ilman muuta. Me hölmöinä uskoimme, emme tienneet että pitäisi varmistaa ennakkoperintärekisteristä.
Verovirastossa asia selvisi. Otin yhteyttä ko henkilöön, joka kyseli että minkä firman nimellä lasku tuli. Kävi ilmi, että lasku olisi pitänyt tulla toisen firman nimellä. Eli lasku muutettiin. Ja taas matka kävi verovirastoon, tällä kertaa olikin niin että tällä toisella firmalla ei ole mitään tekemistä remointoinnin tai rakentamisen kanssa .Joten verovirasto ei tätä hyväksynyt.
Teimme reklamaation yritykseen, johon emme ole saaneet tähän päivään mennessä vastausta.
Otimme yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, jonka mielestä meitä on johdettu harhaan ja asia laitettiin eteenpäin.
Haastemies ei ole myös saanut firman henkilöitä kiinni, joten asia on heidän osaltaan loppuunkäsitelty.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten asia on selvitetty?
Olemme viemässä asiaa eteenpäin koska kysymys on useammasta tuhannesta, joten en haluaisi jättää asiaa sikseen.

3

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kattonikkari

      Niin....sitä saa mitä tilaa... AINA pitäisi tarkistaa firman taustat,löytyykö ky. yritystä edes ollenkaan. Sinäänsä outoa että ei verotuksessa mennyt läpi edes tuo toisen yrityksen lasku. Yritys kun saa harjoittaa myös muuta liiketoimintaa
      kuin mikä sillä on päätoimialana ilmoitettu.....Esim keittiökalusteiden myyjä (liike) saa myös asentaa (niin että oikeutettu vähennykseen) vaikka päätoimialana on kalusteiden myynti. Jos sivutoimialasta tulee päätoimiala (kummasta tulee enemmän LIVA) tulee päätoimiala muuttaa....

    • AM

      Ja joku vielä kehuu, miten kotitalousvähennys on hieno järjestelmä. Ilman kotitalousvähennystä hinnat olisivat edullisempia, kun yrittäjät lätkäisevät sen vähennyksen lisähinnaksi. Kuluttajan täytyy tarkistella yritysten taustoja ja muutenkin olla kärppänä, ettei tule tuollaisia mokia. Onpa ihan hirmu hieno vähennysjärjestelmä.

    • Niin sitähän sitä saa.. Taisinkin laittaa tuohon ensimmäiseen viestiin että hölmöjä olimme, mutta ensimmäinen omakotitalo ja ensimmäinen iso remontti, niin mistäpä sen tiesi...
      Onneksi nyt olemme viisaampia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4870
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2265
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1444
    4. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      89
      1364
    5. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1346
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      131
      1153
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1085
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      264
      988
    9. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      72
      967
    10. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      965
    Aihe