Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

0

Kommenttia

2

  1. Me muutimme lasteni kanssa maalta kaupunkiin noin vuosi sitten. Erosimme heidän isän kanssa ja hän muutti toiselle paikkakunnalle. Olimme elänneet maalla lähes kymmenen vuotta. Paikka ahisti ajoittain kun tuntu ettei siellä ole mitään elämää, mutta luonnosta sain sieluuni jotain mitä rakastin. Lapset saivat elää vapaasti ja kavereita oli sen verran mitä tarvitsivat. Mutta sitten eräänä hetkenä ulkopuolistenkin kehotuksista aloin ottamaan neuvoa että miksi jämähdän sellaiseen paikkaan jossa ei ole mitään. Aloitin uuden ihmissuhteen ja tämä vahvisti muuttoni kaupunkiin koska hänkin asui kaupungissa. Alku näytti lupaavalta mutta kunnes huomasin että poikani alkoi voimaan pahoin , uusi elämä oli hänelle liikaa. Isä oli kaukana, tuttu ja turvallinen ympäristö poissa ja pieni koulu. Kesä oli kamaalaa, hän vain makasi ja itki, teini tyttäreni 13.v ajautui ihan vääriin piireihin, tupakka ja alkoholi tuli kuvaan. En ollut uskoa että muutto 30km kaupunkiin teki elämästämme surullisen. Pian jouduin työttömäksi, jouduimme muuttamaa edullisempaan asuntoon jossa ilmeni homevaurio. Nyt olemme olleet asunnottomia n puolivuotta. Olemme olleet nyt miesystäväni luona, kaksiossa on ahdasta ja muutenkin totuttelua kun ei ole juuria saatu vielä mihinkään. Huomaan itsekkin että valintani osottautui niin vääräksi kun ikikuina päivänä voi. En ole kaupunki ihminen en pintaliitäjä, tykkään hiljaisista hetkistä ja rauhasta.. sekotin itseni siihen mitä olin nuorena, 30.vuotiaana tein siis elämäni virhe valinnan josta maksaa lapseni sekä minä itse. Muistoja on kodissamme paljon ja huomaan että ne oli hetkiä joista nautin ja se oli elämääni, joka päivä koen itsesyytöksiä miksi otin lapsiltani juuret ja siivet pois.. nyt kaipaan kotiin- kaipasin heti siitä asti kun sieltä lähdin. Uskottelin vain haluavani jotain suurta muutosta elämääni joka veikin väärälle tielle. Uusi mies on hyvä meille muttei mikään korvaa sitä mitä ehjänä perheenä olimme ja mitä meidän koti oli. Jouduimme luopumaan asunnottomuuden takia myös rakkaasta koirastamme ja se oli asia joka pisti minut elämässä polvilleni että miten näin voi oikeesti hetkessä valua onnea ja iloa hehkuvasta elämästä ja ihmisistä kaikki se pois.. Vain omien virhe arvioinnin takia. Tänäpäivänäkään emme ole saaneet elämästä kunnolla kiinni.. toivon että löydämme pian vertaisen kodin ja paikan johon voimme luoda uudet muistot, paikan jossa on sielunrauha ja hyvä olla.