natanael

Vapaa kuvaus

Aloituksia

2

Kommenttia

265

  1. Ääriluterilainen kertoo, että hänenkaltaisensa eivät käy kirkossa muuten kuin ns. pakollisissa (häät, hautajaiset) tai muodollisissa (joulu) tilaisuuksissa. Kuvaus on kyllä osuva ja tarkka - ulkopuoliseksi itsensä tuntemienn tuntuu luonnolliselta tuossa tilanteessa. Luterlaisen jumalanpalveluksen muodollisuus, seisomaan nouseminen tietyissä kohdissa, vuorolaulujen sanojen ja sävelten osaaminen ei onnistu ilman tottumusta - ääriluterilainen tulee väkisinkin vaivautuneeksi.

    Toinen ryhmä on seitten se, joka osaa luterilaisen jumalanpalveluksen kaavan, käy kirkossa säännöllisesti, mutta jää kaiken keskellä uskonnolliseksi. Usko on tällaisen mielestä jokaisen henkilökohtainen asia, uskoa ei saa "tuputtaa" eli todistaa uskosta suoraan kenellekään, uskoa eletään sunnuntaisin, ei niinkään arkipäivisin Sanaa tutkien ja rukoillen. Häntä koskettaa puhe laupeudesta, hyvän tekemisestä ja moraalinen elämä. Sen sijaan hän kokee vieraaksi parannuksen tekemisen, puheen uudesti syntymisestä, Pyhästä Hengestä ja armolahjoista, Jeesuksen seuraamisesta ojentautumalla Sanan mukaan elämässä ja kaikkien uskovien yhteydestä. Luterilainen jumalanpalvelus riittää hänelle.

    On täysin mahdotonta tietää tai arvioida ihmiksten sydänten suhdetta Jumalaan. Kirkossa harvoin käydessäni katselen joskus ympärilleni ja kyselen itseltäni, kuinka moni meistä on kohdannut elämässään Jeesuksen Vapahtajanaan. Edes kirkkokahvilla ei puhuta yleensä uskosta ja Jumalasta, vaan muista arjen kuulumisista. Toki kuulumiset voi aina vaihtaa, se on hyvää jakamista, mutta uskovien keskinäistä yhteyttä ei pääse helposti kokemaan.

    Evita toi sen jo esille: kaikilla on toivoa. Olet sitten ääriluterilainen tai korkeakirkollinen, Sana voi koskettaa herättää omantunnon ja viedä ristin juurelle sen ainoan armahtajan luokse, jolla on valta antaa meille iankaikkinen elämä. Usko tulee Sanan kuulemisesta, onko meillä sitten saarnapöntöissä pappeja, jotka julistavat oikein lakia ja evankeliumia; joiden puheessa kuulee "näin sanoo Herra". Kuinka moni nykyajan papeista on vain ääriluterilainen tai korkeakirkollinen?
  2. Olen oikeastaan sanottavani tämän ketjun pääaiheesta jo sanonut edellisessä viestissäni. Hyvin monissa viesteissä käsitellään naisten väärää kohtelua, miesten vääränlaista vallankäyttöä ja naisen aliarvioimista, se kaikki on tietenkin totta ja sitä tapahtuu ja on tapahtunut kaikkina aikoina. Kristillisyydessäkin joudumme kokemaan monenlaista epäraitista ja kovahenkistä toimintaa. Nimim. Ajan merkit huomioi tämän erinomaisesti kirjoittaessaan:
    "Täytyy muistaa että sellainen avioliitto esim. johon kuuluu vain lakihenkisesti käsitettynä tuo naisen alamaisuus, mutta keskinäinen rakkaus ja kunnioitus puuttuu, on pelkkä sairas irvikuva siitä mitä Jumala on tällä asialla tarkoittanut."

    Monien sydämen kovuus esim. lakihenkisyydessä tai lain alla elämisessä ei saa kuitenkaan hämärtää ja kuurouttaa meitä siltä, mitä Jumala sanoo. Jos olet uskova, Jeesuksen oma, niin tärkeintä on se, mitä Jumala Sanassaan sanoo ja ojentautua sen mukaan - on se sitten naisen asemasta seurakunnassa tai oikeasta miehen mallista. Se, että jäämme kaikissa teoissamme aina vajaiksi ei saa tehdä meitä veltoiksi, vaan saamme armon varassa pyrkiä elämään rauhassa ja rakkaudessa lähimmäistemme kanssa.

    Naisen asemaa haluttiin kehittää jo ennen naispappeuden hyväksymistä. Tarkoitus oli kehittää seurakuntalehtorin virkaa niin, että nainen voisi siinä löytää sen äidillisen roolin, mikä hänelle sopisi ja olisi sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa. Hanke laitettiin jäihin, kun vaatimukset papin viran avaamisesta naiselle voimistuivat. Isällinen ja äidillinen rooli ovat menneet sekaisin niin yhteiskunnassa kuin kansankirkossammekin.

    Erilaisuuden hyväksyminen näyttää vaikealta. Joka tapauksessa Evita tiivistää tämän ytimekkäästi: "Jumala on tiennyt tämän jo luomisessa ja siksi hän on antanut miehelle ja naiselle erilaiset tehtävät ja eri vastuut erill. tehtäviin."

    Naisen asemaa käsitellään helposti vain negatiivisesti, ongelmia ruotien ja naisten väärää alistamista korostaen. Sen sijaan pitäisi edetä sitä kohti, mikä on oikea alamaisuus, oikea naisen rooli niin seurakunnassa kuin perheessäkin ja kuinka naisen tasa-arvoisuus voisi toteutua nykyistä paremmin. Samalla tavalla olisi käsiteltävä sitä, kuinka mies voisi löytää oman osansa nykyistä paremmin.

    On paljon avioliittoja, joissa mies ei ole ottanut miehelle kuuluvaa perheen pään vastuuta ja huolta kantavaa roolia lainkaan haltuunsa. Usein pelkkä passiivinen läsnäolo, omiin harrastuksiin tai TV:n katseluun keskittyminen vie perheeltä "perheen pään". Ei myöskään ole harvinaista, että esim. päihderiippuvuus, narsistinen persoonallisuushäiriö tai tunnekylmyys pakottavat naisen ottamaan perheestä kokonaisvastuun. Nainen joutuu kantamaan yksin taakan, ottamaan sekä naisen ja miehen osan, joka on hänelle aivan liian raskas kantaa. Kun nainen joutuu tähän osaan henkisen tai fyysisen väkivallan jatkuvan uhan alla, niin se on aivan musertavaa.

    Kaikesta edellä olevasta huolimatta jokaisen kristityn on pyrittävä sitä kohti, mitä Jumala Sanassaan sanoo. Kinastelu, negatiivisten asioiden yksipuolinen ruotiminen johtunee siitä, että näissä asioissa ei etsitä Jumalan tahtoa. Jumalan Sana on näissä asioissa hyvinkin selkeä, jos vain tahdomme sen ottaa vastaan. Kristilliset järjestöt järjestävät nykyään paljon avioliittoleirejä, joissa naisen ja miehen erilaisuus ja eri roolit käydään läpi Raamatun valossa. Eri kristilliset suuntaukset näkevät asiat hyvinkin samalla tavalla. Sellaiselle, joka vastustaa tässä asiassa Jumalan tahtoa, ei asiaa voi väkisin selittää.

    1. Kor. 14:38 "Mutta jos joku ei sitä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä.
  3. Ajan merkit toteaa avauksessaan osuvasti, että ihmisillä on voimakas taipumus uskoa siihen, mihin hän "esiymmärryksessään" on tahtonsa kallistanut. Jos ihmiseen on syötetty ajatus, että Raamattu ja raamatullinen kristinusko sortaa tavalla tai toisella naista, niin hänen on hyvin vaikea lukea Raamattua Jumalan Sanana. Kaiken, mitä Raamatussa on, sanoo Jumala eikä mikään naista alistava kristinusko. Tuollaisen ihmisen vakuuttaminen Jumalan totuudella on ihmiskeinoin mahdotonta - tässä Ajan merkit sanoo oikein.

    Ajan merkit aloittaa luomisjärjestyksestä. Myös Paavali viittaa juuri tähän Jumalan luomisjärjestykseen kirjoittaessaan miehen ja naisen erilaisista tehtävistä ja asemasta. Uskoville Jumalan Sanan antama ilmoitus on ainoa oikea lähtökohta. Voimme aina pohtia, mitä luomisessa tapahtui, mitä lankeemuksessa, miten naisen asemaa tuossa prosessissa kaiken kaikkiaan kuvataan. Miksi Adam ei puuttunut Eevan ja käärmeen muodossa esiin tuleen sielunvihollisen keskusteluun, vaikka hän oli siinä vieressä? Oliko Adam historian ensimminen sohvaperuna, joka ei kantanut vastuuta vaan sanaa sanomatta antoi sielunvihollisen viekoitella Eeva syömään kiellettyä hedelmää? Onko nainen jo paratiisista lähtien ottanut ja passiivisen miehen säestyksellä saanut valtaa ja asemaa, joka ei naiselle kuulu?

    Hyvin harvoin olen saanut lukea Raamatun syntiinlankeemuksen jälkeisen Jumalan puhuttelun, niin kuin alkukieli antaa ymmärtää. Ilokseni huomasin, että Ajan merkit tekee sen: " Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua." (3.Moos. 2:16). Jotkut kääntävät alkukielen merkitystä painottaakseen kohdan "mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva" näin: "miehen hallintaan on sinun halusi oleva ja hän on sinua vallitseva".

    Naisen tulee Jumalan Sanan tähden olla alamainen miehelleen eikä tämä ole lainkaan helppoa ja yksinkertaista. Tämä sen tähden, että naisella on halu ottaa itselleen sellaista valtaa ja vastuuta, joka ei hänelle kuulu. Naisen on vaikea kuulla väärään vallankäyttöön langettuaan,että "sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua". Naisen halu toimia "ohi miehen" näkyi paratiisissa ja tänään se näkyy naisen nousemisena virkapapiksi ja -piispaksi. Piispan virassa nainen nostaa itsensä opetusvirassa miehen yläpuolelle. Nainen voi julistaa evankeliumia ja opettaakin monenlaisissa tilanteissa, mutta ei koskaan miehen yläpuolella niin, että seurakunnan opettaminen tulee naisen vastuulle. Se tehtävä kuuluu miehelle, sillä nainen ei saa vallita miestään. Seurakunnan opetuksesta vastaaminen kuuluu miehelle. Avainsana on "vallitsee".

    1. Tim. 2:12 "mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa."

    Koska naisella on halu vääränlaiseen vallankäyttöön, niin nainen joutuu mielessään alistumaan vastoin tunteitaan ja inhimillisiä toiveitaan. Kristittynä vaeltaminen on oman lihan kuollettamista ja tällainen kilvoittelu on molempien sukupuolten osa.

    On ilman muuta selvää, että mies on monella tavalla syyllinen siihen, että naisen asema kristinuskossa ei ole sitä, millaiseksi Jumala on sen tarkoittanut. Sohvaperunan roolissa miehet ovat antaneet hengellisen vallan monella tavalla naisille. Väärää naisen alistamista niin fyysisellä kuin henkiselläkin väkivallalla tapahtuu varmaan usein. Tällaista vastaan tulee kaikkien niin miesten kuin naistenkin protestoida ja puolustaa ihmisoikeuksia koskemattomuuteen.

    On suuri opetuksellinen asia, mitä on oikea alamaisuus. Kaikki lähtee Jumalan Sanan kunnioittamisesta ja pyhästä arkuudesta Jumalan edessä. Alamaisuus on tarkoitettu kaikkien uskovien mielenlaaduksi. Ef. 5:21 "Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa." Vasta sitten, jos tämä alamaisuus toteutuu, voidaan päästä naisen oikeaan alamaisuuteen suhteessa mieheen. Miehen on kysyttävä itseltään, onko hänen mielenlaatunsa alamainen suhteessa lähimmäisiin.
  4. Olen todella iloinen, että nimim. "Ajan merkit" on tullut kirjoittelemaan tälle foorumille Raamattuun pitäytyen ja hengellisesti hyvin syvällisesti asioita sisäistäen! Ei ole epäilystäkään, että todellinen seurakunta koostuu vain Jeesuksen seuraajista, uskovista ihmisistä. Ajan merkit kirjoittaa ihaltavan lohdullisesti, ettei siinä ole kysymyksessä meidän uskomme vahvuudesta, vaan epäilevä on Herran oma turvautuessaan kaiken keskellä Kristuksen ristin armoon ja roikkuessaan siinä kiinni myös niinä aikoina, kun uskon liekki tuntuu lepattavan heikkona.

    Seurakuntalaisia ei erottele lainkaan ihminen, vaan Jumalan Sana. Lankeileva tai ns. heikko uskova turvautuu elämässään yhä Jumalan Sanaan ja etsii siitä lohdusta itselleen. Paatunut kristitty sitä vastoin elää tietoisesti Jumalan Sanan vastaisesti, suosii syntiä omassa elämässään, puolustelee sitä eikä koe ahdistusta kirkon tai kristillisen yhteisön luopumisestakaan. Uskova tunnustaa syntinsä - hän on itsessään heikko ja vain Kristuksen tähden kelpaava Jumalalle.

    Toisaalta eikö se lustekin pitänyt antaa olla mukana, ettei sanalla tullut repineeksi sitä hyvääkin viljaa. Joten paha on meidän uskovien alkaa tekemään keskenämme erottelua.

    Hyvä oli lukea myös nimim. Onjon selitys Evitalle, joka kirjoitti: "Toisaalta eikö se lustekin pitänyt antaa olla mukana, ettei sanalla tullut repineeksi sitä hyvääkin viljaa. Joten paha on meidän uskovien alkaa tekemään keskenämme erottelua." Sinänsä kyseinen vertaus on Raamatussa suoraan selitettynä, kun vain sen siitä luemme - asiaa kysyivät opetuslapset suoraan Jeesukselta.

    Matt. 13: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta". Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset." Seurakunnassa taas on välttämätöntä torjua harhaoppiset opettajat, nuhdella kurittomia ja julkisynnissä eläviä. Jeesuksen vertaus koskee maailmaa, ei seurakunta, kuten Onjo aivan oikein opetti.

    Luterilainen kirkko on rakenteeltaan seuraavanlainen. Keskiössä ovat uskovat, Jeesuksen armoon turvautuvat ja pelastuneet ihmiset - he ovat kansankirkossa pieni keskiö, sillä "vain harvat pelastuvat". Keskiön ympärillä on paljon ns. uskonnollisia ihmisiä, jotka käyvät kirkossa ja ovat mukana seurakunnallisissa tapahtumissa, mutta heidän suhtautumisenssa Jeesukseen on penseä. Uskoon tuleminen ja uudestisyntyminen ovat heille pelottavia termejä ja he kokevat, ettei asioita sentään tarvitse niin vakavasti ottaa. He pitävät armon sanasta, joka kuitenkin heille merkitsee vain yleistä rakkauden puhetta, kaiken hyväksymistä ja kirkkoon kuulumista ilman parannuksen tekemistä. Jumalan laki on heille vain moraalinen eikä se herätä heitä näkemään Jumalan pyhyyttä ja omaa syntisyyttä. Uskonnolliset ihmiset vihaavat sydämessään uskovia - "ei meille näitä asioita tarvitse tuputtamaan tulla" tai "en minä ole sen huonompi kuin sinäkään".

    Ulommalla kehällä kansankirkossa ovat ne, jotka suoraan kieltävät uskon. He ovat kasteen perusteella kirkon jäseniä, mutta heidän joukossaan on ateisteja, agnostikkoja ja kristinuskosta välinpitämättömiä ja kirkollisia tapahtumia kaihtavia ihmisiä. Kansankirkon ajatuksena on se, että laajan joukon kuuluminen kirkkoon mahdollistaa kansan evankelioimisen - evankeliumi menee eteenpäin vain keskiön, sydämen uskovien kautta. Myös seurakunna työntekjä, pappikin, voi kuulua keskiöön tai sitten ulommalle kehällä.

    Kukaan ihminen ei erottele uskovia, vaan sen tekee Jumalan Sana. Tåståkin Ajan merkit kirjoitti mielestäni aivan upeasti - kiitos hänelle Sanan mukaisista viesteistä.
  5. Koska täällä viitataan usein armon vaihtamiseen irstauteen, niin laitan tähän sen Raamatun kohdan, joka asiasta puhuu:

    Juudaan kirje: "Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu. Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    Juudaalla on harras halu kirjoittaa evankelimista, pelastuksen sanomasta, mutta hän on sisäisesti pakotettu ottamaan esille tuon armon vaihtamisen irstaudeksi. Tuollaiset ihmiseet ovat päässeet kuin varkain seurakunnan toimintaan mukaan ja he elävät tuomion alla (tulevan tähän tuomioon), eivätkä armon alla. He voivat puhua armosta, mutta se on "käännettyä armoa" - se ei ole armoa Jeesuksessa Kristuksessa, vaan yleistä inhimillistä, kaiken hyväksyvää armoa ja suvaitsevaisuutta. Synnin vakavuutta ja parannuksen teon välttämättömyyttä siinä ei tunneta.

    Elämällä synnissä, irstaudessa, he elämäntavallaan todellisuudessa kieltävät sen uskon, jota he suullaan voivat vielä tunnustaa. Synnillisellä elämäntavallaan he ovat kieltäneet Herran - Jeesus ei ole heille Herra, jolla uudestisyntynyt sydän tahtoo olla kuuliainen ja seurata Häntä kaikilla elämän alueilla.

    Nimim. ykr tiivisti asian mainiosti, juuri tuosta on tässä kysymys. Totuus on vaihdettu valheeseen. Siitä seuraa, että he voivat tehdä syntiä ilman, että Pyhä Henki siitä heidän omassatunnossaan nuhtelisi, he voivat suosia syntiä sekä omassa, että muiden seurakuntalaisten elämässä ja viimein he myös puolustavat maailmassa olevaa syntiä suvaitsevaisuuden, yleisen rakkauden ja hyväksynnän hengessä.

    Nimim. Henkilökohtaisen Raamatun siteeraus sopii tähän yhteyteen erittäin hyvin. "He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on...." Armon irstaudeksi vaihtanut puhuu Hengen vapauden sijasta lihan vapaudesta.
  6. Hyvä Lightning Star, olet sisäistänyt monia asioita samalla tavalla kuin minäkin. "Armo, ilman totuutta ja sen löytymistä, ei sekään paranna", on harvinainen lausahdus nykyaikana. Kuitenkin kristittyjen joukossa voi olla paljonkin ihmisiä, jotka kylläkin puhuvat armosta, mutta elävät lihan mukaan. Synnillisellä elämällään he itse asiassa kieltävät Herransa, johon uskomisestaan he kielellään vielä puhuvat:
    Juud.:"Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    Olet täysin oikeassa siitä, että usko sinänsä ei paranna eikä eheytä ketään - tunnen erään vanhemman uskovan, joka kertoi eläneensä uskoon tultuaan vuosikymmeniä lain orjuudessa ja pääseensä käsittämään armon vapauttavan sanoman vasta viime vuosien aikana. Vain usko, jossa keskeisesti sisäistetään armo ja rakkaus voi eheyttää.

    Kirjoitit: "En ajattele, että kaikki haluavat välttämättä ojentautua Sanan mukaan, mutta Sanan mukaan ojentautuminen, tuottaa todellisesti sen hyvän elämän."
    Niinpä - mutta miksi ihmeessä kaikki uskovat eivät halua ojentautua Sanan mukaan eli olla kuuliaisia Jeesukselle ja seurata Häntä? On muistettava, että Raamatun antamat kehotukset elämää varten on tarkoitettu ainoastaan uudestisyntyneille kristityille - heille kehotukset ovat Jeesuksen antamia, rakkaita ohjeita, rohkaisua ja tienviittoja - eivät kieltäviä liikennemerkkejä, eivätkä elämää rajoittavia käskyjä. Jos joku uskova todella torjuu Sanan mukaan ojentautumisen, niin hän on hyvää vauhtia matkalla lihan vapauteen Hengen vapauden sijasta.

    Matkamme on vielä kesken, kilvoittelumme jatkuu. On hienoa kuulla, että Jumalan työ sinussa on saanut aikaan kertomaasi armon kokemusta ja vapautumista. Toivon itse, että pääsisin itse kokemaan Hengen ja mielen vapautta paljon enemmässä määrin kuin mitä nykyään teen. Monet koettelemukset ovat lyöneet minuun leimansa ja ahdistuksen ajat ovat minulle tuttuja - tarvitsemme Taivaan Isän armollista hoitoa voidaksemme nähdä Hänet oikein niinä aikoina, kun olosuhteet, muut ihmiset ja elämän yllättävät koettelemukset ravisuttavat meitä.

    "Mitään muuta vaihtoehtoa kulkea ei ole kuin löytää Sanasta Elämän leipä, joka alkaa ohjata elämää oikeaan." Siinä sanot oikein. Kaikkina aikoina, kaikenlaisten tunteittemme keskellä, koettelemuksissa ja hyvinä, levollisina aikoina - Jumalan Sana on se ainoa eväs, joka uskovalle kelpaa! Vaikka emme aina näe Raamatusta suoraa vastausta jonkin valinnan edessä, niin Pyhä Henki vaikuttaa johdattavasti niiden sydämissä, jotka nauttivat säännöllisesti Sanan leivästä kuunnellen sitä rukoillen lukiessaan Herransa ääntä.

    Nimim. malliksi pohtii kysymystään varmasti vakavasti, sillä hän kirjoitti sen yön pimeinä tunteina. Paavali puhuu asioista, jotka voivat toiselle olla syntiä ja toisella uskovalle taas eivät. Hän puhuu siitä, että meidän on kieltäydyttävä toimimasta tavalla, joka voi olla heikommalle uskovalle loukkaukseksi ja johtaa lankeemukseen. Esimeriksi uskoon tulleen alkoholistin seurassa on mielestäni oikein olla kaikissa tilanteissa nollalinjalla. Alkoholin nauttiminen sinänsä ei kuitenkaan ole syntiä - Jeesusta haukuttiin sekä ylensyöjäksi, että viinin nauttijaksi.

    Room. 14:21 "Hyvä on olla lihaa syömättä ja viiniä juomatta ja karttaa sitä, mistä veljesi loukkaantuu tai joutuu lankeemukseen tai heikoksi tulee."

    Luuk. 7:34 "Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'

    Nimim. malliksi - uskova voi toimia mallina, jos hän voi tehdä sen hyvällä omallatunnolla Jumalan ja ihmisten edessä. Sinun on tutkittava sydäntäsi rehellisesti - mallimaailma on pintapuolinen, ulkoiseen kauneuteen ja usein vaihtuviin ihmissuhteisiin liittyvä maailma. Voitko uskovana elää siinä joutumatta sen valtaan, voiko mallinura olla sinulla hyödyksi ihmisenä ja kristittynä kasvamiseen? Muista, että jollekin malliura voi olla lankeemuksesi - tutki itseäsi ja katso, ettei se ole sitä sinulle.

    1.Kor. 6:12 "Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita."
  7. Miten??: "Jos jotain muuta teen, omatuntoni puuttuu asiaan välittömästi, ja syyllistyn lisää, koska mitäänhän ei saisi tehdä vastoin omaatuntoa."
    Valitettavasti meidän omatuntomme ei ole tarkka mittari, vaan omatuntomme toimii sen mukaan, mitä sinne on syötetty. Monet heikon itsetunnon omaavat kantavat sisällään ns. sairasta omaatuntoa, joka syyttää lähes kaikesta. Lakihenkinen kristillisyys tarjoaa siihen eväät: herkkä ihminen kokee koko ajan, ettei hän täytä yhteisön hänelle antamaa mittaa, eikä pysty elämään yhteisön vaatimalla tavalla. Omatuntomme tulee virittää Jumalan Sanan mittaan, vain se, minkä Sana sanoo synniksi, on syntiä. Joku koki esim. ahdistusta siitä, että oli käynyt sunnuntaina marjassa, jonka hän mielsi synnilliseksi työksi lepopäivän aikana. Omatuntomme ääni ei suinkaan aina ole Jumalan ääni sisällämme. Ei ole myöskään helppoa elää aina armosta niin, että Jumalan antamat kehotukset tuntuvat meistä rakkailta, eivätkä taakoilta.

    Lighting Star: "Näkisin että kyse on alttiudesta tehdä kuten herramme Kristus Jeesus teki, seurata hänen esimerkkiään."
    Niinpä, mutta kuinka me elämme ja teemme, kuten Jeesus teki? Maallisen elämän päätyttyä Häneltä jäi jälkeen saumaton ihokas ja kuluneet sandaalit. Mikä Jeesuksen elämäntavassa on se esimerkki, jota seurata? Alkuseurakunnassa yhteistä rakkautta elettiin todeksi niin, että kaikki omaisuutta myytiin ja jaettiin yhdessä niin, että kenenkään ei tarvitsisi kokea puutetta. Ymmärrän kyllä, että Jeesuksen seuraaminen on ennen kaikkea sisäistä, sydämen asenteella tapahtuvaa seuraamista. Monella on elämän kipukohtina sellaisia konkreettisia kysymyksiä, joihin Jeesuksen elämisestä ei löydy noin vain sopivia esimerkkejä.

    Elämänsä kadottaminen liittyy läheisesti Raamatun varoitukseen mukautumisesta tähän maailmaan. Mikä on tunnusomaista tälle maailmalle: oman edun tavoittelu, omien toiveiden ja halujen toteuttaminen, rahan ahneus, itsekkyys, Ei voi olla huomaamatta, kuinka monet kristilliset järjestöt kasvettuaan suuriksi ovat alkaneet muistuttaa tätä maailmaa. Mukautumisessa maailmaan on vaarallista, sillä me menetämme herkkyyden ja sen jatkuvan sisäisen uudistuksen, jolla ymmärtäisimme Jumalan tahdon arkielämässämme:

    Room. 12:2 "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä."

    Itsekkään elämämme kadottaminen on osa kilvoitteluamme. Uskova ei ole enää itsensä oma, vaan hänestä on tullut "Kristuksen palvelija" (alkukielessä orja), eikä hän elä enää itselleen, vaan Jeesukselle. Arkielämässämme joudumme tekemään ratkaisuja, joissa pohdimme itsekkyyttämme, omia halujamme ja himojamme, emmekä kuule sisällämme suoraa Jumalan puhetta. Nimimerkki "malliksi" antaa tästä hyvän esimerkin. Joku uskoon tullut kuuluisa laulaja jättää maallisen uransa ja keskittyy hengellisiin lauluihin (Viktor Klimenko), mutta joku jatkaa maaillisen uransa luomista uskovana ja saa lisää kuuluisuutta ja taloudellisenkin menestyksen (Juha Tapio).

    Avaajan kysymys kohdistuu vain uskoviin: olemme tulleet uskoon, miten minä nyt elän niin, etten eläisi enää itselleni. Eräs uskoon tullut nainen kyseli, voiko hän jatkaa Alkon myyjänä tultuaan uskoon vai onko hänen luovuttava työstään ja valittava todennäköinen työttömyyden tuova taloudellinen ahdinko. Moni on jättänyt myös työn maallistuneessa tai langenneessa kristillisessä järjestössä omantuntonsa tähden.

    Miten rohkaista sinua "malliksi"? Kyseletkö yhä vakavasti, vai oletko tehnyt jo ratkaisusi ja haluat kuulla rohkaisun sanan, että siitä vain eteenpäin? Ajattelen näin: uskova voi toimia mallina ja säilyttää puhtaan omantunnon. Tee selväsi ne rajat, joissa esiinnyt mallina ollessasi. Työtovereinasi voi olla hyvin maallisesti eläviä, sekä seksuaalisestii, että mainetta tavoitellen - todista rohkeasti keskusteluissa olevasi uskova ja eläväsi Jeesusta seuraten. Tavalla tai toisella todistamiseen avautuu varmasti tilaisuuksia. Voi olla, että esim. työyhteisön bailauselämästä kieltäytyminen kummaksuttaa muita - olet uskova, olet erilainen.

    Fyysinen kauneus on toki Jumalan antama. Meidän kauneutemme tulee ensisijaisesti olla kuitenkin sisäistä - emme saa vertailla ukoista olemustamme toisiin ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Muista, että mallin työ on vain työtä. Arkielämässä älä toimi vahvasti meikattuna mallina tai viimeisen päälle muodikkaissa, kalliissa "hepeneissä". Älä mukaudu siihen maailmaan, mitä malllimaailma edustaa. Ole malli, mutta ennen kaikkea malli siitä, millainen on Jeesukseen uskova nuori nainen.
  8. Nimim. Rapanhapakko latasi kirjoituksen, jossa riittää pureskeltavaa. Siinä viitattiin "huitsilaisten" kannanottoon, jonka mukaan meidän perusluonteemme ei muutu uskoon tullessa. Tämä on ilman muuta totta. Meidän perusluonteemme säilyy syntymästä lähtien samana, vaikka ympäristö ja tapahtumat elämässämme vaikuttavat meidän nykyiseen käyttäytymiseemme ja reagoimiseemme. Opetuslapset olivat perusluonteeltaan hyvin erilaisia ja niin ovat kaikki uskovatkin. Me kaikki olemme ainutlaatuisia yksilöitä. Tämä ei kuitenkaan selitä millään lailla päihdetaustaisten uskovien räikeää syntielämää mm. seksuaalisellla alueella ja talousasioissa (mainitsin aikaisemmin Win Capitan)

    Sen sijaan seuraavat tekijät selittävät aika paljon. Ensiksiksikin monet päihde-, ja vankilataustaiset ovat ns.ADHD-persoonallisuuksia (lyhytjänteisiä ja äkkipikaisuuteen taipuvaisia), ja tullakseen toimeen normaalissa elämässä heille on tarjolla sopivia psyykelääkkeittä. Mm. Norjassa tehtyjen tutkimusten perusteella enemmän kuin kolmannes vankilataustaisista on ADHD-persoonallisuuksia. Vielä merkittävämpi selittävä tekijä on monet persoonallisuushäiriöt, jotka ovat parantumattomia.

    Toinen selittävä tekijä ovat monet persoonallisuushäiriöt. Kritillisissä järjestöissä valtaan ja toimimaan nostetaan helposti mm. narsisti, joka ulkoisesti antaa siloitellun kuvan, mutta on käytökseltään läheisiään kohtaan täysi peto. Myös kristityt psykiatrit ovat yhtä mieltä siitä, että persoonallisuushäiriöt ovat pysyviä eivätkä poistu terapialla eivätkä uskoon tulemisessa.

    Rapanhapakko ihmettelee, kuinka seurakunnat suvaitsevat syntielämää viettävien nousevan seurakunna julistajiksi ja johtajiksi. Yksi syy on se, että kristillisyys mielletään sellaiseksi rakkauden uskonnoksi, jossa totuudellinen kriittisyys koetaan negatiiviseksi ja "kovaksi". Uskovan tulee olla nöyrä ja kiltti. Ihmeteltävää tässä kyllä on ja Paavalikin ihmetteli, kuinka ihmeessä Korintti oli nostanut julistajiksi henkilöitä, jotka olivat kuin susia lammasten vaatteissa. Paavalin ironisessa ihmettelyssä kasvoihin lyöminen tarkoittaa henkistä väkivaltaa.

    2. Kor. 11:20 "Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin."

    Narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluvat kolme eri asiaa: heiltä puuttuu normaali moraalintaju, joten he voivat tehdä yleisen moraalin vastaisia tekoja, heillä ei ole empatiaa, joten he voivat käyttää ihmisiä hyväkseen ahdistumatta ja kolmanneksi heillä ei ole toimivaa omaatuntoa, joten he eivät koe syyllisyyttä.

    Koska narsisminiin liittyy erilaiset suuruuskuvitelmat ja voimakas ihailun tarve, niin narsisti pyrkii valtaan ja asemaan, jossa häntä kehuttaisiin. Puhujapönttöön pääseminen on narsistille oiva tapa saada muiden kunnioitusta ja arvostusta.
  9. Ketju on jo pitkä ja monissa on lausahduksia, joista voisi keskustella. Keskityn tässä lähinnä Mummomuorin niihin kommenttiin, jotka hän antoi edelliseen kirjoitukseeni. Vastaan tässä itselleni tulleeseen palautteeseen.

    "Niin, en tiedä miten suhtautua nyt tähän ”pitämiseen”. Jos jotkut (huom. ei kaikki) konservatiivit eivät pidä nykykirkosta, niin miksi se pitää muuttaa heille mieluisammaksi?"
    Raamattu-uskolliset ovat aidosti murheissaan kirkon laajasta luopumisesta Jumalan Sanasta ja omasta tunnustuksestaan. He eivät useinkaan saa kirkon jumalanpalveluksissa elämän leipää, sitä hengellistä totuuden ja rakkauden ravintoa, jota he kaipaavat. Saarnoista puuttuu valitettavan usein Pyhän Hengen vaikuttama lain ja armon puhuttelu. Uskosta osatonkin osaa lukea sekä alttarilta, että saarnatuolista päivän tekstin ja evankeliumiosan ja ne ovat Jumalan vaikuttavaa Sanaa. Kysymys on nyt Sanan saarnaamisesta niin, että kuulija kuulee sisäisesti, että julistuksessa on mukana "näin sanoo Herra". Hyvin monet raamattu-uskolliset kokevat, että nykyinen luterilainen kansankirkkomme ei miellytä sen paremmin Jumalaa kuin Hänen omiaan, Jeesuksen seuraajia. Ilman tällaista kokemusta ei olisi koskaan syntynyt esim. Luther-säätiötä. Vain totuus ja rakkaus miellyttää Jumalaa ja vain Raamatun Sanan mukainen saarna ravitsee uskovan sisintä. Meidän tulee miellyttää ensisijassa Jumalaa, ei ihmistä.

    Kirkkoa ei pidä varsinaisesti muuttaa kenellekään miellyttäväksi, vaan Sanaa korkeimpana auktoriteetina pitäväksi todelliseksi seurakunnaksi. Kirkon sisällä toimii monia herätysliikkeitä (mm. Suomen Raamattuopisto ja Kansanlähetys), jotka murehtivat kirkon tilaa ja rukoilevat, että kirkko tekisi parannuksen ja palaisi juurilleen, omaan tunnustukseensa. Sekä kirkon, että uskovan tulee haluta, että hänestä tulee Jumalan hyvää tahtoa elämässään etsivä ja Sanan mukaan ojentautuva. Jos joku ei näe kirkon maallistuneen, niin hänellä ei luonnollisestikaan ole mitään murhetta kirkostamme, sen paimenista ja varsinkin niistä etsivistä seurakuntalaisista, jotka tarvitsevat Sanan oikeaa saarnaa kohdatakseen Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen. Jos saarna jää yleisinhimilliseksi rakkauden puheeksi, josta puuttuu Jeesuksen ilmaisemat ahdas portti ja kaita tie, niin kukaan ei löydä elämän tielle. Vielä kerran: ainoa toivottava ja rukoiltava muutos on aina hengellinen, muutosta kohti Raamatun ilmoittamia totuuksia.

    Room. 12:2 "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä."

    ”…hyvin monet pitävät kirkosta nyt eli kirkosta sen nykyisessä, liberaalisessa, muodossaan. Se ei loukkaa ketään…” (mummomuori siteerasi tässä minua).
    "En tiedä mennäänkö kirkkoon loukattavaksi? Toisaalta kyllä ymmärrän huolesi siitä, että Jumalan palvelus ei ole sillä tavoin herättelevä kuin moni tahtoo."

    Kirkkoon ei koskaan mennä loukattavaksi, eikä kenekään uskovan halu saa olla loukata toista lähimmäistä. Jumalan Sana kuitenkin sanoo, että se itse on loukkauskivi hyvin monille - Sanaan loukkaantuva torjuu Sanan ja jää paatuneeseen tilaansa. Vesitetty Sana ei loukkaa ketään, Totuuden Sana loukkaa uskonnollisia kuulijoita. Room.9:33: "niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".

    Se, joka kuultuaan Jumalan Sanaa ohittaa Jeesuksen pysähtymättä, tekemättä parannusta ja kääntymättä Hänen puoleensa, kompastuu loukkauskiveen (Kristukseen) , kaatuu ja joutuu lopulta kadotukseen. Sen sijaan se, joka Jeesukseen turvaa, saa olla turvassa ja hän seisoo vakaalla perustalla, joka ei koskaan horju. Julistajan on tärkeää tiedostaa se, ettei hän saa yrittää miellyttää kuulijoita - hänen tulee vain julistaa Jumalan totuudellista Sanaa; joitakin se loukkaa, joitakin se ilahduttaa Jumalan todellisena ravintona. Raamatun Sanaan pitäytyvä saarnaaja ei koskaan voi saada laajaa suosiota.
  10. Etsivä: Siinä kuitenkin olen eri mieltä etteikö päihteistä pääsisi omin avuinkin - varsinkin kun emäntä hiukan avittaa :-D."

    Olet aivan oikeassa Etsivä, moni pääsee päihteistä eroon ilman, että tulisi ensin uskoon. Tarkoitin kirjoituksessani niitä päihdeongelmaisia, jotka sanovat tulleensa uskoon ja ovat liittyneet helluntaiseurakuntaan. Vakava kysymyksesi koski juuri heitä, eikö niin? - kirjoitit: "Usein heistä tulee kieroista kieroimpia, toisia tuomitsevia mutta eivät itse elä lainkaan sen 'ison kirjan' mukaan. Miksi?"

    Päihteistä pääsee eroon viidellä eri tavalla: 1. Vahvan vertaistuen, lähinnä AA-kerhotoiminnan avulla, 2. Rakastumalla tai kokemalla rakkaus läheiseen alkoholia tärkeämmäksi ("emäntä hiukan avittaa"), 3. Tulemalla uskoon ja kasvamalla Kristuksen tuntemisessa ja Hänen armossaan, 4. Kuolema poistaa alkoholismin ihmisen elämästä, 5. Sisäinen murros, jossa ihminen luovuttaa taistelunsa henkisesti väsyneenä ja kaikkien yllätykseksi raitistuu. Mainitsemani viides kohta on kaikkein mystisin, mutta niin vain tapahtuu. Noin vuosi sitten TV:ssä kolme alkoholistia kertoi tarinansa keskusteluohjelmassa ja jokainen heistä oli vapautunut vakavasta alkoholismista ilman ulkopuolista tukea. Haastattelija tivasi useaan otteeseen, mistä he saivat voiman aloittaa raitis elämä. Jokainen vain totesi, ettei mistään - he olivat jo yrittäneet kaikkensa kaikin tavoin, mutta raitistuminen tapahtui vasta heidän väsyttyään koko elämään ja yrittämisiin.

    On muistettava, että listassa mainittu AA-toiminta oli syntyjään täysin kristillinen, jossa rukoiltiin vapautusta Jeesukselta synnit tunnustaen ja parannusta tehden. Toiminta lähti liikkeelle uskoon tulleiden alkoholistien työnäystä autaa uskon tielle muita alkoholisteja. Nykyään AA on yleisuskonnollinen yhteisö, jossa kukin saa käsittää jumaluuden niin kuin itse haluaa. Kerhoiltoja ei enää päätetä Jeesuksen Kristuksen nimessä tapahtuviin yhteisiin rukoushetkiin.

    Nimim. Inhottava realisti iskee moneen kertaan naulan kantaan kirjoituksellaan. Tiukka uskonnollisuus ja seurakuntalaisten jopa ihannoiva tuki ovat valtavia asioita itseään alkoholistina mitätöineen elämässä. Uskonnollisuudesta tulee elämäntavan muuttaja, mutta vain Jumala tietää, kenen kohdalla tapahtuu niin, että todellisesta uskosta Jeesukseen tulee koko sydämen muuttaja ja sisäisen elämän eheyttäjä. Jos ulkoinen muutos riittää, niin sisäistä kasvua Kristuksen armossa ja Hänen tuntemisessaan ei pääse tapahtumaan. Ristin kantaminen, Jeesuksen seuraaminen ja Sanan mukaan elämässä ojentautuminen jäävät vieraiksi - uskonnollisuudella raitistinut jää synnin orjuuteen ja on Etsivän sanoja käyttääkseni "kieroista kieroimpia".

    Inhottava realisti toteaa myös, että "Pulma liittyy siihen, että vangit, päihteidenkäyttäjät ym. saavat yhden riippuvuuden tilalle toisen." Myös tässä kirjoittaja on täysin oikeassa, näin todella hyvin usein tapahtuu. Itse tunnen kolme alkoholismista vapautunutta helluntailaista, jotka kaikki rikastuivat Win Capita -pyramidihuijauksen avulla. Alkoholin himosta siirryttiin rahan himoon ilman, että omatunto olisi soimannut. Kun toimintaa veti entinen tamperelainen pornoluolan pitäjä ja talousrikoksista aikaisemmin tuomion saanut Hannu Kailajärvi, niin kenenkään uskovan ei olisi pitänyt langeta ja lähteä mukaan. Suomen kaikkien aikojen suurimmassa taloushuijauksessa rikastuttiin uusien mukaan verkostoon lähteneiden rahoilla, eikä työn teolla. Alkuvaiheessa mukaan lähteneiden tulot olivat ruhtinaalliset. Valitettavasti myös seksi on "toinen riippuvuus", joka tulee usein väärinkäytön tilale. Viina heikentää seksuaaliviettiä ja juomattomuus herättää sen henkiin ja haureellinen elämä vie helposti mukanaan. Eräs uskoon tullut alkoholisti totesi minulle, että täytyyhän ne seksuaaliset tarpeetkin saada tyydytettyä.

    Inhottava realisti toteaa, että "Ihan aina se uskoontulo ei ole täydellistä. Entiset kujeet jatkuvat osalla hallelujaasta huolimatta." Niin, onko silloin kysymyksessä enemmänkin uskonnollisuudesta kuin synnin orjuudesta vapauttavasta uskoon tulemisesta? Tekeekö seurakunta karhunpalveluksen ihmiselle pitäessään synnissä rypevää rakkaana veljenään (sisarenaan) Kristuksessa. Hetkellisessä lankeamisessa ja synnin avoimessa harjoittamisessa on selvä ero. Pyhän Hengen antamaa yhteyttä ei ole kaikkien niiden kanssa, joita kutsutaan uskoviksi veljiksi.

    1. Kor. 5:11 "Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa."

    Nimim. "Ja.Ottelu" kirjoittaa aivan oikein - tähän voi sanoa koko sydämestään Aamenen: "Kaikki me olemme syvältä pelastuneet, syvältä synnistä, ei siinä ole erotusta kenekään välillä." Kaikki pelastumme syvältä, mutta kaikki elämän muutoksen kokeneet eivät ole pelastettuja
  11. Etsivän avaus on hyvin puhutteleva. Olen tehnyt paljon kristillistä päide-, huume- ja vankilatyötä ja on surullista todeta avauksen tekstin olevan hyvin totta. Seurakunnassa asiaa on lähes mahdotonta käsitellä, sillä synnissä elävän kohdalla todetaan todellakin, että "kaikkihan me olemme heikkoja ja vajavaisia", eikä langennutta saa millään muotoa tuomita. Armohan kuuluu langenneelle. Avauksessa on monia hyviä ja tärkeitä kohtia, jotka jo osoittain vastaavat kysymykseen. Itse aloitan komenttini pohtimalla lankeamista.

    Kukaan meistä ei elä täysin pyhää ja puhdasta elämää niin, ettemme lankeilisi koskaan edes ajatuksissa, puhumattakaan sanoista, teoista ja laiminlyönneistämme. Uskova elää kuitenkin koko ajan veren sovituksessa, Jeesuksen lähellä, hän tunnustaa syntinsä ja Pyhä Henki johdattaa häntä ja opastaa ojentautumaan arjen keskellä Raamatun Sanan mukaan. Roomalaiskirje puhuu kahdenlaisesta lankeamisesta, joista toisella tarkoitetaan lankeamista syntyelämään, pois Jeesuksen läheltä, jossa aletaan elää synnissä ilman että omatunto siitä puhuttelisi. Ihminen kovettuu ja paatuu. Nimim. Etsivä puhuu tästä viime mainitusta lankeamisesta - elämisestä räikeästi Raamatun vastaisesti, lankeamisesta pois Jeesuksen läheisyydestä.

    Kysyt, miksi he eivät edes yritä. Kysymys ei kuitenkaan ole yrittämisestä, sillä moni uskonnollinenkin kykenee elämään ulkoisesti moraalisesti hyvännäköistä elämää juuri yrittämällä. Sen sijaan esim. päihdeongelmainen ei vapaudu päihdekierteestään yrittämällä eikä synnin orja vapaudu sydämessä asuvasta syntielmästään yrittämällä. Ainoa voima uudenlaiseen elämään tulee vapauttavasta evankeliumista.

    Moni taustaltaan rikkinäinen tulee uskoon ja iloitsee elämänsä muutoksesta monien entisten ongelmien jäädessä taakse. Ensihuuma menee kuitenkin ohi, koettelemuksia tulee eikä arki olekaan ruusuilla tanssimista. Voi tapahtua se, minkä Jeesus kuvaa kylväjävertauksessa.

    Luuk. 8:13 "Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat."

    Turhaan ei Pietari viimeisen kirjeensä saatesanoissa korosta jatkuvaa kasvuamme Kristuksen seurassa, jotta tuntisimme Hänet entistä paremmin ja eläisimme armon antamassa Hengen vapaudessea.
    2. Piet. 3:18 "ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään."

    Kipeän oikea on toteamuksesi, että usein "heistä tulee kieroista kieroimpia". He puhuvat armosta, mutta rypevät mitä räikeimmissä synneissä. Avauksen mukaisesti uskon opit hämärtyvät eikä Raamatun Sana ole enää minkäänlaisena ohjenuorana. Jeesus puhui, että sika voi palata rapakolleen ja koira oksennukselleen - Jeesus ei pakota ketään elämääån uutta elämää Jeesuksen seurassa. Seurakunnassa voi todellakin olla uskosta ja armosta puhuvia, jotka kuitenkin omalla syntielämällään itseasiassa kielävät Jeesuksen. He kääntävät armon irstaudeksi.

    Onko perimmäinen syy siinä, että seurakunnissa ei enää kuulla raamatullista lain ja armon saarnaa? Julistuksesta puuttuu ahdas portti ja kaita tie, kaikki on vain helppoa, kaikki suvaitaan, kaikki vain rakastavat - Jeesus tahtoo kuitenkin antaa syntiselle ihmiselle uuden elämän, jossa parannuksen tehneestä tulee Jeesuksen seuraaja eikä vain Hänen kannattajansa.

    Juud. "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    Meidän tulee rukoilla Jumalan viisautta ja rakkautta osaaksemem toimia oikein suhteessa lähimmäisiimme. Joitakin on nuhdeltava, joitakin on hoivattava osoittaen heille lämpöä ja ymmärrystä. Synnissä rypevälle on puhuttava suoraan parannuksesta ja alakuloista on rohkaistava lempeästi.

    1. Tess. 5:14 "Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
  12. Mummomuori: "Kyse kaiketi on siitä, että liberaalit pitävät nyt kirkosta ja haluavat siinä toimia, se ei sovi osalle konservatiiveja."

    Olet aivan oikeassa siinä, että hyvin monet pitävät kirkosta nyt eli kirkosta sen nykyisessä, liberaalisessa, muodossaan. Se ei loukkaa ketään. Liberaalisessa puheessa puhutaan Jeesuksesta yleisessä muodossa kaikkien armahtajana, Jumalasta kaikkien Isänä ja Taivaasta kaikille kuuluvana paikkana. Raamatun Sanaa ei oteta vastaan sellaisena kuin se on, sillä Jeesus on loukkauskivi kaikille, jotka eivät usko. Puhe ahtaasta portista, kaidasta tiestä, parannuksesta ja Jeesuksen sovitustyön nöyrästä vastaanottamisesta syntinsä tunnustamalla ja seuraamalla arjen keskellä Jumalan Sanaa puuttuu saarnoista, joissa Raamattua tulkitaan vapaasta korostaen kaiken suvaitsemista ja hyväksymistä. Olet oikeassa siinä, että liberaalisti Sanaan suhtautuvat pitävät liberaaleista saarnoista ja menoista.

    1. Joh. 4:5 "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä."

    Mummormuori antoi oman ehdotuksensa:
    "Itse olen ehdottanut että laitetaan reilusti esiin se, mitä suuntausta pappi edustaa eri tilaisuuksissa sekä Jumalan palveluksissa, näin jokainen voisi löytää juuri hänelle sopivan jutun."

    Ymmärrän, että haluaisit kaikille oman juttunsa, laajan kirkon, jossa kaikki viihtyisivät. Se ei kuitenkaan ole Jeesuksen seurakunnalle, Hänen omilleen, antama tehtävä. Kirkossa on julistettava lakia ja armoa niin, että syntinen tulee herätykseen, katuu syntejään ja kääntyy armahtavan Herramme ja Vapahtajamme puoleen. Sisäisen elämämme täysremontti, uskoon tuleminen ja uskomme tunnustaminen ihmisten edessä ei todellakaan ole kaikille sopiva juttu, valitettavasti. Yleisesti Jumalaan uskominen hyväksytään ja kirkossa käymisen harrastamista pidetään jopa moraalisena hyveenä. Kirkkovaltuuston jäsenyyttä pidetään arvokkaana. Sen sijaan Jeesuksen oma joutuu kohtaamaan tavalla tai toisella vastustusta.

    Maailman ihmiset vastustavat evankeliumia, jota se pitää hullutuksena ja uskoon tulleita tavalla tai toisella pimahtaneina. He antavat uskovan elää uskoaan, kunhan uskova ei vain häiritse kenenkään ihmisen mielenrauhaa kehottamalla ottamaan vastaan Jeesus henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi. Uskonnolliset ihmiset sen sijaan hyväksyvät armon evankelimin, jossa suvaittaisiin kaikkea - sen sijaan he vihaavat uskovia leimaten heidät koviksi ja ahdasmielisiksi. Maailman ihminen vihaa evankeliumia ja uskonnollinen vihaa uskovia, usein tiedostamattaan.

    2. Tim. 3:12 "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
    Tit. 2:12 "ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa."

    Raamatulle uskolliset, ns. konservatiivit toivovat, että kaikki ihmiset tulisivat sellaisen kirkon jumalanpalveluksiin, joissa julistetaan Raamatun Jeesusta Kristusta. Jos kirkko luopuu liberaalilla opilla omasta keskeisestä tehtävästään ja omasta tunnustuksestaan, niin uskova suree sitä hyvin syvästi - aivan niin kuin Paavalikin aikoinaan teki. Kysymys on lopulta meidän iankaikkisesta osastamme, ei enemmästä eikä vähemmästä.

    Fil. "Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä."
  13. Aikoinaan naispappeutta hyväksyessään luterilainen kirkkomme laittoi mukaan ponnen, jonka mukaan vain miespappeutta raamatullisena pitäville sallittiin oikeus toimia omantuntonsa mukaan. Kyseistä pontta ei kuitenkaan ole toteutettu. Myllykoski ei millään muotoa ole ensimmäinen, joka esittää konservatiivit kirkon ongelmaksi, siitä on osoituksena konservatiivien savustaminen ulos papin virasta siten, että jokaisen papin on suostuttava toimimaan tasa-arvon nimessä kirkon alttarilla kaikkien pappien kanssa sukupuoleen katsomatta. Nyt on menossa prosessi, jossa homoseksuaalien suhteita siunataan kirkon alttarilla. Nämä siunaavat papit saavat toimia rauhassa ja jälleen perusteena on "tasa-arvon ja ihmisoikeuksien nimessä" (aivan kuten naispappeutta hyväksyttäessä).

    Liberaalisiipi ei ole vallannut kirkkoa ilman taistelua. Raamattua auktoriteettina pitävät eivät ole luopuneet Jumalan Sanasta, vaan ainoastaan kirkkon ylin johto arkkipiispoineen on niin tehnyt. Naispappeus hyväksyttiin aikoinaan enemmistön päätöksellä ja konservatiivit jäivät äänestyksessä yksinkertaisesti vähemmistöksi. Lupumuksen ja maalistumisen ajat lupaa lopun aikaan Raamattu, eikä raamattu-uskollisilla ole käytössään muuta asetta kuin miekaksi Raamatussa kutsuttu Jumalan Sana. Taistelumme on aina hengellinen. Raamattu-uskolliset pitävät Sanan totuuksista kiinni kaikkina aikoina. Mitään muuta he eivät voi tehdä.

    Evita esittää vakavan kysymyksen, miksi uskostaan kiinni pitävät eivät mahdu kirkkoon. Asiassa on kaksi puolta. Ensiksikin kirkon ei pitäisi sietää lainkaan sellaisia työntekiöitä, joille Raamattu ei ole korkein auktoritetti ja jotka eivät nöyrry Sanan totuuksien alle. Pelkkä asema pappina ei anna minkäänlaista auktoriteettia Jumalan edessä - jokainen pappi ei välttämättä ole Jeesuksen seuraaja.
    .2. Kor. 11:13 "Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi."
    Fil. 3:2 "Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja."
    Kaikkien ei pitäisi mahtua kirkon palvelijan virkaan lainkaan.

    Toinen puoli on sitten raamattu-uskolliset, joita konservatiiveiksi kutsutaan. Jo alkuseurakunan aikoina Jumalan Sana oli vaarassa. Uskoon tulleet galatalaiset olivat luopumussa Kristuksesta, eikä Paavali säästele sanojaan.
    "Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?"

    Korinttin seurakunnan johtoon ja julistajiksi oli noussut uskosta osattomia. Seurakunta oli heidät kuitenkin paimenikseen siunannut ja valinnut. Paavali sanoo, että he ovat teeskentelijöitä eivätkä he koskaan pääse perile Taivaaseen.
    2. Kor. 11:15 "Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen."

    Lyhyesti sanottuna: kirkko ei suosi raamattu-uskollisia aikoina, jolloin kirkko itse luopuu Sanasta ja omasta tunnustuksestaan. Linkissä ollut pappi Matti Myllykoski ei näe metsää puilta. Hän ei ole sisäistänyt sitä, että kirkon kokonaisuutena pitäisi valvoa Sanan totuuksia ja raamatullista tunnuksellisuutta. Myllykosken ajatuksen takana näyttää olevan pelko kirkon jäsenkadon jatkumisesta, kun todellisena pelkona pitäisi olla kirkon laaja luopuminen Raamatusta. Raamatun tunnustuksellisuuden pitää olla koko kirkon asia eikä miään pienen piirin keskinäinen juttu. Kuinka moni pappi tai kirkossa kävijä on maallistunut ja pitää humanistisista, ihmiskesksisistä saarnoista?
    1. Joh. 4:5 "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä."

    Myllykoski esittää, että konservatiivit voisivat pitää jumalanpalveluksia, joissa he käyttäisivät "kaikkea vanhaa rekvisiittaa". Tästä ei ole lainkaan kysymys. Raamattu-uskolliset hyväksyvät jumalanpalveluksen uudistamisen, kun vain Sana, rukous ja ehtoollinen ovat keskeisinä tekijöinä. Konservatiivit eivät palvo mitään rekvisiittaa vaan Jeesusta Kristusta. Vähättelevältä tuntuu Myllykosken tapa verrata konservatiivien suvaitsemista tupakoitsijoiden suvaitsemiseen.

    "He voisivat valvoa tunnustuksellisuutta keskenään. Se olisi heidän identiteettinsä mukainen asia ja sen voisi heille sallia."

    Ei noin, vaan näin: "Kirkon tulee valvoa tunnustuksellisuutta yhdessä. Se on seurakunnan identiteetin kannalta välttämätön asia ja siitä kiinni pitäminen on kirkon uskottavuuden ja pelastavan evankeliumin kannalta elämän ja kuoleman kysymys.
  14. pappi papitar: "Toisaalta Raamatussa on kohta, jossa sanotaan, että jokainen uskovainen on pappi. Tähän kohtaan naispappeuden puolustajat yleensä vetoavat."

    Tässä ketjussa puhutaan virkapappeudesta eli niistä ihmisistä, jotka ovat saaneet luvan toimia seurakunnassa palkallisina, kokoaikaisina pappeina (paimenen eli kaitsijan virka). Kansankirkossamme tämä on mahdolista vain hyvin harvoille, sillä luterilaisessa kirkossa papin virkaan vaaditaan Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan loppututkinto. On vaikea saada Raamatusta tukea sille, että paimenelta tulee vaatii tietty akateeminen koulutus. Papeiksi vihitään tässä järjestelmäss myös niitä, jotka eivät usko henkilökohtaIsesti Jeesukseen eivätkä kirkon tunnustuskirjoihin.

    Yhtä vähän saadaan tukea siihenkään, että kuka hyvänsä uskova olisi pappi, eli sovelias toimimaan seurakunnan paimenena eli kaitsijana. Jos pappi ei pysy edes Raamatun keskeisissä opinkohdissa, niin sellainen henkilö ei sovi papin virkaan. Raamattu sanoo mm. seuraavaa - huomaa, että hänen on oltava taitava opettamaan.

    1.Tim. "Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen."
    1. Tim. "Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan"
    Tit. "Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä"

    Virkapappeuden lisäksi Raamattu puhuu siitä, että jokainen uskova kuuluu hengelliseeen papistoon. Jeesuksen omalla on oikeus todistaa uskosta, tuoda julki evankeliumi ja julistaa syntejä katuvalle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jokaisen uskovan auktoriteetti perustuu aina ja ainoastaan Jumalan Sanaan. Luterilainen kirkkko on hyvin pappiskeskeinen laitos, mutta hengellinen auktoriteetti ei voi eikä saa perustua mihinkään asemaan. Uskovilla on erilaisia hengellisiä armolahjoja ja esim. julistajan lahja voi olla kirkon penkissä istuvalla uskovalla eikä suinkaan saarnatuolista puhuvalla virkapapilla. Hengellisen pappeuden merkitystä ei kansankirkosa mielestäni ole tiedostettu niin kuin pitäisi. Hengelisestä pappeudesta Raamattu sanoo:

    Raamattu 1.Piet. 2 "Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa".

    Virassa olevan papin, paimenen tai kaitsijan on Raamatun mukaan oltava mies. Miespappeuden kannattajat ovat ennen kaikkea raamatullisen pappeuden puolustajia ja niin tehdessään seisovat Jumalan Sanan totuuden takana. Leimaa-antavasti ja negatiivisesti heitä sanotaan "naispappeuden vastajiksi", vaikka lähtökohtana on pitää kiinni Raamatun pappeuskäsityksestä. Harva taitaa kutsua naispappeja ja heidän puoltajiaan "raamatullisen pappeuden vastajiksi".

    Meidän on erotettava kaikkien uskovien kuuluminen hengelliseen papistoon ja sitten virkapappeus. Ellei tätä erotusta tehdä, niin silloin mennään harhaan. Uskovien välillä, hengelliseen pappeuteen kuulumisen suhteen ei ole mitään erottavia väliseiniä, vaan jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu ja kuuluu silloin myös hengelliseen papistoon. Uskovien joukkoon kuuluvat yhtä hyvin eri sosiaaliluokissa olevat kuin myös eri sukupuolen ihmiset.

    Gal. 3:28 "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
  15. Julkilausama on tietysti aivan oikea, mutta mitään rohkeutta sen esilletuomiseen ei tarvita. Olen itsekin sitä mieltä, että avioliitto on tarkoitettu yhden miehen ja yhden naisen väliseksi liitoksi - ei tuon esille tuomiseen mitään rohkeutta tarvittu. Kirjoitan täällä nimimerkillä, mutta siviilielämässä olen mielipiteitteni takana luonnolisesti omalla nimellä.

    Mitään kärsimystä omantunnon tähden, mitään ristin kantamista tuollaisen mielipiteen lausumiseen ei minulta eikä papilta vaadita. Ketään pappia ei tällä hetkellä pakoteta siunaamaan homoseksuaaleja liittoja kirkon alttarilla.

    Rohkeutta tarvitaan silloin, kun jotain tehdään tai sanotaan seurauksista välittämättä, yksin Jumalan Sanan tähden. Työnäkynsä Jumalalta saanut pappi toimii rohkeasti, jos hän sanoutuu irti naispappeudesta ja toimii ja puhuu raamatullisen miespappeuden puolesta. Tällöin hän joutuu sen tahon vainoamaksi, jota hän on palvellut. Syrjään joutuminen on hyvin raskasta. Tässä tarvitaan rohkeutta.

    Omalta kohdaltani olen osoittanut rohkeutta irtautuessani aikoinaan kristillisestä työyhteisöstä, jossa taloudelliset väärinkäytökset, haureellinen elämä ja vääryydet olivat arkipäivää. Seurauksena oli taloudellisen toimeentulon menettäminen, kodin myyminen ja työelämästä syrjään joutuinen. En osoittanut rohkeutta siksi, että olisin rohkea - olemme sisäisesti kuin pakotettuja seuraamaan omantuntomma ääntä tällaisissa kysymyksissä.

    Omalla nimellä kirjoittaminen näillä palstoilla voisi olla rohkea teko, vain harvat niin tekevät. Yritin aikoinani kirjautua monta kertaa omalla nimelläni, mutta se ei kerta kaikkiaan onnistunut. Sitten kirjauduin nimimerkillä ja se meni heittämällä läpi. Rohkenen ajatella, että Jumala vaikutti tässä asiassa. Hän varjeli minua jostain sellaisesta pahasta, jota nimeni esilletuominen olisi tuonut mukanaan.

    Jokainen pappi sitoutuu jo pappisvalassaan toimimaan ja opettamaan kirkon opin ja tunnustuksen mukaisesti. Valan vannomiseen ei tarvita rohkeutta, vaan se tuo mukanaan hyväpalkkaisen ja pysyväluonteisen, arvostetun työpaikan - jokainen papiksi vihittävä vannoo valan. Raamattu lupaa, että Sanassa pysyvyä saa vastustusta, toimit sitten Sanaan sidotun omantunnon mukaisesti pappina tai muussa uskovan osassa.
    2. Tim. 3:12 "Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi."

    Omantunnon ihminen uskoo Raamattuun, on sitonut omantuntonsa sen totuuteen ja elää sen mukaisesti. On hyvin rohkeaa tuoda totuutta esille sellaisissa tilanteissa, joissa jäät mielipiteinesi yksin tai jossa tiedostat, että mielipidettäsi tullaan voimakkaasti vastustamaan. Ryhmä pappeja antoi naispappeuden hyväksymisen jälkeen julkilausuman, jossa he toivat esille miespappeuden raamatullisen perustan ja torjuivat naispappeuden - julkilausumassaan he myös sitoutuivat toimimaan tuon julkilausuman mukaisesti kieltäytyen ns. alttariyhteydestä naispapin kanssa. Tarvitaan suurta rohkeutta, jos tänään joku pappi toisi virkakysymyksestä puhuttaessas seurakunnan kokouksessa esille sen, että naispappeus on vastoin Raamatussa ilmoitettua Jumalan tahtoa ja naispappeuden hyväksyminen ja naispappina toimiminen on syntiä.
  16. Mohikaanin tänne välittämässä sanomassa on useita elementtejä, jotka vahvistavat sitä, että sanoma on Jumalalta. Profeetallisen viestin välittäjä kokee heikkoutta sanomansa edessä ja viestin sisältö voi olla sellainen, että sen sanominen myös ahdistaa. Lukekaa Jeremian kirjaa ja koettakaa samastua tuon itkevän profeetan tiehen. Myös Paavali välitti profeetallista sanomaa, jossa oli usein paljon nuhdetta syntiä suosiville seurakuntalaisille - Paavali toteaa menneensä puhumaan tuntien arkuutta ja vavistusta. Mohikaani kirjoitti:

    "juuri ennen Ehtoollis kokusta, jossa tämä saamani sanoma olisi kuulunut tuoda juhlakansan tietoon. Rohkeuteni kuitenkin putosi nolla lukemiin."

    Jeremias ja Paavali olivat tuntevia ihmisiä, jopa herkkiä sellaisia ja molemmat kaipasivat lähimäistensä tukea ja rohkaisua. Sitä heille ei paljoa tarjottu. Molemmat kokivat suurta yksinäisyyttä ja Paavali toteaakin kirjoittaneensa kyynelin. Profeetallisen viestin välittäjä ei koe itsessään voimaa ja rohkeutta, vaan suurta arkuutta. Hän on myös tietoinen, että mikään armolahja ei ole täydellinen. Vaikka hän tietää saaneensa kyseisen armoahjan, Sanan Herralta saanut joutuu kyselemään rukouksessa, onko tämä Sana varmasti Sinulta, voinko sen tuoda julki.

    Mohikaanin saama Sana oli vastoin sitä, mitä nykyhelluntailaisuus Suomessa suurelta osin edustaa. Pääjulistajaksi on helluntaikirkossa nostettu mies, joka julistaa voimaa ja voittoa, vierailevat puhujat valtameren takaa ovat poikkeuksetta itseään korostavia ihmeiden tekijöitä. Kunnian teologia on syrjäyttnyt ristin teologian. Näin ei varmasti ole aina ja kaikissa helluntaiyhteisöiss, mutta näen helluntailiikkeen liukuneen tuohon suuntaan.

    Kunnian teologia sivuuttaa käytännössä Jumalan Sanan, joka sisältää aina sekä lakia, että armoa. Uskonnollinen ihminen ei pidä laista, Jeesuksen kehotuksista elää Hänen seuraajanaan uutta elämää eikä Paavalin kirjeissä olevista varoituksista synnin orjuuteen uudelleen ajautumisesta (sitä tapahtui tosiasiallisesti mm. Galatian ja Korinttin seurakunnissa). Lain kieltäminen tapahtuu tavalla, että seurakunta pitää siitä, jolloin julistaja enempää asiaa harkitsematta ei vain käytä lakia - saattaa vaikka tokaista, että meitä ei ole pantu tänne tuomareiksi vaan lääkäreiksi. Seurakunta sanoo helposti tuollaiseen Amen.

    Sain itse kerran saanut Sanan Herralta ennen helluntaiseurakunnan tilaisuutta. Sana oli sekä raskas, että selkeä ja koski monien uskovien luisumista räikeäänkin syntielämään - puhutaan armosta, mutta eletään vastoin evankeluimin sanomaa, joka puhuu vapaudesta synnin orjuudesta. Tunsin suurta arkuutta, mutta sanoin rukouksessa, että jaan Sanan, jos sitä pyydetään. "Olisko jollakin Sana?" vei minut jakamaan sanoman. Jaoin Sanan kyynelsilmin. Sitä ei otettu vastaan, vaan paimenkin totesi tyyliin, että onhan meillä armo.

    Varsin tunnettu on vuonna 1906 tullut profetia, joka julkaistiin Kanadan suomalaisten helluntailaisten Todistaja-lehdessä. Oliko Sana Herralta? - hyvin monet ovat minun laillani kokeneeet, että nykyhelluntailaisuudessa voiman korostaminen on mennyt ohi ristin armon. Tällainen oli tuo profetia:

    "Viimeisinä päivinä tulee helluntaiherätyksessä tapahtumaan kolme asiaa: Tulee olemaan liikaa voiman korostamista, mieluummin kuin vanhurskauden. Tulee olemaan liikaa Jumalan ylistyksen korostamista, Hänen, jota he eivät enää rukoile. Tulee olemaan liikaa Hengen lahjojen korostamista, mieluummin kuin Kristuksen herruuden." Vanha profetia on samankaltainen Mohikaanin saaman viestin kanssa: Jumalan Sana ei vie uskon kuuliaisuuteen elämässä, jolla tavalla Kristuksen heruus tunnustetaan - eletään valmiissa kunniassa ilman parannuksen tarvetta.

    Luulen, että Mohikaani on laillani kokenut välillä myös yksinäisyyttä. Yksi osa on yhteyden puute niihin, jotka eivät halua tehdä parannusta ja toinen osa on sen pilkan vastaanottaminen - viimeksi mainitusta on esimerkkinä nimim. RitariOlevaisen viimeisin viesti. Kaikkien Jumalalta tulevien sanomien keskeisenä välittäjänä on Jumalan armo ja rakkaus, johon varoituksiakin sisältävä sanoma tahtoo meitä johdattaa. Viestin välittäjä kokee usein itsensä vajaaksi ja syntiseksi ja hänellä on usein asiaa ristin juurelle Herransa luo.
  17. Todella painavaa tekstiä Mikko Ainasojalta, kiitokseni siitä. Hän kirjoitti: "... hyväksytte synnin ja sanotte, ”Missä synti on suuri, siellä armo on ylenpalttinen.” Ja näin te käännätte irstaudeksi Jumalan armon."

    Raamatun mukaan on todellalkin mahdolista puhua armosta ja elää kuitenkin räikeässäkin synnissä - ja näin kääntää armo irstaudeksi. Mutta kun he puhuvat kevyesti armosta, rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, se kelpaa ihmisille: 1. Joh. 4:5 "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä."

    Synistä saa ehkä jollain lailla puhua, mutta synnistä ei saa enää ketään nuhdella. Ellemme tee parannusta omassa elämässämme, niin me tosiallisesti synnin suosimisellamme kiellämme Jeesuksen Kristuksen ristin sovituksen.
    Juud. 1:4 "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen."

    Mikko Ainasojan teksti osoittaa, kuinka vaikeaa on puhua oikein synnistä, niin, että se vie meidät parannukseen. Surullien totta on hänen toteamuksensa siitä, että kaikki uskoviksi itseään kutsuvat eivät kuulu Jeesukselle Kristukselle. Mikolta harvinaisen oikea sana oikeaan ketjuun.
  18. Ei syntiä: "Aralla mielellä kirkkoon tuleva, kenties sureva ja maailmalta kolhuja saanut ihminen tarvitsee rakkautta, ei saarnaa syntisyydestä."

    Maailmalla kohluja saanut ja itsensä mahdollisesti huonoksi tunteva kärsii menneisyytensä haavoista ja useimmiten silloin myös heikosta itsetunnosta. Hän kokee itsensä huonoksi, mutta ei välttämättä syntiseksi. Julistajan tulee julistaa kirkasta ja vapauttavaa evankeliumia Jeesuksen ristin sovituksesta, mutta syntien anteeksiantamista ei voi olla ilman parannusta. Parannus, halu sunnan muutokseen elämässä, on merkki siitä, että ihminen kaipaa anteeksiantoa synteihinsä. Pelastavan evanekliumin julistukseen kuuluvat aina sekä lain, että armon saarna. Jokainen vähänkään rehellisesti maailmaa ja itseään tutkiva huomaa kyllä, että synnin aika ei ole vielä ohi. Juuri sen tähden tarvitsemme päivittäin Vapahtajamme anteeksiantamista.

    Evl.kirkkolainen kyseli: "Oletko kuullut esim. helluntailaisten puhuvan heidän kirkkonsa piirissä tapahtuvista synneistä? Ja mites he puhuvat evl.kirkon synneistä?"

    Huomautus on mielestäni aivan oikea. Myöskään helluntailaisuudessa ei ole enää nykyään raamatullista seurakuntakuria, oikeaa nuhtelua, joka veisi synnin orjuudessä elävät parannukseen ja Jeesuksen ristin juurelle. Ajatus uskovan synnittömyydestä jo tässä ajassa on suosittu monissa amerikkalaisissa helluntaipiireissä ja sielä se on rantautunut tännekin. Koska uskovassa ei ole enää syntiä, niin synnistä ei tarvitse puhua eikä päivittäistä parannusta tarvitse tehdä.

    Kysymys lienee siitä, miten synnistä puhutaan. Synti saatetaan nähdä jonkinlaisena henkisenä ongelmana, vajavuutena, joka hoidetaan puhumalla eheytyksestä ja psykologisesta rakkaudesta. Paljon on ns. hyvän mielen seurakuntia, joissa iloiset laulut, yhteinen tunnelma ja kaiken suvaitseminen on keskeistä. Tunnustetaanko vapaissa suunnissa koskaan yhdessä syntejä ja otetaan vastaan Jumalan Sanasta myös synnin päästö?

    Jos synnistä joskus puhutaan, niin vapaissa suunnissa sen päälle hyvin nopeasti laitetaan "onhan meillä armo" -laastari. Syntiä ei tällöin nähdä vakavana asiana, vaan ainoastaan hetkellisenä häiriötekijänä - jatkuvaa parannusta ei kenenkään tarvitse tehdä. Synnintunto nähdään häiriötilana, josta on nopeasti päästävä pois. Raamatun monet varoitukset, nuhtelut ja kehotukset jäävät vieraaksi. Raamattuhan puhuu paljon armon vapaudesta. Vakavasti on kysyttävä, tuleeko vapaudesta silloin helposti lihan vapautta, jos synnistä ei puhuta tai siitä puhutaan vain pinnallisesti. Hengen vapaus on eri asia kuin lihan vapaus.
  19. "Jos ja kun kerran olemme pelastettuja vain ja yksin armosta, niin miksi kristinuskosta tehdään suoritususkonto?"

    Nimimerkki suoritususkonto? esittää kysymyksen, johon ei ole aivan helppoa vastata. Voidaan tietysti aina sanoa, että ihmiset eivät yksinkertaisesti ole sisäistäneet armon evankeliumia oikein eivätkä siten myöskään osaa elää vapautuneina armon evankeliumista iloiten. Kristitys kyllä useimmiten sisäistävät sen, että me pelastumme yksin Jeesuksen ristilläl suorittaman sovitustyön perusteella ja se on puhdasta armoa. Raamattu sanoo monin paikoin, ettemme pelastu tekojemme kautta vain uskomalla evankeliumiin.

    Uskon elämä näyttäytyy hyvin kirjavana. On ihmisiä, jotka jäävät ns. lain alle ja he yrittävät edelleen suoriutua uskovina hyvin ja kilvoittelevat täyttääkseen laki. Sitten on niitä, jotka ovat lakihenkisiä - he kuvittelevat,että uskovina he täyttävät lakia ja niin ollen elävät Jeesuksen seuraajina kunnon elämää. Sitten on niitä, jotka sanovat elävänsä yksin armosta ja hylkäävät kokonaan lain ja tuloksena voi olle luisuminen takaisin syntielämään, kun lain sana ei puhuttele enää omaatuntoa ja vie ihmistä parannukseen.

    Meidän on vaikea nähdä selkeä ero lain ja evankeliumin välillä ja ymmärtää, mitä eri tehtäviä lailla on. Armosta pelastunut voi hämmentyä siitä, kuinka paljon Jeesus lopulta antaa kehoituksia uudessa elämässä vaeltamiseen ja kuinka Paljon Paavali korostaa Jeesuksen seuraamista eli totuudessa vaeltamista. Joku jopa sanoi, että hän löydä kaikkien aikojen parhaasta saarnasta, vuosisaarnasta, lainkaan evankeliumia. Jos Jeesuksen puhe on meille pelkkää lakia, niin suorituskeskeiseksi se elämämme vie.

    Lightining Star huomauttaa "mutta tärkeintä olisi aito kääntymys, aito muutos, aito löytäminen." Tuo kaikki voidaan ottaa rasittavana lakina, joka vaatii suorittamista: onko kääntymykseni ollut 100%n aito, onko minussa todella tapahtunut aito muutos vai ainoastaan puolinainen. Toteat myös, ett "tärkein jää taka-alalle, lähimmäiset" - trkein on tietenkin Jeesus, mutta lähimmäisten palveleminenkin on helposti suorittamista, kun huomaan, etten ole osannut huomioida, kuunnella, auttaa ja palvella lähimmäisiäni niin kuin tulisi. Yritän sitten rakastaa lähimäisiäni paremmin, palvella enemmän jne.

    Jumalan Sana kehottaa meitä palvelemaan, rakastamaan lähimmäisiämme ja huolehtimaan toisistamme. Se on kaikki on kehotusta eli lakia. Meidän on hyvin vaikea tehdä palvelutyötämme armosta käsin. Jeesus oi täydellinen rakkaudessaan ja niin mekin haluaisimme olla. Meitä hämmentää helposti myös se, että sama rakkaudellinen Jeesus oli myös totuuden torvi, joka ei tilanteen mukaan sanojaan säästänyt. Hän rakasti syntisiä, myös fariseuksia, mutta kutsui heitä Per-ke-leen lapsiksi.

    Paavali suorastaana kehotti uskovia nuhtelemaan niitä, jotka elävät kurittomasti suosien elämässään syntiä tekemättä parannusta. Moni voisi kuulla Paavalin nuhtelun niin, että syntiin langennut ei ole täyttänyt sitä mittaa, minkä Paavali kirjeissään antaa - syntinen ei ole suoriutunut, joten häneltä vaaditaan parempaa suoriutumista tässä suoriutumisuskonnossa.

    On vaikea sanoa, mikä on nykyajan helluntailaisuuden suhde suorittamiseen, lakiin ja armoon. Usein on tuotu julki sellainen käsitys, että nykyään helluntaiseurakunnissa on luovuttu nuhtelusta, joten seurakuntalaiset saavat elää räikeässäkin synnissä - nuhtelu koetaan vaatimuksena, joka olisi sitä suoriutumisuskontoa. Voidaanko "onhan meillä armo" sanoa kevyesti ja ohittaa sillä pikaisesti parannuksen tekemisen välttämättömyys? Onko meillä taipumus toisaalta mennä ankaraan suoritususkontoon ja toisaalta taipumus mennä velttoon halvan armon uskontoon?
  20. Oikein kirjoitit VaroitaKehoita!

    Kaikilla kristillisillä yhteisöillä ja kirkoilla on jotkut valitut instanssit tai henkilöt, jotka kantavat päävastuun opin puhtaudesta. Seurakunnan vanhemmistot ovat samalla viivalla kuin arkkipiispa ja muut seurakunnalliset päättäjät - Raamatun Sanalla selkeästi väärästä harhaopista tulee varoittaa. Ihmiseen ei tule katsoa, vaan enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmistä.

    On viisautta erottaa selvä harhaoppi jostain pienistä opillisista yksityiskohdista. Kristityt Jeesuksen omat eivät saavuta täydelistä opilista yhteneväisyyttä tässä ajassa, se on yksi syy siihen, miksi meillä on niin monia eri seurakuntia.
    21. 7 / 14
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt