Mielpidepankki

Aloituksia
30
Kommenttia
11
Me suomalaiset rakastamme kauneutta ympärillämme
Puunaamme pytinkejämme ja rapsutamme rintamamiestalojamme. Sisätiloissa on harkittuja valaisimia, muotoiltuja maljakoita769Kenellä on oikeus 25 prosentin eläkkeenkorotukseen
Nyt kuuluu kummia, joilla heikompi eläke, mahdollista anoa lisää aina 25 % saakka. Suomen kansalaiset voivat saada 25 %:056Se oli sellainen jakkupukuinen demarinainen
Kyselytunti meni Kummeliksi – hallituspuolueiden edustajat haastoivat hallitusta: ”kafkamainen olo” Eduskunnan kyselytun7127Meitä ei pääministeri onni ei potki
Kuin muualla pohjoismaissa, mm Norjan uusi pääministeri on erisarjaa Sannan kanssa, samoin Tanskasta saataisiin ottaa o668Puoluekuria karttavia keskustalaisia on jäljellä vain vähän
Heidän roolinsa on ratkaiseva. Puolueiden välinen yhteistyö oli vielä yleistä aiemmin. Saarikko joutuu nyt panemaan neuv049Vihreät hävisi viestien sodan
Vihreistä ei ollut vastusta keskustalle propagandataistossa. 115 vuotta sitten perustettiin maalaisliitto puolustamaan m14239Sannan ote asioihin on täysin hukassa
Presidentin korona nyrkki olisi pitänyt tulla ehdottomasti jonka Marin tyssäsi. Pelkäsi omaa kunniaansa. Lapsiin kohdis046Haluatko lukea koko artikkelin?
"Kyllä Herra huolen tyttäristäni pitää." Pekan "ekoteko: Vuolevat kaarnaveneitä, yhden maailmanmatkaajan kanssa, joka v162Myöskään Harakalla ei ole asiaa tiettyihin ravintoloihin
"Aiomme jatkaa taistelua ja tahtotilamme on selviytyä. Poliittisen kiusaamiseen olemme kuitenkin päättäneet puuttua. Ole245Keskustan on vakavasti harkittava, onko hallitusyhteistyö enää järkevää
Nyt lähdetty väärille raiteille, ei voida alkaa ajamaan suomea alas. britit osasi tämän ennakoida, ja lähtivät EU:sta.049Keskusta ollut koko itsenäisyyden ajan johtavia puolueita
-edelleen. Nimenmuutoksia ei ole paljoa ollut. Maalaisliitto kuvasi hyvin sitä aikaa, ja keskusta keskellä kuvaa hyvin t1752Sama Sote puuhattavana
Se oli mielikuvamarkkinointia, joilla kaadettiin Sipilän hyvä ja valmis sote ja jonka varaan rakennettiin Kiurun malli.274Toiviainen Valtakunnansyyttäjjäjänä on väärässä maassa
Hänen paikkansa olisi jommassa kummass Venäjällä, täällä ideologisesti kyttää vain syyttömiä lauseen -parsien sanojia.251Yhtä demarisyöttilästä on taas ylläpidetty veronmaksajien varoilla
Kymenlaakson rahaston ja Haminan kaupungin varoista maksettiin heinäkuun 2017 ja kesäkuun 2019 välisenä aikana K. Kiljun583Älkää nyt naurako kun Ay-liike äänestää demokraattisessa maassa
Poistin ja korjasin kun kirjoitusvirheet niin vaivasi demari ylimystöä. Kesällä viimeisin puheenjohtajien vaali, vain v6101Sanna Marin sinun naiseutesi ei ole kiinnostavaa, get over it!
Marinin ja muiden naispoliitikkojen on ihan turha heilutella naiskorttia ja väittää, että heitä kohdeltaisiin mediassa h9123Helsinki on kyllä likaisin ja sivistymättömin kaupunki
Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki? Keskustelu oli hyvinkin vilkasta, ja mielipiteet jakautuivat. Suuri osa tuntu060Helsinki on kyllä likaisin ja sivistymättömin kaupunki
Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki? Keskustelu oli hyvinkin vilkasta, ja mielipiteet jakautuivat. Suuri osa tuntu071Helsinki on kyllä likaisin ja sivistymättömin kaupunki
Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki? Keskustelu oli hyvinkin vilkasta, ja mielipiteet jakautuivat. Suuri osa tuntu056Helsinki on kyllä likaisin ja sivistymättömin kaupunki
Onko Helsinki Suomen romanttisin kaupunki? Keskustelu oli hyvinkin vilkasta, ja mielipiteet jakautuivat. Suuri osa tuntu051