nitta69

Vapaa kuvaus

Täällä olisi liikenteessä ei karannut, vaan kunniallisesti eronnut nainen, joka etsii rinnalleen rehtiä, sosiaalista, ystävällistä ja naisensa huomioivaa miestä. En ole kovin pitkä (vain 162cm), mutta onneksi keittiöjakkarat on keksitty, joten en tarvitse miestä joka kerta antamaan ylimmältä hyllyltä suolapurkkia. Olen muuten aika naiselliseksi naiseksi kutsuttu nainen, ja olen siitä iloinen. Puhun paljon (välillä asiaakin) ja olen aika suorasukainen ja rehellinen. Toivon myös sinun olevan rehti ja rehellinen. Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

0

Kommenttia

2

  1. Jos viestini helpottaa Sinua yhtään, olen siitä todella onnellinen.

    Olin omasta mielestäni pitkään, 12 vuotta, samassa työpaikassa vakituisena työntekijänä. V. 2006 yksityiselämäni alkoi mennä syöksykierteen omaisesti alamäkeä. Jouduin kärsimään nyttemmin ex-puolisoni järkyttävästä mustasukkaisuudesta ja henkisestä väkivallasta.

    Tuo helvetti näkyi tietenkin myös työelämässäni. Koetin kaikkeni, että olisin voinut pitää pahanolon omanani, mutta epäonnistuin siinä täysin. Työpäivän aikana pysyi työpisteessäni, koska en kerta kaikkiaan jaksanut osallistua kollegoiden eli naisenemmistön harjoittamaan juoruiluun. Osallistuin vain ja ainoastaan pakollisiin illanistujaisiin, mutta kaikesta muusta vetäydyin tyystin.

    Mitä siitä seurasi? Se, että eräänä päivänä työpisteeseeni marssi kanssani samassa asemassa oleva kollegani yhdessä yhteisen pomomme kanssa. Kollegani aloitti haukkumiseni siitä, kuinka huono työntekijä olen työyhteisössämme. En osaa tehdä töitäni ja jos ne teen, on saannos täyttä p-aa. Rikoin poissaolollani työyhteisömme ilmapiiria ja näin ollen voisin nostaa kytkintä mahdollisimman nopeasti. Rukoilin katseellani pomolta tukea, mutta aivan turhaan. Miespomoni, (mittaa n. 190 cm), seisoi naiskollegani, (mittaa n. 163cm) takana aivan hiljaa ja liikkumatta. Myöhemmin käymissäni keskusteluissa työsuojeluvaltuutetun kanssa hän totesi, että pomoni rikkoi tässä tilanteessa virkavelvollisuuttaan. Hänen olisi pitänyt kyseisessä tilanteessa olla sovittelevana osapuolena; ei sivustaseuraajana.

    Eni vei; minua kehoitettiin "lämpimästi" siirtymään sairauslomalle, jonka teinkin. Mutta arvaa, mitä tapahtui sillä aikaa? Henkilökohtaiset työtavarani koottiin laatikoihin ja toimitettiin kaupunkimme (Varkauden kaupungin) purettavissa oleviin hometiloihin odottamaan päivää parempaa. Ovet entiseen työyhteisööni suljettiin silmieni edessä totaalisesti. 12 vuoden työhistoria vedettiin yhden sairauslomani aikana paskaveden mukaisesti viemäristä alas.

    Mitä tästä on seurannut minulle? Näen jatkuvasti, n. 2-3 kertaa kuukaudessa, painajaisia naiskollegasta ja pomostani. Joudun käymään viikottain terapiassa asian johdosta ja lääkärin mukaan asia tulee jatkumaan tällaisena pitkään.

    Mitä minulle kuuluu tänään työn puolesta? Olen aloittamassa 2.8.2010 saman kaupungin sisällä toimet toisessa työpisteessä ENTISEN POMONI LÄMPIMIEN TYÖSUOSITUSTEN JOHDATTAMINA!!!! Olen kuulemma ensiluokkainen työntekijä, johon voi aina luottaa. Työni teen kuulemma ensiluokkaisesti, eikä valittamisen sijaa ole missään... Uskomaton puhetta mieheltä, jolla "ei ollut munaa" puolustaa minua pikkuisen kollegapirun edessä.

    Tähän loppuun voisin totea vanhan isoäitini mukaan: Se on herroilla aivan sama, mikä pää ruplattaa. Samaa paskaa sieltä kuitenkin tulee. Eli; tarinani on hieman eri kuin sinulla, mutta kohtelu loppupelissä aivan sama. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista! Toivotaan, että lopussa kiitos seisoo ja paha saa aina palkkansa.
  2. Erottuani viime kesänä aviopuolisostani päätin olla etsimättä ketään uutta miestä rinnalleni, mutta kuinkas kävikään. Loppupelissä löysin itseni chatpalstoilta keskustelemassa jos jonkinmoisen miehen kanssa. Kävin aika monilla treffeillä. Joidenkin miesten kanssa syntyi järkeviäkin keskusteluita, sekä heissä oli sitä "jotain". Nuo eivät kuitenkaan kantaneet mihinkään. Jonkin aikaa kirjoittelimme, soittelimme ja tapailimme, mutta ei muuta. Aloin vaipua jo epätoivon puolelle, päätin lopettaa koko "etsimisen"...kunnes tässä kuussa "tapasin" täältä, Suomi24.fi-sivustoilta, elämäni miehen.

    Parin keskustelun jälkeen hän ehdotti tapaamista. Ajattelin olla kerrankin varovainen, enkä syöksyvän heti treffeille, ja niinpä ehdotinkin treffejä lokakuun puoleen väliin. Hän halusi kuitenkin tavata heti. Niinpä tapasimme viime viikolla luonani (tiedän: rohkeaa päästää ketään tuosta vaan kotiinsa, mutta tunne ihanasta ja turvallisesta ihmisestä oli todella vahva...).

    Hänen astuessa ovesta sisään tiesin oitis, että tässä hän nyt on: elämäni mies! Hänkin kertoi tunteneensa, että oli tuona hetkenä tajunnut löytäneensä sen kuuluisan "toisen puoliskonsa". Olemme tavanneet vain kahtena viikonloppuna, koska asumme aika kaukana toisistamme. (Joo tiedetään: joku pitää minua sinisilmäisenä, yksinkertaisena naisena, koska kahden tapaamiskerran perusteella uskoo löytäneensä elämänsä miehen). Mutta asia on vain niin, että sen kyllä tietää ja ennenkaikkea tuntee, jolloin oikea ihminen on kävellyt elämään. Se on uskomaton fiilis!!! Myöskin se tuntuu ihanalta, kun tietää, että tuolla jossain on mies vain minua ja rakkauttani varten.

    Minä, joka pidin uuden onnen saavuttamista täysin mahdottomana asiana, olen nyt tämän universumin onnellisin nainen...ja täysin ennalta arvaamatta. Toivon kaikkea hyvää kaikille ja varsinkin niille naisille ja miehille, jotka odottavat "sitä oikeaa" tulevaksi. Hän on jossain...
    3. 1 / 1
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt