t-torppa

Vapaa kuvaus

Linkit: http://www.sauluslahetys.com/, http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Aloituksia

73

Kommenttia

730

  1. Jos uusia "lajeja" (osapopulaatioita) syntyy sellaisen prosessin kautta jossa informaatio vähenee (suhteessa kantapopulaatioon) niin en tietenkään voi silloin hyväksyä sellaista todisteeksi teorialle joka vaatisi uuden informaation kehittymistä.

    Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena. Bioprosessitekniikan emeritusprofessori mikrobi- ja entsyymiasiantuntija Matti Leisola on harjoittanut yli 40 vuotta kokeellista luonnontiedettä. Hän ei usko, että evoluutioteoria antaa oikeaa kuvaa luonnon historiasta. Hänen mielestä se mitä me voimme havaita (todistusaineisto) on täysin evoluutioskenaarion vastainen.

    Professori Leisola sanoo, että kokeellinen luonnontiede on mekanismin selvittämistä. Hän sanoo, että evoluutiossa pitäisi olla ennen kaikkea kysymys mekanismista - miten se etenee, (kehittäisi uusia rakenteita) se olisi tiedettä. Leisola sanoo, että meillä ei ole mekanismia joka selittäisi kompleksisuuden ja informaation kasvun.

    Tässä video jossa professori Matti Leisola kertoo tästä tarkemmin Leif Nummelan haastattelussa. Todella erinomainen ja informatiivinen haastattelu - suosittelen jokaiselle katsottavaksi. http://www.youtube.com/watch?v=17GjHO7HRXQ
  2. Vanha "kyseenalaistetaan henkilö" kortti vilahtaa jälleen pöytään evolutionistilta kun argumentit kehitysoppia vastaan ovat liian kovat. Minä vetoan nimenomaan tieteellisiin tutkimustuloksiin joita vuosikymmeniä töitä niiden parissa tehneet tutkijat ovat tuottaneet.
  3. Olet väärässä sillä kun RATE-ryhmä määritti radiohiilipitoisuudet 12 timantista eri puolilta maailmaa niin niistä kaikista löytyi mitattavia 14C-pitoisuuksia joidenka perusteella niiden kaikkien iäksi arvioitiin alle 58 000 vuotta. Eli kaikista eri puolita maailmaa kerätyistä timanteista löytyi nimenomaan saman verran radiohiiltä.

    Lisäksi ydinfyysikko Jim Mason torppaa väitteesi timanttien "saastumisesta" ulkopuolisesta säteilystä. "Timantti on kovinta ainetta maapallolla koska hiili on erittäin tiukasti pakattu kiderakenteeseen. Siksi se on läpäisemätöntä väitetylle mahdolliselle saastumiselle jota on käytetty järjettömästi yritettäessä hylätä tulokset kivihiilen osalta." (Jim Mason - http://creation.com/jim-mason-nuclear-physicist ).
  4. RADIOAKTIIVINEN IÄNMÄÄRITYS TORPPAA MILJARDIT VUODET

    Mikään ajoitus menetelmä ei voi tieteellisesti todistaa maapallon ikää koska menneisyyttä ei voi todistaa kokeellisesti. Voimme kuitenkin etsiä parasta ja selitysvoimaisinta tulkintaa maailman iälle. Tulkintojen paremmuuden ratkaisee niiden selitysvoimaisuus suhteessa todellisuuteen. Ollaksemme johdonmukaisia on päivänselvä asia että Raamatullinen lähtöoletus on selitysvoimaisempi ja johdonmukaisempi kuin (naturalistinen/miljardit vuodet) näiden radioaktiivisten iänmäärityksien tulkinnassa.

    Se että noin kolme miljardia vuotta vanhoiksi otaksutuista timanteista jotka ovat varma suljettu systeemi löytyy radiohiiltä kertoo vahvasti siitä etteivät timantit ole todellisuudessa muutamaa tuhatta vuotta vanhempia. Tämä istuu mukavasti sen kanssa mitä odottaisimme löytyvän Raamatun ilmoituksen perusteella.

    Lisäksi mielestäni maapallon ikä tulisi määrittää maan sisällä syntyneistä timanteista eikä avaruudesta pudonneista kivenmurikoista. Oikein tulkittuna (Raamatullisista lähtöoletuksista käsin) radioaktiiviset iänmääritykset ovat kreationistien ystäviä.
  5. RADIOHIILIAJOITUS 14-C

    Tuuliranta: "Kosminen säteily yläilmakehässä synnyttää vapaita neutroneja. Ne voivat reagoida typpiatomien (14N) kanssa siten että neutroni syrjäyttää protonin. Tällöin syntyy radioaktiivinen hiili-14-isotooppi (14C). Sen puoliintumisaika on 5 730 vuotta. 14C - säteilyn pitäisi hiipua olemattomiin viimeistään 100 000 vuodessa kaikkein herkimpiäkin laitteita (AMS) käytettäessä."

    Ydinfyysikko Dr Jim Mason kirjoittaakin: "noin 90 000 vuoden hajoamisen jälkeen 14-C:tä on niin vähän jäljellä että edes nykypäivän erittäin herkät laitteet eivät kykene havaitsemaan sitä."

    Kiihdytinmassaspektrometri (AMS) toimintaperiaate eliminoi taustasäteilyn aiheuttaman kohinan ja laboratorioilla on pitkälle kehitetyt menettelytavat joilla varmistetaan ettei näytteet "saastu". AMS laboratorioiden tarkkuus ja huolellisuus tunnustetaan: menetelmät ovat sellaisia että käytännössä ei ole mahdollista että tutkittava näyte kontaminoituisi ulkopuolisesta radiohiilestä. Jotenka tämän päivän tekniikalla radiohiiliajoitus kertoo tarkasti näytteen sisältämän säiteilyn määrän.

    Radioaktiivisen iänmäärityksen suurimmista ongelmista on se ettemme voi tietää sitä mitenkä alkuaineet muuttuivat näytteen koko geologisen historian aikana. Vain "suljettu systeemi" varmistaisi sen ettei ympäristö ole päässyt vaikuttamaan näytteen alkuaineisiin sen geologisen historian aikana josta ei ole havaintoja. Jos näyte ei ole suljetusta systeemistä emme voi koskaan olla varmoja siitä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet näytteen alkuaineiden suhdelukuihin menneisyydessä. Maailmassa on tiettävästi vain yksi varma "suljettu systeemi" nimittäin timantit.

    Tuuliranta: "RATE-tutkijat (seitsemän geologia ja fyysikkoa) tekivät sopimuksen maailman parhaimpana pidetyn AMS-laboratorion kanssa timanttien 14C-pitoisuuksien mittaamisesta. Timanttien esitetään syntyneen noin kolme miljardia vuotta sitten maan vaipan sisällä josta räjähdysmäinen vulkaaninen toiminta on syössyt niitä pintakerroksiin. Radiohiilipitoisuudet määritettiin 12 timantista: Laboratorio pystyi havaitsemaan kaikissa mitattavia 14C-pitoisuuksia joidenka perusteella niiden kaikkien iäksi arvioitiin alle 58 000 vuotta. (Timantit olivat peräisin Australiasta, Etelä-Afrikasta, Venäjältä, Kanadasta ja Brasiliasta.)"

    Tulos on todella merkittävä siksi että timantin kiderakenne sulkee täysin pois ulkopuolisen kontaminaation (saastumisen) mahdollisuuden sillä timantit ovat maailman ainoa varma suljettu systeemi.

    Alle 58 000 vuotta on silti selvästi suurempi kuin Raamatullinen ikä (noin 6000 vuotta). On kuitenin järkevää olettaa 14-C määrän olleen ilmakehässä luomishetkellä nolla nykyisen määrän sijaan ja että aikaa kuluisi ennen kuin sen määrä nousi nykypäivän tasolle ja että myös vedenpaisumuksen aiheuttama häiriö aiheuttaisi muita voimakkaita muutoksia tähän suhteeseen. Huomioimalla laskelmissa nämä tekijät saadaan arvioitu ikä helposti linjaan Raamatullisen iän kanssa.

    Ydinfyysikko Dr Jim Mason kirjoittaakin: "Timanteissa oleva hiili-14 on esimerkki nuorta ikää osoittavasta mittauksesta aineissa joiden "pitäisi olla" hyvin vanhoja. Timantti on kovinta ainetta maapallolla koska hiili on erittäin tiukasti pakattu kiderakenteeseen. Siksi se on läpäisemätöntä väitetylle mahdolliselle saastumiselle jota on käytetty järjettömästi yritettäessä hylätä tulokset kivihiilen osalta.

    Silti 14-C:tä on löydetty timanteista suurin piirtein samoja määriä kuin kivihiilinäytteistä vaikka timanttien väitetään olevan yhdestä kolmeen miljardia vuotta vanhoja. Joten jos näytteet olisivat todella yli miljoonien vuosien ikäisiä ei voisi olla mitään radiohiilta jäljellä. Mutta tämä ei ole mitä me löydämme hyvin herkkien 14-C ilmaisimien kanssa."

    Jotenka johtopäätös on seuraava: Me tiedämme että radiohiili häipyy olemattomiin viimeistään 100 000 vuodessa. Tiedämme myös että timantit ovat varma suljettu systeemi niiden kiderakenteen ansiosta. Lisäksi tiedämme että nykyajan laboratorioiden menetelmät ovat sellaisia että käytännössä ei ole mahdollista että tutkittava näyte kontaminoituisi ulkopuolisesta radiohiilestä. Timanttien suljettu systeemi on voitu vahvistaa kokeellisesti ja radiohiilen "häipyminen" tunnetaan kokeellisten havaintojen kautta sekä laboratorioiden menetelmät on kokeellisesti vahvistettu. Täten timanttien radiohiiliajoituksen perusteet ovat huomattavasti perusteellisemmalla pohjalla kuin lyijy-lyijy ajoituksen joka perustui noin 60 lähtöoletukseen.
  6. LYIJY-LYIJY-MENETELMÄ (Pb-Pb)

    Maapallon 4,5 miljardin vuoden ikä perustuu vuonna 1956 tehtyyn Clair Pattersonin tutkimukseen "meteoriitin" lyijy-lyijy ajoitukseen. 4,5 miljardin vuoden ikää ei mitattu maan omasta näytteestä vaan maahan syöksyneestä meteoriitista.

    Patterson tutki meteorin lyijyisotooppien 206/204 suhdelukua ja se oli 19,27. Ajoitus ei anna ikää vaan suhdeluvun joka sitten tulee tulkita. On arvioitu että tässä lyijy-lyijy ajoituksessa käytettyjä lähtöoletuksia olisi ollut noin 60 joita ei voida kokeellisesti testata. Koko ajoitus makaa useiden oletuksien/uskomuksien päälle - uskomuksien joidenka todenperäisyyttä on mahdoton testata ja vahvistaa jotenka kyseessä on ennen kaikkea oletus ei tieteellinen mittaustulos.

    Mikko Tuuliranta kirjoittaa seuraavaa: "Esimerkiksi Pattersonin lähtöoletuksina oli että meteorien syntyessä ne sisälsivät ainoastaan uraani-235:aa ja 238:aa sekä luonnollista lyijyä. Eräs toinen ja perustavalaatuinen lähtökohtaolettamus oli että meteorit ja maapallo ovat syntyneet samaan aikaan ja samalla tavalla - että niillä on sama historia ja siksi maapallon ikä voitiin tutkia meteoriitista.

    Lisäksi yksi oli se että kaikissa meteoreissa samoin kuin merien pohjakerrostumissa uraanin isotooppien 235 ja 238 suhteet niiden syntyessä olivat vakiot ja pitoisuudet homogeeniset. Näin ei kuitenkaan vaikuta olevan. Meksikoon- Allenden kylään putosi iso meteori vuonna 1969. Sen uraani-isotooppien suhteet tutkittiin uudelleen vuonna 2009 koska menetelmät ovat nyt parempia kuin 40 vuotta aikaisemmin. Kävi ilmi että meteorin eri osissa isotooppisuhteet ovat erilaiset. Tämä johtaa siihen, että eri osien perusteella tehdyt ikälaskelmat antavat erilaisia tuloksia. Sama on todettu graniitista; uraanit ja lyijyt saattavat esiintyä hyvinkin erilaisina pitoisuuksina jopa samalla pienellä alueella.

    Meteoreista on viime aikoina löydetty myös eräiden alkuaineiden kuten kalsiumin, alumiinin, mangaanin, raudan ja berylliumin lyhytikäisiä radioaktiivisia isotooppeja. Niiden puoliintumisajat vaihtelevat sadasta tuhannesta muutamaan miljoonaan vuoteen. Isotoopit ovat löytyneet meteorien sisällä olevista rakeista joiden uskotaan jähmettyneen kun syntyvän Auringon kuumentama alkumassa jähmettyi ja ”paakkuuntui” meteoreiksi, kiviplaneetoiksi ja kuiksi. Jos aurinkokunta ja sen meteorit olisivat lähes viisi miljardia vuotta vanhoja näin lyhytikäisiä isotooppeja ei pitäisi olla olemassa."

    Eli nyt kun menetelmät ovat paremmat kuin Pattersonin aikaan on huomattu että Pattersonin useat lähtöoletukset olivat selvästi virheellisiä ja näillä virheillä on ollut perustavaa laatua oleva merkitys itse suhdeluvun tuloksen tulkinnassa. Tulokseksi voidaan saada todellisuudessa melkein mikä tahansa ikä riippuen niistä lähtöoletuksista joidenka kautta suhdeluku tulkitaan. Lisäksi on löydetty meteoriiteista sellaisia alkueineita joita niissä ei tulisi olla mikäli meteoriitit olisivat todellisuudessa niin vanhoja kuin Patterson oletti. Täten voi tehdä johtopäätöksen että maapallon 4,5 miljardin vuoden ikä on pelkkä uskonvarainen oletus ei tieteellinen mittaustulos. Sekä tämä oletus on ristiriidassa toisten näytteiden kanssa.

    Kysymys kuuluukin - koska Pattersonin olettamukset olivat vääriä miksi hänen tuloksensa ovat (evolutionistien) mielestä oikeita? Siksi että ne sopivat niihin kehitysopillisiin lähtöoletuksiin joita evoluutio tarvitsee olemassaolonsa tueksi. Tulosta ei johdettu siis tieteellisten tosiasioiden pohjalta vaan siihen päädyttiin koska tutkijat olivat ennakkositoutuneet siihen minkälaiset tulokset ovat "hyväksyttyjä". Tulosten tuli istua naturalistiseen maailmankuvaan. Todellinen absoluutti ei ole mittaus tai arviointitulos vaan naturalistinen maailmankuva joka määrää mittausten kelpoisuuden.
  7. ONKO MAAPALLON MILJARDIEN VUOSIEN IKÄ TIETEELLINEN MITTAUSTULOS?

    Suurin osa ihmisistä uskoo että maapallon miljardien vuosien ikä on tieteellinen mittaustulos joka on saatu radioaktiivisen iänmäärityksen kautta. Mutta onko tämä radioaktiivinen mittaustulos tieteellinen tosiasia vaiko olettamus - uskomus.

    Mikään tieteellinen menetelmä ei voi todistaa (tieteellisesti) maailmankaikkeuden tai maan ikää. Kaikkiin ikälaskelmiin sisältyy olettamuksien tekemistä menneisyydestä: ”kellon” käynnistymisajankohta, kellon nopeus ja se ettei kelloa ole koskaan häiritty. Ei ole olemassa riippumatonta luonnollista kelloa jonka avulla voisimme testata näitä olettamuksia.

    Otan esimerkin uintikilpailusta joka havainnollistaa niitä periaatteita joita käytetään ajan mittaamiseen. Uimari tulee maaliin 1500 metrin kilpailussa ja tarkkaan kalibroitu kello näyttää aikaa 10:11 ja 19 sekuntia. Miten pitkään kilpailijalta kului uida 1500 metrin matka?

    Me kaikki tiedämme että ilman lähtöaikaa on mahdotonta vahvistaa kilpailuun kulunutta aikaa. Lähtöajan tietäminenkään ei vielä riitä. Meidän täytyisi olla myös varmoja siitä että uimari todellakin ui 1500 metriä sillä jos emme voi olla varmoja matkan pituudesta emme voi olla varmoja ajan paikkansa pitävyydestä. Tästä syystä uintikilpailuissa täytyy olla useampi tuomari seuraamassa kilpailua jotta kilpailun ajat voidaan vahvistaa.

    Kellon tarkkuudella ei ole myöskään väliä tuloksen kannalta ilman luotettavia silminnäkijöitä. Voimme vahvistaa ajan vain jos sen mittasi kaksi tai useampi silminnäkijää jotka näkivät lähdön - tapahtumien kulun ja maaliintulon. Juuri samasta on kyse geologisten tapahtumien ajoituksessa kun käytetään radioaktiivisuuteen perustuvia menetelmiä.

    Emme voi mitata kiven ikää radioaktiivisella iänmäärityksellä koska emme olleet paikalla mittaamassa kivessä olevia radioaktiivisia alkuaineita sen muodostuessa emmekä seuranneet miten nuo alkuaineet muuttuivat kiven koko geologisen historian aikana. Radioaktiivisen iänmäärityksen ratkaiseva ongelma on se että se perustuu aina olettamuksille menneisyydestä. Olettamuksille joita on mahdoton tieteellisesti testata ja vahvistaa. Tämän vuoksi radioaktiivinen iänmääritys voi antaa tulokseksi minkä tahansa iän riippuen niistä olettamuksista joita tuloksen tulkinnassa on käytetty. Radioaktiivinen iänmääritys perustuu aina tulkintaan joidenka pohjana ovat olettamukset/uskomukset menneisyydestä ja näin radioaktiivinen iänmääritys ei koskaan voi edustaa tieteellistä mittaustulosta maailman iästä.


    TIETEEN NÄKÖKYKY

    Tiede voi nähdä menneisyyteen vain oletuksien/uskomuksien valossa. Kaikki tutkittavat todisteet ovat nykyisyydessä ja tiedemiehet voivat tehdä vain oletuksia siitä miten ja milloin kyseiset todisteet ovat menneisyydessä muodostuneet. Alkuperätiede (historiatiede) perustuu siis aina uskomuksiin ja tämän vuoksi alkuperätieteessä tutkijan maailmankatsomuksen merkitys korostuu koska havaintoa ei voida tutkia testaamalla ja toistamalla.

    Voimme kuitenkin arvioida eri ajoitusmenetelmien mekanismeja ja niissä käytettyjä taustaoletuksia ja tätä kautta vertailla mikä lähtöoletus on selitysvoimaisin ja johdonmukaisin käytettyjen ajoitusmenetelmien kanssa esimerkiksi kysymyksessä maailman ikä. Tässä kirjoituksessa asetan vastakkain kaksi eri radioaktiviseen iänmääritykseen perustuvaa ajoitusmenetelmää - lyijy-lyijy – menetelmän (Pb-Pb) johonka perustuu maapallon noin 4,5 miljardin vuoden (kehitysopillinen ikä) ja radiohiiliajoituksen 14-C.
  8. On kyse samojen alleelien eri alleelikombinaatioiden määrästä. Jokainen yksilö omaa oman rekombinaatiossa muodostuneen alleelikombinaation. Kyse on siitä että karvamesiheinän tapauksessa 0,16% kantapopulaation kasveista on heikentynyt kyky mineraalisuolojen ottamiseen maaperästä. Tämän vuoksi vain nämä kantapopulaation muodot selviytyvät myrkyllisessä maaperässä (kuonakasassa) niiden muotojen kuollessa joidenka kyky ottaa mineraalisouloja maaperästä ei ole heikentynyt.

    Kuonakasassa selviytynyt populaatio sisältää vain 0.16% mahdollisista alleelikombinaatioiden määrästä suhteessa alkuperäiseen kantapopulaatioon.
  9. KOKEELLINEN LUONNONTIEDE

    • Luonnontiede käsittelee asioita ja tapahtumia, jotka ovat periaatteessa aina todennettavissa eli toistettavissa ja jotka ovat riippumattomia havainnoitsijasta. Havainnot ja kokeet ovat kaiken luonnontieteellisen työn perusta.

    • Suurin osa tieteen tekemisestä keskittyy kausaalisten riippuvaisuussuhteiden (syy-seuraussuhteiden) osoittamiseen.

    • Koetulosten etsintää ohjaa yleensä jokin ennalta hyväksytty teoria. Tutkija seuraa tutkimuksessaan tiettya ideaa, etsii tukea oletukselle tai pyrkii testaamaan hypoteesia.

    • Luonnontiede käsittelee nykyhetkessä tapahtuvia asioita ja nykymaailman rakenteita. Sitä ei voida käyttää historiallisten asioiden tutkimiseen. Elollisten olentojen historiaa ei ole mahdollista tarkastella suorilla havainnoilla tai kokeellisilla analyysimenetelmillä.

    • Tietoa elämän historiasta voi saada vain historiallisten dokumenttien kautta.

    • On mahdollista tutkia empiirisesti niitä mekanismeja ja tapahtumia, joiden oletetaan aiheuttaneen eliöiden kehittymisen.

    • Usein samasta koetulosten joukosta on mahdollista tehdä erilaisia johtopäätöksiä ja päätyä erilaisiin hypoteeseihin, jotka voivat olla toistensa kanssa ristiriidassa.

    Kokeellisen luonnontieteen luonne ja rajat osoittavat sen että luonnontiedettä ei voida käyttää historiallisten asioiden tutkimiseen. Elollisten olentojen historiaa ei ole mahdollista tarkastella suorilla havainnoilla tai kokeellisilla analyysimenetelmillä. Koska luonnontiede käsittelee vain nykyhetkessä tapahtuvia asioita ja nykymaailman rakenteita niin tämän vuoksi mikään menneisyyttä käsittelevä teoria ei voi olla luonnontieteellinen.

    Matti Leisola bioprosessitekniikan emeritusprofessori jolla on noin 40 vuoden kokemus kokeellisesta luonnontieteestä sanookin selventävästi: "Tieteen tehtävä on selittää miten luonto toimii ja muuntelee; ei esittää perustelemattomia väitteitä luonnon historiasta."

    Koska kokeellinen luonnontiede ei voi todistaa elämän historiaa niin joudumme lähestymään kysymyksiä "mistä olemme tulleet ja miten" historiallisten dokumenttien kautta. Meillä on kaksi historiallista dokumenttia jotka muodostavat ne pää uskomusjärjestelmät joidenka kautta ihmiset selittävät menneisyyden ja joidenka kautta he pyrkivät tulkitsemaan nykyisyydessä olevaa todistusaineistoa. Raamattu (Jumalan sana) ja Lajien synty luonnollisen valinnan kautta (Charles Darwinin sana). Raamattu ja lajien synty antavat toisistaan täysin poikkeavan kuvauksen sille miten olemme syntyneet.

    Raamatun mukaan Jumala loi lajit ja lajien synnyn mukaan ne ovat kehittyneet pitkässä ajassa yksinkertaisista lähtötekijöistä evoluution kautta. Kumpaakaan väitettä ei voi kokeellisen luonnontieteen metodein todistaa - koska tiede ei voi todistaa ja tutkia menneisyyttä. Oleellisin pointti on siis ymmärtää se että niin Raamatun luominen kuin lajien synnyn kehitysoppikin ovat kummatkin menneisyyttä käsitteleviä uskomusjärjestelmiä eivät tieteellisiä tosiasioita.

    Tieteen keinoin on kuitenkin mahdollista tutkia empiirisesti niitä mekanismeja ja tapahtumia joiden oletetaan aiheuttaneen eliöiden kehittymisen. Voimme tieteen kautta tutkia sitä miten luonto toimii ja muuntelee ja sitten verrata ja katsoa sitä kumpi uskomusjärjestelmä - "luominen" vai "kehitysoppi" on johdonmukaisempi ja selitysvoimaisempi havaitulle luonnon muuntelulle. Niin kreationisteilla kuin evolutionisteillakin on täysin sama tieteellinen todistusaineisto (nykyisyys). Se mitä me voimme tehdä on verrata kumpi menneisyyttä käsittelevä uskomus vastaa johdonmukaisemmin tieteellistä todistusaineistoa nykyisyydessä.
  10. ***Millä perusteella uusia rakenteita ja informaatiota pitäisi syntyä? Informaatioteorian mukaan muutokset voivat myös vähentää informaatiota.***

    Tietysti muutokset voivat vähentää informaatiota mutta pointti onkin siinä etteivät ne pysty sitä kehittämään ja tämä tuhoaa kehitysopin. Evoluutioteorian mukaan kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä. Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne. valmistamiseen joita esimerkiksi ponit tarvitsevat. Jotta ponit olisivat voineet saada alkunsa alkueläimistä täytyisi olla jokin mekanismi - joka synnyttää uutta informaatiota. Sillä muista että evoluutiouskomukset opettavat että olipa kerran eläviä olentoja mutta ei keuhkoja – keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet joten ei ollut DNA-informaatiota - joka olisi koodannut keuhkojen valmistamista. Jotenkin tämä ohjelma oli kirjoitettava. Oli synnyttävä uutta informaatiota jota ei aikaisemmin ollut olemassa - ei missään.

    Joten uusien toimintojen (ja täten uuden informaation) kehittyminen on ainoa tärkeä asia bakteereista mieheksi evoluution kannalta. Lajiutumistapahtumilla jotka hankkiutuvat eroon jo olemassa olevasta informaatiosta ei näin ollen voi puolustella evoluutioteoriaa. Sillä lajiutumistapahtumien prosessi kulkee täysin vääräänsuuntaan evoluutioteorian kannalta mutta vahvistaa Raamatullisen luomisen ja perusryhmäbiologian.

    ***Millä perusteella geenien monimuotoisuus on jotenkin ehtyvä asia? Geeneihin tulee muutoksia ja uutta vaihtelua.***

    Kokeellisesti todistettu lajiutumistapahtuma kertoo nimenomaan sen. Kuonakasassa kasvava uusi osapopulaatio omaa vain osan eli 0,16% alkuperäisen kantapopulaation geenivarastosta.

    Uusi populaatio on erikoistunut olosuhteisiin (kuonakasaan) geenivaraston kustannuksella sillä vain 0,16% kantapopulaation geenivarastosta sopeutui vaativiin olosuhteisiin (kuonakasaan).

    Sopeutuneilla kasveilla on heikentynyt kyky mineraalisuolojen ottamiseen maaperästä verrattuna kantapopulaation muotoihin jotka menetettiin lajiutumisessa. Normaalissa kasvupaikassa myrkkyä kestävä muoto on vähemmän elinkykyinen ja esiintyy siksi vain harvoin (maksimaalisesti 0,16% karvamesiheinän tapauksessa.)

    - Uuden osapopulaation geenivarasto on siis köyhtynyt kantapopulaatioon nähden. Sillä osapopulaatio sisältää vain 0,16% alkuperäisen kokonaisgeenivaraston alleelijoukosta.

    - Uuden osapopulaation muuntelukyky on vähentynyt sillä siinä on rajoitetumpi määrä eri alleeleja. Siksi osapopulaation mahdollisten alleelikombinaatioiden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin alkuperäisen populaation: rekombinaatiomahdollisuudet ovat pienentyneet.

    - Koska osapopulaation rekombinaatiomahdollisuudet ovat pienentyneet niin sen vuoksi sillä on heikentynyt mukautumiskyky ympäristön muutoksiin.

    - Heikentynyt mukautumiskyky ympäristön muutoksiin lisää vaaraa kuolla sukupuuttoon.

    SUMMA SUMMARUM

    Lajiutumisen seurauksena osapopulaatio sisältää vain 0,16% alkuperäisen kokonaisgeenivaraston alleelijoukosta niin sen mahdollisten alleelikombinaatioiden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin alkuperäisen populaation: rekombinaatiomahdollisuudet ovat siis pienentyneet. Tämä johtaa välttämättä lisääntyneeseen vaaraan kuolla sukupuuttoon koska mukautumiskyky ympäristön muutoksiin on heikentynyt.

    Lajiutuminen kykenee vain köyhdyttämään populaation geenivarastoa. Se on päinvastainen prosessi mitä tulisi tapahtua mikäli evoluutioteoria olisi totta. Evoluutiojuna kulkee siis täysin väärään suuntaan kehitysopin kannalta - ja se on varmuudella matkalla sukupuuton laituriin.
  11. Tässä on esitelmäni luomisteoriasta. Video jäi valitettavasti kesken tallennustilan päättymisen vuoksi juuri ennen tärkeintä eli lajiutumis kohtaa. Lajiutumisesta ilmestyy video lähitulevaisuudessa.

    http://www.youtube.com/watch?v=K-U1t2SaGjM
  12. Geneettinen informaatio on seurausta järjestyksestä – jonka mukaan solun geneettiset "aakkoset" ovat järjestyneet. Elävät eliöt sisältävät sarjan valmistusohjeita jotka määrää onko jollakin esimerkiksi suora vai kihara tukka jne... Tämä informaatio on kirjoitettuna pitkään molekyyliketjuun DNA:han. Solun geneettisillä "aakkosilla" on siis kirjoitettu valmistus- ja toimintaohjeet elioiden DNA:han.

    Elävät oliot siirtävät tämän informaation sukupolvelta toiselle. Miehen DNA kopioituu ja siirtyy eteenpäin siittiösolujen kautta ja naisen DNA munasolujen kautta. Näin äidin ja isän informaatio kopioituu ja siirtyy eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

    Meillä kaikilla on soluissamme kaksi rinnakkaista pitkää "informaatioköyttä" - toinen on äidiltämme ja toinen isältämme. Molemmat vanhemmat kopioivat vain puolet informaatiostaan - erilaisen puoliskon joka kerta muutoin saman perheen kaikki lapset olisivat identtisiä. Tällainen saman informaation monin eri tavoin tapahtuva uudelleenjärjestely eli rekombinaatio johtaa suureen muunteluun. Rekombinaatio voi vain yhdistellä olemassa olevaa aineistoa ja sekoittaa olemassa olevia alleeleja (geneettisiä lauseita). Se ei kirjoita mitään uutta vaan tuo vain esiin jo olemassa olevan informaation erilaisia variaatioita. Tämän vuoksi esimerkiksi toisella sisaruksella voi olla suorat ja toisella kiharat hiukset.

    Kun informaatiota siirretään eteenpäin se joko pysyy saman tai vähenee. Mitä pienempi ja yhdenmukaisempi populaation geenivarasto on sitä vähäisempi on sen muuntelukyky - rekombinaatiomahdollisuudet. Lajiutuminen johtaa populaation erikoistumiseen vain tietyn alkuperäisen kantapopulaation muodoille. Tämä tarkoittaa geenivaraston köyhtymistä ja muuntumiskyvyn vähenemistä.

    Koirien jalostus toimii hyvänä esimerkkinä siitä mitä lajiutumisprosessissa tapahtuu. Jalostuksessa ihminen suorittaa valinnan luonnon sijaan. Tapa jolla sekarotuinen koirapopulaatio voidaan jalostaa keinotekoisen valinnan kautta alatyyppeihin (lemmikkikoirarotuihin) selventää asiaa.

    Jokainen alatyyppi kantaa vain murto-osan alkuperäisestä "informaatiovarastosta". Samoin kuin osapopulaatiot luonnossa kantavat vain osan kantapopulaation geenivarastosta. Et voi aloittaa jalostamista chihuahuasta koska et koskaan pysty jalostamaan siitä mitään tanskandoggia - tarvittavaa informaatiota ei yksinkertaisesti enään ole tuossa chihuahuapopulaation geenivarastossa - sillä ne on valikoituneet jalostuksen kautta pois.

    Jos chihuahuaan ja tanskandoggiin sovelletettaisiin tiukasti biologista lajikäsitettä olisi ne luettava eri lajeiksi - sillä ne eivät kykene vapaasti lisääntymään ja saamaan jälkeläisiä suuren kokoeron vuoksi. Näin jalostuksessa tuotettiin kokeellisesti se mitä luonnossa tapahtuu lajiutumisessa. Chihuahua ja tanskandoggipopulaatiot ovat geneettisesti huomattavasti köyhtyneempiä kuin ne sekarotuiset populaatiot (sisälsivät ohjeet niin chihuahuan kuin tanskandoggin muotoihin) joista ne pystyttiin jalostamaan muutamien sukupolvien saatossa.

    Jalostaja poistaa kaikki ne muunnokset jotka hänen tavoitteidensa mukaan eivät ole toivottavia - köyhtyy jalostettujen rotujen geenivarasto. Luonnossa jalostajana toimii ympäristö. Näin monet villimuotojen alleelit häviävät. Populaation geneettisestä monimuotoisuudesta käytetään vain osaa. Jatkuva jalostus johtaa homotsygoottisiin muotoihin ja siten muuntelun vähenemiseen ja sama tapahtuu lajiutumisessa.

    Esimerkiksi Isossa-Britanniassa olevien mopsirodun edustajien määrä on 10 000 koiraa - niiden geneettisen informaation määrä vastaa 50 erillistä yksilöä. Tämä kertoo sen karun kuvan miten jalostus ammentaa tyhjiin populaatioiden geenivarastot.

    Jalostus tuo meille esille kokeellisesti sen saman "muuntelutapahtuman" mitä lajiutumisessa tapahtuu. Geenivarastot köyhtyvät ja muuntelukyvyt heikkenevät. Tämä on suuntana päinvastainen mitä kehitysoppi tarvitsisi toimiakseen. Mitä useampia lajiutumistapahtumia luonnossa tapahtuu sitä vähemmän uudet osapopulaatiot sisältävät geneettistä informaatiota. Pitkässä ajassa tämä ei johda suinkaan kehitykseen yksinkertaisemmista alkutekijöistä monimutkaisemmiksi (informaation lisääntyminen) vaan tämä luonnossa havaittu ja jalostuksessa kokeellisesti testattu ja todistettu muuntelutapahtuma ajaa eliöt kohti sukupuuttoa. Evoluutiojuna kulkee täysin väärään suuntaan evoluutioteorian kannalta - ja se on varmuudella matkalla sukupuuton laituriin.

    Kaikki tämä istuu kuin nenä päähän Raamatun ilmoitukseen. Biologiset muutokset ovat täysin yhdenmukaisia Raamatun kanssa; niihin sisältyy alkuperäisen luodun lajin informaation valikointi ja kokonaismenetys. Biologinen muuntelu on myös vastakohta sille mitä evoluutioteoria ennustaa. Havaitsemamme luonnontieteellinen todellisuus vahvistaa Raamatun kuvaaman historian.
  13. Rautalankaa perusryhmäbiologian ymmärtämiseen. Raamattu ilmoittaa että Jumala on luonut lajit lajiensa mukaan. Tämä tarkoittaa sitä että Raamatun perusteella luotujen lajien tulee lisääntyä lajiensa sisällä. Tämä Raamatun antama tieto antaa meille ennusteen minkä perusteella voimme tutkia löytyykö luonnosta lajikäsitettä joka sopisi tähän Raamatun ilmoitukseen. Ja kyllähän sieltä löytyy.

    Frank L. Marsh huomasi että voimme tehdä lajikäsitteen joka pitää sisällään niin geneettisen kuin biologisen lajikäsitteen. Eli kaikki yksilöt jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään.

    Biologisesta lajin määritelmästä poiketen perusryhmän määritelmä ei edellytä lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Hevonen ja aasi kuuluvat samaan perusryhmään - koska niiden risteytyksen tuloksena syntyy muuli joka on useimmiten lisääntymiskyvytön. Kun laji määritellään näin on merkityksetöntä tapahtuuko risteytyminen vapaana luonnossa vai jalostustyön seurauksena ja tapahtuuko se usein vai harvoin.

    Morfologiseen lajikäsitykseen liittyy selviä subjektiivisia arvostuksia. Mielipiteet voivat poiketa sen suhteen mitkä ominaisuudet ovat merkittäviä ja mitkä vähemmän merkittäviä. Objektiivista mittaria ei ole olemassa. Objektiivisesti ei myöskään voida määrittää sitä miten monta ja minkä laatuista eroavaisuutta vaaditaan lajien eroittamiseksi toisistaan.

    Biologinenkaan lajin määritelmä ei useissa tapauksissa mahdollista tarkkaa lajin määrittelyä. Mikä on esimerkiksi raja luonnollisten ja ei-luonnollisten olosuhteiden välillä. Onko luonnonpuisto tai eläinreservaatti enään luonnollinen? Myös kriteeri lisääntymiskykyisistä jälkeläisistä on epätarkka. On useita esimerkkejä siitä miten kahden lajin jälkeläiset voivat vaihdella täysin lisääntymiskykyisistä täysin steriileihin. Raja lisääntymiskykyisten ja lisääntymiskyvyttömän välillä on selvästi epätarkka.

    Risteytysanalyysin perusteella eri perusryhmien välillä on selvät rajat. Risteytysanalyysin kautta rajat määräytyvät objektiivisesti. Esimerkiksi peippolinnut tai päiväpetolintujen "lahkon" jäsenillä eivät rajat ole morfologisella tasolla suinkaan ilmeisiä. Näissä ryhmissä perusryhmään kuuluminen tulee vasta risteytysanalyysin kautta ilmeiseksi.

    Perusryhmäbiologia on sopusoinnussa perinteisen taksonomian kanssa ja laajentaa sitä järkevästi. Biologiseen lajiin kuuluvat ovat sidoksissa toisiinsa luonnollisissa olosuhteissa tapahtuvan risteytymisen kautta (geneettinen taso). Kaikki biologiset lajit jotka selvästi muistuttavat toisiaan kuuluvat samaan sukuun (morfologinen taso) ja kaikki suvut jotka periaatteessa ovat risteytettävissä kuuluvat samaan perusryhmään (morfogeneettinen taso).

    Perusryhmä taksonomisena kategoriana on ainoa lajikäsite joka voidaan kokeellisesti testata ja näin vahvistaa. Siksi se on ehdottomasti "tieteellisin" lajikäsite mikäli haluamme pysyä kokeellisessa luonnontieteessä.


    Perusryhmät eivät todista niiden olevan luotuja mutta ne kyllä vahvasti viittaavat siihen. Sillä luonnossa havaittu lajiutumisprosessi ainostaan kykenee ammentamaan jo olemassa olevista perusryhmien geenivarastoista köyhdyttäen niitä. Jos ekstrapoloimme tältä pohjalta menneisyyteen - voimme päätellä että nykyisten lajien edeltäjillä oli suurempi muuntelupotentiaali kuin niiden jälkeläisillä. Toisin sanoen: lajiutumisen takana olevat tapahtumat viittaavat geneettisesti polyvalentteihin esi-isiin.

    Mitä kauempana nämä esi-isät ovat ajallisesti, sitä useampia lajiutumistapahtumia täytyy olettaa tapahtuneeksi ja sitä suuremman on niiden perimän monimuotoisuuden (polyvalenssin) täytynyt olla. Tämä argumentaatioketju johtaa melkein väistämättä käsitykseen kompleksisesta eikä suinkaan primitiivisestä esi-isästä. Tämä tukee taas täydellisesti sitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Huom, ei todista mutta todella vahvasti tukee sitä. Tämän vuoksi todistusaineisto nimenomaan sopii Raamatun ilmoitukseen.
  14. Hieman tarkennusta edelliseen viestiini. Raamatun perusteella voimme tehdä ennusteen että alkuperäisiä (luotuja) lajeja ei ollut miljoonia vaan ainoastaan tuhansia. Sillä niiden tuli mahtua Nooan arkkiin. Raamatun pohjalta voimme siis ennustaa että esimerkiksi kaksi biologisen lajikäsitteen mukaan eri lajia kuuluvat samaan perusryhmään ja tämä tulee olla kokeellisesti testattavissa. Ja näin juuri voimme tehdä.

    Biologinen laji on ryhmä yksilöitä tai populaatioita jotka kykenevät saamaan keskenään luonnollisissa olosuhteissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Biologiselta lajilta edellytetään siis että risteytyminen tapahtuu luonnollisissa olosuhteissa.

    Esimerkiksi terttuselja (Sambucus racemosa) ja mustaselja (Sambucus nigra) ovat "kaksi" itsenäisiin lajeihin kuuluvaa pensasta jotka eivät risteydy luonnossa koska ne kukkivat eri aikana. terttuselja kukkii Saksassa jo huhtikuun puolessa välissä ja mustaselja vasta toukokuun lopussa. Biologisen lajikäsityksen mukaan näitä kutsutaan siis eri lajeiksi. Keinotekoisesti näiden kahden välinen pölytys onnistuu kuitenkin helposti.

    Raamatun perusteella voimme siis ennustaa ettei luotuja lajeja ole niin paljon kuin nykyiset lajikäsitteet esittävät ja sitä tukee perusryhmä lajikäsite joka osoittaa kokeellisesti sen että tietyt biologiset lajit jotka eivät enään risteydy vapaasti luonnossa voidaan kuitenkin keinotekoisesti risteyttää. Tämä viittaa vahvasti siihen että nämä lajit kuuluvat alkujaan samaan luotuun lajiin. Lisäksi perusryhmien selkeä rajattavuus tukee nimenomaan sitä mitä odottaisimmekin Raamatun perusteella - lajit (perusryhmät) lisääntyvät lajiensa (perusryhmiensä/tyyppiensä) mukaan.

    On kyse siitä mikä lajikäsite tekee parhaiten oikeutta koko todistusaineistolle ja millä lajikäsitteellä on paras eli johdonmukaisin ja selitysvoimaisin lähtöoletus.

    Kannattaa muistaa se että biologisen lajikäsitteen mukaan esimerkiksi tanskandoggi ja chihuahua ovat kaksi eri lajia koska ne eivät kykene lisääntymään vapaasti luonnossa. Kuitenkin me tiedämme että ne voidaan risteyttää keinosiemennyksellä sekä että ne polveutuvat jalostuksen kautta samasta biologisesta lajista. Lisäksi tanskandoggia ja chihuahuaa kutsutaan kumpiakin koiriksi vaikka ne eivät voi lisääntyä vapaasti luonnossa. Eli niiden kohdalla ei olla johdonmukaisia biologiselle lajikäsitykselle. Sillä me tiedämme niiden olevan koiria ja siksi biologinen lajikäsite osoittautuu epätarkaksi esimerkiksi niiden tapauksessa.

    Lajiutuminen ja siinä tapahtuva erikoistuminen geenivaraston kustannuksella selittää sen miksi monet samaan perusryhmään kuuluvat eläimet eivät enään luonnossa risteydy keskenään. Biologinen lajikäsite ei tee näille eläimille oikeutta kun se tekee niistä eri lajeja vaikka todellisuudessa on kyse samaan alkuperäiseen luotuun lajiin kuuluvista eliöistä.

    Tärkein pointti on ymmärtää se että meillä on kokeellisesti testattava lajikäsite "perusryhmä" joka tekee todella hyvin oikeutta Raamatulliselle luodulle lajille. Biologia sopii täysin siihen mitä voisimmekin odottaa Raamatun ilmoituksen perusteella.

    Kun katsomme havaittua todellisuutta Raamatullisesta lähtöoletuksesta käsin niin niin meidän tulisi nähdä että lajit lisääntyvät vain lajiensa mukaan niin kuin sana meille ilmoittaa. Missä näemme tämän? No perusryhmien tasolla näemme selkeästi niiden rajattavuuden ja sen että perusryhmät lisääntyvät vain perusryhmiensä mukaan.

    Mikro- ja makroevoluutio käsitepari selventää asiaa. Mikro- ja makroevoluution välillä ei ole aste-ero vaan kvalitatiivinen ero. Tätä valottaa esimerkki: mikroevoluutioon kuuluu esimerkiksi eri koirarotujen syntyminen alkumuodosta - todennäköisesti sudesta. Makroevoluutiota olisi nisäkkäiden syntyminen liskoista ja yksinkertaisemmista eliöistä.

    Edellisessä (koirat) ilmenee vain olemassaolevien rakenteiden muuntelua (turkin ominaisuudet, kuonon muoto jne) kun taas jälkimmäisessä (makroevoluutio) tapauksessa täytyy syntyä uusia rakenteita: karvat, maitorauhanen, lämmönsäätelyjärjestelmä ja kaikki muu mikä on nisäkkäille - mutta ei liskoille - tyypillistä.

    Mikro- ja makroevoluution välinen ero voidaan perusryhmämallissa mitata: mikroevoluutiota ovat kaikki muuntelutapahtumat jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle. Makroevoluutiota olisi uuden perusryhmän syntyminen toisesta. Tällaista ei ole koskaa havaittu ja se tukee juuri sitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella.

    Joku voi pitää asiaa vain kehäpäättelynä mutta siitä huolimatta se tukee hienosti biologisella tasolla Raamatun kuvausta ja me voimme ottaa sen vastaan sellaisenaan.
  15. YHTEENVETO LUODUISTA LAJEISTA

    • Raamatullinen luotu laji ei tarkoita nykyistä vallalla olevaa "lajikäsitettä" jonka perusteella maailmassa on miljoonia erilaisia lajeja. Luomisteoria ei lähde tulkitsemaan Raamatun ilmoitusta ihmisten kehittelemien lajikäsitteiden kautta vaan luomisteoria lähtee tarkastelemaan ja tulkitsemaan biologiaa - Raamatullisesta lähtöoletuksesta käsin. Tämä tarkoittaa sitä että Raamattua ei pyritä tulkitsemaan (sovittamaan väkisten) ihmisten muodostamiin teorioihin vaan teoria muodostetaan Raamatun kautta siltä pohjalta miten se selittää havaittua tosiasia-aineistoa.

    • Raamatullinen luotu laji (kind) vastaa perusryhmää joka perinteisessä taksonomiassa on lähellä heimo tasoa. Koska Raamatullinen luotu laji vastaa perusryhmää niin se tarkoittaa että luotu laji sisältää todella suuren muuntelukapasiteetin (kaikki variaatiot susista chihuahuaan).

    • Luomisteoria sallii siis huomattavan muuntelun eliöissä mutta sen tulee tapahtua aina luodun lajin (perusryhmän) sisällä. Toisiaan lähellä olevien perusryhmien kesken (esim, kissa ja koiraeläimet) ei ole koskaan havaittu risteymää. Lajiutuminen on havaittu vain perusryhmien sisällä – koskaan ei ole havaittu lajiutumista perusryhmästä toiseen.

    • Päinvastoin kuin muut lajikäsitteet voidaan perusryhmä taksonomisena kategoriana testata kokeellisesti. Risteytysanalyysin avulla on toistaiseksi voitu määrittää noin 20 eläinten ja kasvien perusryhmää. Perusryhmien välillä on selviä eroja. Luomisteorian mukaan luotu laji eli perusryhmä sisältää todella suuren muuntelukapasiteetin (monimuotoisuuden).

    LAJIUTUMINEN TUKEE PERUSRYHMÄÄ RAAMATUN LUOTUNA LAJINA (KIND)

    • Lajiutuminen johtaa erikoistumiseen. Syntyneellä tytärlajilla on lähes aina heikentynyt muuntelupotentiaali kantalajiin nähden. Koirien jalostus erinomaisena todisteena tästä.

    • Lajiutumisen seurauksena geneettisen monimuotoisuuden aste on vähentynyt. Empiirinen tutkimus on osoittanut asian olevan näin. Lajiutuminen voidaan omaksua vain lähtötilanteesta jossa kantapopulaatio on syntyvää tytärpopulaatiota monimuotoisempi geenivarastoltaan. (Lajiutumisesta enemmän jaksossa jossa tarkastelen lajiutumisen mekanismia).

    • Jos ekstrapoloimme tältä pohjalta menneisyyteen - voimme päätellä että nykyisten lajien edeltäjillä oli suurempi muuntelupotentiaali kuin niiden jälkeläisillä. Toisin sanoen: lajiutumisen takana olevat tapahtumat viittaavat geneettisesti polyvalentteihin esi-isiin. Mitä kauempana nämä esi-isät ovat ajallisesti, sitä useampia lajiutumistapahtumia täytyy olettaa tapahtuneeksi ja sitä suuremman on niiden perimän monimuotoisuuden (polyvalenssin) täytynyt olla. Tämä argumentaatioketju johtaa melkein väistämättä käsitykseen kompleksisesta eikä suinkaan primitiivisestä esi-isästä.

    • Luomisnäkemyksen perusteella voidaan odottaa geneettisesti polyvalenttien muotojen (luotujen lajien = perusryhmien) olemassaolo.

    • Kun ymmärrämme sen mitä Jumala tarkoittaa luodulla lajilla (kind) niin meidän on helppo nähdä esimerkiksi se ettei Nooan tarvinnut ottaa arkkiin kaikkia maailman noin 1.5 miljoonaa nykyistä eliölajia. Nooan tarvitsi ottaa todennäköisesti vain noin 8000 luotua lajia (perusryhmää) arkkiin ja niistä on voinut ilman mitään hokkuspokkuksia (lue evoluutiota) muodostua kaikki nykyään "luokitellut" 1.5 miljoonaa eliölajia tunnettujen biologisten prosessien kautta. Luomisteorian avulla voimme havainnollistaa että lajiutuminen on havaittu vain perusryhmien (kind) sisällä – koskaan ei ole havaittu lajiutumista perusryhmästä toiseen. Ja että perusryhmien sisällä tapahtuva lajiutuminen on päinvastainen prosessi kuin se mitä kehitysoppi tarvitsisi toimiakseen.
  16. Raamatun mukaan Jumala on luonut lajit lajiensa mukaan. Seuraavassa tutkin sitä miten tieteellinen todistusaineisto sopii Raamatun ilmoitukseen luoduista lajeista. Sekä mikä lajikäsite sopii luomisteoriaan.

    1.Moos. 1:20 – 25 Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla." Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä." Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan." Ja tapahtui niin: Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä."

    Jumala loi vesissä elävät olennot, linnut, karjaeläimet, matelijat ja metsäeläimet kunkin lajiensa mukaan. Todella tärkeä kysymys on nyt mitä Jumalan luotu laji (kind) tarkoittaa. Raamattu antaa selkeän kriteerin luodulle lajille ” Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan” - Eli saman luodun lajin edustajat voivat lisääntyä keskenään. Geneettinen lisääntymismahdollisuus kertoo siis saman luodun lajin edustajista. Minkälainen lajikäsite tukisi luomisteoriaa?


    LAJIKÄSITE - TAKSONOMIA

    • Nykyisin tunnetaan yli miljoona eläin- ja lähes puoli miljoonaa kasvilajia.

    • Morfologinen lajikäsite perustuu eliöiden rakenteen ja muodon tuntomerkkeihin. Perustana ovat siten tuntomerkkien oleelliset samankaltaisuudet ja erot.

    • Geneettinen lajikäsite perustuu risteytymiskykyyn. Biologinen laji on ryhmä yksilöitä tai populaatioita, jotka kykenevät saamaan keskenään luonnollisissa olosuhteissa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.

    • Geneettinen ja morfologinen lajikäsite ovat epätarkkoja. Useissa tapauksissa kumpaakaan ei voi soveltaa yksiselitteisten tulosten saamiseksi ja ne johtavat usein erilaisiin tuloksiin.

    PERUSRYHMÄT

    • Frank L. Marsh on luonut käsitteen nimeltä perusryhmä. Perusryhmä tarkoittaa seuraavaa: kaikki yksilöt jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään. Risteymien ei tarvitse olla lisääntymiskykyisiä tai syntyä vapaasti luonnossa. Ne voivat syntyä myös keinotekoisen risteytyksen tuloksena. Perusryhmän määritelmä ei vaadi että sen edustajat lisääntyisivät keskenään luonnossa vaikka heillä olisi siihen geneettinen mahdollisuus (esim, tiikeri ja leijona).

    • Perusryhmän yksilöt ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa lukuisien risteymien kautta.

    • Toisiaan lähelläkään olevien perusryhmien kesken ei ole koskaan havaittu selvää risteymää. Risteymät osoittavat, että eliöryhmien välillä on selkeät rajat - joiden avulla perusryhmät voidaan tunnistaa.

    • Perusryhmien selkeä rajattavuus on viite luotujen ryhmien olemassaolosta.

    ESIMERKKI PERUSRYMÄSTÄ (KOIRAELÄIMET)

    • Koiraeläinten heimoon kuuluu yli 30 eri lajia kuten koirat, sudet, kojootit, sakaalit ja erilaiset kettujen muodot. Nämä kaikki lajit ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa joko suoraan tai epäsuorasti ja kuuluvat siten samaan koiraeläinten heimoon – eli perusryhmään.

    • Koira on onnistuneesti risteytetty esimerkiksi ketun, suden, kojootin ja sakaalin kanssa.

    • Villakoira on risteytetty onnistuneesti suden, kojootin ja sakaalin kanssa.

    • Tanskandoggi ja chihuahua voidaan risteyttää keinosiemennyksellä.

    • Perusryhmän sisällä on valtava muuntelu kapasiteetti jonka ansiosta eliöt pystyvät sopeutumaan muuttuviin ympäristöolosuhteisiin. Lajiutuminen "tytärlajeihin" tapahtuu kokeellisten havaintojen (koiraeläinten jalostus) mukaan aina perusryhmän sisällä. Geneettinen lisääntymismahdollisuus (suoraan tai epäsuorasti) vahvistaa tämän.

    STERILITEETTI (LISÄÄNTYMISKYVYTTÖMYYS)

    • Raamatun mukaan Jumala loi aluksi lajit lajiensa mukaan. Jumalan kuvan syntiinlankeemuksen johdosta Jumala kirosi maailman ja kuolema tuli koko luomakunnan osaksi. Tästä voimme tehdä johtopäätöksen että haitalliset mutaatiot jotka rappeuttavat biologista perimää ovat syntiinlankeemuksen seurausta. Koska mutaatiot ilmaantuivat vasta syntiinlankeemuksen jälkeen luomisteorian mukaan niin ne ovat yksi syy miksi jotkut alkuperäiseen samaan luotuun lajiin (perusryhmään) kuuluvat eliöt eivät enää ole lisääntymiskykyisiä. Steriliteetti voi syntyä jo muutamien säätelygeenien kohdalla tapahtuvien mutaatioiden kautta. Steriliteetti voi olla siis seurausta suhteellisen pienistäkin muutoksista.

    • Koko ero (esim: Tanskandoggi ja chihuahua) voi olla syynä steriliteettiin.
  17. Evoluutioteorian mukaan kehittyminen lajeiksi perustuu uusien alleelien evolutiiviseen syntyyn. Luomisteorian mukaan lajiutuminen perustuu geneettiseen muunteluohjelmaan jonka ​mukaan polyvalentit kantamuodot jakautuvat useiksi "tytärlajeiksi". Kumpaa biologia tukee? Jalostus antaa tähän kokeelliseen testaukseen (tieteellisen) perustuvan vastauksen.

    JALOSTUS - VALINTA KEINOTEKOISISSA OLOSUHTEISSA
    Jalostus on mainio työkalu muuntelutapahtumien tutkimuksessa. Jalostuksen avulla voidaan arvioida muuntelutekijöiden (mutaatio, rekombinaatio ja valinta) suorituskykyä. Eliöiden muuntelunopeutta voidaan huomattavasti lisätä ihmisen suunnitelmallisen ohjauksen avulla. Jalostustyön tulokset voivat siten hyvin näyttää mihin lisääntynyt mutaationopeus – kohonnut rekombinaatiotiheys ja pitkään kestänyt valintapaine johtavat. Johatavatko ne uusien alleelien evolutiiviseen syntyyn vai onko muuntelumahdollisuuksien määrä ennalta määrätty ja rajallinen... Jalostus osoittaa meille nopeutetun kuvauksen siitä prosessista mitä lajiutumisessa tapahtuu - sillä jalostus toimii nopeutettuna luonnollisen valinnan mallina.

    JALOSTUSTYÖN TULOKSIA
    Susista on saatu jalostustyön kautta suunnitelmallisella valikoinnilla aikaiseksi kaikki koirarodut synnyttämättä mitään uusia rakenteita. Tämä todistaa sen että eliöt sisältävät suuren muuntelupotentiaalin joka tuottaa biologista muuntelua. Biologinen muuntelu ei perustu uusien alleelien evolutiiviseen syntyyn vaan jo olemassa olevan aineksen uusiin yhdistelmiin ja valikointiin. Jalostuksessa populaation geenivaraston alleelifrekvenssi muuttuu. Joidenkin jo olemassa olevien alleelien määrä supistuu kun taas toisia suositaan. Jalostus johtaa usein äärimmäiseen erikoistumiseen joka johtaa muuntelukapasiteetin rajoille.

    Esimerkiksi joidenkin jalostettujen koirarotujen kuono on äärimmäisen lyhyt – koiraeläimen ominaisuudet kuitenkin säilyvät. Päänmuodon muutoksilla on silti selvät rajat. Koirista ei myöskään ole saatu norsun kokoisia eikä hiirtä pienempiä. Jalostustyö on osoittanut muuntelun olevan rajallista. Lisäksi jalostustyö on osoittanut sen miten erikoistuminen köyhdyttää geenivarastoa. Esimerkiksi chihuahua on perimältään jo niin köyhtynyt ettei siitä voi alkaa jalostamaan tanskandoggia tai dalmatialaista. Tarvittavaa informaatiota ei yksinkertaisesti enään ole tuossa geenivarastossa. Chihuahua ei myöskään pärjäisi muutamaa päivää kauemmin ilman ihmisen apua.

    Koirien jalostus osoittaa miten keinotekoinen muunteluprosessin kiihdyttäminen ammentaa geneettisen potentiaalin nopeammin loppuun. Kehitysmahdollisuuksien rajat eli lajien muuntumiskyky saavutetaan nopeammin. Tämä merkitsee sitä että jalostettujen rotujen populaatiossa on vain hyvin vähän eri alleelien potentiaali jäljellä esim; chihuahua.

    Useat koirarodut ovat usein täysin ylijalostettuja ja geneettisesti köyhtyneitä - ja siksi vähemmän kehittyneet kuin vähemmän erikoistuneet alkumuodot. Keinotekoinen valinta (jalostus) ei ole johtanut biologisessa mielessä lajin parantumiseen vaan huonontumiseen. Jalostus eli keinotekoinen valinta osoittaa meille nopeutettuna hienosti luonnonvalinnan potentiaalin. Luonnonvalinta saa aikaan erikoistuneita muotoja suosimalla ja valikoimalla eliöiden jo olemassa olevasta geenivarastosta tiettyjä olosuhteisiin sopivia muotoja. Tämä sopeutuminen tapahtuu populaatioiden geneettisen muunteluohjelman rajoissa (sisällä).

    Koska biologinen muuntelu ei tuota uusia evolutiivisia rakenteita niin se osoittaa sen ettei luonnossa havaitut muuntelutapahtumat tue ja todista evoluutioteoriaa vaan päinvastoin kumoavat sen. Sillä evoluutioteorian ainoa tärkeä tehtävä olisi osoittaa uusien rakenteiden evolutiivinen kehitysmekanismi ja sellaista ei yksinkertaisesti tunneta. Siksi todistusaineistoa (luontoa) ei ole loogista selittää evoluutioteorian kautta. Luonnossa havaittu huikea monimuotoisuus on peräisin Jumalan eliöihin ohjelmoimista muunteluohjelmista jotka mahdollistaa huikean monimuotoisuuden luotujen lajien sisällä. Tämä monimuotoisuus tuodaan esille luonnonvalinnan kautta mitään uutta kehittämättä samoin kuin jalostajat tuovat keinotekoisessa valinnassa esille lajien monimuotoisuuden mitään uutta rakennetta kehittämättä. Biologinen muuntelu jota jalostus tukee sopii nimenomaan Raamatun ilmoitukseen ja perusryhmä biologiaan kuin nappi paitaan.
  18. USEIN TOISTUVA LAJIUTUMINEN JOHTAA

    • Geenivaraston köyhtyminen

    • Muuntelukyvyn vähentyminen

    • Heikentynyt mukautuminen ympäristön muutoksiin

    • Lisääntynyt vaara kuolla sukupuuttoon

    YHTEENVETO LAJIUTUMISESTA

    • Isolaatiomekanismin syntyminen on välttämätön edellytys lajiutumiselle - mutta ei riittävä selitys makroevoluutiolle. Isolaation seurauksena olemassa oleva geneettinen potentiaali (geenivarasto) vain jakautuu useaan osaan. Sen seurauksena eliön perimässä ei oleellisesti muutu mikään. Uusien biologisten lajien syntyminen on mikroevolutiivinen tapahtuma.

    • Esimerkit lajiutumisesta osoittavat, että pienissä reunapopulaatioissa uusi laji voi syntyä kromosomien uudelleen järjestymisen seurauksena. Tästä on seurauksena hedelmällisyyden heikkeneminen tai täydellinen steriliteetti meioosin epäsäännöllisyyden vuoksi.

    • Alkuperäisen muuntelumahdollisuuden supistuessa syntyy erikoistuneita biologisia lajeja. Tämä ilmenee esimerkiksi siinä että alkuperäisen lajin - joka saattoi kasvaa hyvin monenlaisilla kasvupaikoilla (euryoikia), jälkeläiset pystyvät kasvamaan vain suhteellisen erikoistuneilla alueilla (stenoikia).

    • Lajiutuminen perustuu mahdollisuuksien menettämiselle - joten se voi tapahtua nopeastikin.

    KUMPI SOPII PAREMMIN LAJIUTUMISEEN - LUOMINEN VAI KEHITYSOPPI?

    Niin kuin edellä tutkitun valossa on käynyt ilmi - lajiutuminen jota havaitsemme luonnossa ei perustu uusien rakenteiden (informaation) syntymiseen/kehittymiseen vaan päinvastoin mahdollisuuksien menettämiselle. Geenivarastojen köyhtymiselle isolaation ja valinnan seurauksesta. Lajiutumisen seurauksena eliöiden perimässä ei oleellisesti muutu mikään. Osapopulaatio sisältää vain osan alkuperäisen kantapopulaation geenivarastosta. Osan joka parhaiten sopii kyseisiin olosuhteisiin.

    • Lajiutuminen johtaa erikoistumiseen. Syntyneellä tytärlajilla (osapopulaatiolla) on lähes aina heikentynyt muuntelupotentiaali kantalajiin nähden.

    • Geneettisen monimuotoisuuden aste on vähentynyt. Empiirinen tutkimus on osoittanut asian olevan näin (viittaa blogin esimerkkiin - kokeellisesti todistetusta lajiutumistapahtumasta).

    • Jos ekstrapoloimme tältä pohjalta menneisyyteen - voimme päätellä että nykyisten lajien edeltäjillä oli suurempi muuntelupotentiaali kuin niiden jälkeläisillä. Toisin sanoen: lajiutumisen takana olevat tapahtumat viittaavat geneettisesti polyvalentteihin esi-isiin. Mitä kauempana nämä esi-isät ovat ajallisesti sitä useampia lajiutumistapahtumia täytyy olettaa tapahtuneeksi ja sitä suuremman on niiden perimän monimuotoisuuden (polyvalenssin) täytynyt olla. Tämä argumentaatioketju johtaa melkein väistämättä käsitykseen kompleksisesta eikä suinkaan primitiivisestä esi-isästä.

    • Luomisnäkemyksen perusteella voidaan odottaa geneettisesti polyvalenttien (monimuotoisten) muotojen olemassaolo.

    • Charles Darwin julkaisi vuonna 1859 uuden aikakauden aloittaneen kirjansa Lajien synty luonnollisen valinnan kautta. Charles oli periaatteessa oikeassa kirjansa otsikon suhteen. Darwin oli oikeassa siinä että luonnollinen valinta synnyttää uusia lajeja. Eli Osapopulaatiot syntyvät luonnonvalinnan seurauksena. Sen sijaan hän teki täysin väärän johtopäätöksen tästä havaitsemastaan lajiutumisesta. Sillä lajiutumisprosessi on geneettisellä tasolla päinvastainen mitä hypoteettinen ”kehitys” mikrobeista mieheksi edellyttäisi. Darwinin havaitsema lajiutuminen voidaan omaksua vain luomisen näkökulmasta. Osapopulaatioiden syntyminen luonnollisen valinnan kautta edellyttää aina osapopulaatioita monimuotoisemman kantapopulaation (perusryhmän) olemassaolon jonka geenivarastosta osapopulaatio voi viedä vain osan mukanaan - kun se sopeutuu olosuhteisiin. Emme siis todellisuudessa näe edes lajiutumista vaan ainoastaan perusryhmien sisällä tapahtuvaa jakautumista useampiin populaatioihin.

    • Emme enään näe nykyisissä biologisissa "lajeissa" alkuperäisten "luotujen lajien" monimuotoisuutta. Samoiten emme näe esimerkiksi enään chihuahuassa sitä monimuotoisuutta jonka sen esi-isä sudet omasivat ja joista jalostuksen kautta saatiin chihuahuat aikaiseksi (muutamassa sadassa vuodessa). Eli kun katsomme nykyistä luontoa niin näemme enään jo pitkälle erikoistuneita "osapopulaatioita" jotka eivät omaa sitä monimuotoisuutta joka niiden esi-isillä (kantapopulaatiolla) oli. Lajiutuminen on nimenomaan syönyt tämän monimuotoisuuden koska se tapahtuu sen kustannuksella.

    • Eläinten muuttuminen tukee juuri sitä mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen pohjalta. Tästä huolimatta naturalistista evoluutioteoriaa opetetaan lapsillemme kouluissa biologian tunneilla vaikka se kuuluisi ideologiselta luonteeltaan ja kokeellisten tieteellisten havaintojen perusteella elämänkatsomustiedon tunneille. Tämä asia tulisi korjata mielestäni heti koulutusjärjestelmässämme sillä epätieteellistä naturalistista maailmankuvaa on jo aivopesty tarpeeksi lapsiin koulutusjärjestelmämme kautta.
  19. KOKEELLISESTI TODISTETTU LAJIUTUMISTAPAHTUMA

    • Etelä-Englannin raskasmetallien myrkyttämillä mailla syntyneet uudet kasvilajit ovat erityisen havainnollinen esimerkki uusien lajien (populaatioiden) synnystä. Raskasmetallien saastuttamilla kaivosalueilla maat ovat niin saastuneita että tuulen sinne tuomat siemenet eivät yleensä idä tai alkaessaan itää kuolevat nopeasti. Muutamat harvat yksilöt kykenevät kuitenkin kasvamaan ja lisääntymään. Niiden jälkeläisetkin kykenevät kasvamaan myrkytetyllä maalla. Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet että kuonakasassa kasvavat kasvit tuskin (tai ei ollenkaan) kykenevät risteytymään ympäristön myrkyttömillä alueilla olevien muotojen kanssa joista ne polveutuvat. Biologisen lajikriteerin mukaan on syntynyt uusia lajeja (populaatioita).

    • Mitä tässä lajiutumisprosessissa tapahtuu? Miten populaation geenivarasto konkreettisesti muuttuu?

    • Edellä mainittuja kaivosten kuonakasoissa kasvavia kasveja tutkittiin geneettisesti. Tutkimus antaa hyvän vastauksen yllä esitettyihin kysymyksiin. Taulukosta näemme mitä on tapahtunut (katso linkki - http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202582-lajiutuminen-torppaa-evoluutioteorian - Huomaamme että kasvit jotka kasvavat myrkytetyllä maaperällä eivät ole saaneet mitään uusia ominaisuuksia. Kyky sietää myrkkyä oli niissä jo (taulukon vasen palsta A) valmiina ennen kuin ne joutuivat myrkytettyyn maaperään. Tämä näkyy taulukon keskimmäisestä palstasta jossa kerrotaan kuinka monella prosentilla normaalissa maaperässä kasvavista kasveista on myrkynsietokyky. Esimerkiksi 0,16% karvamesiheinän yksilöistä on myrkynsietokykyisiä myös silloin kun ne kasvavat myrkyttömässä maaperässä. Taulukon oikea palsta kertoo mitkä lajit esiintyvät myrkytetyssä maaperässä (+).

    • Myrkkyä kestävien muotojen osuus normaaleissa olosuhteissa on paljon suurempi kuin mutaationopeus joten myrkkytoleranssia voidaan pitää kyseisten kasvien luonnollisena muunteluna.

    • Myrkynsietokyvyn periytyminen ja siihen liittyvä vähentynyt kyky risteytyä normaalissa maaperässä kasvavien yksilöiden kanssa on hinta äärimmäisestä erikoistumisesta. Normaalissa kasvupaikassa myrkkyä kestävä muoto on vähemmän elinkykyinen ja esiintyy siksi vain harvoin (maksimaalisesti 0,16% karvamesiheinän tapauksessa.) Myrkyllisessä maaperässä juuri tämä muoto on elinkykyisin.

    • Myrkynsietokyky johtuu todennäköisesti siitä että mineraalisuolojen imeytyminen maaperästä on heikentynyt. Ei siis ole kyse evolutiivisesta kehittymisestä vaan rajoituksesta joka poikkeuksellisessa ympäristössä (myrkytetyssä maaperässä) osoittautuu edulliseksi.

    LAJIUTUMISEN SEURAUKSIA

    • Edellä kuvatussa lajiutumisprosessissa populaatiosta A eriytyy osapopulaatio jonka geenivarasto sisältää vain osan alkuperäisen kokonaisgeenivaraston alleelijoukosta.

    • Esimerkiksi harvinaiset alleelit voivat kadota osapopulaatiosta. Parhaimmassa tapauksessa osapopulaatio sisältää saman määrän alleeleja kuin alkuperäinen populaatio.

    • Eriytyneiden populaatioiden geenivarastot ovat alkuperäiseen populaatioon nähden yhä köyhempiä eli niissä on yhä rajoitetumpi määrä eri alleeleja. Siksi osapopulaation mahdollisten alleelikombinaatioiden määrä on huomattavasti vähäisempi kuin alkuperäisen populaation: rekombinaatiomahdollisuudet ovat pienentyneet.

    • Tämä merkitsee että eriytyneillä populaatioilla (lajeilla) on vähäisempi muuntelumahdollisuus joka siis riippuu eri alleelien lukumäärästä ja mahdollisista alleeliyhdistelmistä.

    • Tästä seuraa että ne voivat entistä huonommin sopeutua muuttuviin ympäristöolosuhteisiin - koska niiden sopeutumiskyky on heikentynyt.

    • Köyhtyneen geenivaraston omaavilla populaatioilla (lajeilla) on huonompi mahdollisuus sopeutua ympäristön muutoksiin kuin rikkaan geenivaraston omaavilla alkuperäislajeilla. Ne ovat siksi suuremmassa vaarassa kuolla sukupuuttoon.

    Hollantilainen eläintieteilijä Duyvene de Wit on kuvannut näitä tapahtumia osuvasti:

    - "Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, minkä jokainen rotu tai laji joutuu maksamaan etuoikeudesta olla olemassa. Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittämisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema". (Duyvene de Wit)

    jatkuu
  20. Geneettinen informaatio on seurausta järjestyksestä – jonka mukaan solun geneettiset "aakkoset" ovat järjestyneet. Elävät eliöt sisältävät sarjan valmistusohjeita jotka määrää onko jollakin esimerkiksi suora vai kihara tukka jne... Tämä informaatio on kirjoitettuna pitkään molekyyliketjuun DNA:han. Solun geneettisillä "aakkosilla" on siis kirjoitettu valmistus- ja toimintaohjeet elioiden DNA:han.

    Elävät oliot siirtävät tämän informaation sukupolvelta toiselle. Miehen DNA kopioituu ja siirtyy eteenpäin siittiösolujen kautta ja naisen DNA munasolujen kautta. Näin äidin ja isän informaatio kopioituu ja siirtyy eteenpäin seuraavalle sukupolvelle.

    Meillä kaikilla on soluissamme kaksi rinnakkaista pitkää "informaatioköyttä" - toinen on äidiltämme ja toinen isältämme. Molemmat vanhemmat kopioivat vain puolet informaatiostaan - erilaisen puoliskon joka kerta muutoin saman perheen kaikki lapset olisivat identtisiä. Tällainen saman informaation monin eri tavoin tapahtuva uudelleenjärjestely eli rekombinaatio johtaa suureen muunteluun. Rekombinaatio voi vain yhdistellä olemassa olevaa aineistoa ja sekoittaa olemassa olevia alleeleja (geneettisiä lauseita). Se ei kirjoita mitään uutta vaan tuo vain esiin jo olemassa olevan informaation erilaisia variaatioita. Tämän vuoksi esimerkiksi toisella sisaruksella voi olla suorat ja toisella kiharat hiukset.

    Kun informaatiota siirretään eteenpäin se joko pysyy saman tai vähenee. Mitä pienempi ja yhdenmukaisempi populaation geenivarasto on sitä vähäisempi on sen muuntelukyky - rekombinaatiomahdollisuudet. Lajiutuminen johtaa populaation erikoistumiseen vain tietyn alkuperäisen kantapopulaation muodoille. Tämä tarkoittaa geenivaraston köyhtymistä ja muuntumiskyvyn vähenemistä.

    Koirien jalostus toimii hyvänä esimerkkinä siitä mitä lajiutumisprosessissa tapahtuu. Jalostuksessa ihminen suorittaa valinnan luonnon sijaan. Tapa jolla sekarotuinen koirapopulaatio voidaan jalostaa keinotekoisen valinnan kautta alatyyppeihin (lemmikkikoirarotuihin) selventää asiaa.

    Jokainen alatyyppi kantaa vain murto-osan alkuperäisestä "informaatiovarastosta". Samoin kuin osapopulaatiot luonnossa kantavat vain osan kantapopulaation geenivarastosta. Et voi aloittaa jalostamista chihuahuasta koska et koskaan pysty jalostamaan siitä mitään tanskandoggia - tarvittavaa informaatiota ei yksinkertaisesti enään ole tuossa chihuahuapopulaation geenivarastossa - sillä ne on valikoituneet jalostuksen kautta pois.

    Jos chihuahuaan ja tanskandoggiin sovelletettaisiin tiukasti biologista lajikäsitettä olisi ne luettava eri lajeiksi - sillä ne eivät kykene vapaasti lisääntymään ja saamaan jälkeläisiä suuren kokoeron vuoksi. Näin jalostuksessa tuotettiin kokeellisesti se mitä luonnossa tapahtuu lajiutumisessa. Chihuahua ja tanskandoggipopulaatiot ovat geneettisesti huomattavasti köyhtyneempiä kuin ne sekarotuiset populaatiot (sisälsivät ohjeet niin chihuahuan kuin tanskandoggin muotoihin) joista ne pystyttiin jalostamaan muutamien sukupolvien saatossa.

    Jalostaja poistaa kaikki ne muunnokset jotka hänen tavoitteidensa mukaan eivät ole toivottavia - köyhtyy jalostettujen rotujen geenivarasto. Luonnossa jalostajana toimii ympäristö. Näin monet villimuotojen alleelit häviävät. Populaation geneettisestä monimuotoisuudesta käytetään vain osaa. Jatkuva jalostus johtaa homotsygoottisiin muotoihin ja siten muuntelun vähenemiseen ja sama tapahtuu lajiutumisessa.

    Esimerkiksi Isossa-Britanniassa olevien mopsirodun edustajien määrä on 10 000 koiraa - niiden geneettisen informaation määrä vastaa 50 erillistä yksilöä. Tämä kertoo sen karun kuvan miten jalostus ammentaa tyhjiin populaatioiden geenivarastot.

    Jalostus tuo meille esille kokeellisesti sen saman "muuntelutapahtuman" mitä lajiutumisessa tapahtuu. Geenivarastot köyhtyvät ja muuntelukyvyt heikkenevät. Tämä on suuntana päinvastainen mitä kehitysoppi tarvitsisi toimiakseen. Mitä useampia lajiutumistapahtumia luonnossa tapahtuu sitä vähemmän uudet osapopulaatiot sisältävät geneettistä informaatiota. Pitkässä ajassa tämä ei johda suinkaan kehitykseen yksinkertaisemmista alkutekijöistä monimutkaisemmiksi (informaation lisääntyminen) vaan tämä luonnossa havaittu ja jalostuksessa kokeellisesti testattu ja todistettu muuntelutapahtuma ajaa eliöt kohti sukupuuttoa.

    Kaikki tämä istuu kuin nenä päähän Raamatun ilmoitukseen. Biologiset muutokset ovat täysin yhdenmukaisia Raamatun kanssa; niihin sisältyy alkuperäisen luodun lajin informaation valikointi ja kokonaismenetys. Biologinen muuntelu on myös vastakohta sille mitä evoluutioteoria ennustaa. Havaitsemamme luonnontieteellinen todellisuus vahvistaa Raamatun kuvaaman historian.
    21. 16 / 37
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt