wanha_lieksalainen

Vapaa kuvaus

Lieksan yhteislyseo, Joensuun lyseon lukio, korkeakoulu, eläkeläinen

Aloituksia

109

Kommenttia

2154

  1. Tarkoitammekohan samaa Rasivaaran kauppaa? Minun muistamani Rasivaaran kauppa oli juuri lähellä Hyppyrintietä, mutta toisella puolella Rasivaarantietä. Se saattoi yheksy tai sitten jokin muu numero. Selvitän asian kunhan ehdin.
  2. Ja Rasivaaralla oli toinen "ylleinen liike" mäen puolivälissä oikealla puolella tietä hieman ennen Törnqvistin maatilaa.
  3. Ystävällisesti totean, että taidat olla kovin uusi koskelainen kun et muista tai tiedä Ojalan kauppaa tai sitten vain edesautat keskustelun jatkuvan.

    Pankakoskelainen, edesmennyt anoppini oli Ojalan Pielisjärven Yleisen Osuusliikkeen kaupassa töissä noin 55 vuotta sitten. Kaupan numeroa en muista, mutta sekin on helposti selvitettävissä. Kysyhän asiasta sinua hieman vanhemmilta "koskelaisilta", niin pääset kartalle.
  4. Se oli Kauko Naumasen omistama Pankakosken Ruoka-Aitta. Kaukon perillisillä on rautakauppoja Joensuussa, Nurmeksessa, Siilinjärvellä ja Kuopiossa. Lisäksi verkkokauppa on toiminnassa.
    Tiedot löytyivät netistä.

    Pankakoskella oli muinoin toistakymmentä kauppaliikettä: keskustassa, Hangaspurolla, Rasivaaralla, Pankalammilla ja Ojalassa.
  5. Molempia kauppoja eli ”ylleisiä liikkeitä” ja ”porvareita” oli runsaasti 40- ja 50-luvun Lieksan kauppalassa ja Pielisjärvellä. Alakylällä olivat yllä mainitut liikkeet ja yläkylällä Kulman talossa oli ”ylleinen liike” ja nykyisen Kuhmonkadun, silloisen Kuhmontien alkupäässä oli toinen. Kulmalta Nurmeksen suuntaan mentäessä oikealla puolella oli seuraava ylleinen liike ja vasemmalla puolella oli matala, tasakattoinen Pielisjärven Osuusliike, eli ”porvari” nykyisen kerrostalon Pielisentie 60:n kohdalla.

    Yläkylän ylleiset liikkeet olivat minun lähikauppojani 40-luvulla ja 50-luvun alussa. Ylleiset liikkeet oli numeroitu. Alakylän kauppa oli "ykkönen" ja muistelen, että Pankakosken Hangaspuron kaupan numero oli 9, eli "yheksy". "Kävin yheksyssä maejolla", sanottiin.

    Silloin käytiin yhteiskunnallisen aseman ja katsantokannan mukaan jommassakummassa kaupassa, joko ylleisellä liikkeellä tai porvarissa. Kaupassa käyntejä eivät silloin hinnat tai tarjoukset ratkaisseet.
  6. Metsäpirtti sijaitsi Esson takana Mönninkadun varressa. Liitteen kuvassa se on vasemman puoleinen talo. Esson piha-alueella oli linja-autoasema. Metsäpirtti oli suosittu linja-auton odottelupaikka. Siellä oli kauppalan paras levyautomaatti sen ajan soitetuimpien kappaleiden takia. Kuvan ottohetkellä kantatietä ei vielä ollut. Minun kotimökkini joutui purettavaksi kantatien takia.

    https://museot.finna.fi/Record/pielinen.M011-121446
  7. Muistat varmaan ihan oikein. Hotellihuoneet olivat ylimmässä kerroksessa ja ravintoa toisessa. Viimeisen kerran vierailin Rajanpirtissä muistaakseni vuonna 1970 pikkujoulun merkeissä.
  8. Kanasaaren, jota myös Merilänsaareksi on kutsuttu, lavan arvoitus on tullut selvitetyksi. Mukava harppaus menneisyyteen! Lavakulttuurin kukoistusaikaan, eli sotien jälkeen tanssilavoja nousi moneen niemeen, notkoon ja saarelmaan.

    Suomalainen tanssilavakulttuuri on vanhaa ja se on kestänyt jo 100 vuotta. Lieksassa ja Pielisjärvellä on ollut kymmeniä lavoja tai vastaavia paikkoja tanssimista varten. Jokaisessa kylässä oli jonkinlainen tanssipaikka.

    1940- luvulta 60-luvulle, jopa 70-luvulle saakka elettiin suurta tanssilavojen kautta, jolloin otettiin kiinni sotavuosien ajan pitkän tanssikiellon synnyttämää vajetta. Moni suuriin ikäluokkiin kuuluva suomalainen on seurausta lavatanssien vaikutuksista. Näin lavoista on ollut kasvavalle Suomelle hyötyä. Minä kuulun tähän 40-luvun puolivälin tienoilla syntyneiden suureen joukkoon.

    https://museot.finna.fi/Record/pielinen.M011-42371

    Maatalon tai kartanon isännillä saattoi olla rannassa puisia laitureita tanssijoita varten, aivan kuin Merilän Kanasaaressa. Maalaistaloissa häitä juhlittiin tanssien päiväkausia pelimannien säestyksellä. Kesäisin kylien nuoret kokoontuivat tanssimaan kalliolla, silloilla ja kattamattomilla puisilla lavoilla. Kansanperinteeseen kuuluivat silloin myös tappelut ja pahimmat pukarit saattoivat joutua jokeen tai järveen jäähdyttelemään tunteitaan.

    Lavojen omistajina olivat seurat, ammattiyhdistykset, puolueet, urheilujärjestöt jne.

    Liitteen kuvan Timitran lava kuului Lieksan Työväenyhdistykselle.
  9. Olemme samassa saaressa, jota Turunen minulle esitteli. Vähän veden aikaan saari on oikeastaan niemi kiinni Lieksan puoleisessa rannassa. Vain tulva-aikoina siitä tulee saari. Saari on aika korkea ja kivinen. Lavetilla on saatettu tanssiakin, mutta olisiko se ollut uittomiesten tekeleitä irtouiton ajoilta, jolloin puiden uimista koskessa piti välillä avustaa? Minä on todellakaan tiedä lavetin tarkoitusta. Mielestäni saari (niemi) kuuluu edellenkin Merilän talolle. Olisiko heillä ollut siihen tarvetta? Vesialueesta suurimman osan omistaa tällä hetkellä Kemijoki Oy ja pienen osan omistavat lukuisat koskiosuuksien haltijat.
  10. Lieksankosken Kanasaaren sijainnin tiedän. Kävin paikalla viimeksi 1980-luvun alussa, ennen vanhan uoman pohjapatojen rakentamista. Saarta esitteli läheisen tilan omistaja Turunen. Saari oli varsin pieni, joten siihen ei kummoista lavaa ole mahtunut. Lieneekö mainitsemasi paikka sama?
  11. Lieksassa ensimmäiset tukkilaiskisat pidettiin 6.8.1933 klo 13 alkaen kirkkorannassa, eli silloisen satamalaiturin läheisyydessä. Kisoja nimitettiin silloin savottalaiskilpailuiksi. Kisojen isänä pidetään Veitsiluoto Oy:n ylimetsänhoitaja Ilmari Karvosta. Kilpailulajeina olivat ensimmäisissä kisoissa uinti, keluveneellä soutu, köyden veto ja tukilla ajo.

    Tukkilaiskisoja pidettiin alkuun vuosittain sotavuosiin saakka ja myös sotien jälkeen. Kisoja pidettiin usein Puunjalostustehtaan ja rautatiesillan välisellä alueella sekä kauppalan leirintäalueen kohdalla Riikolanlampea vastapäätä.

    Lieksankoskella kisat pidettiin ensimmäisen kerran vuonna 1968, jolloin yleisöä kerrottiin olleen noin 5000. Viimeiset kisat Lieksankoskella pidettiin vuonna 2002.
    Viihdyttäjinä ovat toimineet ainakin seuraavat kuuluisuudet: Esa Pakarinen, Eugen Malmsten, Tapio Rautavaara, Irwin Goodman, Eero Aven ja Leo Lastumäki. Suurimman osan kisojen kuulutustehtävistä vuosikymmenien aikana hoiti Teuvo Vänskä eli Ves-Vänskä.

    Joissakin lukemissani lähteissä kerrotaan, että Lieksankoskella koskenlaskua varten vesi oli ostettava voimayhtiöltä, eli tässä tapauksessa Enso-Gutzeit Oy:ltä. Ainakaan 1980-luvulta 2000-luvun alkuun lukuisissa kisoissa yhtiö ei kirjoittanut kisatoimikunnalle minkäänlaista laskua, vaan ainoa kirjallinen ehto veden juoksutukselle vanhaan uomaan koskenlaskua varten oli, että kyseinen toimikunta kustantaa kaikki Ruunaan metsätyömieskodin asukkaat seuraamaan kisoja.

    Ehkä muutaman ensimmäisen kisan vedestä on voitu laskuttaakin jokin nimellinen hinta, joka nykyrahassa on ollut satojen eurojen luokkaa, eli lipputuloihin verrattuna hyvin vähäinen summa.

    Lähde: Uittoa ja urheilua, Ilmari Karvonen/Asko Saarelainen sekä
    läheltä seuranneena wanha lieksalainen
  12. Alvar Aalto ei todellakaan peitellyt kuuluisuuden kipeyttään. Helsingissä hänen kantapaikkansa oli hotelli Tornin ravintola. Hänen kerrotaan sopineen ravintolan vahtimestarin kanssa menettelystä, jossa vahtimestari tulee ravintolasaliin ilmoittamaan sopivalla hetkellä, kun salissa on paljon asiakkaita, suureen ääneen, että ”arkkitehti Aallolle on puhelu Amerikasta”, vaikka mitään puhelua ei ollutkaan. Yleisö tietenkin kohahti hämmästellen maailmamiestä, joka asteli hetkeksi rinta rottingilla takahuoneeseen.
  13. Hotelli-Ravintola kiinteistön kauppaliikeineen omisti Pielisjärven Yleinen Osuusliike. Kauppaliikkeen kylkeen kiinni rakennettiin hotelliosa 1950-luvulla. Se alimmassa kerroksessa olivat kenkä- ja vaateosastot. Kauppan numero oli "1" eli "ykkönen" ja kansan käyttämä nimitys "yleinen liike". Sanottiin, että kävi ykkösessä tai kävin ylleisellä liikkeellä.

    Vieressä oli toinen kauppaliike, Pielisjärven Osuusliike eli kansanomaisesti "Osula". Osulaksi nimitettiin myös rakennuksen toisen kerroksen ravintolaa. Osulan osoite on Pielisentie 1.
  14. Rajanpirtti oli nykyisen Lieksan kaupungin teknisen viraston ylimmässä kerroksessa, eli Pielisentie 3:ssa. Rajanpirtti oli kauppalan keskustan "ykköspaikka" asianmukaisesti pukeutuneine hovimestareineen ja tarjoilijoineen sekä valkoisine pöytäliinoineen. "Reppukansalla" ei ollut sinne asiaa, koska pikkutakki ja somio olivat pakollisia. Heitä varten oli "Reppubaari" talokokonaisuuden vanhemman osan toisessa kerroksessa.

    https://museot.finna.fi/Record/pielinen.M011-55238

    Vaikka Rajanpirtti oli siihen aikaan hyvätasoinen hotelli ja ravintola, sitä ei kuitenkaan arkkitehti Alvar Aalto hyväksynyt majapaikakseen, kun hän vieraili paikkakunnalla Lieksankosken voimalaitoksen rakennusaikaan. Aalto oli suunnitellut kyseisen rakennuksen. Aalto majoittui ja piti toimistoaan Kolin Ylämajalla.

    https://museot.finna.fi/Record/pielinen.M011-118604
  15. Mähkön sairaala on eri asia Paavo Piirosineen. Kerroit joskus olleesi siellä potilaana. Pielisjärven sairaala oli "tollohospitaali" lievästi tolloille.
  16. Minä olen välttynyt lentsuilta jo vuosikymmenien ajan. Yhden kerran olen korkean kuumeen takia käynyt lääkärissä. Se tapahtui kesällä 60-luvun puolivälissä, jolloin sain Vilkalalta sopivat rohdot taudin hoitoon. Työterveyslääkärini sanoikin minulle jäädessäni vanhuuseläkkeelle, että kuulun pitkäaikaisterveiden joukkoon.

    Kuluneiden nivelten takia olen joutunut leikkauksiin ja toipumislomille, mutta lentsu ei ole iskenyt vielä eläkkeelläkään ollessani. Täytyy päätä koputtaa. Flunssapiikin olen toki ottanut vuodesta 1980 alkaen, jolloin sen on maksanut työnantajani. Vanhuksena olen saanut sen aina ilmaiseksi.
  17. Timitrassa oli Lieksan Työväenyhdistyksen lava. Siitä oli 50-luvulla vielä rippeet jäljellä, kun lenkkeilin paikalla.

    https://www.museot.finna.fi/Record/pielinen.M011-42371
  18. Lieksanjoella Venäjän puolella venäläiset suorittivat puiden uittamisen. Venäjän puiden luovutus suomalaisille tapahtui niin sanotulla vastuulla Venäjän puolella noin kolmen kilometrin päässä valtioiden rajasta. Vastuulla oli töissä suomalaisia ja venäläisiä. Puut luokiteltiin, mitattiin ja lajiteltiin yhdessä. Oleskelu työmaalla oli tarkoin kirjallisilla ohjeilla säädeltyä liikkumisalueineen ja henkilökohtaisine varusteineen. Suomalaiset kulkivat päivittäin töihin Neuvostoliiton puolelle ja palasivat yöksi takaisin Suomen puolelle.
  19. Metelin niputuslaitos valmistui vuonna 1964. Samana vuonna valmistuneeseen Pankakosken vesivoimalaitokseen oli Pohjois-Karjalan Uittoyhdistys hankkinut nippunosturin nippujen siirtämistä varten laitoksen ohi. Samaan aikaan sai myös Lieksankosken voimalaitos nippunosturin. Lieksankoskella oli laitoksen vierellä uittoränni vuodesta 1961 – 1963 puiden irtouittoa varten. Betonirakenteet nippunosturia varten olivat valmistuneet jo Lieksankosken laitoksen rakentamisen yhteydessä. Ennen Metelin niputuslaitoksen valmistumista puiden niputtamista oli suoritettu Lieksanjoen suulla Timitran puoleisella rannalla.

    Nykyinen Järvi-Suomen Uittoyhdistys on purkanut omistamansa Lieksanjoen laitosten nippunosturit kymmenisen vuotta sitten. Vain nosturien Kemijoki Oy:lle kuuluvat betonirakenteet ovat jäljellä.

    http://www.europeana.eu/portal/record/2021008/M011_119590.html
  20. Nuoren koululaisen silmissä uittojätkät näyttivät 50- - 60-luvuilla hyvin vanhoilta ukoilta. Matoniemi jäi mieleeni mukavana kesätyöpaikkana oikeiden tukkilaisten kanssa touhutessa. Miesten oikeat nimet eivät jääneet mieleen, koska jokaisella oli heille paremmin sopivat kutsumanimet kuten Poprikohvi, joka oli eräs vanhimmista konkareista. Silloin tällöin sattui saappanilta putoamisia puiden sekaan ja sekös nauratti vahingoniloisesti. Myös Poprikohvi kävi sukelluksissa ja muiden mukana me nuorimmatkin uskalsimme nauraa hänen molskahdukselleen. Osasimme kuitenkin arvostaa vanhempien mestareiden ammattitaitoa.

    Matoniemen lajittelupakka oli keskellä jokea. Rautaveneellä kämppäemännän tuomat kahvit nautittaiin saappaneilla ja rantasauna oli käytettävissä jokaisena iltana. Iltapuhdetta vietettiin usein vastarannan vartiolla pelaamalla shakkia rajamiesten kanssa. Uittokämpältä ei ollut sallittua tehdä vaellusretkiä mihinkään suuntaan. Olimmehan rajavyöhykkeellä, jota varten meillä piti olla rajavyöhykeluvat. Työviikko oli kuusipäiväinen ja sunnuntaiksi pääsi käymään kotona, jos halusi. Linja-autokuljetus Matoniemeen oli järjestetty lauantai-iltapäiväksi ja maanantaiaamuksi.

    Lieksanjoki työllisti kesäisin vanhojen tukkijätkien lisäksi satamäärin enimmäkseen nuoria miehiä Matoniemestä Vasikkanimeen.
    21. 90 / 108
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt