Onnellisuus on kuin perhonen, näyttää kauniilta ja kohta poissa

Vanha ihastuminen jatkaa vainoamistaan ja jokainen hetki jonka hänen kanssaan vietän, tuntuu normaalia elämää paremmalta. Valitettavasti en ole hänen tyyppiänsä ja ollaan vain kavereita. Se tavallinen tarina.

Jos kerron mitä tunnen on mahdollista että emme enää tapaa ja tämä onnelisuuden tunne katoaa ehkä lopullisesti, mutta muuten kiusaan itseäni lopun elämääni. Hyvää ratkaisua en näe.

Pitäisi varmaan löytää jostain uusi nainen, mutta nyt kun on tiedossa mistä pidän, ei samoja ominaisuuksia tunnut löytyvän samassa paukkauksesssa. Ehkä en sittenkään ole päässyt erosta yli ja yritän tarrautua johonkin ajatukseen mahdottomasta?

Ehkä hommaankin vain sen vaimon jostain filippiineiltä ja unohdan tunteet suosiolla ja pysyn käytännölisyydessä ja tehokkuudessa, kuten töissäkin...