Katolisen ensyklopedian mukaan joulu (Kristuksen syntymäjuhla) ei ollut seurakunnan varhaisten juhlien joukossa. Katolinen ensyklopedia kertoo, että varhaisin merkintä Kristuksen syntymäjuhlasta on vuodelta n. 200 jKr. jolloin Aleksandrian Kleemens sijoitti Kristuksen syntymäjuhlan maaliskuun 28 päivälle. Samaan aikaan Kristuksen syntymäjuhlan ajankohdasta oli monenlaista tulkintaa, jotkut sanoivat Kristuksen syntyneen 20 toukokuuta ja jotkut sijoittivat Kristuksen syntymäajankohdan 19 tai 20 päivä huhtikuuta.
Historiallinen fakta on, että vuonna 354 Rooman piispa Julius määräsi Jeesuksen Kristuksen viralliseksi syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivä. Joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa ei siis ole ollut olemassa ennen vuotta 354 jKr. Jeesus ei määrännyt joulun viettoa, eikä sitä että Hänen syntymäjuhlaansa tulisi juhlia juuri 25 joulukuuta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua ja Kristuksen syntymäjuhlaa 25 päivä joulukuuta. Jeesus ei asettanut ollenkaan syntymäjuhlansa viettämistä millekään erikoiselle päivälle, eikä Hän edes asettanut syntymäjuhlaansa vietettäväksi kerran vuodessa. Uskovina meillä on oikeus muistella sitä vaikka joka päivä, mutta Jeesus ei asettanut sitä kerran vuodessa vietettäväksi juhlaksi.
Vuonna 394 alkoi jokapäiväinen messu Rooman katolisessa kirkossa. 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä vietettiin Rooman katolisessa kirkossa messua Kristukselle, jossa pappi siunasi leivän ja viinin, jolloin ne katolisen kirkon väärän opetuksen mukaan "muuttuivat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi". Tästä Kristuksen messusta Mass of Christ (Christmas), joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. ja siitä alettiin käyttää nimitystä Kristus messu (Mass of Christ). Christmas (joulu) sai nimensä katolisen kirkon harhaoppisesta messusta, joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä.
Joulu on Rooman katolisen kirkon luomus, jossa se yhdisti kaksi juhlaa toisiinsa babylonialaisen Tammuksen syntymäjuhlan ja roomalaisen Saturnaalia juhlan. Rooman katolinen kirkko antoi tälle uudelle juhlalle nimen Kristuksen syntymäjuhla (Christmas/joulu), ja toi siihen mukaan Raamatun elementtejä Kristuksen syntymisen tapahtumista, mutta samalla aikaa jätti siihen pakanallista perintöä sekä salli Rooman kansalaisten jatkaa Saturnaalia juhlan viettämistä uuden juhlan (joulun) nimissä.
Otavan Suuri Ensyklopedia:
"Joulun pakanallinen tausta ja keskiajan perintö: Kristillinen joulu siirrettiin joulukuun 25. päivän kohdalle n. 350-luvulla. Vanhempi juhlapäivä oli tammikuussa, loppiaisena, "epifanian" kohdalla. Kristuksen syntymän ajankohdasta on ollut monia erilaisia tulkintoja ja laskelmia. Se on sijoitettu esim. kevääseen tai syksyyn. Sen sijaan mikään traditio ei sido sitä joulukuuhun. Syyt ovat toiset. Roomassa vietettiin keisari Aureliaanuksen toimesta joulukuun 25. päivää auringonjumalan syntymäpäivänä, "Dies natalis solis in victi". Tällä oli yhteyksiä itämaisiin uskontoihin, mm. Mitran kulttiin. Päivämäärä johtui siitä, että juliaanisen kalenterin käyttöönoton aikoihin talvipäivän seisaus sattui joulukuun 25. päivän kohdalle. Kristillinen kirkko menetteli juhlan suhteen samoin, kuin monesti muulloinkin. Se ei ryhtynyt taistelemaan sen suosiota vastaan, vaan omaksui sen, ja siirsi sille kristillisen sisällön. Joulun muodostamiseen vaikutti tämän lisäksi kaksi muuta Rooman valtakunnan alueella viettyä juhlaa; ensimmäinen saturnaalia ja toinen kalendai."
Rooman katolinen kirkko halusi säilyttää pakanalliset perinteet ja tarjota kaikille kaikkea, siksi joulukuun 25 päivästä tehtiin väärin perustein Kristuksen syntymäpäivä. Kristillisen sisällön siirtäminen jouluun ei tee siitä totuutta, sillä tosiasia on, että joulukuun 25 päivä ei ole Jeesuksen syntymäpäivä. Rooman katolinen kirkko siirsi joululle kristillisen sisällön, mutta samaan aikaan salli roomalaisten viettävän Saturnaalia juhlaa "kristittyinä". Rooman kansa käännytettiin kristinuskoon ilman parannuksen tekoa ja uskomista Jeesukseen Kristukseen. Näin he myös suurelta osin jatkoivat ryyppäämistä, huoraamista ja muun pahuuden tekemistä uuden juhlan joulun aikana sekä muulloinkin. Rooman katolisen kirkon tavoite ei ollut saada ihmisiä uskomaan Jumalaan, vaan saada kaikki suvaitsemaan toinen toisiaan ja hyväksymään toistensa uskomukset. Rooman kirkko ujutti pakanallisuuden kirkkoonsa, näin kansa sai rauhassa jatkaa pakanuuden harjoittamista "kristittyinä". Tämä on se ongelma ja pahuuden juuri, johon Jeesuksen opetuslasten ei tulisi olla osallisia, eli Jeesuksen opetuslasten tulisi vetäytyä pakanuuden taika- ja juhlamenoista sekä kaikesta valheesta ja vääryydestä. Totuus jolle puetaan valheen vaatteita, ei ole enää totuutta, vaan valhetta. Vaikka siellä olisikin joukossa osa totuutta, niin joukossa oleva valhe sokaisee hyväksymään asioita, jotka eivät kuulu Jeesuksen opetuslasten elämään.
tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesuksensyntyma.html
Joulun historia
3
230
Vastaukset
- kai frösen
Jeesus syntyi syys- lokakuun välisenä aikana todennäköisesti lehtimajanjuhlan aikana. Kun tutkimme Raamatullisten juhlien esikuvallisuutta, niin huomaamme myös, että lehtimajanjuhlan aika on todennäköinen Jeesuksen syntymän ajankohta. Paimenet olivat vartioimassa yöllä laumaa enkelin ilmestyessä heille. Joulukuussa Jeesuksen aikaan oli kylmää ja sateista sekä joinakin talvina jopa lunta ja vähän pakkasta öisin. Joulukuun aika ei voi olla tämän todisteen mukaan Jeesuksen syntymän ajankohta, sillä siihen aikaan joulukuussa oli liian kylmää paimenille olla yöllä vartioimassa lammaslaumaa.
Verollepanon tähden sekä lehtimajanjuhlan tähden ei Jeesuksen perheelle ollut sijaa majatalossa, koska juhlan tähden kaikki majatalot olivat täynnä juhlaväkeä. Jumala oli käskenyt Israelin kansaa kokoontumaan yhteen kolme kertaa vuodessa juhlimaan juhlia, joista yksi juhla oli lehtimajanjuhla. Tämä asia myös puoltaa lehtimajanjuhlan ajankohtaa.
Luukkaan evankeliumista käy ilmi, että Jeesus syntyi puoli vuotta Johanneksen jälkeen. Johanneksen isä Sakarias kuului Abian osastoon, jonka täytyi palvella oman vuoronsa aikana temppelissä. Laskelmien mukaan Sakariaan vuoro oli neljännessä kuussa, jonka jälkeen hän meni kotiinsa ja Luukkaan evankeliumin mukaan kun hän meni kotiinsa niin hänen vaimonsa Elisabeth tuli raskaaksi n. viidennen kuun alussa, josta lasketaan Jeesuksen hedelmöityksen ajankohta juutalaisen kalenterin mukaan puolen vuoden päähän ja josta sitten lasketaan n. 9 kk, niin saadaan lopputulokseksi suunnilleen lehtimajanjuhlan ajankohta.
Mikä on lehtimajanjuhlan esikuva? Meidän tulee mennä tässä kohden hiukan taaksepäin, että näemme koko esikuvallisuuden. Seitsemännen kuun 1 päivä oli pasuunan-soiton juhla, joka on esikuvaa Herran tulemuksesta. Kun Herra astui alas Siinaille antamaan lakinsa, niin kuului ylen kova pasuunan ääni ja samoin kun Herra Jeesus tulee, niin kuuluu suuren pasuunan ääni:
1Th 4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
Seitsemännessä kuussa oli 10 päivä suuri sovinto-päivä jolloin kerran vuodessa vain ylimmäinen pappi sai mennä ilmestysmajan tai temppelin pyhimpään suitsuttamaan ja pirskottamaan armoistuimelle syntiuhrin verta. Ylimmäinen pappi tällöin sovitti ensin itsensä ja sen jälkeen kansan synnit. Tämä on esikuvaa Jeesuksesta, jonka ei tarvitse sovittaa omia syntejänsä, koska Hän on synnitön, mutta Hän tulee sovittamaan kansansa synnit.
Seitsemännen kuun 15-21 päivä on lehtimajanjuhla sen muistoksi kun Jumala vapautti kansansa Egyptin orjuudesta. Israelin kansa asui lehtimajoissa seitsemän päivän ajan muistellen tuota tapahtumaa.
Nyt siihen esikuvaan, eli siinä kuussa jona Jeesus todennäköisesti syntyi oli kolme merkittävää tapahtumaa: 1 päivä pasunan soiton-juhla, 10 päivä suuri sovintopäivä ja syntien anteeksiantamus ja 15-21 päivät lehtimajanjuhla. Kaikki nämä tapahtumat kertovat Messiaasta, sillä Herra tulee takaisin Jumalan pasunan kuuluessa, Jeesus Ylimmäisenä Pappina sovitti synnit Golgatalla ja Jeesus johdattaa kansansa "lehtimajaan" juhlimaan ja muistelemaan Herran vapautusta synnin ja saatanan vallasta. Lehtimajanjuhlan esikuvallisuus sopii täydellisesti Herran Jeesuksen tehtävään, jonka tehtävänä on vapauttaa ihmisiä synnin ja saatanan vallasta ja tuoda heille syntien anteeksiantamus sekä ilo ja riemu iankaikkisesta elämästä.
Jos Paavali, Pietari, Johannes ja muut alkuseurakunnan apostolit olisivat eläneet Rooman katolisen kirkon aikana vuonna 354 jKr. niin he eivät varmasti olisi hyväksyneet kirkon asettamaa joulua, vaan olisivat pitäneet sitä vääränä ja valheellisena, koska Jeesus ei asettanut joulukuun 25 päivälle vuotuista syntymäjuhlaansa; eikä Hän asettanut sitä millekään päivälle. Ensinnäkään alkuseurakunnan apostolit eivät olisi edes liittyneet Rooman katoliseen kirkkoon, eikä pitäneet sitä Jumalan seurakuntana, vaan valheellisena porttokirkkona.
tekstin lähde; http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesuksensyntyma.html - Totta maar...
Näin se on, että joulu on räpätty tuohon isien juhlakalenteriin ja isät niin ovat sen pyhittäneet, miksi on pyhittäneet.
Kerran erään seurakunnan joulujuhlassa sanan paikassa toin esiin tämän saman, mistä kerroit. Totesin vain, että vaikka olemme väärässä tämän syntymän juhlatapahtuman tähden, niin olkoon se kuitenkin sanomaltaan, että Jeesus on tullut meitä pelastamaan, jne. jne. jne.
ts. olisi edes joku hetki, että saisi ihmiset kiinni sanan ääreen. Emme tee tästä erikoispyhää, vaan kutsumme parannukseen ja tietoisuuteen, että Jeesus tulee kerran takaisin.
Tilaisuuden jälkeen eräs vanha mies tuli ja kiitti sanasta, että edes joku kertoi totuuden. Kaikilla ei ole tietoa asiasta, mutta monella on.
En ole tehnyt joulun juhlinnasta ihmisille kompastuskiveä, olen kertonut vain näkemyksen, kuten lasteni kanssa joulua viettäen.
Näin tälle tapahtumalle ei tulee väärää leimaa, jossa olisi väittämä, että tämä juhla olisi raamatullinen juhla.
Meillä on poikkeamia pakanoilla näitten juhlien suhteen ja näissä olemme hyllyvällä pohjalla, jos niitä aletaan ”aamentamaan” raamatunjuhliksi ja siksi tulemme juutalaisille silmäpeitteeksi juhliemme tähden.
He eivät usko siksi, kun pakanakristityt väärentävät totuutta.
Toisaalta siksi pitäisi peite ottaa asian päältä pois ja näin juutalaisetkin tulisi herätykseen, koska astuisimme raamatullisten juhlien suhteen oikeille raiteille.
Nyt kuljemme jossain teollisuusraiteilla, omien varastojen ovien äärellä ja lastaamme omat perinnäissääntökamamme näihin vaunuihin.
Tämä ei toimi, mutta auta armias, kuinka sokeita me olemme asian tiimoilta ja kuinka kovasti pidämme perinteistä kiinni.
Pakanakristitty ei paljonkaan eroa perinnäissääntö juutalaisesta.
Molemmat on Jumalan tahdosta mennyt hukkaan, omille teilleen.
Katsotaan, kuinka moni perinnäissääntöuskova alkaa puolustaa reviiriään ja varastokoppien paikkaa näillä sivuraiteitten lastausovilla.
Siinä varmasti on kirkkokuntaa monenlaista, uskokaa tahi älkää. Ihan hyvin tuossa on tuotu esiin historiaa.
Toinen näkökulma asiaan on se, että pohjoisten kansojen joulu pohjaa täkäläisiin vanhoihin perinteisiin, jotka eivät ole kristillisiä sen enempää kuin roomalaisiakaan.
Sana "joulu" on samaa kantaa kuin skandinaavinen "hjul" ja se viittaa pyöreään aurinkoon. Joulu on ollut auringon "uudelleensyntymisen" juhla. Talvipäivänseisauksen jälkeen kestää jokusen päivän verran ennen kuin päivän piteneminen on pystytty havaitsemaan. Kun päivä on alkanut jälleen pidentyä, se on ollut lupaus uudesta satovuodesta. Onhan siinä ihan asiallinen aihe juhlia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa522100En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos311660Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141444Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3511436- 101394
Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681305- 121098
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul81014- 81982
- 20969