26.6.2012 on lapsella oltava oma passi. www.poliisi.fi
Oma passi lapselle
6
189
Vastaukset
- ei ymmärrä
kyllä se on ollut aina näin...ei lapsikaan pääse ilman passia maahan jos sinne sellainen tarvitaan. Mikä tämä uusi juttu on?
- vovivovivovi
Et siis vaivautunut lukemaan linkistä poliisi .fi sieltä voi lukea jos ymmärrät...
25.6.2012 MUUTOSTA LASTEN PASSIKÄYTÄNTÖÖN
Lapsella on oltava matkustettaessa oma passi 25.6.2012 lähtien
Lapsella on oltava oma passi matkustamista varten 25.6.2012 lähtien. Lapset eivät voi enää matkustaa siten, että nimi on lisätty vanhempien passeihin.Passin henkilökohtaisuusvaatimus johtuu Euroopan unionin vuoden 2009 passiasetuksen muutoksesta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 444/2009 jäsenvaltioiden myöntämien passien ja matkustusasiakirjojen turvatekijöitä ja biometriikkaa koskevista vaatimuksista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2252/2004 muuttamisesta). Asetusmuutos edellyttää, ettei passissa voi olla merkittynä kuin yhden henkilön tiedot. EU:n jäsenvaltioille annettiin siirtymäaikaa kolme vuotta ja se umpeutuu 25.6.2012.Suomessa myönnettiin vielä elokuussa 2006 passeja, joihin vanhempien lisäksi voitiin merkitä myös lapset. Nuo passit ovat edelleen voimassa olevia 10 vuoden passeja, joissa ei ole biometrisiä tunnisteita. Kesäkuun 26. päivästä lähtien vanhoja 10 vuoden passeja voidaan käyttää niihin merkittyyn viimeiseen voimassaolopäivään saakka normaalisti passin ensisijaisen haltijan eli vanhemman osalta. Passiin merkityillä lapsilla ei mainitun päivämäärän jälkeen ole kuitenkaan enää matkustusoikeutta tällä passilla.Euroopan unionin jäsenvaltioiden suhtautuminen siirtymäajan umpeutumiseen saattaa vaihdella, erityisesti ensimmäisten kuukausien aikana. Osa jäsenvaltioista on kuitenkin ilmoittanut, että ne toteuttavat rajoillaan valvontaa asetuksen mukaisesti välittömästi siirtymäajan umpeuduttua. On myös huomioitava, että esimerkiksi lentoyhtiöt soveltavat EU-lainsäädäntöä omassa toiminnassaan tarkastaessaan matkustajien matkustusoikeuden lennolle lähdettäessä.- Kysytty on
Voi jösses mitä uutisointia!
Paasataan pelkän lasten passin tarvetta, eikä sanaakaan kuvallisesta HENKILÖKORTISTA joka edelleen kelpaa varmaan 80% niistä maista joihin meillä matkustetaan!
Tuhannet ryntää varmasti hakemaan lapselle Passia aivan turhaan jos kortti on olemassa!
Henkilökorttia voidaan käyttää matkustusasiakirjana passin sijasta seuraavissa maissa:
Alankomaat
Belgia
Bulgaria
Espanja
Irlanti
Iso-Britannia
Italia
Itävalta
Kreikka
Kypros
Latvia
Liettua
Liechtenstein
Luxemburg
Malta
Portugali
Puola
Ranska
Romania
Saksa
San Marino
Slovakia
Slovenia
Sveitsi
Tsekki
Unkari
Viro
Pohjoismaissa (Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) ei tarvita matkustusasiakirjaa, mutta henkilöllisyys on aina kyettävä osoittamaan luotettavasti sitä vaadittaessa.
Kysyin viralliselta taholta.
UM:
"passin lisäksi tämä mainittu poliisin myöntämä, vanhempien suostumuksella saatu henkilökortti on ainoa mahdollinen alaikäisen matkustusasiakirja."
Taas palaa satoja tuhansia ihmisten rahoja tässä passihömpötyksessä!
Jos on kuvallinen henkilökortti lapsella, RIITTÄÄ SE em. maihin matkatessa! - tietenkin
henkilökortti ja passi maksaa saman, voimassa molemmat 5 vuottaa ja ihan samat vaatimukset...siksi passi ja pääsee minne vaan.
- Vieraita odotellessa
Ymmärsinkös sitten oikein, että JOS lentoyhtiö kysyy lapsen hlötodistusta pohjoismaiden välisillä lennoilla, silloin se pitää näyttää. Tuossahan on pieni toive siitä, ettei kuvalista hlötodistusta tarviais hommata matkustaessa Norjaan. Onko tietoa siitä, miten tuo on, onko se lentoyhtiökohtaista? Ottaisin mielelläni osan sisaruksen lapsista vierailulle, mutta turhalta tuntuu hommata tuo 5 v. kallis passi/ hlökortti, kun aikuiset pärjää "ikuisella" ajokortilla (kieltämättä sekin on arvotavaraa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa612280En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos321724- 101534
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3751529Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly141494Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681367- 121118
- 1061101
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91064- 20989