Hei, onko muilla kokemuksia swinger-hotelleista, etenkin Espanjasta. La on hotellihuone varattuna seuraaviksi kolmeksi vuorokaudeksi. Huoneita on kolmisenkymmentä, ja touhu suljettu ulkopuolisilta, eli noin kuusikymmentä henkilöä siellä touhuilee aamusta iltaan. oOsa porukasta kyllä vaihtuu sillä ko hotelliin saa kolmen vuorokauden minimimajoituksen, mutta sinne voi tulla mikä päivä tahansa. Hinnaltaan ei juurikaan eroa kolmen tähden hotellista. Onko muita suomalaisia tällaista kokeillut, ja jos on, niin kommentit ja vinkit tervetulleita. Itse menemme sinne avoimin mielin, mutta ilman suuria odotuksia. Ainakin täällä swinger-clubeilla aikamoinen ero niin ikäjakaumassa, kuin itse touhuilussa
La swinger-hotelliin
12
5219
Vastaukset
- Parempi kaksistaan
Joukossa tyhmyys tiivistyy.
- määjasää
Ei ole kokemusta mutta sitä enemmän mielenkiintoa swinger touhuun.
Kerro kokemuksesi kun olette ollut siellä.- paremi.kuin
La keli oli kohdallaan, ja porukkaa allasalueella kiitettävästi. Tähän Mirage-hotelliin pääsee myös ns päivälipulla, mikä on parilta 40 euroa. Juomat ja ruuat edullisia, ja paikka kauttaaltaan siisti. Aika rauhallista oli touhu iltapäivällä, mutta kyllä siellä ihan asiallista touhuilua sai aikaan jos, ja kun itse oli vain aktiivinen. Ikäjakauma plus 40. Sopii pariskunnille, joilla tiukka aikataulu.
- nam nam..
paremi.kuin kirjoitti:
La keli oli kohdallaan, ja porukkaa allasalueella kiitettävästi. Tähän Mirage-hotelliin pääsee myös ns päivälipulla, mikä on parilta 40 euroa. Juomat ja ruuat edullisia, ja paikka kauttaaltaan siisti. Aika rauhallista oli touhu iltapäivällä, mutta kyllä siellä ihan asiallista touhuilua sai aikaan jos, ja kun itse oli vain aktiivinen. Ikäjakauma plus 40. Sopii pariskunnille, joilla tiukka aikataulu.
Kerro lisää paikan menosta.
- KIINNOSTAA!!!
Hei mistä sä oot bongannu tälläsen jutun? Nettisivu?
- tsekkaa tämä
HuoneistohotelliLa Mirage Swingers Complex Maspalomas Gran Canaria
- swin1
finswingers.com, sieltä löytyy paljon seuraa ym...
- Pari
Meidän mielestä paras kohde, mutta hinta estää useammat vierailut. Olemme olleet kohteessa kaksi kertaa ja siten, että kohteessa on ollut jokin teema. Jos jotain huonoa pitää kertoa, on se paukkujen koko allasbaarissa, emmekä tarkoitan paukun pienuutta. Kannattaa seurata tarjouksia, niissä säästää merkittävästi.
http://www.spicelifestyle.com/ - alkuperainen.kirjoit
Kyseisenä päivänä oli kunnon meno. Stand up-koomikko tuli paikalle yllättäen, ja sai porukat rentoutumaan. Rehellisesti ilman kolmea norjalaista pariskuntaa olisi ainakin allasbileet olleet hiukan easymmat. Toivat hierontapöydän uima-altaalle, ja sitoivat yhden norjattaren kangaspäällysteisillä käsiraudoilla. Yhtä norjatarta nussin useampaan kertaan, toista sormetin ja dildotin, ja kolmas otti suihin, eikä avovaimo jäänyt yhtään vähemmälle. Erilaisempi meno kuin swinger-clubeilla, ehkä rentouden johdosta, hinta pitää paikan laadukkaana.
- parit.vaihtooooon
Käytiin kyseisessä paikassa avovaimoni kanssa. Kiitos vinkistä. Ei ollut teemailtaa, mutta kyllä siellä aika railakkaasti ja avoimesti parit sekstailivat uima-allasalueella. Yhtään varsinaista parinvaihtoa ei nähty, mutta yksi skandinaavitar kyllä kävi imuttamassa toisten parien miehiä. Kunnioitettavaa oli, että hänellä oli kondomeita aikamoinen valikoima mukana. Ehdimme jo epäillä, että nainen oli töissä hotellissa, mutta päädyimme heidän kanssa yöllä swinger-clubille, ja siellä tuli selväksi että olivat ylipäänsä koko saarella eka kertaa. Meille käynti ei jää tähän yhteen kertaan.
- Lisää dataa
Millaisia kokemuksia itse saitte ja millaista oli Clubilla?
Viime talvena siellä asustimme viikon....
Paikkahan ei siis ole mikään hotelli, ja suomalaisia vieraita siellä ei kuullemma ole käynyt kuin muutama pari ennen meitä !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565390Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212367- 1141617
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2341576- 931477
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231416Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681175Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91153Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3141127Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3061058